Ulkona paistaa ajoittain aurinko, mutta edellispäivien tapaan ei enää olekaan erityisen lämmintä. Mittari toki näyttää edelleen plusasteita, mutta navakka pohjoistuuli viilentää ilmaa kummasti. Huomisillaksi onkin luvassa jopa 10 senttiä lunta ja ihan kunnollista pakkasta. En lannistu, en laisinkaan. Tulkoon vaikka pikku-ukkoja taivaantäydeltä, kevättä ei peruuta mikään. Hyvää kannattaa odottaa ja sitähän on tulossa, kuhan vain jaksaa malttaa mielensä. Mehän jaksamme!!!
Ikävät asiat kannattaa aina kääntää nurinniskoin tai ainakin etsiä niistä positiiviset puolensa. Kaikissa asioissa on aina molemmat näkökulmat, jos vain haluaa ne nähdä. Tuossa pihassa pyöriessäni ja viileyttä tunnustellessani ajattelin, että eipä tarvitse vielä ryhtyä ikkunoita pesemään, kun on kylmää. Tässä on muutenkin kaikenlaista menoa ja tekemistä, joten ikkunanpesu ei millään nyt mahtuisi ohjelmaan. Ah, mikä helpotus. No, tuskinpa niitä olisin muutenkaan juuri nyt alkanut putsaamaan, mutta paljon mukavammalta tuntuu ajatella, että pesemättömyydelle on ihan oikea este. Jokin muukin, kuin oma laiskuus.
Eilen oli aivan mahtava vesisade. Se humautti lumihangen pintaa oikein kunnolla alaspäin. Tyytyväisin mielin pyörittelin sisällä sanomalehdestä taimipotteja, täytin niitä mullalla ja istutin multaan monenmoisia siemeniä. Tomaatit ja pelakuut ovat jo itäneet sirkkalehdille ja nyt on siis uutta seurattavaa ja jännättävää. Tässä vaiheessa olen aina niin mahdottoman innostunut ja käyn joka aamu silmät sikkaralla tarkastamassa viljelmäni. Näissä taimetushommissa olen varsinainen tumpelo ja viime keväänä jo päätin olla enää koskaan ostamatta ainuttakaan siemenpussia. Ihanaa kuitenkin tämä ihmisen mahdollisuus pyörtää päätöksiään. Varsinkin, kun siitä ei ole kenellekään mitään vahinkoa. Siemenpusseja on tullut taas tilattua ja kaupan hyllystä ostettua, eikä se tuskin tähän jää. Tänä vuonna olen ehkä aiempaa tomerammin paneutunut tähän 'siemenet multaan' -projektiin ja yritän välttää normaalia lyhyen pinnan hutilointityyliäni. Saas nähdä, kuinka tässä käy. Onhan olemassa sekin vaihtoehto, että kannan kaikki nyt niin hienot viritelmäni myöhemmin keväästä kompostiin.
Ilona Värjärin pata -blogista antoi minulle oheisen tunnustuksen, jonka sääntönä on paljastaa itsestä kahdeksan asiaa ja jakaa tunnustus eteenpäin kahdeksalle blogille. Tunnustus on jo kiertänyt monissa blogeissa, joten jokainen niin haluava saa ottaa sen tästä sekä omaan käyttöönsä että jakaakseen eteenpäin. Joitakin paljastuksia itsestäni tein 20.2. Omituisuuksia...-postauksessani, tokihan niitä voi kertoa lisääkin.
- Olen syntyisin Satakunnasta, mutta asunut lähes koko ikäni pääkaupunkiseudulla.
- Olen viidestä lapsesta toiseksi vanhin eli minulla on yksi isoveli, yksi nuorempi sisko ja kaksi nuorempaa veljeä. Isäni täyttää parin viikon päästä 85 ja äiti kesäkuun alussa 80.
- Olen ollut naimissa vuodesta 1979 eli tänä vuonna on 34. hääpäivä ja yhdessäoloa Ukkokullan kanssa 38 vuotta.
- Meillä on 31-vuotias poika ja 28-vuotias tytär, jotka kumpikin asuvat omillaan.
- Minulla on keskiasteen tutkinto, olen ollut töissä pankissa, insinööritoimistossa ja suuressa tietotekniikkayrityksessä sekä luottamustoimissa ja vapaaehtoistehtävissä mielenterveyskuntoutujien parissa.
- Nuorempana harrastin pyöräilyä, käsitöitä, valokuvaamista, leffakerhoja ja kielten opiskelua sekä lukemista.
- Nykyisin vapaa-aika menee lukemisen ja puutarhaan liittyvien asioiden parissa.
- Tärkeintä elämässäni ovat Ukkokulta, lapseni, Juuso-kissa, terveys ja oma koti puutarhoineen läheisiä sukulaisia ja ystäviä unohtamatta.
Olkimaja, jossa nauretaan, on parempi
kuin palatsi, jossa itketään.
- Kiinalainen sananlasku -
PS. Lapsen hevonen voitti jälleen keskiviikkoraveissa. Hevosurheilulla ei Suomessa pahemmin rikastu, mutta kyllä menestyminen lämmittää mieltä ja toimii kannustimena sekä osoittaa, että hevoseen panostetut voimavarat ovat olleet oikeasuuntaisia. Minä en paljonkaan hevosten päälle ymmärrä, mutta olen iloinen Lapsen puolesta.
