sunnuntai 2. huhtikuuta 2023

Kyyhkynen huhuilee

 
Lauantain kirjastoreissulla sain omin korvin havaita, että kyyhkytkin ovat palanneet kesämökkimaisemiinsa. Tuttu huhuilu kiiri puun korkeuksista kauas ympäristöön. Kuva on otettu sen verran kaukaa, etten pysty sanomaan, onko kyseessä uuttukyyhky (metsäkyyhky) vaiko sepelkyyhky. 


Aprillipäivän maisema on varsin talvinen. Järvet yhdistävä purouoma on piripintaan täynnä vettä. Tässä kohtaa lasku kohti alempana sijaitsevaa järveä on vielä maltillista, mutta vastakkaisella puolella jyrkkyyttä purolla on enemmän ja sen mukainen solina ja lorina rannalla kuuluukin.

Kylää halkovan valtatien toisella puolella aurinko on jatkanut alkuviikosta sataneen lumen sulattamista. Tien toisella puolella on enemmän varjostavaa metsää. Siellä kuntoilijat viilettivät latua alamäkeen vauhdilla.

Iris reticulata Katharine Hodgkin - Kevätkurjenmiekka

Oikearinteen tuoreet lumimassat ovat saaneet viime päivien paisteessa kyytiä. Katharinet ovat tulleet jälleen esille. Suoja on näille edelleen etsimättä ja löytämättä. Alkaa olla kiire, sillä jäljistä päätellen peura oli kiertänyt yöllä niin ala- kuin yläpihaakin.

Pihamme viereinen puistoalue maanantaina 27.3.


Lumitöitä tehtiin sunnuntaina. Lumitöitä tehtiin maanantaina. Taidettiin tehdä lumitöitä vielä tiistainakin. Torstaiaamuna mittari näytti -13℃. Se tuntui hyytävän kylmältä, mutta päivän mittaan lauhtui jopa asteen verran plussalle. Kevätmessuilta kotiin ajaessani moottoritien yllä leijui sankka pölypilvi, kun nastarenkaat jyystivät tien pintaan kertynyttä hiekoitusta ilmoille. Isot tiet ovat jo sulat. Pienemmillä teillä voi olla liukkautta, ainakin aamuisin. Tekisi mieli vaihdattaa renkaat ja pestä auto. Taidan malttaa vielä hetken aikaa mieleni. Mistä sen tietää, kuinka monta uutta talvea vielä on edessä. Vappuna nyt ainakin perinteinen raekuuro saadaan.

Ostin messuilta kaksi Cafe au Lait -daalia ja kaveriksi Bristol Stripen. Näiden juurakot on komeita ja hyväkuntoisia. Pitää taas palauttaa mieleen parhaat daaliakasvatuskeinot. Kiirettä ei kannata näidenkään kanssa pitää, sillä kylmänarkoina niitä ei kuitenkaan kovin aikaisin ulos voi laittaa. Lämpimissä sisätiloissa niistä kasvaa hailakoita hujoppeja.

Messuilta löysin etsimiäni Alaska Salmon Orange -krasseja. Ostin niitä useamman pussin. Messutarjouksen vuoksi piti keksiä jotain muutakin ja niin tuli valittua idänunikoita ja harjaneilikkaa. Idänunikkoa minulla kasvaa jo ennestään. On ollut aikomuksena kaivaa muutama idänunikko toisaalle siirrettäväksi. Nyt voin sekä kylvää että kaivaa idänunikkoa. Harjaneilikoita ei voi olla liikaa. Vuoden takainen talvi kuritti harjaneilikoitani. Joitakin siementaimia nousi viime kesänä, mutta kukkimaan ne eivät ehtineet.

Koulitut tomaatit ovat ottaneet kasvupyrähdyksen.


Viikolla kylvin tuoksuherneet. Cecilia Wingårdin ohjeiden mukaan, kuten edellisinäkin vuosina. Nyt muovipusseihin laitetut taimipotit ovat takkahuoneen ikkunalla odottamassa itämisen ihmettä. Tässä kuussa on aika kylvää myös kurkut. Yleensä ne ovat nopeita itämään ja kasvamaan, joten ei hoppua. Jännä nähdä, millainen satovuosi tästä tuleekaan. Viime kesänä kurkkusato oli vallan mainio ja se alkoi varsin varhain.

Törmäsin kevätmessuilla Nupun osastoon. Ensimmäisenä katse osui kukkaisiin postikortteihin, joita ostinkin useamman. Lähetän mielelläni ystäville ja sukulaisille perinteisiä postikortteja. Tosin hyvin usein valmiiksi kirjoitettu kortti seikkailee laukussa päivän jos toisenkin, kun en vaan muista pudottaa sitä postilaaitkkoon. En myöskään ole enää lainkaan perillä postinkulun kiemuroista. On vaikea tietää, kuinka paljon kortin matkaan on kulloinkin varattava aikaa. 

Kaiketi postikortteja lähetetään yhä vähemmän ja siksi niitä on kaupoissa aika vähän tarjolla. Kun jossain näkee kauniita kortteja, on paras hankkia niitä edes muuta kotitarpeiksi. Nupun osastolla oli myös paljon muuta kaunista. Messuesittelijöilläkin oli oman tuotannon kankaista tehdyt mekot. Lisää ihanuuksia löytyy heidän kotisivujaan selaamalla. Nupun kuosit suunnittelee ja piirtää Satu Kontinen.


Jotain hyvää ajattelin pääsiäispöytään valmistaa ja leipoa. Kauppojen ruokalehdistä saa kivoja vinkkejä. Nämä mustaherukka-sitruunamuffinit leivoin maaliskuun Pirkka-lehdestä napatulla ohjeella. Suunnitelmissa on kahvipöytään oliiviöljy-sitruunakakku, jonka ohjeen muistan saaneeni Rakkautta ja maan antimia -blogista. En vain löytänyt linkkiä Marketan ohjeeseen. Samantyyppisiä ohjeita saa lukuisia googlettamalla. Pääsiäisen pääruoka on edelleen hakusessa.

Keijunmekko

Suklaamunia on korissa valmiina mahdollisille virpojille. Tuleekohan heitä tänä vuonna? Illalla ollaan viisaampia.

Mukavaa huhtikuuta!