lauantai 29. marraskuuta 2014

Mikä vekotin?


Ystäväni löysi kuvassa olevan esineen kirpparilta ja ajatteli sen liittyvän jotenkin puutarhaan. Hän arveli esineen olevan vanha. Toisaalta se on saattanut lojua ulkosalla suojaamattomana ja on sen vuoksi ruostunut. Jotenkin tuo valkoiseksi maalattu tai käsitelty puuvarsi ei puolla esineen vanhuutta.


Kuka tietää, mikä tämä vekotin on ja mihin tarkoitukseen se on ajateltu?


Edellisessä postauksessa pohdiskelin google+ -pohjaisiin blogeihin lukijaksi kirjautumista. Lisäsin omaan blogiluettelooni muutaman tällaisen blogin ihan vain kopioimalla linkin seuraamieni blogien listaan. En siis lisännyt itseäni piireihin, kuten google+ -blogien etusivulla kehotetaan. Klikatessani "lisää piireihin" -painiketta saan seuraavan kommentin:

 Huomautus Picasa-käyttäjille:
  • Ihmiset, joiden kanssa olet jakanut albumeita, näkevät kyseiset kuvat profiilissasi ja Google-hakutuloksissaan.
  • Valokuvissasi, kommenteissasi ja tageissasi näytetään Picasa-lempinimen sijasta nimesi.
Kuka tahansa, jonka kanssa jaat albumin, näkee, kenen muun kanssa se on jaettu, ja voi jakaa sen uudelleen, ellet lukitse albumia.
  
Bloggerin käyttäjänä käytän myös Picasaa, mutta en ole valmis jakamaan sinne blogia varten lataamiani kuvia ja sen myötä henkilötietojani julkisesti. Tämän kommentin vuoksi saatan siis olla aktiivisena lukijana google+:lla tehdyissä blogeissa, mutta en lisää itseäni piireihin. Saattaa olla, että olen ymmärtänyt jotain väärin, mutta te viisaat, oikaiskaa mahdollinen erheeni.


Mukavaa pikkujouluviikonloppua kaikille!

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Kohta on aika avata uusi puutarhakalenteri


Muutama päivä sitten posti toi tilaamani Puutarhakalenterin - tai Pihakalenterin, kuten tuossa kannessa lulkee. Olen kovasti tykästynyt tähän vuosittaiseen tietopakettiin. Kirjassa on erittäin paljon ajankohtaista ja mielenkiintoista asiaa ja yleensä myös joku isompi teema, kuten kuluneen vuoden kalenterissa oli Pionit ja nyt tässä uudessa sipulikukat.

Tästä kalenterista on muodostunut minulle enemmän kuin kalenteri. Oikeastaan voisi puhua jo päiväkirjasta, sillä laitan kirjaan talteen paljon säähän, puutarhaan, pihaan, merkkipäiviin ja ties mihin liittyviä asioita. Kierresidonta helpottaa paksuhkon kirjan käyttöä ja käsittelemistä. Säännöllisin välein löytyy hyvin tilaa isommillekin muistiinpanoille. Tämä uusi kalenterini on jo neljäs laatuaan ja toivon hartaasti, että niitä julkaistaan tulevinakin vuosina.


Kalenterin takaosasta löytyvät pihapuiden, pensaiden ja köynnösten leikkausohjeet sekä kukkien ja vihannesten kylvökalenteri. Ei siis tarvitse kaivaa niitä erikseen jostain muualta, vaan kaikki löytyy kompaktissa muodossa samojen kansien sisältä.

Aiemmin tapasin hankkia käsilaukkuun pienen taskukalenterin ja keittiön työpöydälle isomman version. Nyttemmin käsilaukkukalenteri on siirtynyt kännykkään ja kotona seilaa keittiön, olkkarin ja työhuoneen väliä pihakalenterini. 


Suurin osa seuraamistani blogeista on toteutettu tällä samalla bloggerilla, jota itsekin käytän. Monia mielenkiintoisia blogeja löytyy myös muilla välineillä tehtyinä. Toistaiseksi en ole kirjautunut google+ -tunnuksia vaativiin blogeihin vakiolukijaksi, koska haluan ainakin pääosin pysytellä nimimerkkini takana. Onko jokin keino liittyä vaikkapa google+ -pohjaisiin blogeihin lukijaksi ilman henkilöllisyyteni avaamista yleiseen tietoon? 

Vaikka olenkin esimerkiksi facebookissa, olen yhä enemmän alkanut miettimään, mihin sitä kannattaa tietojaan jakaa. Kun en kuitenkaan ole mikään mestari näissä tietotekniikka-asioissa, soisin välttyväni joutumasta vaikeuksiin nettimaailmassa seikkaillessani.
 

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Sillisalaattipostaus


Eilen teimme ystäväni kanssa kyläreissun Somerolle muuttaneen yhteisen ystävämme luo. Oli mukava tavata tätä ystävää, joka on toipumassa rintasyöpäleikkauksesta ja sädehoidosta. Iän karttuminen vai mikä lie, mutta näitä ikäviä sairastapauksia tuntuu olevan lähipiirissä ihan liikaakin. Onneksi rintasyövästä valtaosa pystytään parantamaan ja näin näyttää olevan tilanne myös tällä ystävälläni.


Somerolaisella ystävälläni on erinomainen kirpparisilmä ja hän oli löytänyt minulle aivan ihanan kiiltokuvakirjan, jonka Lilja-niminen tyttö on saanut joululahjaksi 1944. Kirjassa on joillakin sivuilla valmiina painettuja kiiltokuvamaisia kuvia ja muilla sivuilla ilmeisesti Lilja-tyttösen liimaamia kiiltokuvia.


Osa kirjaan kirjoitetuista runoista on minulle outoja, mutta jotkut näyttävät säilyneen vuosien kuluessa samanlaisina, kuten tuo alla ruusuruno.



Vihdoin muistan myös kertoa siitä ihanasta paketista, jonka voitin Suvikummun Marjan 1000. postauksen kunniaksi järjestämästä arvonnasta. Marja oli seurannut lähettämiensä pakettien matkaa ja huomannut, etten muiden lailla ollut saanut pakettiani. Minne lie muumipakettini joutunut, ellemme olisi alkanut sitä jäljittää. Posti oli jotain suhmuroinut ja vihdoin pääsin noutamaan palkintoni.


Sisältö oli kauniisti koottu ja paketoitu iloisine kissakortteineen. Kissaihmisenä Marja tietää, mikä ilahduttaa kissaa ja kissanomistajaa, joten myös Juusolle paketista löytyi kaunis ruokakuppi ja kissanminttunappeja. Napeista on vielä muutama jäljellä, sillä annan niitä Juusolle herkkupaloina vain jokusen kerrallaan.


Nuo taustalla näkyvät herkulliset ja ohuempaakin ohuemmat appelsiinisuklaalastut on jo naposteltu - eikä suinkaan Juuson suihin. Käsivoidetta minulla kuluu näin talviaikaan solkenaan ja knitpron sukkapuikoilla olen suihkinut valmiiksi pukinkonttiin laitettaviksi kahdet vauvantumput ja yhdet vauvansukat, toiset sukat valmistuvat varmasti tänä iltana. Lankakerät ovat vielä korkkaamatta. Miten Marja tiesikään, että pidän kovasti viininpunaisesta väristä? Ja noista knitpron puikoista innostuin niin paljon, että postissa odottavat noutamista jo samanlaiset hiukan paksumpina. Vielä kerran lämmin kiitos Marjalle tästä ihanasta arpajaisvoitosta!



Vaikka yleinen tunnelmani on sellainen, etten ole saanut mitään konkreettista aikaan, ei se silti ihan pidä paikkaansa. Perjantaina lyhensin Peräkamaripojan uusia verhoja, jotka pitäisi käydä tulevalla viikolla ripustamassa pojan ikkunoihin. Siinä ohessa ompelin myös pari vuotta kaapissa odottaneet jouluverhot keittiöön. Keittiömme on talon pimeämmällä puolella, joten nämä valkoisella pohjalla istuksivat tintit tuovat samalla sekä valoa että eloa hämäriin joulunalusiltoihin.


Tekstiileillä on maalaamista helpompi muuttaa sisustuksen värejä. Niinpä meillä on olkkarin paria seinää lukuunottamatta valkoiset seinät. Olohuoneessa ei ole sälekaihdinten lisäksi nykyisin verhoja laisinkaan, koska en ole löytänyt mieleistäni verhoratkaisua. Eikä meidän olkkarissa välttämättä verhoja tarvitakaan. 

Sen sijaan keittiöön ja makkariin kaipaan välillä muutoksia ja niitä sitten teen verhojen, tyynyjen ja torkkupeittojen avulla. Löysin edullisesti tuota kuvan amaryllis-kangasta ja siitä ompelin omaan makkariini verhot. Lisäksi päällystin huoneen ainokaisen tuolin sekä rottinkiarkun (joka ei näy kuvassa) kannen samalla kankaalla. Tyynyihin hankin tuota kankaan kukan väriä lähellä olevaa punaista kangasta ja sängyn jalkopäähän kirsikanpunaisen torkkupeiton.


Saattaa olla, että tuolinpäällinen rauhoittuu mieleisekseni, kun vaihdan siihenkin tuota kirsikanpunaista kangasta. Ompelin makkariin myös uuden laskosverhon luonnonvalkoisesta kankaasta, jota löytyi varastoistani. Se näytti vähän tylsältä sellaisenaan, jota ompelin siihen nauhat tuosta verhokankaasta. Tosin tässä kuvassa nauhat eivät taida juurikaan erottua. 

Unelmissani teen joskus sellaisen remontin, jossa leveä verholauta saa kyytiä ja sen tilalle hankin kauniit ripustustangot. Sen unelman toteuttamiseen saattaa kulua aikaa, sillä ajatus katon paikkaamisesta ja maalaamisesta ei ole kovin houkutteleva.


Kun nyt noista verholaudoista tuli puhe, kerron, että löysin olohuoneen verholaudan takaa sokeripalan siihen kuuluvine johtoineen. Rakennusaikana sähkömies oli kysynyt, laitetaanko tänne sellainen loisteputkiverhovalaisin. Ajatus loisteputkesta ikkunavalaisimena ei innostanut ja sokeripala asentui, mutta jäi unholaan. Tokihan sen joka kerta ikkunoita pestessään huomaa, mutta sinne se on jäänyt verholaudan taakse elämään omaa elämäänsä peräti 28 vuoden ajaksi. 

Kunnes muutama viikko sitten tajusin, että asentamalla sokeripalaan pistokerasian saan ripustettua jouluvaloja ikkunalle huomattavasti vähemmillä vippaskonsteilla. Ukkokulta vain sähkötarvikekauppaan ja ruuvaamaan rasia sokeripalan tilalle. Tadaa...nyt meillä on paikka vaikka kaksille valoille tai tarvittaessa enemmällekin, jos vain viitsin viritellä johtoja. Näin alkajaiseksi ripustin pallomaiset sisustusvaloni ystäväni Venetsiasta tuoman naamion viereen. Ehkä joulunaikaan tuossa on jokin muu valosydeemi. Aika näyttää.

Tämän sillisalaattipostauksen myötä toivotan kaikille oikein mukavaa marraskuun viimeistä viikkoa ja pikkujoulukautta!

PS.
Gitta, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin
Welcome to my blog, Martha's Favorite

perjantai 21. marraskuuta 2014

Viikko hurahti, mutta Juuso se köllötti


Viikko on hurahtanut hurjaa vauhtia. Ohjelmassa on ollut omaishoitoa ja keskiviikko kulutettiin Ukkokullan kanssa Tallinnassa. Torstaina havahduin siihen, että joulu lähestyy, enkä ole siihen vielä oikein mitenkään reagoinut. Olin suunnitellut viritteleväni jouluvaloja ensi viikolla, mutta eilen sitten laitoin kahden tunnin ajan ulkoistusvaloja pihamaalla pikkupakkasessa. Näpit jäätyivät, vaikka käsissä olikin ohuet käsineet.  


Nyt on perjantai-ilta, koti on siivottu ja viikonloppu voi alkaa.Ulkona sataa ihan kunnolla lunta, pakkasta kaksi astetta.


Istahdin tietokoneen ääreen tarkoituksella päivittää blogikuulumisia, mutta kummasti pää tuntuu ihan tyhjältä ja kaikki mielessäni sommittelemani asiat haihtuivat ties minne. Niinpä päätin laittaa alkuviikosta otetut Juuso-kuvat esille. Juusolla on nyt sohvavaihe eli se viettää iltaisin seurassani muutaman tovin köllöttäen samalla sohvalla kanssani. Minä toisessa päässä, Juuso toisessa.


Puolen tunnin aikana kissa muutti asentoa monta kertaa. Välillä se kuorsasi äänekkäästi, välillä puhisi ja värisytti viiksiään. Ilmeisesti se näki jännittäviä unia, koska jalatkin tuppasivat ajoittain vispaamaan viiksien tahdissa.


Aikansa sohvalla nukuttuaan Juuso yleensä nousee ylös, venyttelee selkänsä oikein isolle köyrylle ja hyppää lattialle köpöttäen sen jälkeen ruokakupille.


Juuso ja mammansa toivottavat kaikille mukavaa viikonloppua!
 

maanantai 17. marraskuuta 2014

Ups, unohtui


Betoniaskarteluni tuloksia - pallosta tulikin Barbababa.

Unohdin eilen tyystin haastaa uusia kumppaneita Kuusi kuvaa kesästä -teemalla, joten haaste lähtee seuraaviin satunnaisesti valitsemiini blogeihin:


Haaste kuuluu näin:
 
Haasteessa on tarkoitus valita kuusi kuvaa viime kesästä. Aihe on tottakai täysin vapaa, kunhan vain kuvat ovat viime kesältä. Siispä, suosikkikasveista, kesän projekteista, onnistumisen ilosta, reissuista tai vaikka vain kauniista valokuvista on haasteenne tehty.

* * *

Koska itse koin kuvanneeni vähän turhankin yksipuolisesti viime kesän aikana, heitän tämän haasteen kaikille muillekin vapaasti otettavaksi. Josko joku muukin löytäisi uusia inspiraatioita selatessaan menneen kesän kuviaan.
 

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kuusi kuvaa kesästä

Helmililja - Muscari armeniacum

 Sain Mökkipuutarha -blogin Pirjolta haasteen postata kuluneesta kesästä kuudella kuvalla. Tuleehan sitä silloin tällöin plarattua vanhoja kuvia, milloin milläkin ajatuksella. Etsiessäni kuvia tätä haastetta varten huomasin, että viime kesäiset kuvani ovat omalla tavallaan aika yksipuolisia. Kukkia, kukkia ja jälleen kerran kukkia. Joukossa tietenkin joitakin yleiskuvia pihasta, mutta enkö muka ole käynyt omaa pihaa kauempana? Missä kaikki eläimet, tapahtumat, maisemat, ruukut, työkalut, erilaiset säätilat, toisten pihat ja kädenjäljet? 

Olipa jälleen kerran ajatuksia herättävää ja toivon mukaan myös opettavaista tulevia kesiä silmälläpitäen. Ja syksyjä, keväitä, talvia. Jatkossa siis on pyrittävä tallentamaan maailmaa huomattavasti laaja-alaisemmin. Vaikka kyseiset kuvat eivät juuri silloin herättäisikään mitään erityistä innostusta, voivat ne myöhemmin olla ajankohtaisia ja innostavia.

Sinivaleunikko - Meconopsis betonicifolia

Niiden lukemattomien kukkakuvien joukosta valitsin sellaisia, jotka herättivät tänä kesänä erityistä iloa ja mielenkiintoa. Varmasti kuluneen kesän eniten huomiota herättänyt kukkija oli Sinivaleunikko. Minun puutarhaelämäni ensimmäinen Sinivaleunikko, jonka tilasin nettipuutarhasta. Olen yrittänyt kasvattaa näitä itse siemenestä siinä onnistumatta. Yhä ihmettelen, miksi tilasin vain yhden ainokaisen kukkasen, kun yleensä pyrin hankkimaan perennoja kaksi tai kolme samanlaista kerrallaan. Ehkä halusin minimoida mahdollisen epäonnistumisen, tiedä häntä. Ainokaiseni muodosti useita nuppuja ja aukaisi niistä jokaisen. Se ei ollut mikään hetken hurmio vaan kukat kestivät yllättävän pitkään. Nyt sitten odottelen tulevaa kesää jännityksellä. Selviääkö Sinivaleunikkoni talvesta ja tuottaako mahdollisesti uusia siementaimia.

Syyshortensia - Hydrangea paniculata 'Vanilla Fraise

Toinen kuluneen kesän suuri rakkauteni kohde oli Syyshortensia Vanilla Fraise. Voi, miten upeasti se kukkikaan. Ensin avautuivat valtavat kukinnot hennon vaaleanpunaisina muuttuen päivien myötä yhä ruusuisemmiksi. Pensas näytti valaisevan koko alapihan upeilla kukillaan, eikä niitä voinut olla huomaamatta laskeutuessaan portaita yläpihalta. Taisin hyöriä yhtenään kamerani kanssa - tai ilman kameraakin - hortensiapensaani ympärillä. Toivottavasti naapurit nauttivat syyshortensiastani edes osittain niin paljon kuin minä. Näkyihän se myös heille erinomaisesti.

Punahattu - Echinacea

Punahattuni, ihan itse siemenestä kasvattamani punahattu puhkesi kukkaan toisena kesänään. Vuosi sitten se teki vain lehtiä, mutta tänä kesänä nousi pitkiä ja tanakoita varsia, joiden päähän avautuivat vähitellen kukat. Kestävät, pitkään kukkineet ja suurta iloa tuottaneet. Punahattuja, valkoisiakin, aion hankkia lisää.

Tänä kesänä rakentui Kriikunapolku

Minun kesääni kuuluu aina myös lapiohommia, hikistä aherrusta ja multaisia saappaita. Se ei ole laisinkaan vastenmielistä. Päinvastoin. Aivan vapaaehtoisesti keksin itselleni lisää työtä ja iloisin mielin kokoan kottikärryihin lapion ja muita tarpeita. Ajatuksissani on jotain epämääräistä, joka siinä kaivuutyön edistyessä saa vähitellen suunnan ja muodon. Näen jossain kiinnostavan kuvan tai tutustun uuteen kasviin. Kuvalle ja kasville täytyy löytää paikka omassa puutarhassa ja niin syntyy jotain ihan uutta. Tavoitteeni on jollain määräämättömällä aikavälillä rakentaa rehevä ja monimuotoinen puutarha. Työmaata riittää, mutta se ei haittaa, sillä puutarhassa ja pihalla työskenteleminen ei ole työtä sen perinteisessä merkityksessä vaan harrastus, jossa kroppa väsyy terveellä tavalla ja ajatus ja mieli lepäävät.


Kesään kuuluu aina sade. Se on hyödyksi puutarhalle ja sen kasveille. Se raikastaa ilman ja antaa mahdollisuuden uudelle kasvulle. Se helpottaa puutarhurin työtä ja säästää selkää vähentämällä keinokastelun tarvetta. Kuluneena kesänä satoi sopivasti, ei laisinkaan liikaa. Muistaakseni.


Bonuskuvana olkoon Juuso minttumetsässä. Juuso, joka on mamman ikioma puutarhakärpänen. Minne mamma, sinne Juuso. Jollei flexi anna periksi, pitää pysähtyä naukumaan niin äänekkäästi, että vihdoin pysähtyy lapion liike ja mamma saapuu karvakorvansa luo. Ruokaa, rapsutusta tai vierellä olijaa, tarpeita riittää. 
Onnellinen on tämä mamma, sillä minulla on puutarha ja Juuso.
 

tiistai 11. marraskuuta 2014

Meetu muutti paremmille hiirestysmaille

Meetu 1997 - 2014

Meetu lähti tänään paremmille hiirestysmaille.
Kiitos Meetu, olit ihana juttukumppani.

 

maanantai 10. marraskuuta 2014

Erämaalammella


Teimme kuukausi retken kotimme lähellä sijaitsevalle erämaalammelle. Päivä oli kostean lämmin ja pilvinen. Lammen toiselle puolelle päästyämme pilvet siirtyivät ja aurinko tuli hissukseen näkyviin.


Lampi on pieni ja sen ympäri kiertää runsaassa puolessa tunnissa. Tai kiertäisi, jos tallustaisi yhtä soittoa. Meiltä aikaa kului, sillä pysähdyimme vähän väliä taivastelemaan milloin mitäkin luonnon ihmettä. 

Lammen ympärillä kasvaa etupäässä mäntyjä, joiden hauskoja konkeloituneita muotoja olemme käyneet aiemminkin ihailemassa. Metsänomistaja on harventanut puita ja ojittanut soista aluetta, mutta enimmäkseen lammen ympäristö on luonnontilassa.


Lampea kiertää polku ja tuosta pääpolusta lähtee myös sivuhaaroja muualle. Ehkä jonain päivänä lähdemme tutkimaan, minne muut polut kulkevat. Joskus lammella on joku käynyt lautalla seilaamassa, mutta siitä näkyy olevan jo aikaa.  
Lampi näkyy hyvin kartoissa, mutta kovin suuren yleisön tiedossa se ei silti ole. 
Ehkei ihmisten vain tule mentyä lammelle, koska sinne on erikseen lähdettävä. Se ei ole minkään reitin varrella, eikä sinne ole mitään viitoitusta. Se on tiedettävä tai löydettävä.




Hyvä niin, sillä tuntuu mukavalta kävellä maastossa joutumatta yhtenään keräämään tyhjiä pulloja ja karkkipapereita. Jäljistä päätellen jokunen koiranulkoiluttaja käy kiertämässä lampea, mutta ilmeisen harvakseen hekin. Fiksuja ihmisiä kaikki tyynni, sillä osaavat viedä roskansa mennessään.


Myrskyt ja tuulet ovat kaataneet puita sinne tänne ja ne ovat saaneet rauhassa jäädä niille sijoilleen.



Puiden juuret muodostavat hauskoja kuvioita polulle. 
Voisi pelata vaikka ristinollaa kävyillä.


  
Ilmiselvä tyttöpeikko kukkia hiuksissaan

Retkellä näimme monta peikkoa, mutta niitä oli hiukan vaikea tunnistaa. Olivat naamioituneet hyvin maastoon ja vain hiukset näkyivät.

Tässä nuorehko peikkoisäntä paksussa polkkatukassaan

Vaarilla alkaa hiukset jo harventua
 
Nämä taitaakin olla rintakarvat
 

Jotkut peikot näyttivät meille nenää...


...kuka millaistakin.


Tästä lahoavasta puunrungosta taasen tuli mieleen lohikäärme.



Lahoavallakin puulla on monta olomuotoa.



 Kaatuneen puun viimeiset oksanojennukset.
 

Tänne palaamme taas.