Tuulahduksia Tampereelta

Näsinneula 168 m (avattu 1971), etualan tumma rakennus hyvinvointikeskus Tipotie.

 

Vierailin heinäkuun lopulla opiskeluaikaisen ystäväni luona Tampereella. Hurmaannuin totaalisesti kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Kokemuksen syvyyttä vahvisti erityisesti se, että ystäväni on perehtynyt kaupungin historiaan ja kartuttaa kaiken aikaa tietojaan lisää tutkiessaan Tampereelle sijoittuvia sukujuuriaan. Voisiko parempaa opasta löytääkään, kuin ihminen, joka tuntee ja tietää ja päällepäätteeksi on kanssasi samalla aaltopituudella.

Kesäinen kahden päivän vierailu oli hyvin intensiivinen, mutta eihän niin lyhyt aika riittänyt kuin päältä raapaisemiseen. Saimme sovittua näin lokakuulle toisen tapaamisen, eikä taatusti tule jäämään viimeiseksi. 

Hiekan taidemuseo, Pirkankatu 6

Ystäväni asuu Tampereella keskeisellä paikalla. Oli siis helppoa valita jokin tietty suunta ja siellä sijaitsevat kiinnostavat nähtävyydet. Kesällä kiersimme joitakin museoita ja taidenäyttelyitä, mutta tietenkin moni jäi näkemättä. Nyt menimme ensimmäiseksi Amurin alueella sijaitsevaan Hiekan taidemuseoon.  

Hiekan taidemuseo on Suomen vanhin yksityinen taidemuseo. Sen perusti teollisuusneuvos ja kultaseppä Kustaa Hiekka v. 1931. Hän asui museorakennuksen kolmannessa kerroksessa kuolemaansa 1937 saakka. Hän lahjoitti omaisuutensa Kustaa Hiekan Säätiölle. Myös säätiön ensimmäinen puheenjohtaja Evert Tähkäpää testamenttasi museolle oman taidekokoelmansa.

Huonekalujen lisäksi esillä on runsaasti tunnettujen taiteilijoiden töitä. Kiinnostava on myös vanhojen hopeaesineiden kokoelma, josta löytyy saksalaista, balttilaista, venäläistä, suomalaista ja ruotsalaista hopeaa 1500-1800-luvuilta.

Perusnäyttelyiden lisäksi museossa on vaihtuvia näyttelyitä. Näyttelytilat sijoittuvat kolmeen  kerrokseen. Museossa ei ole hissiä, jonka vuoksi se ei ole esteetön vierailukohde.

Esimerkki Pyynikin upeista rakennuksista

Hiekan museosta suuntasimme Pyynikille ja Pispalaan. Pyynikin rinteessä on lukuisia toinen toistaan upeampia rakennuksia. Luultavasti jonkun sellaisen kodiksi saadakseen olisi lotottava ahkerasti.

Haapasen huvila remontissa.

Haapasen huvila (rakennettu v. 1928)  on ollut pitkään tyhjänä. Tampere sai vuodesta 2016 saakka myytävänä olleen suojelukohteen kaupaksi 1.4 miljoonalla 2020. Rakennukseen sijoittuu SASKYn (Tampereen palvelualan ammattiopisto) opetustoimintaa.

Alkuperäinen ajatuksemme oli hypätä jossain välissä Pyynikinharjulle liikennöivään bussiin ja tulla sitten jalkaisin alaspäin. Vuorovälli bussilla on aika harva. Pysähdyimme parilla pysäkillä odottamaan, mutta kun bussia ei aikataulutiedoista huolimatta kuulunut, jatkoimme matkaa jalkaisin. Niinhän siinä sitten kävi, että ehdimme kävellen lähes samanaikaisesti bussin kanssa laelle.

Lauri Viidan muistomerkki: Betonimyllystä runon siivet (Pertti Mäkinen 1991)

Vaikka katu harjulle ja kävelyreitti luonnonsuojelualueella oli melko suojainen, kylmä tuuli tuiversi hiukset päästä. Onneksi oli hanskat mukana, etteivät näpit ihan jäätyneet.

Pääsimme kummastelemaan pari viikkoa sitten tuhottua Lauri Viidan muistomerkkiä. Muistomerkki sijaitsee avoimella paikalla, mutta asutusta ei aivan vieressä ole. Jonkun on tarvinnut tulla vartavasten kunnon työvälineillä ja pakettiautolla varustettuna tuhotyötä tekemään. Linkkuveitsellä ei isoa pronssityötä lohkota, eikä käsilaukussa pois kuskata.

Lauri Viidan synnyinkoti

Olen käynyt Pispalaa katsomassa aiemminkin. Edellisestä käynnistä on kuitenkin todella pitkä aika. Kylmyydestä huolimatta oli mukava pysähtyä ja pyöriä katselemassa taloja ja maisemia joka suuntaan. 

Vihreä talo korkealla mäellä on Lauri Viidan synnyinkoti. Lähellä sijaitsee myös Lauri Viita-museo, mutta talviaikaan se on avoinna vain tilauksesta. Olen aina pitänyt Lauri Viidan runoista. Ukkokullan äiti osasi lukuisia Viidan runoja ulkoa, joita hänellä oli tapana sopivissa väleissä lausua.

Pispalan portaat ovat ehdottomasi näkemisen ja kokemisen arvoinen paikka. Tällä kertaa emme lähteneet askeltamaan portaita alas emmekä ylös, vaan jatkoimme katua eteenpäin. Portaiden askelmien lukumääräksi esitetään 310 riippuen siitä, lasketaanko mukaan tasanteet. Pispalalaisilla on ollut kuntoportaat käytössään paljon ennen kuin niistä tuli muoti-ilmiö jokaiseen kylään ja kuntaan.

En löytänyt tietoa, milloin portaat on virallisesti rakennettu. Pispala rakentui 20- ja 30-luvuilla, joten ilmeisesti portaat ovat rakentuneet viimeistään samoihin aikoihin.

Pyykkimettän puisto, Pispala

Pyykkimettän puisto sijainnee Pyynikinharjun korkeimmalla kohdalla. Pyynikinharju on maailman korkein pitkittäisharju. Se kohoaa 160 metriä merenpinnasta ja 80 metriä Pyhäjärven pinnasta.

Pyykkimettän puiston kohdalla on komea näkymä Pyhäjärvelle. Nimensä puisto on saanut aikanaan siellä sijainneesta vesisäiliöstä, johon vesi pumpattiin Tahmelan lähteestä. Pispalalaiset saivat vetensä säiliöstä ja puistossa myös pestiin ja kuivatettiin asukkaiden pyykit.

Olavi Virran muistolaatta Pispalassa, Mäkikatu 75

Mäkikatu 75:ssä sijaitsevan talon seinässä on Olavi Virran muistolaatta. Sysmässä syntynyt laulaja vietti elämänsä viimeiset vuodet rouva Hulda Simolan hoivissa. Olavi Virta kuoli v. 1972. Pispalan Moreeni ry ja taloyhtiö kustansivat muistolaatan, joka paljastettiin 2015.

Pispalan haulitorni 1908 (alkup. 1856), peruskorjattu 2020.

Pispalan tunnetuin maamerkki lienee Pispalan haulitehtaan 55 m korkea haulitorni. Tämä on  ainoa Suomessa jäljellä oleva haulien valmistukseen käytetty torni. Haulien valmistus tornissa lopetettiin vuonna 1972. Valtakunnallisesti merkittäviksi tunnistetut haulitehdas ja haulitorni ovat suojeltuja.

En haluaisi olla haulimestari, joka kiipesi aamuneljältä torniin sytyttämään tulta ja sekoittamaan seosta, joka sitten pudotettiin seulojen läpi alas muotoutumaan matkalla hauleiksi.

Kilometritalo, Pyynikinrinteellä, Pirkankatu 29–35, 138 metriä pitkä hirsirakenteinen puutalo, valmistui 1923

Pispalan valtatien vartta kohti kaupungin keskustaa kulkiessamme pysähdyimme lounastamaan legendaariseen vuodesta 1968 toimineeseen Pispalan Pulteriin. Oli mukava istahtaa lämmittämään niin sormia kuin vatsaakin. Pispalan Pulteri ei ole gourmet-ruokapaikka, mutta kokemisen arvoinen kaupunginosa-ravintola. Paikka on kuulu superpihvistään, mutta me päädyimme Pultarin pannuun. Tuhti annos täytti oikein hyvin vatsan, jotta jaksoimme jatkaa matkaa.

Punakylä, Peurankallionkatu

Punakyläksi nimetty Peurankallionkadun punamultaisten puutalojen ryhmä rakennettiin yli sata vuotta sitten. Asuntoihin sijoittui punaleskiä lapsineen ja muita 1918 tapahtumissa asuntonsa menettäneitä. Alue oli haluttu asuinpaikka jo perustamisensa aikoihin ja sitä se on edelleen. Osa rakennuksista on purettu, mutta monta taloa on onneksi vielä jäljellä. Alue on nyt peruskorjattu.

Satakunnankadun ja Pirkankadun liikenne jyrisee aivan lähellä, mutta talojen sisäpihoilla on viihtyisää ja kasvillisuus rehevää. Kuin omakotitalo keskellä kaupunkia. Lokakuussa keinujen ja grillien pinnoille pudonneet keltaiset lehdet eivät enää houkutelleet pihalle istumaan. Voin kuvitella, miten viehättävä paikka on alkukesästä syreenien ja perennojen kukkiessa. 

Tuntien taivaltaminen hyisen kylmässä syyssäässä vaati vähän rauhallisemman tuokion. Illan pimetessä istahdimme ystävän kauniissa kodissa rupattelemaan niin menneistä vuosista kuin nykyisyydestäkin.

Tiivistahtisten pikkulapsivuosien jälkeen yhteydenpito on ollut luvattoman harvaa. Kummallakin väliin on osunut monenlaisia isojakin elämänmuutoksia. Ystäväkin muutti kauas, eikä hänen luokseen noin vain piipahdettu äkkiseltään. Emme kuitenkaan ole toisiamme unohtaneet, vaan nuorempana syntynyt säie on pitänyt ja saattanut meidät jälleen aktiivisempaan yhteydenpitämiseen.

Aleksanterin kirkko, Pirkankatu, Theodor Decker v. 1881

Aamupesun, -puuron ja -kahvin jälkeen jälleen reippaasti kaupungille. Sää ei ollut edellispäivästä lämmennyt, päinvastoin. Vaan eipä satanut, mikä tärkeintä. Suunnistimme kohti museokeskus Vapriikkia. Luonnollisesti reitti kiemurteli sinne tänne ja pysähtelimme lukuisia rakennuksia ja paikkoja katselemaan. Minullahan oli loistava opas. Kuin ikioma Wikipedia tai kaupungin koulutettu opas kertomassa ja vastaamassa kysymyksiini.

Finlaysonin kirkko 1879

Finlayson on ollut merkittävä keskittymä Tampereella. Tehtaan puitteissa perustettiin myös asuntoja, oma koulu, sairaala, sairauskassa, kirjasto ja kirkko. Finlaysonin tehdas avasi Tampereen ensimmäisen säästönpankin ja osuuskaupan.  

Tampereella kävellessä alkaa vähitellen ymmärtää, miten laajalle Finlaysonin vaikutus on ulottunut sekä alueellisesti että toiminnallisesti. Finlaysonin 1879 valmistunut uusgoottilaista tyyliä edustavaa kirkkoa käytettiin tehtaan työntekijöiden hartaustilana. Kirkon rakennutti tehtaan johtaja Wilhelm von Nottbeck.

Takaoikealla näkyy Tallipiha, joka on viehättävä ostos- ja tapahtumapaikka. Kävimme siellä heinäkuussa. Tällä kertaa ohitimme Tallipihan, jotta ehtisimme kiertää muut suunnitellut paikat.

Hotelli Tammer, 1929

Tampereella etenkin ratikkaliikenne on aiheuttanut runsaasti katutöitä. Keskustan ratikkaliikenne soljuu jo omalla painollaan, mutta jalankulkijat saavat paikoitellen loikkia sinne tänne kulkua estävien aitojen seassa. Meidät tämä hyppiminen johdatti hotelli Tammerin edustalle. Pitihän rakennusta käydä katsomassa myös sisältä. 

"Hotellin historia alkoi Tampereen teknillisen seuran kokouksesta, jossa E. Graeffe ehdotti, että seuralle rakennettaisiin talo. Rakennukseen haluttiin myös tuottavia tiloja. Hotelli Tammerin suunnitteli kaupunginarkkitehti Bertel Strömmer, ja se edustaa tyyliltään pohjoismaista klassismia. Alusta alkaen oli tarkoitus rakentaa kansainvälisenkin vertailun kestävä hotelli ja Tampereelle uusi maamerkki. Kustannukset kohosivatkin lähes kahdeksaan miljoonaan markkaan." Lähde: Wikipedia

Hotelli Tammer, 1929

Arastelen kuvien räpsimistä ilman lupaa, mutta sisään astuessamme ei näkynyt henkilökuntaa. Ystäväni on minua rohkeampi, joten uskaltauduin ottamaan kameran esille.

Korkea ravintolasali on kunnostettu alkuperäiseen asuun 1990-luvulla.

Tammer-hotelli on komea ulkoa ja kaunis sisältä. Koko rakennus on Museoviraston suojelema, minkä ymmärrän hyvin. Näin hienoja rakennuksia meillä on harvassa.

Tiedän Tampereella olevan useita mielenkiintoisia muraaleja, mutta reitilleni osui ainoastaan tämä yksi. Älkää kysykö sijaintia, jota en jälkikäteen enää löytänyt kartalta. Jossain lähellä hotelli Tammeria tämä seinä on. Tietöiden keskellä. Minusta muraalit ovat hieno tapa kuvittaa ja elävöittää tylsiä seiniä.

Eeva-Liisa Mannerin muistolaatta Ojakadulla (paljastettu 2005)

Poikkesimme Ojakadulla viehättävään Vohvelikahvilaan. Paikka on pieni ja ilmeisen suosittu, sillä nippanappa mahduimme sisään ja löysimme vapaat paikat. Tarjolla on sekä suolaisia että makeita vohveleita sekä luonnollisesti erilaisia juomia. Valitsin mokkavohvelin kera minttukaakaon. Makeaa, mutta niin herkullista.

Kirjailija Eeva-Liisa Manner asui Ojakadulla vuodesta 1963 lähtien. Kuvanveistäjä Mauno Kiviojan pronssinen muistolaatta paljastettiin 2005. Eeva-Liisa Manner oli arvostettu kirjailija, runoilija, esseisti. Hän toimi myös kriitikkona ja suomentajana. 

Kuten kuvasta näkyy, syksyn sateet ovat täyttäneet myös Tammerkosken. Lehtiuutisen mukaan Tampereen Energia testaa veden ohijuoksutusta myös harvoin käytetyn Valssipadon kautta Näsijärven pinnan laskemiseksi.

Kuohu ja kumu oli melkoista tälläkin kohtaa.

Olen kiertänyt Vapriikin museot aiemminkin. Sen perusteella tiedän, ettei ihan vähäisellä ajalla kannata näyttelyitä lähteä kiertämään. Tulee vain kiukkuiseksi, jos joutuu jättämään mielenkiintoiset näkemiset kesken. Pysyvien näyttelyiden lisäksi Vapriikissa on vaihtelevia näyttelyitä, joten sinne kyllä kannattaa tehdä matkoja useamminkin.

Koululaisten lomaviikon vuoksi Vapriikissa oli väkeä tungokseen saakka. Emme edes suunnitelleet museokierrosta, vaan poikkesimme museokauppaan.

Ystäväni oli ostanut museokaupasta "Muistatko" -pelikortit. Siinäpä kiva ohjelmanumero illanviettoon. Palata pelaamisen merkeissä vanhoihin asioihin ystävien kanssa. Kussakin paketissa on 324 kysymystä vastauksineen.  Ystävä kaipasi taideaiheisia pelikortteja, mutta niitä ei nyt ollut. Kortit on kotimaisen Kehvola -yrityksen kotimaassa valmistamia tuotteita. 

Ostin kotiintuomisiksi kolme eri korttipakkaa. Tarkoitus on viettää muutama talvi-ilta pelaamalla.

Matti Haupti: Kultakutri pystytettiin Konsulinsaarelle 2016

Vapriikki jäi taakse kulkiessamme Koskipuiston läpi kohti Hämeenkatua. Katselimme vastarannalta, kuinka työmiehet haravoivat pikkuisella Konsulinsaarella syyslehtiä. Saarelle sijoitettu naispatsas jäi kiinnostamaan, joten kotona netti auki ja tiedon lähteille.

Saari on saanut nimensä Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy:n toimitusjohtajana 1800-luvun lopulla toimineesta konsuli F.E.Wahlgrenista. Aiemmin saarta kutsuttiin Wahlgrenin saareksi, mutta myöhemmin Konsulinsaaresta tuli pysyvä nimi. 

1800-luvun puolivälissä Tammerkosken yli kulki kaksi siltaa, joista Pikkusilta kulki saaren kautta. Tuolloin Hämeensillan paikalla ollutta siltaa kutsuttiin Isoksisillaksi.

Saarella toimi kahvila-ravintola vuoteen 1897. Kun Satakunnansilta valmistui 1900, katkesi kulkuyhteys saareen ja suurin osa saaresta jäi sillan alle. Tämän jälkeen saari on ollut käyttämättömänä. Saaressa tehtiin kunnostustöitä syksyllä 2016. Tällöin sinne sijoitettiin Matti Hauptin veistämä Kultakutri-veisto, joka oli aiemmin esillä Pyynikillä.

Koskipuiston jättikokoiset puut kiinnittivät huomioni. Katsokaa, miten valtava runko tuolla hopeapajulla on. Muitakin samanlaisia vanhuksia puistosta löytyy. Kesällä puistossa on hienoja kesäkukkaistutuksia.

Matka jatkui yli Hämeensillan ja sieltä Aleksis Kiven kadulle. Kulkiessa imin ystävän kertomaa tietoa vanhoista rakennuksista. Välillä oli pysähdyttävä suuntaamaan katse ylemmäs, sillä monen talon yksityiskohdat sen ansaitsevat. Tässä pohdittiin, miten tuo seinän pilkulliselta näyttävä pinta onkaan tehty.

Aleksis Kiven kadulla oli aihetta yläilmojen ohella tuijottaa myös jalkoihinsa. Kadun pinnassa on Radoslaw Grytan 19-osainen taideteos Kivikirjasto (2002). Graniittilaattoihin on hakattu Tampereella asuneiden ja työskennelleiden kirjailijoiden runo- ja proosatekstejä. Tuttuja nimiä useimmille, kuten Yrjö Jylhä, Lauri Viita, Väinö Linna, F.E. Sillanpää, Eeva-Liisa Manner, Viljo Kajava, Erno Paasilinna ja Kalle Päätalo.

Kiinnostava tapa tuoda kirjallisuus kaupunkilaisten jalkojen juureen.

Kauppahalli (v. 1901)

Kesäreissulla emme ehtineet kauppahalliin, joten nyt sinne. Tampereen kauppahalli sijaitsee Hämeenkadun ja Hallituskadun välissä. Se on pohjoismaiden suurin kauppahalli ja se on avattu 1901. Rakennuksen on suunnitellut arkkitehti Hjalmar Åberg. Rakennus suojeltiin 1973 ja hyvä niin.

Mikä kaupunkilaisen ruokatarvikkeiden ostosaitta Kauppahalli onkaan. Tuoretta kalaa, lihaa ja vihanneksia. Lukuisia leipomokojuja herkkuineen. Bistrotyylinen ravintola 4 Vuodenaikaa sijaitsee Kauppahallissa ja kahviloitakin on useampi.

Kotimatkan ajankohta läheni, vaikka näkemistä ja kokemista olisi ollut yllinkyllin. Ostimme pientä purtavaa vatsan täytteeksi ja palasimme ystävän kotiin. Ruokailun yhteydessä kävimme läpi kahden päivän antia todeten, etteivät nämä yhteiset kaupunkikierrokset voi tähän jäädä. Talvi ei ole paras mahdollinen aika kaupunkikohdematkailulle, mutta keväällä voi säästä riippuen aloittaa hyvinkin aikaisin. Jo näin muutaman päivän kuluttua seuraavan reissun tutustumislistalle on kertynyt kiinnostavia ehdokkaita.

Etunani näillä Tampere-vierailuilla on ollut historiaan, arkkitehtuuriin ja kulttuuriin perehtynyt ystävä. Hän on aidosti innostunut saadessaan jakaa keräämäänsä tietoa kanssani. Yhtä aidosti innostunut olen minäkin yhteisistä kierroksistamme. Toivon niitä tulevan monta lisää.

Mikä parasta, vain parin tunnin junamatkan päässä on mielenkiintoinen kohde, jossa riittää ammennettavaa joka saralla. Bonuksena on yhteinen aika samanhenkisen ystävän kanssa. Ei siis aina tarvitse lentää 4000 kilometrin päähän lomailemaan.

Hotelli Torni, korkeus 88,5 m

Junaa Tampereen rautatieasemalla odotellessa olin väsynyt ja valmis palaamaan kotiin. Kahden päivän Tampere-visiitti tuntuu vähintäänkin viikon pituiselta ja varsin onnistuneelta reissulta. Näillä eväillä jaksan taas hyvän matkaa tätä syksyä eteenpäin.