 |
| Colchicum cicilicum - Turkinmyrkkylilja |
Näiden kukkakuvien jälkeen päivien harmaus ja iltojen pimeys ovat vallanneet puutarhan. Mieltä marraskuu ei ole onnistunut madaltamaan, vaikka kaiholla muistelenkin mennyttä kasvukautta. Monenlaista tuli pihalla myllerrettyä, eikä syksykään ole ollut laisinkaan tylsä ja väritön.
 |
| Colchicum 'Waterlily' |
Kultakin kaudelta jää yleensä joitakin yksittäisiä asioita päällimmäiseksi mieleen. Tänä syksynä olen ihastellut myrkkyliljojen runsasta ja pitkää kukintaa. Waterlilyt ovat jo vaipuneet kumolleen, vaikka niiden lilat kukinnot näkyvät vielä laiskoina väripilkkuina mullan pinnalla. Sen sijaan turkinmyrkkyliljat ovat edelleen tanakasti pystyssä uhmaamassa alkaneita vesisateita. Päivin ja öin lämpötila on pysynyt reilusti plussan puolella. Ei siis minkäänlaisia vilunväristyksiä kasveillakaan.
 |
| Omenaruusussa on viehättävä kiulukka |
Luonnon luomaa -blogin Susanna esitti postauksessaan mielenkiintoisen ja ajatuksia herättävän kysymyksen:
"Harmaassa ulkoilmassa voi harmitella sitä, mitä ei pääse kuvaamaan ja tekemään. Tai sitten päinvastoin voi iloita niistä mahdollisuuksista, mitä on käytössä. Osittain tämä ajattelun valinta on luontainen, mutta siihen voi myös vaikuttaa ajattelun harjoittamisen kautta. Kummalla tavalla sinä haluaisit ajatella?"
Tätä Susannan kysymystä olen viime aikoina pohtinut enemmänkin. Tähän aikaan vuodesta ihmiset manaavat toistuvasti harmautta, pimeyttä, koleutta. Korona on lisännyt ihmisten kärsimättömyyttä ja ahdistusta rajoituksista ja kaventuneista vapaa-ajanmahdollisuuksista.
Joskus olen itsekin inhonnut syksyä ja kokenut pitkän pimeän kauden olevan silkkaa taakka harteilla taivaltamista. Vuosien varrella suhtautumiseni on muuttunut. Edelleenkin tykkään enemmän keväästä ja kesästä, mutta sopivalla asenteella selätän pimeänkin kauden kohtuudella. Minusta päivät menevät hurjaa vauhtia. Viikossa tuntuu olevan vain maanantai ja heti perään perjantai. Syyskuu vaihtui huomaamatta lokakuuksi ja kohta tämä marraskuukin on paketoitu. Joulukuu on tunnetusti vikkelä kuukausi täynnä monenmoista ekstratouhua. Kun päästään tammikuuhun, alkaakin laskeutuminen kohti kevättä ja kesää. Ja taas on selvitty yhdestä talvesta.
 |
| Mustilanhortensia |
Ihmisten negatiivinen suhtautuminen niin säähän, koronaan kuin kaikkeen muuhunkin saa minut muuttumaan joskus jopa ylitseampuvan positiiviseksi. Tulee sellainen olo, että nuo toisen ihmisen mustat ajatukset on vain "ammuttava alas" ja yritettävä löytää tilalle iloa ja valoa. Ihan kaikissa asioissa on hyvät ja huonot puolensa. Joskus tai useinkin vaatii ponnistelua löytää ne kääntöpuolet, mutta kyllä ne ovat olemassa ja löydettävissä. Kun onnistuu niin yhden kerran tekemään, seuraavat ovat jo huomattavasti helpompia.
Jos sataa, voi käärityä vilttiin ja uppoutua hyvään kirjaan. Tai tehdä käsitöitä, tai leipoa, tai soittaa ystävälle, tehdä kodin rästitöitä tai olla tekemättä yhtään mitään. Voi myös pukea sateenkestävät vaatteet päälle ja lähteä uhmaamaan säätä. Harmaassa säässä metsän sammaleen vihreyttä vihreämpää ei ole edes olemassa. Plussa-asteisessa maassa ei kenkä luista alta ja kaatumattomana selkä ja pää pysyvät terveinä. Jollei voi hiihtää, voi kävellä tai juosta. Tai golfata, kuten olen ohi ajaessani nähnyt monen nyt tekevän.
 |
| Vatut lokakuun lopun kosteudessa |
Media on täynnä ahdistavia uutisia; korona jyllää ympäri maailmaa, jäätiköt sulavat ja ilmaston lämpeneminen vie meiltä lumiset talvet, maailmanpolitiikka on jatkuvaa pullistelua ja aseiden kalistelua, miljoonat ihmiset elävät järkyttävässä köyhyydessä.
Kaikkein ahdistavimmat uutiset voi jättää lukematta. Radion ja television voi sulkea. Ihminen ei mitään menetä, vaikka välillä itseään suojellakseen verhoutuu uutispimentoon.
Jokainen voi vaikuttaa asioihin omalla pienellä
tavallaan. Jos kaikki ajattelevat, ettei se minulle kuulu, enkä minä
mitään voi, olemme peruuttamattomasti väärällä tiellä.
Kunpa kykenisimme löytämään ja säilyttämään myönteinen asenne vastoinkäymistenkin keskellä. Jos maailma näyttää mustalta ja epätoivon täyttämältä, seuraava päivä voikin olla jo valoa täynnä. En koe olevani mitenkään erityisherkkä, mutta tuntosarveni aistivat helposti ympärillä olevien ihmisten alakulon. Usein tuosta tunteesta nousee ajatus, olenko itse jotenkin osallinen alakuloon ja toisaalta, miten voin tilanteeseen positiivisessa mielessä vaikuttaa.
Tunteellinen herkkyys ei ole pahasta. Päinvastoin. Ehkä ei sentään aina tarvitse pyyhkiä kyyneleitä Master Chef Australian taitavien kilpailijoiden putoamisesta, mutta kertoohan sekin siitä, ettei sydämeni kivestä ole.
Säilyttäkäämme itse kukin oma herkkyytemme ja antakaamme sen myös näkyä. Voimme luottaa siihen, että syksyn pimeys vaihtuu ajallaan taas valoon ja lämpöön. Luottakaamme myös siihen, että selviämme koronasta. Aikanaan sekin on muisto ajasta, jonka yli pääsimme, kuka kompuroiden, kuka reippaasti yli harpaten. Kaivetaan asioista ja ilmiöistä positiiviset puolet. Ollaan ylpeitä itsestämme ja toisistamme!
Hyvää viikonloppua kaikille!
PS. Kommenttina Saaripalstan Sailalle 19.11. postaukseen, nenäni terveyttä suojellakseni en kehoita sinua käpertymään saunan nurkkaan. Kevään ja kesän valoa kaipaan minäkin.
