 |
| Juuso väsähti ulkoiltuaan useamman tunnin raittiissa kevätsäässä. |
Päivän lumenlevitykset on suoritettu ja kotikin siivottu. Kävin myös pyörällä postissa ja kaupassa ja vielä silitin pinon vaatteita. Sitten sukelsin suihkuun ja nyt jatketaan kevään odottelemista. Huomiseksi on luvassa vesisadetta, mikä ei sinänsä sureta. Sade sulattaa ja poistaa pölyä. Jos vain tämänpäiväinen lupaus viikonvaihteessa lämpenevästä säästä toteutuu, mullasta pukkaa yhä enemmän mielenkiintoista seurattavaa. Viikon päästä alkaa olla vappu käsillä, joten ei tämä kevät nyt niin erityisen myöhässä ole. Toki on ollut todella kesäisiä vappuja, mutta useimmiten lienee satanut, jollei räntää niin ainakin silkkaa vettä. Ja kylmääkin on usein ollut. Lapsuudesta muistan, että vappuna sai ensimmäisen kerran kesäkengät jalkaan. Jos siis sää oli siihen sopiva. Muistoissa on eräskin vappu, jolloin uudet tennarit jalassa hypittiin ruutua ja loska sen kun lenteli.
Kävin hypistelemässä viime kesänä isossa säkissä tilattua multaa, mutta jäässähän tuo vielä oli. Niinpä täytynee varmaan lauantaina lähteä kaupasta ostamaan multaa, jotta saan ihmekukat esikasvatukseen. Juuri nyt toivon, että lottovoitto kilahtaisi tililleni ja voisin hankkia oikein tilavan kasvihuoneen. Ensin tietenkin pitäisi lotota. Tai rakentaisin talon kylkeen viherhuoneen, jossa olisi tilaa ja valoa touhuta taimien kanssa.
Enpä viitsinyt lähteä märällä tukalla pihalle kuvaamaan, joten näpsäisin työhuoneeni ikkunasta näkymän pihalle. Kuten kuvasta näkyy, on alapihalla vielä kovin talvisen näköistä, mutta yllättävän hyvin sieltäkin lumi on alkanut sulamaan. Ja jos huomenna sataa, aina vain enemmän uutta maata paljastuu. Tänään pihamaalla ollessani kuuntelin mustarastaan luritusta ja muistelin viime kesää. Silloin mustarastas lauloi pihapihlajassa ripustaessani pyykkiä narulle. Puissa oli jo lehdet ja juuri sellainen ihana alkukesän ilta, josta näin huhtikuussa vielä unelmoidaan. Tässä vaiheessa kevättä kesä tuntuu saavuttamattomalta, sille lataa valtavasti suunnitelmia ja odotuksia ja sitten se on yhdessä humahduksessa ohi. Kunpa osaisimme nauttia jokaisesta pienestäkin hetkestä, tuoksuista ja vaikka koivunlehtien kahinasta lempeän kesätuulen niitä keinuttaessa. Kunpa lakkaisimme hätäilemästä ja kiiruhtamasta tilanteesta toiseen, päivästä seuraavaan. Oppisimme nauttimaan juuri tästä hetkestä.
Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista,
retiiseistä ja perunoista, miten ne pyöristyivät ja
kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan,
niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan
tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden
ja papujen painosta. Niistä perhe saisi syötävää. Kaikki
tämä olisi tosin vasta ensi kesän onnea, mutta se ei merkinnyt
mitään. Äidillä oli otain mistä uneksia. Ja hänen kaikkein salaisin
unelmansa oli omenapuu.
Muumipappa ja meri
