Bongasin tämän ohjeen Oma Piha -lehden Puutarhakalenterista 2013/2014 ja laitan ohjeen tähän, jos joku muukin innostuisi tuollaisen kukkakuvion pihaansa väsäämään.
Romanttinen kukkalaatoitus raparperinlehtilaatoilla
Tarvikkeet
perustukseen 0-16 mm:n mursketta
itse valettuja raparperinlehtilaattoja
nyrkinkokoisia mukulakiviä
yleissementtiä
0-8 mm:n mursketta (tai hiekkakin käy)
kumipäinen vasara
suodatinkangasta
vesivaaka (vatupassi)
Valmista ensin raparperinlehtilaatat. Perusta murskekerroksella (0-16 mm). Laita tiivistetyn murskeen päälle suodatinkangas. Sekoita kottikärryissä 4 osaa 0-8 mm:n mursketta ja 1 osa sementtiä kuivana keskenään. Tee suodatinkankaan päälle 10 cm paksu murske-sementtipatja ja asettele lehtilaatat paikoilleen. Täytä laattojen välit mukulakivillä, naputtele ne kumivasaralla paikoilleen ja tarkista kaltevuus vatupassilla. Täytä kivien välit murske-sementtiseoksella, harjaa tasaiseksi ja lopuksi kastele huolellisesti kevyellä vesisuihkulla. Anna kuivua pari päivää ennen käyttöönottoa.
Aivan aluksi toivotan tervetulleiksi uudet lukijani Millanin, Annelen ja Leena Lttin sekä kaikki muut, joita en ole aiemmin muistanut huomioida. Tuntuupa kivalta, että ihmiset haluavat kirjautua blogini vakiseuraajiksi. Tämähän on aivan ylellistä elämää.
Tänään paistoi aamulla aurinko ja nyt illan tullen näyttää kuin päivän aikana taivaalle purjehtinut pilvimassa olisi jälleen väistymässä pois. Mittarissakin on -4 asteetta pakkasta, joten kävelylenkki jäi tänään tekemättä. Postilaatikosta lehteä hakiessani totesin tien sen verran liukkaaksi, että päätin keskittyä mm. pyykin pesemiseen, kameran tyhjentämiseen ja tämän tietokoneen ääressä naputteluun.
Niin, ja nuo yläkuvassa olevat tulppaanit kuvasin eilisellä kauppareissulla kukkakaupan edustalta.
Eilisellä kävelyreissulla muistin vihdoin kuvata paikallisen skeittipuiston reunustalla olevaan sähkötolppaan nakatut lenkkarit. Ja muistin myös googlettaa mahdolliset syyt luopua tällä tavoin melko hyväkuntoisistakin kengistä. Tähän ilmiöön olen törmännyt viime aikoina monissa paikoissa ja se on jäänyt mietityttämään. Vielä kun pääsisi näkemään, millä ilveellä lenkkarit saadaan lentämään noinkin korkealle. Ehkä se vaatii vakaata kättä ja tarkkaa silmää tai sitten toistuvaa kokeilua ja onnenkantamoisia.
Näin ilmiöstä kerrottiin useallakin taholla netissä:
Tarinoita ja syitä tähän
urbaaniin legendaan löytyy monia. Traditioon ei ole yksiselitteistä syytä,
mutta tässä muutama vaihtoehto. Erään amerikkalaisen legendan
mukaan lenkkareilla ilmoitetaan, että alueella myydään huumeita. Toinen tarina
on kytköksissä tähän, ja sen mukaan jengit ilmoittavat lenkkareilla reviirinsä.
Eikä kahta ilman kolmatta - roikkuvat kengät ovat ripustetettu kuolleen
jengiläisen muistolle. Lenkkareiden ripustaminen voi
olla myös merkki erilaisista nuoruusriiteistä. Nuorten miesten on tavattu
heittävän kenkiään yläilmoihin poikuuden menettämisen tunnossa. Myös armeijan
ja koulun loppumista on symbolisoitu lenkkitossuilla.
Joidenkin mukaan lenkkitossuilla
on varoitettu matalalla lentäviä lentokoneita sähkölangoista. Legendaan liittyy myös hyvin yksinkertainen selitys. Vanhat ja kuluneet
lenkkarit on voitu toki heittää sähkölangalle myös puhtaasta heittämisen
ilosta.
Toinen kävelylenkkini varrella jo pitkään kiinnostusta herättänyt kohde on valtava tammi, joka on muutamassa vuodessa kohdannut matkansa pään. Viime kesänä siinä oli eloa enää yhdessä pienessä oksassa, joka luultavasti ei pysty suurta puuta hengissä pitämään. Sääli, puuta on tullut ihailtua yhden jos toisenkin kerran ja nyt mietityttää, mikä sen tappoi. Vahingoittiko viereiselle tontille nousseiden rivitalojen rakentamisessa käytetyt koneet sen juuristoa?
Kylässämme on vanhoilta ajoilta jäljellä useitakin komeita kiviaitoja. Helsingin läheisyys, maantie Turkuun ja lukuisat järvet ovat tuoneet asukkaita kylään jo vuosisatoja sitten. Tupia ja taloja kiviseen maastoon rakennettaessa ja peltoja raivattaessa kivet koottiin aidaksi sen sijaan, että ne olisi kiikutettu kaatopaikalle, kuten nykyään tehdään. Tosin entiseen aikaan ei tainnut olla edes keskitettyjä kaatopaikkoja. Ai, että tykkäisin tuollaisesta kiviaidasta ja kivistä ylipäätään. Meidän tontilla kun niitä ei liiemmin ole.
Löysin uudesta puutarhakalenteristani tällaisen laatoitusidean, jonka rakentaminen on nyt jysähtänyt takaraivooni sen verran tukevasti, että on ihme, ellei se toteudu. Olen kovasti tykästynyt noihin raparperilehtijuttuihin ja tuon idean toteuttamalla pääsisin askeleen lähemmäs pihamme hiekka-alueiden päällystämistä. Ihannehan olisi tietenkin saada jostain niin paljon rahaa, että pystyisin ostamaan esimerkiksi liuskekiviä, mutta tämä unelma lienee etupäässä lottovoiton varassa. Siis aika epätodennäköinen ottaen huomioon, että menneenä vuonna suurin voittoni oli yhden euron kenovoitto yhden euron panostuksella. Tai sitäkin suurempi voitto taisi tulla niinä viikkoina, kun en lotonnut laisinkaan.
Miten on, rakkaat blogiystäväni, kirjaatteko uudet puutarhaan ja pihaan liittyvät ideanne paperille vai pysyvätkö ne muistissanne siihen, kunnes saatte ne toteutettua? Harmittelen, etten ole omia ideoitani laittanut mihinkään ylös ja kyllä ne tuppaavat haihtumaan taivaan tuuliin. Jäljelle jää vain muisto siitä, että jokin hyvä idea on kulkenut pääni läpi. Pitäisi aina heti laittaa paperille pienetkin älynväläykset siitä huolimatta, toteutuvatko ne koskaan. Eihän se haittaa, vaikka jokunen kasvi jäisi hankkimatta ja istuttamatta, jos pöydänkulmalta löytyy paperi täynnä monenlaisia harkittavia ideoita.
Ystävältäni syksyllä saatu Kuparilehti on innostunut kasvamaan ja kukkimaan. Uusia nuppuja ilmestyy harva se päivä samoin kuin lehtiruusukkeita. Kukka riippuu jo mukavasti amppelissaan, vaikka saadessani se oli melko vaivaisen näköinen. Täällä työhuoneessa kyllä riittää valoa kukille ja ikkunalautakin on muita huoneita korkeammalla eli alla oleva sähköpatteri ei pääse suoraan paahtamaan kukkapurkkiin. Jos nyt pääsisin suunnittelemaan ja rakentamaan taloa, tekisin kunnolliset ja levetä ikkunalaudat tai peräti sellaiset ikkunasyvennykset kuin vanhoissa kivitaloissa on. Meidän talossa ei ollut ainuttakaan ikkunalautaa ja niitä on sitten jälkikäteen lisätty tarpeen mukaan.
Samaiselta ystävältä saamani Posliinikukka sen sijaan olla nyhjöttää jo kolmatta vuotta. Onhan sille hiukan tullut kokoa ja uutta kasvustoa, mutta kovin se on hidaskasvuinen. Ainuttakaan kukkaa siihen ei ole ilmestynyt. Pitää varmaan viedä se nuuskimaan ystävän omaa posliinikukkaa, joka kasvaa ja kasvaa ja kukkii kukkimistaan. Ihanin tuoksuvin kukin. Mutta toki minä iloitsen oman kukkani syvän vihreistä ja kiiltävistä lehdistä. Kyllä se näyttää elossa olevan ja saakin jatkaa nyhjöttämistä nykyisellä paikallaan kirjaston ikkunalaudalla.
Jos jostakin viherkasvista pidän niin kahdesta Soihtuköynnöksestäni. Ensimmäisen sain pikkaraisena taimena anopiltani. Ei aikaakaan, kun se aloitti kukkimisensa ja on kukkinut taukoamatta jo pari vuotta. Kun anoppi kesällä muutti Tampereelta Espooseen, sain häneltä omaa soihtuköynnöstäni suuremman köynnöksen. Olisiko peräti omani äitikasvi. Sille ei löytynyt anopin pienestä asunnosta sijaa ja niinpä se löysi uuden kodin luotani. Tuo köynnös vaurioitui hiukan muuttotohinoissa ja pudotti osan nupuistaan. Mutta ei huolta millaistakaan. Meillä tämäkin köynnös kukkii yhtä ahkerasti kuin lapsokaisensa ja jaksaa ilahduttaa minua päivästä toiseen. Leikkasin köynnöksestä muutaman muutossa vaurioituneen oksan ja yksi niistä kukkii parhaillaan maljakossa, johon laitoin sen veteen juurtumaan. Piakkoin se pitää istuttaa multaan ja antaa jollekulle, joka sen haluaa ottaa vastaan. Ehkä meille sentään kaksi Soihtuköynnöstä riittää, kun ei noita valoisia paikkojakaan niin paljon ole.
Tänään olen vihdoin päättänyt jälleen aloittaa ristipistotyöt. Tuumasin, jotta voisin kirjoa näin alkuun muutaman pienen ruusun tai jonkin muun kukan ja tehdä niistä onnittelukortteja. Postilaatikosta löytyneestä Ateljé Margarethan luettelosta löysin kolme minulle uutta Labores Hogar -ristipistolehteä, jotka tietenkin oli pakko tilata.
Vasemman peukalon ojentajanivel on edelleen kovin kipeä, samoin oikean käden selkämyksessä olevan patti, mutta tylsistyn istumaan ilman käsityötä. Ensi viikolla otan jälleen yhteyttä terveyskeskukseen ja yritän saada soittoajan "omalle lääkärille", joka kuulemma tulee silloin lomalta töihin. Turha noiden eurolääkäreiden juttusilla on käydä keräämässä buranareseptejä ja elmukelmuhoitokehotuksia, kun niistä ei mitään olennaista hyötyä näy olevan.
Peräkamaripoika on kohtapuoliin tulossa Ukkokullan seuraksi saunomaan. Ajattelin laittaa pellillisen joulutorttuja uuniin, kun tuota taikinaa ja luumusosetta vielä kaapeista löytyy. Poika kun mainitsi, ettei ole ainuttakaan joulutorttua joulun aikaan saanut. Miten lie unohtunut!
