Työvoitto eli neulepusero Kallaveet on vihdoin valmis. Koen ylittäneeni itseni monessakin mielessä. Sain aloitettua ja vietyä loppuun pitkään suunnittelemani isomman neuleprojektin. Jopa siinä mielessä onnistuneesti, etten vanhojen tapojeni mukaan ollut siihen jo ensisenteillä tyytymätön, enkä siis purkanut puseroa missään vaiheessa.
En ole vuosikausiin kutonut mitään villasukkia tai pikkulapsen puseroa suurempaa. Aikoinaan kudoin paljonkin niin itselleni kuin lapsille. Nykyisin olen kovin lämminverinen ja siksi käytän hyvin vähän paksumpia vaatteita. Ei siis ole ollut tarvetta villatakeille tai -puseroille. Ehkä myös halu ja kyky paneutua isompaan neuleprojektiin on ollut kadoksissa.
Kallaveet-puseron ohje ei ollut vaikea, vaikka parissa paikassa jouduin hetken pähkäilemään, miten etenen. Osin syynä varmaan oli tottumattomuus tämän kokoluokan neuleisiin. Kaarrokkeen pitsikuvion tekeminen oli hidasta, sillä se koostui 59 erilaisesta kerroksesta. Piti olla tarkkana, että langankierrot ja yhteenneulotut menivät oikein, ettei puikoilla yhtäkkiä ollut liikaa tai liian vähän silmukoita. Hidastempoinen tarkkaavaisuus kannatti, sen ansiosta pysyin hyvin mallin silmukkalukemissa.
Käsialasta tuli turhan epätasaista. Työn paino lisääntyi sen edistyessä. Useiden kymmenien silmukoiden rivejä piti välillä käsin siirtää pitkillä pyöröpuikoilla eteenpäin. 7veikka ei myöskään ole paras mahdollinen lanka tällaiseen työhön, vaikka se vahvuudeltaan vastasi ohjeen lankasuositusta. Puserosta tuli paksu ja painava. Kokokin olisi voinut olla pienempi.
Yllättävän nopeasti pusero valmistui. Aloitin kutomisen 19.12. Viimeistelin työn ma 9.1. eli kolme viikkoa, enkä suinkaan joka päivä puseroa kutonut. Positiivisinta on se, ettei kertaakaan tullut tarvetta heittää työ päin seinää. Päinvastoin, aion tarttua uusiinkin haasteisiin, kunhan sopiva löytyy. Tässä välissä taidan pakertaa parit villasukat.
Loppiaisen valkeat hankimaisemat vaihtuivat tiistai-iltana tänne etelään niin tutuiksi harmaiksi loskakeleiksi. Rapa lentää ja niin on vaarassa lentää ihmisetkin. Nimittäin pyllylleen. Ehdittiin sentään tammikuun toiselle viikolle ennen ensimmäistä hiekoitussessiota. Joka on nyt kertaalleen tehty. Näillä vesisadelukemilla voidaan varmaan kohta sanoa hyvästit niin lumelle kuin jäällekin.
Hanki vajoaa vauhdilla. Tuskin tämän talven lumisateet ovat kaikki alas tulleet. Lisää on taatusti luvassa. Onpa ainakin taas tilaa työntää uusia lumia, kun edelliset ovat sulaneet. Jonkin verran jännittää, ettei vaan tulisi viime vuoden kaltaista jäätikköä ympäri puutarhaa. Täällä etelärannikolla routa ei ole kovin paksua, vain 1-10 cm ja sateet sulattavat sitä lisää. 15 vrk:n ennusteiden mukaan lämpötila pysyy plussalla tai nollassa. En toivo paukkupakkasia heti näiden vesisateiden perään jäädyttämään paikkoja.
Jänikset vierailevat pihassa ahkerasti. Joulun aikaan pihassa temmeltäneitä valkoisia metsäjäniksiä ei nyt ole näkynyt. Sen sijaan ainakin yksi iso rusakko istuu harva se ilta etupihan marjakuusen alla napostelemassa lintulaudalta pudonneita siemeniä.
Olopihan käytävän reunalla on myös joku jänis käynyt tonkimassa syötävää. Sulkaneilikoita on näppärästi silputtu lumelle.
Ellibsistä lataamani Iida Rauman Hävitys on nyt kuunneltu loppuun. Olipa intensiivinen luku- tai siis kuuntelukokemus. Aika rankka tarina, joka herätti paikotellen vahvoja tunteita. Teki mieli huutaa, että tuo on kerrassaan epäoikeudenmukaista, väärin, ymmärtäkää, auttakaa nyt edes joku. Pidin historiaosuuksista. Myös turun murretta oli mukava kuunnella, eikä sen ymmärtäminen tuottanut ollenkaan vaikeuksia. Onhan sukujuureni tämän murrealueen vaikutuspiirissä. Lukija Karoliina Niskanen hoiti osuutensa kiitettävästi.
Runsaan 13 tunnin kokonaisuus pilkkoutui luonnollisesti useampaan osaan, sillä kukapa jaksaisi noin montaa tuntia yhtäsoittoa istua äänikirjan äärellä. Aluksi luin kutoessani, sitten illalla sängyssä. Makuulla lukeminen osoittautui virheeksi joka kerta. Nukahdin nopeasti ja tehokkaasti. Aktiivisempaa kuuntelemista varten kunnon kuulokkeet ovat välttämättömät, jotta ulkopuolelta tulevat äänet eivät häiritsisi lukukokemusta.
Todennäköisesti aion vastaisuudessa lainata uusia äänikirjoja, mutta perinteinen kirja on edelleen suosikkini. Iida Rauman kirjaa kuunnellessani kaipasin yhden jos toisenkin kerran käsiini konkreettista kirjaa voidakseni palata johonkin tapahtumaan tai tarkastaa yksittäisiä asioita.
Joulukoristeet on korjattu pois. Muutamia valosarjoja on edelleen siellä täällä. Osa saa jäädäkin pimeimmäksi aikaa. Osan laitan laatikkoon, kunhan niiden paristot ovat kuluttaneet voimansa loppuun. Pari amaryllistä on edelleen fiinissä kunnossa, samoin yksi joulutähti. Varaston oveen laitoin loppusyksystä ostamani kranssin, jonka koristeet ehtivät jo marraskuussa aloittaa litistymisen ja rypistymisen. Onpahan kuitenkin väriä hetkeksi aikaa.
Tuntuu ihan mukavalta, kun juhlapyhien putki on vaihtunut normaaliin arkeen. Saappaat jalassa vesisateita uhmaten kohti kevättä. Eikö niin!
Mukavaa viikonvaihdetta kaikille!
PS.
Blogger siirtää edelleen omavaltaisesti kommenttejanne roskapostiin. Älkää siis ihmetelkö, jos ette heti löydä omaanne. Käyn kyllä säännöllisesti klikkaamassa niitä julkaistaviksi ja vastattaviksi.
