Nukkukaa vielä vähän aikaa

 Viime päivinä kameran kierrättäminen pihalla on jäänyt vähiin. Lumen vähenemistä ja jänisten kikkareiden lisääntymistä ei viitsi loputtomiin ikuistaa. Ulkoilu sen sijaan on taas mielekkäämpää, kun ei tarvitse kaiken aikaa pelätä kaatumista. Pienemmätkin tiet alkavat olla enimmäkseen sulia. 

Kirjastoon kävellessäni tuijotin ahkerasti pientareita, kunnes tajusin, ettei vielä kannata odottaa sen enempää leskenlehtiä kuin sinivuokkojakaan. Ihmeitä toki tapahtuu, mutta eiköhän tässä vielä tiukasti talvea eletä.

Routatilanne 28.1.2025

Aurinko ei ole kovin usein ilmaantunut näkyviin. Silloin kun se paistaa, mieleen nousee ikivihreiden suojaus. Harvemmin sitä on tarvinnut tammikuussa miettiä, mutta tällaisena lumettomana talvena syytä saattaa olla.

Meillä ei routaa ole, eikä puiden ja pensaiden alustoilla luntakaan. Näin ollen tuijat ja alppiruusut eivät tarvitse suojausta. Kasvien juuret saavat kosteutta maasta. Tilanne voi toki vielä muuttua moneenkin kertaan. Helmikuun alkupäiville on luvassa muutama pakkasaste. Sen jälkeisestä ajasta ei ole toistaiseksi tietoa.

Jos siis maa on jäässä, vaikka lunta ei olisikaan, on varjostus tarpeen. Oman alueesi routatilanteen voit tarkastaa osoitteessa vesi.fi.

Iris ret. 'Katharine Hodgkin

Parin päivän takaisella puutarhakierroksella löysin kevätkurjenmiekkojen piippoja Oikearinteestä. Jänikset ovat käyneet napsimassa kuvassa vasemmalla kasvavia maanpeiteruusu Fairyjä ja jättäneet kiitokseksi palluraisia kikkaroitaan. 

Kuvaamisen jälkeen laitoin piippojen päälle verkon.

Kriikunan tyvellä kasvavat krookukset ovat olleet näkyvissä jo useamman viikon. Ne suojasin verkolla heti piipot nähtyäni. Välillä piipot verkkoineen ovat peittyneet lumeen. Nyt ne ovat taas näkyvissä.

Samaisen kriikunan toisellakin puolella heränneet krookukset ovat saaneet suojakseen vanhan lankakorin.

Huvitus-omenan alla kasvaa enimmäkseen scilloja, helmililjoja, kirjopikarililjoja ja lumikelloja. Viimeiset eivät ole vielä näkyvissä. Hyvä niin, sillä helmililjojen lehtiä on lyhennetty ahkerasti. Täytynee kaivaa kellarista pienetkin verkonjämät ja viedä ne jo ennakkoon ompun alle suojaamaan mahdollisesti herääviä lumikelloja.

Sammal kotikiven päällä

Niin paljon kuin keväästä pidänkin, se ei näillä leveyksillä vielä tammikuussa eikä helmikuussakaan tule. Siksi toivon sipulikukkien jatkavan untaan mullan alla. Siellä ne ovat paremmassa turvassa kylmyydeltä ja nälkäisiltä talttahampailta. Ja peuroilta, jotka ovat nekin käyneet kakkaamassa alapihallemme.

Paluu arkeen

Koristeomena Musta Rudolf

Niin mukavaa kuin kaikenlainen juhliminen onkin, arkinen elämä sopii minulle parhaiten. Joulu tuli ja meni, samoin käy uudenvuoden. Tapani mukaan mitoitin joulupöydän antimet turhankin ylenpalttisesti, mitään ei sentään ole mennyt hukkaan. Eipä ole tarvinnut käydä ruokakaupassa hakemassa täydennystä kaappeihin, kun ylijääneitä ruokia on voinut tuunata uuteen uskoon. Kalaruoat tekivät hyvin kauppansa jo joulupöydässä. Kalkkuna taipuu hyvin kiusaukseksi.

Marjakuusi lauantaiaamuna 30.12.23

Lumitöitä on riittänyt kyllästymiseen saakka. Lauantaiaamuna 30.12. ikkunasta ulos vilkaisu kertoi, mitä aamupalan jälkeen on ohjelmassa. Lumitöitä tietenkin. Perjantaina satoi koko päivän märkää lunta, jota käytiin kolaamassa useampaan kertaan. Lumisade jatkui läpi yön ja kinokset senkun kasvoivat.

Pihalle mentyäni, kävin ensi töikseni ravistamassa etupihan marjakuusesta suurimmat lumimöykyt. Marjakuusi on taipuisa ja kestää hyvin painavaakin lumitaakkaa. Luvassa oli reilusti kiristyvää pakkasta, jonka vuoksi katsoin parhaaksi vapauttaa marjakuusen suuremmasta massasta. Pihan lumitöiden jälkeen kiersin vielä puutarhan muutkin puut putsaamassa, ettei niistä lohkeaisi isompia oksia. Samoin putsasin kasvihuoneen päältä lumet. 

Pihan lumitöihin upposi yli kolme tuntia. Loppusuoran jo häämöttäessä aura tuli vihdoin hoitamaan kotitien ja jalkakäytävän. Tuttuun tapaan se lykkäsi sisäänkäyntiin lumivallin, joka oli tietenkin kolattava, jotta pihalta pääsee tarvittaessa autollakin pois. Urakan jälkeen kroppa on loppupäivän hitusen jäykkänä.

Lähijärvelle nousi tapaninpäivänä usvaa.

Joulukiireiden ja toistuvien lumitöiden vuoksi kävelylenkit ovat jääneet vähiin. Tapaninpäivänä lähdimme Ukkokullan kanssa ns. järvilenkille eli kiersimme kahden lähijärven rantojen kautta. Samalla tarkastin, näkyisikö puroalueella koskikaraa, mutta eipä näkynyt.

Jälkimmäisen järven rannalle saapuessamme nousi usva, jolloin näkyvyys kapeni merkittävästi. Järveltä kuului pörinää, joka osoittautui ilmeisesti latua järvelle tekeväksi mönkkäriksi. Vempain veti perässään isokokoista pulkkaa, jonka kyydissä oli muutama lapsi. Rannan tuntumassa tekemänsä käännöksen ajaksi lapset komennettiin pois pulkasta.

Näkymä työhuoneen ikkunasta 27.12.23

Aurinko ei ole kovin paljon meitä hellinyt. Keskiviikkona molluska kuitenkin ilmaantui taivaanrannalle ja lähetti muutamia kultaavia säteitään ennen laskuaan. Mikä lie laiskuuskohtaus minuun iski, kun tyydyin ikuistamaan näkymän työhuoneen ikkunasta. Hetken pähkäilin, pukisinko vaatteet päälle ja menisin kameran kanssa ulos. En sitten mennyt.

Pyykkinarulla roikkuu parhaillaankin vähän erilaisia "vaatteita". Luontoäiti leikittelee materiaaleilla ja muodoilla. Tällä kertaa t-paidan ja verkkareiden sijasta narulla keinuu luminen sydän.

Vihreä väri on näinä aikoina harvinainen löytö pihassa ja puutarhassa. Puuvajan huopakaton reunassa sammal sentään ilahdutti ennen viimeisintä lumimyräkkää. Nyt tämä sammaltähtien kerääntymä on jäänyt lumen alle, mutta sieltä se taas seuraavien plussakelien ansiosta paljastuu.

Runsas vuorokausi vuoden vaihtumiseen. Ehdin hyvin inventoida siemenvarastoni ja päivittää menneen vuoden aikana lukemani kirjat. Näin kaikki taas alkaa uudelleen alusta. Vaan ei täysin alusta, kun takana on jo useamman vuoden harjoittelu. Eli tavallaan jatketaan siitä, mihin jossain vaiheessa on pysähdytty.

Täyttä arkea eteenpäin - kunhan nämä viimeiset pyhät on juhlittu. Tulkaa mukaan!

Sammalrakkautta

Marraskuu on kohta puolivälissä ja vuosi etenee vääjäämättä kohti loppua ja uuden alkua. Puutarhassa ei ole mitään tähdellistä tekemistä. Katselukierroksetkin ovat jääneet vähiin. Lähinnä tulee tarkastettua, että suojaverkot ovat paikallaan ja siinä ohessa kerättyä tuulen alas riepomia oksia.

Päivänpesän elämää -blogin Katja sanoi kommentissaan, että marraskuu on  jonkinsortin välikuukausi. Sitä se nimenomaan on. Jouluvalmisteluja ei vielä kannata aloittaa, vaikka mennyt vuosi alkaa olla paketissa. Ja kaikki kevättoimet ovat vielä auttamattomasti liian aikaisia. No, aloitin sentään joulukorttiaskartelun. Joskin hyvä inspiraatio on täysin kadoksissa. Taidan tänä vuonna mennä vanhoja materiaaleja hyödyntäen.

Ulkoilua olisin harrastanut enemmänkin, mutta jostain syystä kaikenlaisia menoja on kertynyt tasaisen säännöllisesti. Influenssarokotuksen järjestäminen aikatauluun ei tuottanut ongelmia, mutta samalle viikolle ei sitten taas useampia ylimääräisiä tiettyyn kelloaikaan sidottuja menoja ole innostavaa haalia.

Kävelylenkit ovat suuntautuneet lähinnä kylän raitille. Onneksi vaihtoehtoja löytyy sen verran monta, ettei aina tarvitse samoja jälkiä tallata. Metsään ei nyt tee mieli, sillä siellä aseet paukkuvat tasaiseen tahtiin. Joko peuroja ja hirviä on jonoksi asti tai sitten metsästäjät ampuvat turhautuneina kaarnaa männyistä.

Kotona riittäisi töitä toisillekin jaettavaksi. Vähintäänkin ikkunat kaipaavat taas pesua. Kertaalleen pesin kaikki ikkunat syyskuussa. Nyt ulkopinnat ovat sen näköisiä, kuin eivät olisi ikinä vettä ja lastaa nähneet. Pihapuolen ikkunoiden ulkopinnat käyn jonain päivänä pesemässä. Ulos katsoessa näkee sitten muutakin, kuin harmaita läiskiä vieri vieressä. Ainahan sitä voisi kaihtimet laskea alas. Tykkään kuitenkin auringonläikistä lattialla. Näin lyhenevien päivien aikaan vähäinenkin valo on mannaa sielulle.

Kausivaloja minulla on ollut ulkona muutamia jo syyskuusta alkaen. Viikko sitten viritin ensimmäiset jouluvalot, joista vasta yhden olen ajastanut syttymään illan pimetessä. Sisäänkäynnin isoon tuijaan laittamani valosarjan sytytän ehkä tulevana viikonloppuna.

Viime joulun jälkeen toteutin pitkäaikaisen suunnitelman. Valosarjoja pois ottaessani laitoin kunkin sarjan omaan pussiinsa ja merkkasin maalarinteipillä päälle, missä ko. valosarja oli ollut. Näin nyt on helpompi pohtia, minkä sarjan laitan mihinkin. Heitin myös rikkinäiset valosarjat pois, jonka vuoksi aion käydä hakemassa kaupasta pari uutta.

Blogielämä näyttää viettävän hiljaiseloa; niin oma kuin monen muunkin. Puutarhan ja kasvien vaipuessa talviunille, jutut luonnollisesti vähenevät. Valokuvaaminenkin on hankalampaa, kun valoisaa aikaa on vuorokaudessa kovin vähän. Kamera kulkee mukanani lyhyemmilläkin kävelylenkeillä. Harmaina päivinä ei vain mielestään näe kiinnostavaa kuvattavaa. Vaikka kuinka kulkisi katse pientareilla, puissa ja maisemassa, ei sieltä nouse uudenuutukaista versoa tai silmua. Toista on keväällä, jolloin jokainen silmäys pusikkoon on täynnä toivoa.

Ukkokullan kanssa on kiva kävellä ja ruotia siinä ohessa maailman asiat. Yksinään kulkiessa taasen saa pysähdellä mielensä mukaan. Ei tarvitse harjoittaa intervalliulkoilua, jossa seisahdutaan kuvaamaan ja sen jälkeen juostaan pitkälle edennyt Ukkokulta kiinni. Kerta toisensa jälkeen. 

Viikko sitten kävin itsekseni kävellen kaupassa, josta palasin pidemmän kaavan mukaan. En noussutkaan tavanomaisesta purorannasta takaisin tielle, vaan seurasin purouomaa niin pitkälle kuin se oli mahdollista eli seuraavaan siltaan saakka. Sen jälkeen puro sukeltaa tien alittavaan isoon betoniputkeen. Putken jälkeen puro kulkee niin lähellä omakotitaloja, jolloin tuntisin olevani heidän pihapiirissään, vaikka puro onkin kunnan aluetta. Ja pian talojen jälkeen puro laskeekin järveen.

Paikoin oli tosi ryteikköistä ja hyvin märkääkin. Jalkineet pitivät hyvin kosteutta, joskin saappaat olisivat olleet fiksummat ja mahdollistaneet suoraviivaisemman kulkemisen. Tosin en yhtään kaivannut suoria linjoja, vaan nautin mutkista ja lahonneiden puiden yli loikkimisesta.

Tunnelma puron vierellä kulkiessa oli jotenkin sadunomainen. Olin aivan keskellä asutusta. Tielle on purouomasta matkaa ehkä 20-30 metriä. Autoja ja ihmisiä kulki samanaikaisesti tiellä muutamia, mutta näkyvyys on olematon ryteikön ja puron paljon tietä alempana olevan sijainnin vuoksi.

Runsaiden sateiden vuoksi purossa on parhaillaan aika paljon vettä. Se myös muodostaa laskureitin kahden järven välillä. Puroa katsellessani mietin, että sitä pitkin voisi meloa pienikokoisella kanootilla, jos puroa vähän putsattaisiin. Ainakin puron ympäristöön olisi aika pienellä panostuksella mahdollista tehdä hieno ulkoilureitti, jollaisesta olen kuullut puhuttavankin. Nytkin siellä kulkee polku, josta tosin monikaan ei taida edes tietää. Puroalue on vuosikymmenet virrannut syvässä uomassaan kiinnittämättä sen suuremmin suuren yleisön huomiota.

Puron alkupäässä on yleensä runsaasti roskia ja paikallisten ipanoiden veteen heittämää rojua. Eteenpäin kulkiessa roskia oli yllättävän vähän. Siitäkin huolimatta, että yksi kylän keskeisimmistä kierrätyspaikoista on aivan lähellä. Ehkä kierrätyspaikkaa puron puolelta rajaava verkkoaita pitää irtoroskat paremmin kurissa, vaikka tuuli keräysastioiden ulkopuolelle jätettyjä roskia välillä ympärille riepottaakin.

Kauneinta minusta tuolla puroalueella on sammaloituneet puunrungot ja kivet. Vihreän värin raikkaus korostuu lakastuvien lehtien keskellä syksyisen harmaassa säässä. 

Edelleen ihmettelen, miksi en ole aiemmin älynnyt mennä tutkimaan puroa pidemmälle. Iloisena löydöstäni aion jatkossa käydä säännöllisesti katsomassa, millaiselta siellä eri ajankohtina ja vuodenaikoina näyttää. Runsaslumiseen aikaan ei ehkä ole viisasta kahlata umpihangessa, jotta ei vahingossa uppoa polvia myöten lumen alla virtaavaan veteen. Sen sijaan keväällä voin jo mielessäni nähdä valkovuokkoja ja korvissani kuulla lintujen sirkutusta...

Puutarhan nukkuessa voin siis käydä tankkaamassa voimaa ja väriä sammaleista. Nauttimassa sammalrakkautta.

Mukavaa viikkoa kaikille!

Hassuja kysymyksiä -haaste

Kivipenkin ison kiven kohmeinen sammal.

Pian alkavaan kasvukauteen liittyvät asiat pyörivät jo vinhasti päässä. Kiersin yhtenä päivänä pihalla kuvaten paikkoja, joiden muokkauksen olen jo mielessäni aloittanut. Kuvien avulla on helpompi hahmottaa tilan koko ja muoto suhteessa mahdollisiin istutuksiin. Tarkoitus on kirjata suunnitelmat paperille, mutta välillä pitää nollata päätä ajatusten kirkastamiseksi. Niinpä tartuin monissa blogeissa pyörineeseen Hassujen kysymysten haasteeseen. Bongasin sen mm. Arjen helmeilyä- ja Kukkia ja koukeroita -blogeista.

Kysymykset eivät liity puutarhaan. Kuvat olen ottanut parin kolmen viikon aikana vakiolenkkini varrelta eli kolmen järven välisen puron sekä kotiamme lähimmän järven rannalta. Vesi on sen verran kiehtova elementti, että ohi kulkiessa pitää aina käydä katsastamassa tilanne. Muutama kuva on omasta pihasta.

Muutaman päivän kestänyt pakkanen on tehnyt puroon jäätaidetta.

1. Imetkö hiuksiasi?

En ime, en edes silloin, kun hiukset ovat olleet pidemmät. Enkä kyllä pure kynsiäkään. Jos jotain olemukseen liittyviä "pakkoliikkeitä" on, niin orjallinen huulirasvan käyttö. Joka käsilaukussa ja takin taskussa sekä yöpöydällä pitää olla huulirasva. Tieto rasvapuikon olemassaolosta usein riittää. Vaan auta armias, jos rasva jää kotiin. Silloin tuntuu, että huulet halkeavat oitis kuivuudesta.

   
2. Petaatko pedin joka aamu?

Lähes poikkeuksetta petaan. Tosin en ihan heti noustuani, sillä jostain luin, että vuoteen on hyvä antaa hetken tuulettua ennen petaamista. Jollei aamulla ole kiire, syön ensin aamupalan ja vasta sitten petaan pedin. Lapsuudenkodissa kaikkien piti pedata oma petinsä aamulla ennen kouluun lähtöä ja se tapa on juurtunut lähtemättömästi omankin kodin käytännöksi. 
  

3. Mikä on suosikkilaulusi?

Juuri nyt korvamatona soi Frööbelin palikoiden "Leijonaa mä metsästän". Johtunee edelliseen postaukseen tulleesta Hirnakan kommentista, jossa hän maintsi ko. bändin Leijonanmetsästyslaulun.

Musiikin suhteen olen aika kaikkiruokainen. 60-70 -lukujen rock on ehkä mieluisinta. Rolling Stonesin "Angiea" kuuntelin viimeksi. Ikkunanpesumusiikkina Santanan "Oye como va" laittaa lastan suihkimaan ikkunat kirkkaiksi ihan huomaamatta. Rauli Badding Somerjoen "Paratiisi" saa aina vähän herkistymään.

4. Mitä teet, kun istut yksin autossa?

Kuuntelen radiota. Yleensä päällä on Yle-Uusimaa, koska haluan kuulla ajankohtaisista uutisista ja tapahtumista musiikilla maustettuna. Mikäs sen oivallisempi paikka tulla kyllästetyksi maailmanpoliittisilla konflikteilla, kuin tiivis peltirotisko. 

Liikennetiedotteet ovat myös tärkeitä, jotta voi välttää kolarisumat ja valita tarvittaessa jonkun toisen reitin. Joskus nälkäisenä saatan syödä omenan. Ja myönnän -  myös suklaapatukan.
  

Loppukesästä puro oli pieni noro vain. Nyt vettä riittää ja kohina on sen mukaista.

5. Mikä keittiötarvike olisit?

Johan on vaikea kysymys. Ehkä tiskirätti. En yhtä kuiviin rutistettu, mutta samalla tavoin monessa menossa mukana. Tykkään, että keittiössä tavarat ovat paikoillaan ja järjestyksessä. Työtasot ja hella puhtaita. Kaapinovissa tahroja en pitkään katsele. Kaipa minulla on myös sisäinen tiskirättini, jolla pidän itseni ja asiani järjestyksessä.

Että minä tykkään noista puron sammaloituneista kivistä.

   
6. Mikä eläin olisit ja miksi?

Kissa. Ehdottomasti kissa. Olen ihan pienestä likasta lähtien tykännyt kissoista. Meillä oli kotona kissa, jonka hoito jotenkin automaattisesti tuli minulle. Toki muutkin sisarukset siitä tykkäsivät, mutta ilmeisesti lemmikin hoito sopi vastuunkantajan rooliini. Näin aikuisenakin ainut ja rakkain lemmikki on ollut kissa.

Mielestäni kissa on oman tiensä kulkija, joka pyörittää emäntäänsä/isäntäänsä oman mielensä mukaan. Se saa ihmisen kuvittelemaan itsensä päälliköksi, mutta käytännössä kissa määrää, miten hommat hoituvat. Kissa on silkkisen pehmeä, notkea ja nopeastikin liikkuessaan äänetön yllättäjä. Enpä tiedä, onko minussa mitään kissamaista. Ymmärrän kissaa ja koen olevani kissan hengenheimolainen. Tunne mikä tunne, ei sitä voi sanoin selittää.

7. Mitä teet kun olet vihainen?

Luultavasti pihisen kuin puulämmitteinen kiuas saatuaan kauhallisen vettä niskaansa. Höyry vaan nousee päästä. Äkkipikaisuus on paheeni. Vuosien myötä olen oppinut hillitsemään itseäni. Jo nuorena päätin, ettei minun kodissani murjoteta päivä- tai pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla. Suuttua saa ja olla asioista eri mieltä, mutta mykkäkoulu on ehdottomasti kiellettyä. Ehkä on hyväkin, että vihaisena höyry nousee päästä. Muuten tämä tätikattila hajoaisi pitkin seiniä. 

 
8. Mitä toivot tällä hetkellä eniten itsellesi?

Ihan tällä minuutilla toivon nukkuvani seuraavan yön edellistä paremmin. Ainahan sitä kaikenlaista toivoo niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäyksellä. Olen "jalat maassa" -tyyppi ja erotan elämää suuremmat unelmat ja realistiset toiveet. Moni toivomani asia on vuosien aikana toteutunut ja moni jäänyt toteutumatta. Unelmat ovat kivoja päiväunia. Ylisuurien toiveiden asettamisen sijaan tykkään elää tässä ja nyt. Tavallinen arki on usein mukavampaa, kuin utopististen toiveiden toteutumisen odottaminen.

 
9. Millainen olet humalassa?

Jaaha, onko nyt suurten salaisuuksien paljastamisen hetki? Nuorena olen minäkin alkoholia kokeillut ja joskus siitä myös humaltunut. Aikuistumiseen on kuulunut kaikkinainen omien rajojensa löytäminen, niin myös suhteessa alkoholiin. Perheen ja työelämän myötä alkoholin käyttö on rajoittunut lähinnä erilaisiin juhlatilaisuuksiin. En ole absolutisti, mutta inhoan ajatustakin huonosta olosta ja haluan hallita itseni tilanteessa kuin tilanteessa. Hyvän ruoan kanssa otan mielelläni lasin tai pari viiniä. Olutta vain kunnon löylyjen jälkeen rantasaunan terassilla, mitä tapahtuu äärimmäisen harvoin.

Millainen siis olen humalassa. Viime vuotiset humalakokemukset ovat lähinnä lyhytaikainen keveyden tunne ja hienoinen uneliaisuus. Parin viinilasillisen alkoholi haihtuu nopeasti ja sen jälkeen olen taas oma itseni. Mainittakoon, että erään ystäväni mielestä olen tylsä juhlija, koska en osaa irrotella. Jos irrottelemiseen tarvitaan usean drinkin kumoaminen, olen sitten mieluummin tylsä.

Kotipihan lumikärhökeiju.

 
10. Käytätkö hajuvesiä?

Aika harvoin. Aivovammaan johtaneen onnettomuuden seurauksena menetin hajuaistini. Se voi palata tai olla palaamatta. Mitään asian hyväksi ei voida tehdä. Toukokuussa onnettomuudesta tulee kaksi vuotta, enkä oikein usko hajuaistin palaamiseen. Ilman muuta se harmittaa ja jonkun verran haittaakin. Asian kanssa pystyy hyvin elämään. Pahemminkin olisi voinut käydä. 

Koska en itse haista ympärilläni leijuvia tuoksupilviä, olen luopunut ylimääräisistä hajusteista säästääkseni muita kärsimykseltä. Jo ennen onnettomuutta kävin paljon äitini kanssa eri terveydenhuollon palveluissa, joissa toivottiin potilaiden välttävän hajusteita. Raittiissa ilmassa on kaikkien helppo olla, mutta hajujen kyllästämässä tilassa allerginen ihminen on vaikeuksissa. Ennen hajuaistin menettämistä tuoksukynttilät saivat silmäni kirvelemään ja minut aivastamaan sarjana. Hajusteiden vähentäminen alkoi kohdallani jo aikoja sitten.

"Pakastemansikka"

Arki ja muu elämä vie tilaa puutarha-ajatuksilta. Tässä kuussa on tarkoitus laatia kylvösuunnitelma, sillä maaliskuussa monen siemenen on päästävä multaan. Ostin kellarin kasvivalaisimille tehokkaat ajastimet, ettei ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla tarvitse juosta kellariin lamppua sytyttämään ja sammuttamaan. Kelloköynnökset ja paprikat mahtuvat takkahuoneen pikkupöydälle, mutta pottien lisääntyessä tila käy pieneksi ja valaistus riittämättömäksi.

Tämä haaste on vapaasti otettavissa eli en haasta ketään. Kylvöjen ja kevään edistymisen myötä postausaiheita löytyy toivon mukaan keksimättäkin ja hassujen kysymysten haasteet voi ehkä jättää seuraavan talven tylsyyttä kumoamaan.

Mukavaa sunnuntaita kaikille!

Siemenet ja tavarat järjestykseen

Tulppaani on kaunis elonsa loppusuorallakin.

Viikonloppuna, kuten koko tammikuussa, olen syventynyt erilaisiin järjestelytehtäviin. Itse asiassa keittiön kaappien läpikäynnin aloitin jo joulukuussa, mutta lomareissu tuli väliin ja homma jäi vähän kesken. Sain uutta virtaa onnistuneesta lomasta, joten olen vienyt mielenrauhaa häiritsevän keskeneräisen projektin loppuun. Viimeiset kipot ja kupit keittiössä laitoin paikoilleen viikonloppuna.

Perjantaina postityttö ilahdutti muhkealla siemenkirjeellä, jota olin odottanut jo innokkaasti. Parista kaupastakin oli ostoskoriin vilahtanut muutama siemenpussi. Ensitöikseni päivitin siemenvarastoni lisäämällä uudet hankinnat listaan.

 
Pussukoita kertyy sieltä täältä, vaikka kuinka yrittäisi niitä laittaa multaan tai kiertoon. Siemenostoksia kannattaa suunnitella ja pussien hintoja vertailla. Marketin hyllykössä  henkäystä keveämpi pussi vaikuttaa halvalta. Kun sitten kassalla katsoo, miten kuittiin vilahtaa 2,40 € ja 3,90 € kerta toisensa jälkeen, alkaa siemenpussit painaa ihan eri tavalla. 

Netistä tilaamalla saa helposti erikoisuuksia, joita ei markettien hyllyistä löydä. Hintakin voi sitten olla vielä korkeampi. Yli 6 euroa neljän siemenen pussista ei ole laisinkaan harvinaista. Ei edes melko tavallisista lajeista. Vaan tärkeää on muistaa, että siemenistä itse kasvattamalla on mahdollista saada haluamiaan kasveja. Yksittäisen taimen hankintahintaan verrattuna sittenkin huomattavasti edullisemmin. Puhumattakaan siitä, miten suuren ilon itse kasvattamisesta saa.

Siemenlistan päivityksen jälkeen tarkoitus oli laatia kylvösuunnitelma. Eksyin kuitenkin tutkimaan turvenappieni määrää ja ostamiani kylvömultapusseja. Yllättäen olinkin seuraavaksi täyttämässä potteja kylvömullalla ja raapustamassa taimitikkuihin kylvettävien siementen nimiä. Istutin paprikaa, keijunmekkoa ja muutaman kelloköynnöksen vielä lisää. Pitänee siis palata kylvösuunnitelmaan myöhemmin. 

17.1. kylvetyistä kelloköynnöksistä ensimmäiset jo nousevat turvenapeissa. Kelloköynnöksen siemen on suuri ja liottamisen jälkeen vähän limainen, joten se tarttuu helposti sormiin. Kaikki siemenet eivät näköjään ole pudonneet kunnolla turvenapin reikään. Kuvan kaveri saa vielä ahtaa juuriaan nappiinsa, kunnes siirrän sen multaisampaan paikkaan.

Tammikuinen sade olohuoneen ikkunassa.

Lauantaina aurinko paistoi kirkkaana ja mittari näytti lähes +4 astetta. Arvoin itseni kanssa hetken, lähdenkö lenkille vai teenkö jotain järkyttävän pilkullisille ikkunoille. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon. 

Metsän kaatumisen jälkeen tuuli osuu pihallemme entistä tehokkaammin. Tuuli tuo myös pölyä, joka vesisateisiin yhdistettynä täplittää pihanpuolen ikkunat kirjaviksi. Pimeällä ja pilvisinä päivinä likaiset ikkunat eivät kovin haittaa, mutta auringonpaisteessa koko komeus paljastuu. Voisin tietenkin laskea sälekaihtimet alas, mutta harvoin sen teen. Haluan nähdä ulos ja haluan auringonsäteiden pääsevän sisälle. 

Niinpä kiikutin ikkunanpesuvermeet ulos ja pesin ikkunoiden ulkopinnat. Siinä ei kauaa nokka tuhissut ja jälki on ilahduttavan kirkas, vaikka toki sisä- ja välipinnatkin alkavat olla jälleen pesun tarpeessa. Se jääköön johonkin toiseen kertaan.

Tykkään järjestelemisestä. Voisin menestyä ammattijärjestäjänä. Toisaalta toisten nurkkia järjestäessä saattaisi olla alituista kinaa asiakkaan kanssa siitä, mitä kannattaa säästää ja mitä ei. Jos jotain tavaraa on säilytetty turhan panttina vuosikausia, eikä sillä ole muisto- tai muutakaan erityistä arvoa, olisiko järkevämpää laittaa se kiertoon. Nuorempana olin itse aikamoinen hamsteri ja tavaroiden arkistoija. Viime vuosien kamakyllyydessä olen oppinut laittamaan niin asioita kuin esineitäkin tärkeysjärjestykseen ja harjoitellut luopumisen taitoa. En ole konmarittaja, mutta liiallisuus on alkanut ahdistamaan. 

Järjestyksestä ja siisteydestä pitävänä otan säännöllisin välein kaapin tai pari työn alle. Näin ei ole tarvetta suurille siivousurakoille, kuten niille paljon puhutuille joulusiivouksille. Oli sopiva väli viedä kesken jäänyt keittiökaappiurakka loppun.

Saatan olla vanhanaikainen, mutta käytän joissakin kaapeissa hyllypaperia. Lähinnä ruokakaapeissa ja muutamissa astiakaapeissa. Minusta on helpompaa vaihtaa hyllypaperi ja pyyhkäistä hylly puhtaaksi, kuin jynssätä tahroja ja kattiloiden raapimia jälkiä olan takaa. 

Ongelma vain, että hyllypaperia ei enää tahdo mistään kaupasta löytää. Eioota sain ja ehdotuksen käyttää joululahjapaperia. Nettiä apuna käyttämällä vihdoin löysin ketjukaupan, josta yhä hyllypaperia löytyy. Ruotsalaista, mutta sehän on melkeinpä toinen kotimaa. Nyt on keittiön kaapit käyty läpi, tavaraa viety SPR:n Konttiin ja muutenkin karsittu. Voisin availla kaappien ovia ihan vain ihaillakseni siistiä ilmettä. Pienet on ihmisen ilot.

Jäipä viikonloppuna aikaa pihabongaukseenkin. Mikä kumma siinä on, että vaikka pihassa pyörii joka päivä lintulajien kirjo, bongauksen ollessa ajankohtainen, seuraa tinttikato. Aurinkoinen ilma houkutteli lopulta iltapäivän tultua kiitettävän joukon siivekkäitä ilmoitettavaksi eteenpäin. Oraviakin pihassa on pyörinyt kolme kaveria. Yksi niistä on selvästi eri porukkaa, jota kaksi muuta yrittää ahkerasti jahdaten hätyytellä omilta apajiltaan.

Kuurainen sammal on kaunista katseltavaa.

Oli kiva viikonloppu. Ulkoilu jäi nyt vähemmälle, mutta paljon hyödyllistä sain aikaan. Ehdin myös aloittaa uuden kirjan, kutoa palmikkosukkaa ja nautiskella Ukkokullan kanssa Runebergintortusta. Ehkä varsinaiseksi Runebergin päiväksi teen ihan itse torttuja, mutta siihen saakka maistelemme eri valmistajien tuotoksia. 

Vaan nyt lippu korkealle ja kohti tammikuun viimeisiä päiviä. Mukavaa viikkoa kaikille!