Pesua, puunausta ja tuoksujen hurmaa

Aika on vierähtänyt jälleen omaishoitotehtävissä, mutta toki on tullut ihasteltua syreenien kukintaa ja niiden iltaisin voimistuvaa ihanaista tuoksua. Kukkivia puita ja pensaita täytyy saada pihaan enemmän, mutta ajoittuuko kaikkien kukinta alkukesään? Muiden kuin ruusujen.

Kun on aikaa pureutua oman pihan tehtäviin, lista onkin niin pitkä, ettei sen putsaamiseen yksi päivä riitä. Lisäksi meikäläisellä on kummallinen tapa eksyä tekemään aina jotain muuta kuin sitä, mihin alunperin lähdin. Tässä yhtenä päivänä oli tarkoitus täyttää kaivovedellä kasteluvesitynnyrit. Lähdin kyllä kävelemään letkua ja tynnyreitä kohti, mutta ylllättäen huomasinkin pyyhkiväni siitepölyä ikkunalaudoilta. Kun olin saanut vesiletkun vedettyä sopivalle etäisyydelle tynnyreistä, olinkin jo päättänyt pestä ensin terassit. Nythän siitepölyä ei enää tule niin paljon, joten pesemisestä on jotain hyötyäkin. No, tulihan ne tynnyritkin lopulta täytettyä, mutta monen mutkan kautta.

Suivaannuin vihdoin jättitatareihin (tai ovatko sitten japanintatareita) niin paljon, että aloitin tositoimet niiden tuhoamiseksi. Ei toistaiseksi mitään myrkkyä, vaan lapio, kitkeminen, mustalla muovilla peittäminen ja etikkaliuos. Kaivaminen on aivan jumalaton urakka, sillä tatarien juuret ovat vuosien aikana kasvaneet valtaviksi ja luultavasti niiden lonkerot ovat jo Kiinassa saakka. Tatarit sinänsä ovat ihan kauniita, mutta en vaan siedä jatkuvasti sinne tänne nousevia taimia. Niitä putkahtelee useiden metrien päähän alkuperäisestä kasvista ja saan suorastaan hepulin nähdessäni jälleen uuden punertavan pään nousevan mullasta.

Olen siis kaivanut suurimpia keskittymiä kokonaan ylös. Niin paljon, kuin yhden ihmisen lapiovoimin on mahdollista. Kaivinkone olisi kyllä tarpeen. Sen jälkeen olen kitkenyt uusia taimia heti niiden ilmestyessä pintaan (heti ja heti, en sentään yösydännä seiso vahtimassa tatarien kasvua). Usein taimi katkeaa sen verran ovelasti, että multaan jää sopivasti juurta uutta kasvua varten. Sille tyrkkään etikkaseosta, jonka tehosta en vielä osaa sanoa mitään. Ainakin näinä helteisinä päivinä etikkaliemi on mukavasti polttanut ylös pyrkiviä taimia, mutta mahtaako vaikuttaa syvemmälle. Vaikea sanoa. Ja ne suurimpien juurakkojen kaivuupaikat olen peittänyt mustalla muovilla, sillä takuuvarmasti valo houkuttelee uuteen kasvuun maahan jääneitä juuria.

 
Maasta kaivetut juurakot kiikutin tontin reunassa olevaan betonirenkaaseen odottamaan kuivumista, pienimistä ja polttamista. Vähän niitä jo käryttelin, mutta ensin pitäisi saada ylimääräiset mullat pois. Pahasti näyttää siltä, että tästä tulee pitkä ja hikinen taistelu, mutta raivo on sitä luokkaa, etten ihan heti periksi anna.

Käykääpä muuten tutustumassa uudehkoon sivustoon www.vieraslajit.fi, josta löytyy ympäristöllemme haitallisia lajeja. Myös rohtoraunioyrtti kuuluu niihin. Senkin kasvualaa olen alkanut merkittävästi supistaa. Olkoon kuinka kaunis perinnekasvi tahansa, mutta varsinainen kulkija sekin. Ei kyllä pysy millään paikallaan ja etenee liukkaasti syvälle menevine juurineen.

Kesä on juuri niin ihana, kuin se voi olla. Lämpöä on riittänyt, linnut laulavat ja kukat kukkivat. Juuri tänään huomasin, että irikset ovat aukeamassa ja ruusupensaissakin on jo nuppuja. Pitää taas käydä lunttaamassa, minkä ruusupensaan olen minnekin istuttanut. No, jotta totuudessa pysyttäisiin, lienee kerrottava, että rikkaruohot ovat yhtä innokkaita kukkimaan ja leviämään kuin kaikki ne, joiden toivonkin leviävän. Aina tuolla ulkona kävellessä mukaan tarttuu rikka sieltä toinen täältä.

Nyt on perjantai ja mielestäni viikon paras päivä. Edessä on vapaata ilman kiireitä. Jos vain sää sallii, taidan ottaa jossain välissä päivätorkut pihakeinussa. Kokeilkaa tekin.

Rentouttavaa viikonvaihdetta!