sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Puutarhavuosi 2018 -haaste


Sain Kottikärryn kääntöpiiri -blogin Päiviltä Puutarhavuosi 2018 -haasteen. Kiitos Päivi, otan haasteen vastaan mielelläni.

Jouluruusu - Helleborus Double Ellen

1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan ennen kokeillut?

a. Suunnittelua / Suunnitelmissa pysymistä
b. Laiskottelua
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta


En voi väittää, ettenkö koskaan ennen olisi laiskotellut. Olen kuitenkin surkea itseäni riittävästi säästämään, joten silkka laiskottelu jää vähäiseksi. Kaikille ihmisille olisi terveellistä säännöllisin välein kellahtaa kesäkeinuun selälleen ja antaa kirjan painua rinnuksille ja ajatusten seikkailla omille reiteilleen.

Toukokuinen tapaturma ja siitä toipuminen pakottivat minut hiljentämään vauhtia ja unohtamaan monet mieluisatkin tehtävät. Viime kesästä taisi tulla elämäni laiskin, sillä vietin tunti- ellei päivätolkulla aikaa takkahuoneen sohvalla kirjan kanssa. Ovi oli ulos apposen avoinna ja ohut verho sen edessä varjostamassa. Poikkeuksellisen pitkät helteet ja äärimmäinen kuivuus helpottivat orientoitumista laiskaan elämään, sillä eipä tehnyt mieli - eikä ollut järkevääkään - mitään rutikuivaan ja pölyävään multaan istuttaa.

Kultakuoriainen ja Ruusuangervo - Spiraea japonica 'Froebelii'

2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?
 

a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm... *viheltelyä*... "suunnilleen"...

Muun puutarhan osalta suunnitelmat eivät toteutuneet laisinkaan, mutta hyötypuutarhan suhteen pysyin suunnitelmissa melko tarkasti. Suurin syy suunnitelmien toteutumattomuuteen on jo mainittu ensimmäisessä kohdassa eli tapaturma ryyditettynä kuivuudella ja helteellä. 


Punahattu - Echinacea purpurea 'Magnus'

3.Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?
 

a. Ei
b. Yksi
c. Muutamia
d. Autolastillinen... eikun kaksi... eikun...

Tavallisesti istutan kasveja sekä alku- että loppukesästä. Nyt alkukesän istutukset supistuivat huhtikuisilta messuilta ostettuun kahteen jouluruusuun, jotka istutin toukokuun alussa. Runsaasta kastelusta huolimatta pahoin pelkään, etteivät jouluruusut selvinneet massiivisesta kuivuudesta. Aika näyttää, teenkö taas messuretken hankkiakseni uusia jouluruusuja.

Elo-syyskuussa istutin uusia kärhöjä, punahattuja, kurjenpolvia, päivänliljoja, ruusunätkelmää, etelänruusuruohoa ja syyshohdekukkaa. Lokakuussa istutin marhanliljoja, tiikerililjoja ja varjoliljoja. Ja tietenkin myös muita syyssipuleita.

Keltakärsämö - Achillea micrantha

4. Menetitkö kasveja?

a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani. Mikään ei pääse niitä tuhoamaan.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Olisit kysynyt, mikä meillä menestyy! Ei ole sellaista kasvia, jota en onnistuisi tappamaan, vaikka miten yritän huolella hoivailla.

Varmasti menetin, mutta vielä en tiedä, mitä ja kuinka paljon. Kuivuus koetteli puutarhaamme ennätysmäisesti. Moni kasvi oli kastelusta huolimatta henkihieverissä. Kuivuutta tehosti tontin valo- ja tuuliolosuhteiden melkoinen muutos. Metsä ei enää varjostanut edellisenäkään kesänä, mutta silloin satoi runsaasti, eikä aurinko porottanut mitenkään erityisen ahkerasti. Nyt tuli yhdellä rysäyksellä valoa, hellettä ja kuivuutta enemmän, kuin yhden puutarhan tarpeiksi. Ihminen tykkää, mutta varjoisaan viileyteen tottuneet kasvit eivät.


Kevät ja kesä tulevat olemaan odotuksen ja jännityksen aikaa. Kuinka moni kasvi on kuivuudesta huolimatta säilyttänyt juuristonsa ja jaksaa mullasta valoon ponnistaa, se jää nähtäväksi. Ainakin syysleimut ja jaloangervot olivat koko kesän hyvin huonovointisia.


5. Monessako puutarhakohteessa vierailit? (taimimyymälöitä ei lasketa!)

a. En yhdessäkään
b. No jos tuttavien puutarhat lasketaan, niin tulihan sitä muutamassa käytyä
c. Monta paikkaa kiersin, monta jäi vielä näkemättä
d. En enää muista, joka viikko vähintään yhdessä, sekä Suomessa että ulkomailla. Messut, puistot, puutarhat... kaikki mahdolliset kiersin.

Poikkeuksellinen kesä, sillä puutarhakohteet jäivät vähiin. Huhtikuussa olin Helsingin puutarhamessuilla, mutta Marketanpuiston toukokuiseen tapahtumaan en sitten päässytkään. Elokuun lopulla naapuri tarjosi minulle retken Kaisaniemen kasvitieteelliseen, joka oli piristävä ja antoisa retki. Lämmin kiitos vielä kerran sinulle Marit.

Leppäkerttu kärhönlehteen kääriytyneenä

6. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Tähän kysymykseen tyhjentävästi vastaaminen vaatisi lottopotin voittamista. Paljon on toiveita, joiden tietää jäävän toteutumattomiksi unelmiksi. Moni toive muuttuu matkan varrella toisenlaiseksi ja yhtä moni toive haihtuu kokonaan.

Ei ole järvenrantaa alapihan takalaidassa vieläkään. Eikä taida tullakaan, kun kunta rakensi sinne aidatun pallokentän. Väliin sentään istuttivat pihasyreeniä, joten täytynee olla ihan tyytyväinen.
 
Juuson lepopaikka Kotikiven kupeessa

7. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2018?

a. Lämpö ja aurinko
b. Kuivuus

c. Kukkaloisto
d. Joku muu. Mikä?

Ihan varmasti lämpö, aurinko ja kuivuus tulevat jäämään kesästä 2018 mieleen. Yhtä kuivaa kesää en meidän tontilla ole aiemmin kokenut. Vettä sai kantaa ruukkukukille ja kasvimaalle joka ikinen päivä, eikä aherrus näkynyt oikein missään. Muuta puutarhaa en edes alkanut kastelemaan, sillä tuskin olisin tarvittaviin litramääriin edes päässyt. Kärhöjä ja muutamia muita kasveja koitin kastella, mutta valtaosa oli surullista katseltavaa kuivuudesta lotkottavine olemuksineen.


Välillä tontin laidalla oli kivenlohkareita, välillä teiden pohjalta kaivettua hiekkaa.

Tierempan aiheuttama melu ja pöly oli jokapäiväistä ja ajoittain rassasi hermoja. Luulisi, että tieto haittojen tilapäisyydestä olisi helpottanut niihin suhtautumista, mutta lähes kahden vuoden asuminen keskellä työmaata oli kokemus, jota en toiste haluaisi. Nyt melu ja pölyhaitat alkavat unohtua, mutta maiseman muutoksesta jaksan nauttia ihan joka päivä. On se vaan hienoa nähdä taivaanranta jopa omalla sohvalla istuen. Valoa ja avaruutta riittää.

Kesästä 2018 tulee mieleen jäämään myös 17-vuotiaan Juuso-kissan muutto paremmille hiirestysmaille. Juuso oli ihana kissa, jonka rutiinit ovat edelleen vahvasti läsnä. Aamulla keittiöön mennessäni havahdun usein väistelemään olematonta vesikuppia ja tunnen elävästi kissan kiehnäyksen jaloissani. Ikävöin edelleen Juusoa kovasti.

Paeonia lactiflora Coral Charm

8. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Mitään erityisen suurta ei puutarhassa tullut viime vuonna tehtyä. Niitä normaalejakin manööverejä tavallista vähemmän. Suurinta ja parasta lienevät joka kesä ne lukuisat kävelyt ja tutkimuskierrokset puutarhassa. Hetket, jolloin kaikin aistein nauttii kasveista ja puutarhansa olemuksesta. Miksi puutarhaihminen jaksaa iloita samasta ruusun tai pionin kukasta joka ikinen kesä? Sen tietää ja tunnistaa toinen puutarhaihminen, joka omassa puutarhassaan laillani käyskentelee kerta toisensa jälkeen tuoksuttelemassa terälehtiä ja konttaamassa sinivaleunikkojensa äärellä.

Kelloköynnös - Cobaea scandens

9. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kaikki kasvit, jotka loppukesästä istutin. Ja tietenkin myös toukokuussa istutetut jouluruusut. Toivottavasti ovat mullan alla elossa ja ponkaisevat sieltä kevään tullen voimaa ja tarmoa täynnä uuteen kasvuun. 



Ocalis deppei

Kesäkukista kaksi pääsi ehdottomien suosikkien joukkoon. Toinen on itse siemenestä kasvatettu kelloköynnös, joka hurmasi rehevällä kasvullaan ja kauniilla kukillaan. Toinen ilontuoja oli oxalis, joka kukki ahkerasti ja jonka lehdistöä ihailin kerta toisensa jälkeen. Oxalista on minulla ollut ennenkin ja tulee olemaan vastaisuudessakin. Kelloköynnösta kasvatin toisen kerran ja tällä kertaa onnistuneesti. Se rohkaisee kasvattaman jatkossakin.

 

Etelänruusuruoho - Knautia macedonica

10. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

a. Ei
b. Yksi
c. Älä edes kysy, montako!
d. Virhe? Mitä? Minullako? Eeei suinkaan...!

Sen verran omituinen kesä oli, ettei edes virhehankintoja tullut tehtyä. Kyllä niitäkin aina joukkoon mahtuu, mutta eipä tullut kierreltyä kauppoja, joten hankinnat ylipäätään jäivät hyvin pieniksi.

Sain äitienpäivälahjaksi tohon käytettäväksi hiekkakäytävillä kasvavien rikkojen tuhoamiseen. Enpä päässyt tohoa kertaakaan kokeilemaan, sillä kuivuus hoiti rikat. Niiden kasvu oli kovin olematonta. Jotain hyötyä siis kuivuudesta oli. Tohon hyödyllisyys tai hyödyttömyys paljastunee siis vasta myöhemmin.
 
Loistokärhö - Clematis 'Warszwska Nike'

11. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Kaksi kasvia nousee positiivisuudessaan ylitse muiden. Viime kesä oli ruhtinaallinen tomaattikesä. Tomaatintaimet sai kasvariin aikaisin, eikä kylmiä öitä montaa ollut. Sato alkoi kypsymään niinikään aikaisin ja itse kasvatettuja tomaatteja pääsi syömään tasaiseen tahtiin. Joka syksy osa tomaateista täytyy tuoda raakoina sisälle jatkamaan kypsymistään. Nyt niin ei tapahtunut. Kaikki kypsyivät kasvarissa. Erityistä oli myös se, että ylimääräiset tomaatintaimet istutin talon seinustalle ja hyvä sato tuli niistäkin. Kaikki kypsyivät.

Toinen positiivinen yllättäjäkasvi oli kärhöt. Niin maassa asuvat kuin purkkeihin istutetut heräsivät henkiin aikaisin ja kasvoivat hurjaa vauhtia. Kukkiminen oli runsasta ja kaunista. Vain Ville de Lyon oli hyvin vaisu, mutta muutamin kukin sekin jaksoi kukkia.
 
Kuivuudesta kärsivä kevätkaihonkukka

12. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Mikään kasvi omana itsenään ei tuottanut pettymystä. Kannoin huolta kuivuudessa kärsivistä kasveistani koko kesän ja kannan yhä, sillä ehtivätkö ne kerätä voimaa talvea ja uutta kasvukautta varten? Toivon mahdollisimman monen omaavan riittävästi sitkeyttä selviytyäkseen viime kesän koettelemuksesta.


13. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?
 
a. Kasvimaalle
b. Kukkiin
c. Kiviin / Kiveyksiin
e. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
f. Puutarhamatkailuun

Kokonaisuudessa rahaa taisi mennä eniten tällä kertaa kasvimaahan, sillä ostin hyvän kasvilampun kellariin taimikasvatusta varten. Ei se kallis ollut, mutta suhteessa isoin yksittäinen rahaerä. Koskaan aiemmin ei tomaattini ole olleet niin tanakoita ja hyväkuntoisia, kuin kasvilampun alla kellarissa kasvaessaan. Ehdottomasti kannattava investointi.
 

14. Mistä ihan todella innostuit?
 
a. Uudesta kasvituttavuudesta
b. Jostain puutarhafilosofiasta tai puutarhan tyylisuuntauksesta
c. Väreistä
d. Ihan joka asiasta!

Puutarhan kasvukausi on kaikkinensa niin ihanaa ja innostavaa aikaa, etten nosta sieltä mitään erityistä esiin. Näin talvella ihan unohtuu, miten hienoa on aloittaa ja lopettaa päivänsä puutarhassa kiertelemällä. Kuinka paljon saakaan aikaa kulumaan pelkästään siihen, että katselee, kyykistyy, konttaa, vääntelee ja kääntelee nähdäkseen kasvun ja kehityksen. Ei kahta samanlaista kokemusta, vaikka puolen tunnin välein samat kierrokset tekisi.

 

Tomaatti - Solanum 'Indigo Rose'

15. Mitä toivoisit tehneesi enemmän?
 
a. Kastellut
b. Lannoittanut
c. Hoivannut kasveja
d. Kitkenyt

En ole edes laskenut, kuinka monta kertaa täytimme kaksi 200 litran vesitynnyriä ja kuinka paljon ja usein laskimme vettä suoraan letkusta kasveille. Silti toivoisin, että olisin jaksanut kastella enemmän. Jos siitä suinkin olisi ollut hyötyä kasvien selviytymiselle ja varmasti olisi ollut. Menneitä asioita on turhaa jossitella. Katsotaan, mitä tuleva kasvukausi tuo tullessaan. Korjataan sitten aukkopaikat ja iloitaan selviytyjistä.

 

Myös pelaguut tykkäsivät kesästä 2018

16. Mitä toivoisit tehneesi vähemmän?
 
a. Kastellut
b. Lannoittanut
c. Hoivannut kasveja
d. Kitkenyt

Mitään en toivo tehneeni vähemmän. Olipa kerrankin oikein lämmin ja aurinkoinen kesä. Ylenmääräisestä laiskottelustakin jäi mukava muisto. Ihan on, kuin olisi viettänyt pitkän kesäloman. Kuten vietinkin.

 

Syysvuokko - Anemone hupehensis

17. Odotatko tulevaa/alkavaa/alkanutta kasvukautta...

a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?


Ehdottomasti into taas kasvaa päivä päivältä ja sormet syyhyävät päästä puutarhaan touhuamaan. Mukana on myös kauhunsekaisia tunteita, koska yhtään en tiedä, miten viime kesän kuivuus tulee näkymään kasveissa. Toisaalta menetykset voi nähdä mahdollisuutena johonkin uuteen. Ehkä tässä olisi jo hyvä hetki laittaa aivonystyrät suunnitteluhommiin...

 


Haasteen säännöt:

1. Kerro, keneltä sait haasteen. 



2. Kerro haasteen aloittaja.



3. Haasta vähintään yksi blogiystäväsi mukaan.

 

Syksyn 2018 ruskan loisto jää muistoihimme.

Haastan mukaan seuraavat blogit (Olen ollut viime aikoina aika vähän täällä blogimaailmassa, joten jos olet jo haasteen selättänyt, ei siihen tarvitse toistamiseen tarttua.):

Kukkia ja koukeroita
-blogin Tuulikin 

Päivänpesää elämää -blogin Katjan


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!