maanantai 9. syyskuuta 2019

Kesä ei päästä otettaan

Helenium Autumnale 'Rotgold' - Syyshohdekukka
  
Kesä pitää lujasti kiinni, eikä anna periksi, vaikka syksy yrittää kovasti ujuttaa jälkiään puutarhaan. Puutarhan toisessa päässä Syyspenkki leiskuu punaisenkeltaisenoranssina ja toisessa päässä ruusut laittavat parastaan. Keskiosa puutarhasta koittaa keikkua kiistelijöiden välissä.

Echinacea - Punahattu
  
Tästä kesästä tuli punahattujen esiinmarssi. Sekä ostetut että itse siemenestä kasvatetut ovat nousseet kiitettävällä runsaudella esiin mullasta ja kukkineet pitkään kauniina. Ehkä punahattujen kanssa pitää vain ensin tulla tutuksi ja vasta sitten ne uskaltautuvat jäämään vakituisiksi asukkaiksi. Jospa perhosetkin jonain kesänä kuulisivat pihallani olevan kallionauhuksen lisäksi muitakin perhoskasveja. Tänä kesänä ne eivät punahatuista välittäneet.

Rosa Glauca - Punalehtiruusu
  
Punalehtiruusu on aivan täynnä punaisia kiulukoita. Enpä muista moista määrää aiemmin nähneeni. Pensas on nyt yhtä kaunis kuin alkukesällä kukkiessaan.

Rosa pimpinellifolia 'Plena' - Juhannusruusu

Tänä vuonna juhannusruusuissakin on runsaasti kiulukoita ja kaikki mustia. Ovatko ne muina syksyinä olleet mustia? En muista tai en ole kiinnittänyt huomiota.

Pilosella aurantiaca - Oranssikeltano

Jossain vaiheessa surin menettäneeni oranssikeltanon. Niin ei ole käynyt, sillä nyt oranssikeltanoa kasvaa peräti kahdessa paikassa. Yläpihan Kivipolun kupeessa ja alapihalla Vasenrinteessä. Muistan siirtäneeni muutaman taimen rinteeseen kokeillakseni niiden menestymistä siellä. Oranssikeltano tekee tiiviin lehtiruusukkeen, joka toimii hyvin myös maanpeitekasvina. Ruusukkeesta nousee korkea kukkavana, joka näköjään valoisalla paikalla pysyy hyvin pystyssä tukematta. Sain kasvin monta vuotta sitten tutulta lapinvuokkona. Mistä lie hän sellaisen nimen kasville löytänyt? Googlettamalla löysin kasville oikean nimen.
 
Malva moschata - Myskimalva

Myskimalva on tarjonnut kuluneen kesän aikana loisteliasta kukintaa. Meinasin jo leikata sen ruskeiksi menneitä siemenkotia pois rajoittaakseni leviämistä, mutta onneksi en niin tehnyt. Uusia nuppuja availee kukkiaan tasaiseen tahtiin.

Malva moschata - Myskimalva

Myös vadelmien joukosta löytämäni kaksi valkoista myskimalvaa ovat kotiutuneet uuteen istutuspaikkaansa ja nekin kukkivat nyt toista kierrosta. Itse asiassa nuo siemenkodatkin ovat aika kauniita. Kun pitsiä.
 
Geranium himalayense 'Baby Blue' - Idänkurjenpolvi
  
Idänkurjenpolvi Baby Blue on myös alkanut kukkimaan toista kierrostaan. Kurjenpolvien suhteen minun piti kokeilla kukkineiden latvusten leikkaamista, jotta näkisin, aloittavatko kukkimisen uudelleen. En muistanut leikata, enkä siis tiedä, olisiko sillä ollut jotain vaikutusta. Joka tapauksessa osa kurjenpolvista kukkii nyt uudelleen, joskin vähäisemmin kukin.

Rosa 'F. J. Grootendorst' - Neilikkaruusu

Puutarhan toisen pään Ruusupenkissä osa ruusuista jatkaa taukoamatonta kukintaansa ja osa aloittaa uudelleen pienen tauon jälkeen. Punainen neilikkaruusuu ei ole levännyt välillä laisinkaan, vaan sen latvukset ovat täynnä nuppuja ja avautuneita kukkia. Olen leikannut kuihtuneita kukkia pois, mikä selvästi lisää uusien nuppujen muodostumista.

Rosa rugosa 'Sointu' - Tarhakurtturuusu
  
Sointu lepäsi välillä ja ryhtyi sitten kukkimaan uudelleen. Uudet kukat meinasivat jäädä minulta huomaamatta, kun olin ajatellut ruusujen jo lopettaneen. Kukkapenkkien uudistamisen vimmassa kamerakierrokset ovat jääneet vähemmälle, kuin myös yksityiskohtien huomaaminen.

Rosa rugosa 'Sävel' - Tarhakurtturuusu
  
Sävel ei neilikkaruusun tavoin ole levännyt yhtään. Runsain kukinta on ollut ohi jo jonkin aikaa, mutta yhä uusia nuppuryppäitä ilmestyy latvuksiin. Loppujen lopuksi ruusupensaat ovat aika helppoja kasvatettavia ja kauneuttahan niillä on meille tarjota yllin kyllin.

Rosa 'Thérèse Bugnet' - Teresanruusu

Teresanruusu kilpailee kesän runsaimmin kukkivien sarjassa. Olen säännöllisesti leikannut kukintansa lopettaneet pois. Uusia nuppuja ilmestyy tasaiseen tahtiin. Täytyykin taas lukea ruusupensaiden leikkausohjeet, jotta tiedän keväällä hoitaa sen oikein. Varsinkin teresanruusun oksat ovat venähtäneet kesän aikana melkoisesti.
 
Crocosmia × crocosmiiflora - Ruostekukka
  
Ruostekukka pukkaa useita nuppuvarsia isossa ruukussa pergolan edustalla. Talvetin sen mukulat kellarissa paperipussissa. Turve olisi ollut parempi, mutta onnistui noinkin. Olisipa hienoa, jos tämä kasvi menestyisi meillä maassa. Aion kuitenkin pelata varman päälle ja ruostekukka muuttaa taas mukuloina talveksi kellariin.

Phaseolus coccineus - Ruusupapu

Kasvatin purkissa kasvimaan kupeessa muutaman ruusupavun. Samassa ruukussa oli myös hyasinttipapua, joka kyllä kasvoi, mutta ei kukkinut tänäkään kesänä. Enpä taida sitä enää kolmatta kesää kasvattaa, vaikka ihan hauskan näköinen se on punertavine lehtineen. Ruusupapu kasvatti monta pitkää papua, joiden sisältä riivin mainion värisiä papuja. Jälleen kerran riittää ihmettelemistä, miten monipuolisesti luonto meitä ilahduttaa kirjomalla muotoja ja sävyjä vähän joka paikkaan.


Aronioita on jo pakkasessa kokonaisina, kriikunaan yhdistettynä mehuna ja soseena. Silti oli vaikea kulkea marjojen painosta riippuvien pensaiden ohi. Niinpä päätin kerätä niitä vielä vähän minigrip-pusseissa pakastettavaksi. Aronioiden kerääminen on helppoa. Ripustin pienen jugurttipurkin s-koukulla pensaan oksaan ja poimin kypsiä marjoja hetkessä isomman ämpärin täyteen. Eipä paljon tarvitse selkää rasittaa, kun poimiminen sujuu vikkelästi.


Kuvassa ämpäri on vasta alullaan, mutta runsas viisi litraa niitä tuli lauantaiaamuna kerättyä. Marjoissa ei ole pahemmin siivottavaa. Vain jokunen kuivunut marja oli osunut muiden joukkoon ja niiden poistaminen sujui melkein yhdellä puhalluksella.

Pieni pala maata -blogin Terhi postasi mainion smoothie-ohjeen aronioista. Kyseinen smoothie-ohje sai minutkin liikkeelle poimimaan aronioita entisten lisäksi. Vielä jäi marjoja pensaisiin. Eiköhän linnut ne syksyn mittaan napostele. Muutaman kupillisen ajattelin käydä aamuisin poimimassa puuron lisukkeeksi. Yllättävän hyviä ovat.