keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Kesäkukkia jos jonkinlaisia

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne


Hoitokissa Roope on edelleen karkuteillä. Yritämme saada sitä kiinni loukulla. Eilen loukusta löytyikin musta kissa, vaan harmiksemme väärä. Pari näköhavaintoa on tullut, mutta pitkät etäisyydet mietityttävät. Kulkisiko hyvin arka, ulkoiluun tottumaton kissa kolmen kilometrin päähän, toiselle puolelle valtatietä? Kaikki vinkit otetaan kuitenkin vakavasti ja tarkastetaan.

Lathyrus odoratus - Tuoksuherne


Kadonneen etsintä on vienyt sekä aikaa että voimavaroja. Tilanne on hyvin stressaava, minkä vuoksi on vaikea keskittyä mihinkään. Pitääkseni itseni henkisesti koossa, päätin siirtyä hetkeksi kasvien pariin. Olen ennenkin vuodattanut kyyneleitä multaan ja antanut kasvien hoitaa terapiapuolen. Teen niin nytkin.


Lathyrus odoratus - Tuoksuherne


Kukkarohmu kun olen, en tänäkään kesänä ole kyennyt vastustamaan kesäkukkia. Niitä on ruukuissa, lavakauluksissa ja maassa. Tuoksuherneet kylvin ja esikasvatin keväällä ruotsalaisen Cecilia Wingårdin ohjeiden mukaisesti. Myöhemmin siirsin ne kasvihuoneen viereen laittamaani lavakaulukseen, mikä osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi. Lavakaulus pysyy isokokoistakin ruukkua kosteampana ja kukilla on kunnon multatila. Kerrankin minulla on upean runsas tuoksuherneiden kukinta.

Kehäkukka

Kehäkukat kuuluvat mahdollisuuksien mukaan jokakesäiseen valikoimaani. Olisin voinut kylvää niitä enemmänkin, mutta pärjään näilläkin. Bronzed Beautya on vähemmän ja suurin osa niistä näyttää jo kukkineen. Nyt on keltaisten ja oranssien kehäkukkien vuoro. Kylvin myöhemmin lisää kehäkukkia itämättömien talvivalkosipuleiden paikalle. Niiden kukkimiseen menee vielä hetki, mikä on ihan hyvä. Riittääpä kukintaa pidemmälle.

Ruiskaunokki

Kasvimaan aidan kupeen kapeaan multatilaan tyhjensin pari mix-pussillista ruiskaunokkia. Epäilen, että maassa on vielä viime kesäisten ruiskaunokkienkin siemeniä, sillä mielestäni en sentään ihan joka paikkaan siemeniä levittänyt. Muuten kiva kukka, mutta sade on saanut hennot varret kaatumaan käytävälle.

Kosmoskukka


Alapihan aitanurkkaan syksyllä laittamassani lavakauluksessa kosmoskukat alkavat vihdoin availla nuppujaan. Vettä laatikkoon on saanut kantaa ja ruiskuttaa urakalla, sillä paikka on hyvin aurinkoinen. Tuuli vielä lisää mullan kuivumista. Jotain kaunista piti keksiä paikkaan, johon vierellä kasvavan ison vaahteran juurien vuoksi ei voi mitään  kaivaa.

Samettikukka


Samettikukkia pitää myös olla kasvimaalla. Esikasvatin keväällä vanhojen pussien pohjilta löytyneitä siemeniä. Taimet istutin sitten niihin kasvimaan lavakauluksiin, joissa sopivia välejä löytyi. Kuvan samettikukat ovat samassa laatikossa tuoksuherneiden kanssa. Keskellä, tuoksuherneiden edessä ovat daaliat.

Dahlia


Daalioista ensimmäisenä kukkaan ehti Topmix Roze, joka oli pussukkakuvassa huomattavasti tummempi. Ihan nätti, ei siis valittamaista.

Laitoin daalioiden juurakot purkkimultaan keväällä kellarissa. Vaikka ne saivat herätä tehokkaan kasvilampun valossa, tuli niistä vaalean laihoja luiruja. Pelkäsin, etteivät ikinä vahvistu ja vehreydy. Turha pelko. Taitavat daaliani kasvaa jopa liian tiheässä. Lavakaulukseen istuttaessani ne olivat onnettomia anorektikoita. 

Ensi keväänä taidan kokeilla juurakoiden istuttamista suoraan lavakaulukseen ilman esikasvattamista sisällä. Niin kuulin joidenkin onnistuneesti tehneen. Kunhan ei liian kylmään multaan juurakoita tyrkkää.

Dahlia Sneezy

Valkoinen Sneezy on minulle jo muutaman kesän takainen tuttavuus. Hieman matalampi ja runsaasti kukkiva daalia, joka valkoisena tasapainottaa mahdollisia räväkämpiä värejä.

Lisäksi kaksi Cafe au Lait'ia on kohta aloittamassa kukintaansa. Nuppuja on jo useita.

Puna-auringonkukka


Tämä puna-auringonkukka huitelee jo korkealla pääni yläpuolella. Siksi sen kuvaaminen onkin vähän vaikeaa.  Näitä siemeniä olen ostanut vuosia sitten. Ihan kokeeksi kylvin kolme siementä, josko itäisivät. Kaikki itivät. Hauskasti niistä kaksi on punaista, yksi keltainen.

Jättiverbena

Jättiverbenan siemeniä löytyi niinikään keväällä omasta laatikosta. Olen tainnut jo kertoakin, että osan siemenistä laitoin jääkaappiin kylmäkäsittelyyn ja osan kylvin multaan. Kylmäkäsitellyistä ei itänyt yksikään. Multaan kylvetyistä kolme iti ja lähti hyvin kasvuun. Yhden jättiverbenan istutin kukkapenkkiin, yhden ruukkuun ja kolmannen kasvimaan viereiseen Vapaapenkkiin. Ruukkuun ja Vapaapenkkiin istutetut rehoittavat. Kukkapenkin asukas on kyllä elossa, mutta huomattavasti matalampana ja vähäkukkaisempana.

Korianteri


Yrttejäkin pitää kasvimaalla olla. Esikasvatin mm. korianteria ja basilikaa, jotka kumpikin itivät. Siirsin ne ruukuista kasvimaalle. Korianterissa on kauniit kukat, jotka jo alkavat muuttua pikkuisiksi siemeniksi. Maustan esimerkiksi uunissa paistetut oman maan porkkanat tuoreella korianterilla tai sen siemenillä.

Kurkkuyrtti

Kurkkuyrtti se vasta sinnikäs selviytyjä onkin. Omalle maalle kylvetyistä kurkkuyrteistä on aikaa useampi vuosi. Yhä vaan se ilmestyy, eikä ainoastaan kasvimaalle vaan myös moniin yllättäviin paikkoihin. Tänä kesänä yksi kurkkuyrtti putkahti sipulien joukosta, toinen herukkapensaan viereltä ja kolmas päivänliljojen keskeltä. En kitkenyt pois, sillä pörriäiset tykkäävät kurkkuyrtistä. Ja nättihän sen kukkakin on.

Daucus carota - Villiporkkana

Viime kesänä iloitsin villiporkkanan runsaasta kukinnasta. Ajattelin, että ne siementäisivät alueelle uusia taimia tätä kesää varten. Kylvin kyllä uusiakin siemeniä. Aika vaisua näyttää nyt olevan. Muutama hento varsi nousee. Yksi jopa ihan toisaalta, missä niitä viime kesänä oli ja mihin olen lisää kylvänyt. Ehkä talvi karmeine jääkerroksineen oli liian ankara siemenille? Ehkä ne vain haluavat luurata mullassa noustakseen vuoden päästä esiin.

Keijunmekko

Keijunmekostakin on tullut jonkinlainen "joka kesään kuuluva" -haaste. Aina sitä nyt yhdelle...tai kahdelle...tai kolmelle pienelle taimelle tilaa jossain ikkunalaudan tai kellarinpöydän nurkalla löytyy. Tänä keväänä iti vain yksi ainokainen keijunmekon siemen. Pikkuisesta taimesta on kuitenkin kasvanut mukavan kokoinen köynnös pergolaan roikkumaan. Keijunmekon kukka on minusta hienon värinen, varsinkin auringon osuessa sen terälehtiin. Kukan muotokin on ilahduttavan erilainen, hassu.

Begonia Cascade Sunray


Begonian juurakoihin sorrun niinikään joka vuosi. Niitähän löytyy markettien kevätkukkalaatikoista. Monta begoniaa olen onnistunut talvettamaan. Tänä vuonna viime vuotinen juurakko lähti kasvuun, mutta heitti myöhemmin henkensä ulkosalla. Ehkä se ei halunnut  kilpailla vieressä hurjaan kasvuun lähteneen Cascade Sunrayn kanssa.

Oxalis


Käenkaalit eli oxalikset veivät sydämeni useita vuosia sitten. Niiden pikkuisia mukuloita pitää kesäksi ruukkumultaan piilottaa. Apilamaiset lehdet menevät illalla suppuun avautuakseen kukkien kanssa aamulla taas levälleen. Osa oxaliksen mukuloistani on jo vanhoja, mutta kummasti ne keväällä taas tuoreen mullan ja kastelun myötä virkoavat.

Hymenocallis - Lukinlilja


Ensimmäisen lukinliljan ostin vuosia sitten kevätmessuilta. Se on talvehtinut hyvin kellarissa. Ja kasvattanut kesäisin ruukussa asuessaan sivusipuleita. Maassa lukinlilja ei talvehdi. Siksi istutan sen aina ruukkuun, jossa sen voi talvettaa kellarissa.

Matteuccia struthiopteris - Kotkansiipi (kuva kesäkuulta)

 
Kokeilen netistä löytämääni vinkkiä kasvattamalla kotkansiipeä kesän ajan parissa isossa ruukussa. Kuvan ruukun vein jo ajat sitten sisäänkäynnin puolelle, koska sinne aurinko paistaa vasta illalla. Ideana on nauttia kotkansiivestä kesäkukkana ja siirtää syksyn tullen kasvi maahan. 

Alunperin ajattelin istuttaa kotkansiivet sekä keittiön että makkarin ikkunan edustan penkkeihin, joista kummastakin viime syksyisen kattorempan telineiden vuoksi kaivettiin kasveja pois. Ja koska muutenkin on ollut tarkoitus muuttaa ko. paikkojen kasvivalikoimaa. Makkaripenkkiin jäi ennestään siellä kasvaneita kotkansiipiä. Kesän myötä ne ovat alkaneet rehottamaan entistä enemmän, joten taidan luopua uusien kotkansiipien istuttamisesta. Saatan jopa kaivaa osan vanhoista pois. 

Amaranthus cruentus ’Velvet Curtains’ - Purppurarevonhäntä


Kuvan kasvin olen esikasvattanut Velvet Curtains -purppurarevonhäntänä. Se tämä kasvi tuskin on, mutta ei haittaa. Yksi ainoa taimi lähti kasvuun. Tyrkkäsin sen jättiverbenan kanssa samaan isoon ruukkuun. Kun oli niin onnettoman pieni. Ajattelin, että tuokoon siinä vähän vehreyttä hujopiksi kasvavan jättiverbenan kaverina. Kääpiöstä kasvoikin tuhti kasvi, joka on kukkinut kiitettävän ahkerasti.

Esikasvatin myös kahta erilaista värinokkosta. Niitä en ole muistanut edes kuvata, kun kiikutin paahteessa kituneet kasvin sisääntulon puolelle. Siellä kumpikin on pörhistynyt niin paljon, että saatanpa kasvattaa värinokkosia tulevinakin vuosina.

Pelargonium x hortonium Divas Rasberry Ripple


Itse kasvatetuista pelaguista talven yli selvisi Inspire Pinkit ja kuvan Rasberry Ripplet. Latvomalla monistin kumpiakin, joten ruukkuja on useampi. Varsinkin Rasberry Ripple on ahkera kukkija.

Lisäksi terassilla on valkoinen pelargonia, jonka olen saanut Lappalainen etelässä -blogin Nilalta. Muistaakseni se on Kronprinsesse Mary. Virpi-ystävältä sain komean inkalilja-juurakon, jonka istutin ruukkuun. Se lähti hyvin vihertymään, mutta kasvu on ollut hidasta. Nyt inkaliljassa on muutama nuppu. Toivottavasti saan juurakon talvetettua.

Krassi


Ei kesää ilman krasseja. Näitä kasvaa yhdessä isossa ruukussa pation toisessa päässä ja kahdessa laatikossa terassin kaiteella. Vyöryvät mukavasti maata kohti peittäen kohta koko seinämän. Huomasin ohi kulkiessani, että siemeniäkin alkaa olla jo runsaasti. Pitää muistaa kerätä niitä talteen. Niistä riittää kylvettävää ensi vuonna.

Parina edellisenä kesänä krasseihin on tullut mustia ötököitä, joista ei sinänsä ole ollut haittaa. Myös lehtiä syöviä toukkia oli viime kesänä. Nyt ei vielä ole näkynyt. Toivottavasti ei tulekaan.

Pelaguut ja lumihiutale 10.7.

Terassin kahdessa kukkalaatikossa ja työhuoneen ikkunan alla olevassa laatikossa on valkoista lumihiutaletta ja Rustan tarjouspelaguita. Arastelin istuttaa pelaguita näihin paikkoihin, koska kova sade osuu kumpaankin. Pelaguu tykkää paahteesta, mutta ei sateesta. Aika hyvin ovat pärjänneet ja kukkineet runsaasti. 

Terassilaatikoiden kukkia pääsee helposti hoitamaan ja nyppimään. Sen sijaan työhuoneen ikkunalaatikko on vaikeassa paikassa hoidon kannalta. Sinne onkin hankala keksiä kesäkukkia, jotka selviäisivät vähemmällä hoidolla.

Kerrottu petunia

Pergolan laatikoihin istutin tänäkin kesänä petunioita. Tällä kertaa kerrottua vaaleanpunaista kumpaankin laatikkoon. Ja laatikoiden päätyihin vähän erikoisemmat kaksiväriset petuniat. Niitä olisi voinut olla enemmänkin, mutta myöhäistä se tässä vaiheessa on. Kerrottu petunia on selvästi yksinkertaista hidaskasvuisempi. Se näyttää olevan myös arempi sateelle. Onneksi tuohon osuu vain tuulen tuomat rankkasateet, joita ei sentään jokainen sade ole.

Jokakesäisenä villityksenä pergolan sisäänkäynnin molemmin puolin kasvaa myös kelloköynnöstä. Kolmas kelloköynnös on talon seinustalla. Kasvatin keväällä edellisvuosia vähemmän kelloköynnöksen taimia, mutta hyvin riittivät nämäkin. Kellarista ulos päästyään lehdet eivät tykänneet tuulesta ja auringosta, vaikka koitin parhaani mukaan suojata kasveja harsolla. Pian köynnökset tottuivat ulkoilmaan ja aloittivat kiipeämisen kohti korkeuksia. Yhtään nuppua en ole vielä löytänyt.

Pelar. Kronprinsesse Mary


Kello lähenee seitsemää tiistai-iltana. Ulkona on kunnon kesämyrsky tuulen viskoessa sadetta ikkunoihin. Parin tunnin päästä laitan uuden ruokasyötin loukkuun ja tonnikalan hajuisia jälkiä eri suuntiin. Jospa sade saisi Roopen hämärän tullen ulos piilostaan ja palaamaan takaisin. Sitä odotan ja toivon.