Olopihan tulppaanit ovat vihdoin avautuneet ja pääsin niitä ihailemaan ihan lähituntumalta. Vasemmassa yläkulmassa on Santander ja oikeassa yläkulmassa Pink Impression. Vasemmassa alakulmassa Passionale. Ja Santanderia lukuunottamatta muut pienellä varauksella, sillä enhän minä tietenkään syksyllä tehnyt mitään istutuskarttaa. Olen huono tällaisissa yksityiskohdissa. Onneksi erotan sentään tulppaanin narsissista.
Kriikunapuut kukkivat kauniisti ja luultavasti parin sadepäivän jälkeen saapunut lämpö ja aurinko saavat ne avaamaan loputkin nuppunsa. Alapihan kriikunoissa on vähän vähemmän kukkia kuin tuossa yläpihan ainokaisessa hedelmäpuussa. Istutin sen joitakin vuosia sitten Pikkupuutarhaan lähinnä ilahduttamaan kevätkukinnallaan niin itseäni kuin ohikulkijoitakin. Omenapuista Huvituksessa näyttäisi olevan nuput alullaan, mutta enpä viitsinyt hakea tikkaita nähdäkseni ylemmille oksille.
Tänään piti siivota sisällä, mutta pakkohan sitä oli heti aamusta lähteä ulos, kun ei enää satanut. Ostin jokin aika sitten rautakaupasta kokeeksi pari tällaista perennatukea. Pionien kukat ovat yleensä niin painavia, että kasvit on pakko tukea jotenkin. Tuntuu tyhmältä viritellä kaikenlaisia tukia siinä vaiheessa, kun pionit ovat vielä pieniä. Ja sitten kun ne niitä tukia tarvitsevat, on taasen hankalaa saada tuet paikalleen katkomatta kukkia. Tämä perennatuki on oikeastaan ihan hauskan näköinen näin kasvuvaiheessakin ja näyttävätpä nuo kukat ihan itse tuen lomitse kasvavan. Jos tuki osoittautuu toimivaksi, hankin niitä lisää.
Viime aikoina on tullut puuhasteltua enimmäkseen olopihan ja alapihan puolella, joten voikukkaset ovat käyttäneet tilaisuutta hyväkseen ja hurahtaneet etupihan angervojen keskelle. Ai, ai. Eivät kuki pitkään, jos se minusta riippuu. Vaikka pihani ja puutarhani ei mikään mallikappale olekaan, voikukkia en halua päästää valloilleen. Kokemuksesta tiedän, että niistä tulee riesa jo vähemmilläkin vapauksilla. Sitäpaitsi, minulla on se mahtava Fiskarsin rikkaruohokeppi, jolla on niin mukava hoidella voikukat kompostiin.
Talon puistopäädyssä kasvava tuomi on muutamassa vuodessa hurahtanut niin korkeaksi, että sen kukintaakin täytyy ihailla terassilta käsin katse kohti kattoa suunnaten. Kevättalvesta poistin joitakin isohkoja oksia, jotka hamuilivat jo talon päätyä. Tuomi on vuosien kuluessa ihan itse kasvanut metsän reunaan ja siinä se sopii olemaan. Vaahteroille haluaisin kyllä antaa kyytiä, sillä kohta koko metsä on täynnä pieniä - ja hetken päästä vähemmän pieniä vaahteroita. Muutama riittää, mutta ei nyt sentään koko vaahterametsää noin ahtaaseen paikkaan.
Olen tainnut koko kevään höpöttää Jackmannii -kärhöstä, mutta alppikärhöhän tämä nuppuinen vesseli on. Siinä on paljon nuppuja, mikä tietenkin ilahduttaa. Sen vieressä kasvaa Ville de Lyon, jonka selviytymistä olen kovasti jännännyt. Ja tänään löysin terhakat vihreät versonalut köynnöskaaren tyveltä. Kyllä sekin kärhö selvisi. Samoin viime kesänä istutin Pikkupuutarhan kriikunan juurelle Multi Bluen, joka näytti voivan koko kesän aika huonosti. Sain kärhön naapurilta alkujaankin vähän kituvana sillä ajatuksella, että kokeillaan, lähteekö vai ei. Ja hurraa, tänään löysin siitäkin kymmensenttiset versot. Kivoja löytöjä tällaiset.
Tällaisia inhotuksia on tullut löydettyä viime aikoina ihan liiankin kanssa. Mitä lie laiskuutta, etten ole saanut vietyä pihalle purkkia kotiloiden keräämistä varten. Kainous on kadonnut kummasti ja ötökkä litistyy puutarhakenkien alle näppärästi. Se ei tietenkään ole paras mahdollinen keino, sillä nämä nuljaskathan syövät toinen toisiaan ja myös meikäläisen murhaamia kohtalotovereita. Tälle kesälle on ennustettu runsasta etanapopulaatiota sateisen viime kesän ja runsaslumisen talven jälkeen. Jo viime kesänä etanoita oli varsin runsaasti, joten jos vielä lisää tulee, ei pihalla kohta kasva mitään
Meidän etupiha eli talon sisäänkäynnin puoli on osittain aika varjoinen. Sisäänkäynnin terassin edessä minulla on kaksi isoa ruukkua, joihin yritän keksiä sopivia kesäkasveja. Rautakaupan kesäpihalla oli varrelliset verenpisarat tarjouksessa, joten otin niitä kaksi. Olisivat saaneet olla korkeampia, mutta hyvä näinkin. Istutin niiden juurelle monivuotiset ketoneilikat ja sammalleimut. Jos ne viihtyvät kesän purkissa, saavat syksyn tultua siirtyä istutettaviksi maahan. Joinakin kesinä olen istuttanut näihin ruukkuihin tuijat ja nekin ovat sitten siirtyneet jatkoistutukseen pihamaalle. Näin toimien kesäilo jatkuu seuraavinakin vuosina. Syksyllä on muutenkin kompostiin vietävää ihan riittävästi, joten mukava on jatkaa "kesäkukan" elämää.
Juuso lähti tänään innolla ulos, siellä kun ei satanut enää. Kun minä kuitenkin puuhailin pation edustalla, palasi kissa katselemaan touhujani. Nuo sivulla näkyvät muovisäkit rapisivat sen verran äänekkäästi, että Juuso halusi takaisin sisälle.
Tuulesta Juuso ei ole koskaan tykännyt, mutta vanhemmiten se on alkanut välttää myös sateessa liikkumista. Kunhan käy äkkiä pissalla ja kinuaa takaisin sisälle. Minusta se nukkuu nykyisin aika paljon, mutta näyttää kyllä muuten ihan hyväkuntoiselta ja innostuu toisinaan edelleen leikkimään piilosta kanssani. Aurinkoisina päivinä Juuso köllöttelee joko alapihan heinikossa tai olopihan angervojen alla. Jos me istumme Ukkokullan kanssa patiolla, Juusolla on tapana tulla hiekalle venyttelemään itseään. Taitaa siten ilmaista, ettei mitään salaisuuksia hänen korviensa ohi sovi päästä.
Mitäkö noiden muovien alla piilee? Yritelmiä, viritelmiä, joista ei nyt sen enempää. Meikäläinen kun tuppaa liiankin usein liittymään tuohon "ei mennyt niinkuin Strömsössä" -klubiin. Siksi on parempi julkaista vasta onnistuneet tuotokset. Ja jollei onnistu, unohdetaan kokonaan.
Lemmikit kukkivat ja kevät lähenee loppuaan. Minusta tämä toukokuu on ainakin sään puolesta ollut hieno; aurinko on paistanut ja on ollut kesäisen lämmintä. Vaikka sade ei muuten niin hauskaa olisikaan, puutarhalle se tekee hyvää ja sopivina annoksina sitä sietää ihminenkin. Nautitaan siis näistä kevään vähenevistä päivistä ja toivotaan aurinkoa kesällekin.
Iloisia puutarhapäiviä kaikille!
