 |
| Kärsimyskukka - Passiflora caerulea |
Kerran aiemmin minulla on ollut kärsimyskukka. Ostin sen keväällä ja istutin suoraan maahan. Kesän aikana se teki useita nuppuja ja kukki kauniisti. Syksyllä köynnös olisi pitänyt nostaa maasta, mutta laiskuuttani en niin tehnyt. Sinne se kuihtui ja kuoli, talven kylmyyteen.
Loppukesästä löysin kärsimyskukan erään taimipihan hyllystä. En tehnyt toista kertaa samaa virhettä laittamalla kukkaa maahan, vaan istutin sen isohkoon ruukkuun, jossa se vietti aikaansa pergolassa. Siirsin kukan nuppuisena sisälle kolme viikkoa sitten. Jännäsin, pudottaako kenties kaikki nuppunsa. Joitakin lehtiä on kellastunut ja pudonnut pois. Osa nupuista ei ole kasvanut laisinkaan ja luulenkin niiden kuihtuvan sellaisenaan. Sen sijaan isoista nupuista jo kaksi on avautunut. Illalla ne menevät takaisin suppuun, joten pitää olla valoisaan aikaan kukan vierellä nähdäkseen tuon kauneuden.
Luonnossa monen moni asia on kerrassaan ihmeellistä. Ihmeellistä ja ihmeellisen kaunista. Joka kevät saatan katsella pitkäänkin esimerkiksi kirjopikarililjojen shakkikuvioita. Kasvitieteilijät osaavat varmasti selittää kuvion muodostumisen biologisen tekniikan. Oli selitys ja syntymekanismi mikä tahansa, ihmeellistä se silti on. Kärsimyskukka on kirjopikarililjan lailla jotenkin käsittämättömän upea. Ei ehkä herkän ja romanttisen kaunis, kuten vaikkapa ruusut tai pionit. Pikemminkin sen erikoinen muotojen kerroksellisuus saa kerta toisensa jälkeen ihmettelemään, miten taitava ja taiteellinen luonto onkaan.
Toivottavasti saan köynnökseni selviytymään talvesta hengissä. Olisi hienoa nähdä sen kukkivan tulevinakin vuosina.
