perjantai 17. tammikuuta 2020

Jos jonkinlaista kukkaa ja kasvia

Erythrina tomentosa - Korallipuu

Lisäys 18.1.
Useimmat tämän posauksen kasveista ovat nyt saaneet nimen. Siitä lämmin kiitos kaikille kommentoijille. Erityiskiitokset menevät Suomalainen Kyproksella -blogin kirjoittajalle. Häneltä sain seikkaperäisen tunnistuslistan sähköpostiini.  Jokirannassa-blogin Eeviregina ja Puutarhan Lumo -blogin Kruunuvuokko tunnistivat monta kasvia samoiksi, kuin Suomalainen Kyproksella, kiitos heille. 

Eevireginalta sain myös pari hyvää kirjavinkkiä Välimeren alueen kasvillisuudesta kiinnostuneille eli Itäisen Välimeren kasviopas, Multikustannus ja Lomakasvio, Multikustannus.

***

Tässä postauksessa kuvakavalkaadi erilaisista kasveista, joita pysähdyin taivastelemaan kerran jos toisenkin. Jonkun harvan tunnistin tai olin tunnistavinani, mutta useimpien nimiä en alkanut edes arvailemaan.

Postauksen avauskuvan puun näin parissakin paikassa. Tämä yksilö taisi olla Marbellan rantakadulla.  Viisaammat saavat vapaasti kertoa, mistä kaunottaresta on kyse. Hienoa katseltavaa punaisine kukkineen sinistä taivasta vasten.

Ceiba speciosa - Pullokapokkipuu

Tämäkin pinkki maahan puusta pudonnut kukka ihmetytti useammassa paikassa. Puu, jossa näitä kukkia on, on vähän saman tyyppinen, kuin edellisen kuvan punakukkainen puu. Tämä puu kasvoi Marbellan pääkadun reunustalla. Yritin saada hyvää kuvaa kukkivasta puusta, mutta se ei onnistunut. Siksi maahan pudonnut kukka kertokoon, miten kauniita puita Aurinkorannikolla kasvaa. Kukan halkaisija on noin 13 cm eli ei ihan mikään pieni kukkanen.


Bougainvilleä oli lukuisissa paikoissa. Tässä sitä on leikkaamalla pidetty kurissa.


Tämä punakukkainen köynnös oli kivunnut monen muurin harjalle. Lähikuva on näköjään jäänyt uupumaan.

Lantana camara - Kirjotulikruunu

Tätä kelta-oranssia köynnöstä oli paljon aidanteissa. Alla lähikuva kukinnosta.

Lantana camara - Kirjotulikruunu


Bougainvillea glabra - Isoihmeköynnös

Tämä lienee bougainvillean punaisempi versio.

Solanddra maxima - Isomaljaliaani, ent. Kultakuppi

Näitä keltakukkaisia pensaita/köynnöksiä/pikkupuita (mitä lienevätkään) näin muutamassa paikassa. Kukalla on kokoa 10 sentin molemmin puolin. Tuoksusta en osaa sanoa mitään, sillä hajuaistini ei edelleenkään toimi.


Bougainvillea tässäkin.

Tecoma capensis - Kapin tulipiippu

Tällaistakin punakukkaista kasvia näkyi paljon muureilla ja aidoissa.

Ipomoea indica - Taivaanelämänlanka

Onko tämä kenties joku karhunköynnöksen sukulainen? Ovat saamani tiedon mukaan sukulaisia.


Ja jälleen bougainvillea, joka on kyllä tehokas köynnöstävä kasvi muureissa ja rinteissä.

Hedera helix - Varjomuratti

Murattia näkyi paljon. Sen kasvuvoima ja maata peittävä ominaisuus on melkoista. Varjomuratti taitaa kasvaa noilla seuduilla ihan luonnonvaraisena.

Callistemon speciosus - Lamppuharja

Aion hankkia Välimeren kasvillisuutta käsittelevän kirjan. Ihan vain mielenkiinnosta ja tunnistaakseni matkalla näkemiäni kasveja. Tätäkin kasvia näki monessa paikassa.Valitettavasti ei kasvitieteellisessä, jotta olisin saanut sille nimen.


Niin vain outo kasvi tämäkin, mutta sitäkin kauniimpi.


Syklaami on kotoisinkin Värimeren alueelta, Turkista, Italiasta ja Pohjois-Afrikasta. Meillä se on tuttu ruukkukasvina. Aurinkorannikolla sitä oli paljon puistoissa ja puutarhoissa. Monissa liikenneympyröissä syklaamista ja joulutähdistä oli tehty hienoja istutuksia.


Viherkasvien runsaus ja rehevyys oli mykistävää. Tuossa oikealla puolella näyttää kasvavan jokin kaktus tai tyräkki. Mikä lienee tämä keskellä oleva kasvi?

Russselia equisetiformis - Tulikipinäkukka

Tätä heinämäistä, kauniisti lamoavaa, punaisena kukkivaa kasvia oli paljon. Näyttää pehmelältä, mutta itse asiassa nuo "lehdet" olivat ihan jämäkkää sorttia.


Olisiko tämä jokin ihmepensas eli krootoni (Codiaeum variegatum) tai sen sukulainen? Näitä oli monessa paikassa lähinnä yksittäiskasvina istutettuna. Kokoa puskalla oli usein metristä pariin metriin. Jokin tämän tapainen minulla on ollut joskus huonekasvina. Lehdet olivat ehkä hiukan leveämmät.

Agave americana - Jättiagave

Erilaisia aloeita ja agaveja näkyi monessakin paikassa. Tämä nääntynyt yksilö kasvoi Aloran kadun varrella lähellä rautatieasemaa.


Palmuja oli jos jonkinlaisia. Isoja, pieniä, kapeita ja pulleita.


Meidän kesäkukkamme etelän auringon joulukuussa.


Pelaguita oli paljon ruukuissa, mutta kyllä niitä näki isompinakin istutuksina. Tämän puskan näin Marbellan rantakadun istutuksissa.


Jospa vaihtaisin sisäänkäynnin kupeessa kasvavat kotkansiivet tällaisiin komistuksiin.


Syklaamit kera palmujen on aika pirteä yhdistelmä. Ruskea "nauha" syklaamien tyvessä on kasteluputki.


Kolibrikukkia oli runsaasti ja persoonallisen kukinnan vuoksi katse etsiytyi ensimmäisenä niihin.


Tällainen juoru minulla on joskus ollut ruukkukukkana. Näitä ja vihreä-valkoraidallisia rönsyliljoja näki paljon maanpeitekasveina.


Ruukkuja oli joka ovenpielessä, parvekkeiden somistuksena ja puistoissakin.

Agave attenuata - Tähkäagave

Agave - luulisin.


Tällaisia "narupuita" oli useita hotellimme läheisyydessä ja näin minä niitä muuallakin.


Taatelipalmuja Aurinkorannikolla kasvoi, mutta ovatko nämä raakoja taateleita. Näyttää erilaiselta, kuin varmasti taatelipalmuksi nimetyn puun hedelmät.


Tämä lienee norfolkinaraucaria. Korkeiksi kasvavina nämä näkyivät jo kauas. Tämä oli latvasta harvempi, kuin monet kaverinsa.


Puiden mahtavat juuret jaksoivat minua kiinnostaa ja ihastuttaa. Olisi hauska tietää, milloin tuokin puu on istutettu ja miten kauan puulla kestää kasvattaa tuollainen juurakko. Ei ollut edes ihan suurimmasta päästä, joita reissussa näin.



Pinja (Pinus pinea) on yleinen havupuu Etelä-Euroopassa. Näitä kutsutaan myös sateenvarjomännyiksi puulle tyypillisen kasvutavan mukaan. Välimeren alueella pinjaa on alunperin kasvatettu sen siementen vuoksi. Pinjansiemeniä syödään sellaisenaan, paahdettuina tai jauhettuna esimerkiksi pestokastikkeessa.


Pensaiden tyvellä kulkevat ruskeat letkut ovat osa kastelujärjestelmää. Puistoissa, liikenneympyröissä ja muissa istutuksissa oli lähes aina kastelujärjestelmä. Näin kyllä istutuksia myös kasteltavan.


Melkoisia kaktuksia ja tyräkkejä näkyi siellä täällä. Tämä iso kaveri oli Gibraltarilla.


Mijasin puutarhassa köynnös näytti tahtonsa. "Minäpä tartun tähän, eikä sinulla ole siihen mitään sanomista."

Mahdollisesti Aloe arborescens - Rohtoaloe

Keitä ovat nämä hiippalakkiset tontut Mijasin puutarhassa? Aika hyvin siellä oli kasveille nimilaput, mutta tämän osalta etsintä ei tuottanut tulosta.


Pelargonit ovat kotoisin eteläisestä Afrikasta. Onko tämä yksilö istutettu kallion koloon, kenties? Siinä hän kuitenkin viihtyi hyvin.


Muotoonleikattujen kasvien suhteen mielikuvituksella ei tuntunut olevan rajoja. Ja miksi olisikaan. Harmikseni en tätä kaarta päässyt tarpeeksi läheltä tutkimaan, jotta olisin saanut selville, miten lopputulos on saavutettu. Ehkä kaksi havupuuta on sidottu latvoista yhteen? Tämän portin bongasin Alorassa.


Alorassa tämäkin havupensasteksti, kuten kuvasta näkyy.


Hotellimme aita on tarkasti leikattua marjakuusta tai saattaa olla jotain tuijaakin. Nämä pensaat parturoitiin lomamme alkuvaiheessa. Siestan jälkeen porukka ilmestyi hommiin ja aamulla leikkuujätteetkin oli viety pois. Tehokasta.


Samanlainen aita toisaalla. Otin kuvan, koska muratti tunki itsensä ilmoille sieltä täältä.


Muotoon leikattiin monia muitakin, kuin vain havuja. Appelsiinipuitakin näin muotoiltuna. Lähes kaikkien katua reunustamaan ja kaistoja erottamaan on istutettu puita. Myös apeiden katujen molemmin puolin on muutaman metrin välein istutettu sekä appelsiinipuita että muita isoiksikin kasvavia puita ja pensaita. Ahtaan tilan vuoksi leikkaaminen on jopa välttämättömyys, mutta kieltämättä puut ovat myös hauskoja ja hoidetun näköisiä leikattuina. Puut tuovat sekä viihtyisyyttä että varjostavat kuumilla kesäkeleillä.


Pyrostegia venusta - Tulitrumpetti

Tämä kasvi saattaa olla tulitrumpetti. Sille sain nimen Aurinkorannikolla pidempään asuneelta. Aika näyttävää katseltavaa monenkin aidan ja puutarhamuurin päällä.


Asuintalojen parvekkeilla ja pihoilla oli enemmän tai vähemmän ruukkuja ja erilaisia istutusryhmiä. Kauneimpia minusta olivat muureihin ja seinustoille kiinnitetyt ruukut.


Tutkin ruukkuja lähempääkin. Osa ruukuista oli takaosastaan viistottuja ja ruukun yläosassa oli reikä tai reiällinen osa ripustamista varten. Osa ruukuista oli perinteisesti pyöreitä, mutta ne on ripustettu muuriin erillisellä metallirenkaalla, jossa on reikä tai koukku.


Sinisiä ruukkuja taisi olla eniten, mutta paljon myös muun värisiä. Usein ruukkujen väri sointui niissä oleviin kukkiin ja rakennuksen ovien väreihin tai muihin yksityiskohtiin Tosi kaunista. En tiedä, kastellaanko ruukkuja säännöllisesti vai luotetaanko sateen kastelevaan voimaan. Kesällä pelkkä sadevesikastelu tuskin riittää.

Ehkä vielä yksi postaus eteläisestä Espanjasta, jonka jälkeen palaan maan pinnalle eli ryhdyn pohtimaan kevään kylvöjä.

Aikaiseimmat Espanjaan liittyvät postaukset:

12.1. Meidän joulumme Espanjassa
15.1. Mijas Pueblo - ihastuttava valkoinen kylä