perjantai 30. maaliskuuta 2012

Lämmin kiitos!



Tänään piti lähteä puutarhamessuille, mutta aamuksi tuli muita tehtäviä ja lähtö siirtyi mahdollisesti huomiseen. Niinpä sitten laitoin pesukoneen pyörimään, vaihdoin lakanat ja pöllytin matot ulos tuulettumaan. Sitten imuri päälle ja normaali kierros kodissa. Kumma, miten viikossa syntyy pölyä ja roskia nurkkiin. Kun viikkosiivous oli hoidettu, kastelin vielä viherkasvit ja vilkaisin taimipottejani. Hyvin voivat. Sunnuntaina on jälleen pienten noitien aika luritella virpomisrunojaan ja jaella vitsojaan. Sulkaamunat odottavat eteisessä ja muutenkin koristelin kotia pääsiäistipuilla. Toissa päivänä otin muutaman oksan kaadetun pihlajan runnomasta sireenistä ja kas, siinä on jo pullean vihreät silmut. Vihdoin muistin myös laittaa rairuohon itämään. Tosin en mitenkään saattanut muistaa, mihin olen rairuohosiemenpussini laittanut. Niinpä sitten hain autotallista pussillisen kauransiemeniä, joita sain tuttavani hevostallilta. Niistä tulee ihan mukavaa pääsiäisruohoa; jämäkkää ja myös Juuson mieleen.

Eipä tuohon siivoamiseen koko päivää kulunut, joten ehdinpä myös pihamaalle jäätä särkemään. Hyvin on sulamisprojekti edistynyt, vaikka yöllä olikin pakkasta, eikä tämä päiväkään järin lämmin ole ollut. Hain kellarista haravan ja kottikärryt ja ryhdyin siivoamaan pihlajan kaatamisesta syntyneitä roskia. Siitä se taas alkaa; pihalla nyhjääminen. Sain kottikärryllisen sopivaa roipetta kompostiin, jossa maatumisprosessi on jälleen alkanut. Biojätteiden pinta on kummasti vajennut ja taas mahtuu tavaraa.

Metsäkyyhkytkin ovat aloittaneet kujerruksensa. Muiden lintujen sirkutuksen lomassa tuttu huhuilu metsiköstä ikäänkuin loksautti palaset taas paikalleen. Suomalainen vuodenkierto on pitkä ja monivivahteinen, mutta niin vain kevät aina yllättää.



Oi, kiitos! Olen saanut Konnadonnalta ( http://www.konnadonnankotona.blogspot.com/) ensimmäisen puutarhablogitunnustuksen. Tuntuupa mukavalta.
 

 1. Miten puutarhainnostus ja puutarhablogin pitäminen syntyivät?

Rakensimme tämän kotitalomme 26 vuotta sitten. Ukkokultani sanoo aina, että hän kantoi tavarat paikalle ja appiukko teki niistä talon. Tontista osa oli sekametsää ja osa vanha lehmihaka. Olen monilapsisesta, melko varattomasta perheestä, joka joutui muuttamaan asunnosta toiseen aina uuden lapsen syntyessä perheeseen. Pääkaupunkiseudulle suuntautui kova muuttoliike ja kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista oli kova pula. Vaikka olen lapsuudessani asunut myös omakotitalossa, puutarha missään muodossa ei koskaan ole mitenkään kuulunut kasvuuni. Ennen tämän omakotitalon rakentamista asuimme paritalossa, jossa ensi kerran sain kosketuksen pihaan. Silloin istutin pensaita, muutamia ruusuja, käynnöksia ja tietenkin sipulikasveja pienelle pihallemme. Lapsemme, poika ja tyttö syntyivät ja vietin kotiäitinä kuusi vuotta. Tein paljon käsitöitä ja ompelin lapsille vaatteita. Tuttu puutarha-alan ammattilainen laati meille istutussuunnitelman ja aika pitkälle lähdimmekin sitä noudattamaan. 80-luvulla ei kuitenkaan piharakentaminen ollut vielä samalla tavoin muodissa kuin nykyisin. Emme myöskään huomioineet pihavalaistusta aloittaessamme pihan rakentamista. Niinpä se onkin edelleen lapsipuolen asemassa tontillamme. Kuten monilla rakentajilla, raha oli meilläkin tiukassa. Emme tajunneet budjetoida pihan rakentamiseen juuri lainkaan ja niinpä on monia asioita, joita nyt tekisin totaalisesti toisin.

Tässä omakotitalossamme asuessamme yritin olla täydellinen kaikessa, josta tulikin minulle aikamoinen kompastuskivi. Hyvä äiti, hyvä vaimo, hyvä tytär, sisar ja ilmanmuuta myös täydellinen työssäni. Sairastuin vakavaan masennukseen ja siinä tohinassa puutarha tuli hoidettua ylimalkaisesti. Masennus oli varsinainen helvetti, ei ainoastaan minulle vaain myös perheelleni ja läheisilleni. Sairauden pyörteissä meni 15 vuotta ja vihdon alkoi toipuminen. Työelämään minusta ei ollut enää palaajaksi, mutta monta vuotta olen tehnyt vapaaehtoistyötä yhdistyselämässä muiden mieleltään sairastuneiden parissa. Nyt iäkkäät vanhempani tarvitsevat apuani ja siinä ohessa elelen Ukkokultani ja Juuso-kissan kanssa vähän rauhallisempaa elämää. Lapset ovat aikuisia ja asuvat jo omillaan.

Olin - ja olen vieläkin - aika amatööni näissä puutarha-asioissa. Luen paljon puutarhalehtiä, googletan ja juttelen tuttujen kanssa oppiakseni lisää. Syksyllä tuppaan väsähtämään pihatöihin, mutta talven kääntyessä kevääksi olen jälleen innostusta täynnä. Joka kesälle on uusia projekteja tiedossa ja niinpä puutarhamme tuntuu jatkuvasti elävän. Suunnitelmissa on kasvilavojen rakentaminen hyötykasveja varten. Kasvimaa on ollut Ukkokullan aluetta ja hänen selkänsä ei oikein tykkää kumarassa kykkimisestä. 

Kirjoittaminen on aina kuulunut tavalla tai toisella elämääni. Muutamia vuosia sitten ryhdyin kirjoittamaan puutarhapäiväkirjaa. Olen myös harrastanut valokuvausta ja digikameroiden myötä valokuvien hyödyntäminen moniin eri asioihin on tullut mahdolliseksi. Kukkia on ihana kuvata, ne hurmaavat minut joka kesä uudelleen ja uudelleen. Kummityttöni ryhtyi kirjoittamaan blogiaan ja siinä yhteydessä hän heitti minulle ehdotuksen omasta blogista. Mistäpä muusta kirjoittaisin kuin puutarhasta ja Juuso-kissasta. Näin voin myös jakaa rakkauttani kukkiin muiden samalla tavoin hurahtaneiden kanssa.

 2. Mikä on erikoisin, ihmeellisin, harvinaisin, tunnearvoltaan suurin tai kaunein lempikasvisi? 

Ensimmäisiä pihaamme istuttamiani perennoja oli Kuunliljat. Eivät ne ole erikoisia, ihmeellisiä tai harvinaisiakaan. Kuunliljat ovat kuitenkin hyvin helppohoitoisia ja yllättävän kiitollisia kasveja. Vuodesta toiseen ne putkahtavat maasta vihreinä ja runsaina. Olen jakanut niitä ja monistanut uusiin paikkoihin ja ainakin meidän pihallamme Kuunliljat ovat sietäneet kuivuutta ja sateita nurkumatta. Kukinto Kuunliljassa on melko vaatimaton, mutta se ei minua haittaa. Istuessani keittiössä iltapäiväkahvilla, tuntuu mukavalta katsella sisäänkäyntiä reunustavia Kuunliljoja. Ne ovat niin rauhoittavia tuuheassa vihreydessään.

3. Mikä on puutarhafilosofiasi?

Puutarhafilosofiani? Ei minulla ole sellaista sanoin puettavaksi. Puutarha on minulle enemmänkin paikka ladata akkuja, rauhoittua, nauttia yksinkertaisista asioista: tuoksuista, äänistä, tunnelmista. Usein minulta katoaa ajantaju lähes kokonaan lähtiessäni pihalle jotain puuhaamaan. Oli sitten kyse haravoinnista, istuttamisesta, rikkaruohojen nyppimisestä, kasvimaan hoitamisesta. Uppoudun puuhaan täydellisesti ja unohdan muun maailman. Mikä sen antoisampaa kuin kiertää puutarhassa ja tutkia, mitä muutoksia sitten edellisen kierroksen on tapahtunut. Vaikka tuosta edellisestä kierroksesta olisi vain tunti aikaa. Ihmeitä riittää ja se vasta on ihmeellistä!