Onpa ollut viime aikoina sähellystä jos jonkinlaista. Äiti on edelleen sairaalassa ja voi kohtalaisen hyvin. Kävimme häntä eilen isän kanssa katsomassa. Toki toipuminen tulee viemään kuukausia, sillä jo pelkästään rintalastan luutuminen ottaa oman aikansa. Lääkäri totesi äidille ennen leikkausta, että elinaikaa on ilman leikkausta kaksi vuotta ja leikkauksen jälkeen vähintään 15 vuotta. Se on paljon kahdeksankymppiselle. Kunpa äiti jaksaisi kuntouttaa itseään kotiin päästyään; sydänleikkauksen läpikäyneillä kun on vaara masentua. Vanhempien asioiden hoitaminen on sen verran vienyt aikaa ja tarmoa omilta hommilta, että enimmäkseen luultavasti pyörin turhan panttina. Eilen sentään sain vihdoin aloitettua joulukorttien väsäämisen. Mieleistä mallia en keksinyt enkä mistään löytänyt, mutta mennään paremman puutteessa vanhoilla ideoilla.
Harvemmin tulee iloittua yksinkertaisista asioista, mutta tänään totesin tyytyväisenä, kuinka hyvä on omistaa iso työpöytä - puhumattakaan kokonaisesta työhuoneesta. Taloa rakentaessamme isäni ehdotti yhden varaston liittämistä itse asuntoon väliovella. Meille kun rakennettiin yllättäen talon kokoinen kellari, koska taloa piti nostaa tien pinnan tasoon aiottua enemmän. Kellarin myötä asuntoon liitetylle varastolle ei enää ollutkaan entisenlaista tarvetta ja välioven rakentamisella ja ikkunan suurentamisella pienestä huoneesta tuli erinomainen työhuone talon toiseen päähän. Ihan alussa pikkuhuone taisi toimia vierashuoneena. Ukkokulta myös väittää tämän huoneen olleen aluksi hänen työhuoneensa ja minä olen sen häneltä "varastanut". Voi hyvinkin olla, että näin on käynyt. Minulle tällä huoneella on ollut varmasti kaikkein eniten käyttöä ja tarvetta. Täällä on tietokoneeni, askarteluni, ompelukoneeni ja tietokoneeni sekä hyllyt kaikenmaailman arkistomapeille, joihin tuppaan tarvittavia ja tarpeettomia papereita säilömään. Parasta on, että oven voi sulkea, ellei ehdi tai halua siivota pöytää. Toisinaan haaveilen ovellisista kaapeista ja tyylikkäämmästä pöydästä, mutta sitten totean, ettei tämä ole mikään sisustusnurkkaus vaan työhuone, jossa teen monenlaista työtä.
Juttelin tuossa hetki sitten pikkuveljeni kanssa silittämisestä. Hän kun hoitaa heidän perheessään silitystouhut. Tuumasin, että silittäminen on ihan mukavaa, jos on aikaa, eikä mitään erityistä vaivaa. Viimeksi pöytäliinaa silittäessäni silitysrauta suihkaisi höyryn mukana ruskeita tahroja vaalealle liinalle niin näkyvälle paikalle, että liina oli laitettava pyykkiin. Hieman harmitti. Silitysrauta pääsi tietenkin puhdistusoperaatioon ja laitoin vesisäiliöön kalkinpoistajaa. Lisäksi putsasin raudan pohjan erityisaineella, jota olen joskus hankkinut. Hyvä tuli, mutta nyt hirvittää ryhtyä uuteen silityssessioon, josko sieltä tuleekin taas samanlaista mönjää.
Ukkokullan kanssa käymme usein keskustelua, jonka aiheena on kankainen pöytäliina/kerniliina. Ehkä eniten pidän pöydästä täysin ilman liinaa, mutta toisinaan innostun käyttämään kankaisia liinoja. Kankaalla on helppo luoda väriä ja lämpöä keittiöön. Vaan auta armias! Kankainen liina suorastaan vetää puoleensa kaatuvia kahvikuppeja ja putoavia voileipiä. Salaattikastikkeen roiskuttamisesta en suinkaan voi moittia muita sen enempää kuin itseänikään. Ei ole kerta ensimmäinen kun olen avannut pöytäliina-pesuun -projektin suttaamalla omilla eväilläni puhtaan liinan. Kernit ovat tänä päivänä kauniita ja käytännöllisiä. On sellaisia, joita voi pestä koneessa ja silittääkin. Joista tahra lähtee pyyhkäisemällä. Mutta kun kankainen tuntuu niin paljon mukavammalta. Niinpä sitten innostun säästämään kangasliinaa ja laitan sen päälle tabletit. Ainakin oman porukan läsnäollessa. Vähän samaan tyyliin kuin englantilaiset laittavat kokolattiamaton päälle toisen maton. Ehkä säästääkseen alempana olevaa materiaalia, ehkä lisätäkseen lämmön tunnetta, ehkä kuitenkin vähentääkseen omaa työtaakkaa.
Tänään on ollut monin tavoin hyödyllinen päivä. Hartioita toki särkee tietokoneen ääressä istuminen, mutta uusia asioita on tullut opittua useita. Löysin Picasasta kätevän keinon pienentää kuvia niin, etteivät ne turhaan vie tilaa ja latautuminenkin on ihan toista luokkaa pienennyksen jälkeen. Tästä hyödyllisestä taidosta saan kiittää niitä ahkeria bloggaajia, jotka jaksavat opastaa myös muita ihmisiä. Ehkä voin jossain vaiheessa puolestani tehdä palveluksen ja helpottaa jonkun taivalta täällä tietotekniikan ihmemaassa.Ulkona on ollut aurinkoisen kaunis pikkupakkassää. Täytin linnunruoka-automaatit ja vein uuden talipötkön leikkimökin päätyyn, syreeniin. Löysin eräästä kaupasta juuttinarurullan ja illalla virkkasin toisen verkkopussin talipötkölle. Linnut kyllä syövän hurjan paljon siemeniä, mutta onpa niitä tinttejä kiva katsella. Tultuani takaisin sisälle, talipötkylään oli ilmestynyt tikka ruokailemaan, mutta enpä ehtinyt kameran kanssa ajoissa kuvaamaan. Onneksi jäi kiva muistijälki.
