maanantai 21. marraskuuta 2016

Hyvä asiakaspalvelu ilahduttaa


Pienet asiat ilahduttavat ja yksi sellainen löytyi viikolla postilaatikkoon kannetun Viherpiha-lehden välistä. Nimittäin kalenteri, jollaiselle minulla on aina käyttöä. Yleensä ripustan kalenterin sekä keittiön että työhuoneen seinälle. Vaikka nykyisin menot kirjaan etupäässä kännykän kalenterin, on kotona oltava sellainen versio, josta voi nopeasti ja kätevästi tarkastaa päivämäärän, nimipäivät tai milloin nyt mitäkin kalenterista on katsottava. Työhuoneen kalenterissa haluan näkyvän myös kuun vaiheet.

Siperianhernepensas - Caragana arborescens

Kalenterit eivät kaupassa tänä päivänä montaa euroa maksa ja yleensä teetän muutaman seinäkalenterin omista kuvistani annettavaksi joululahjana. Sinänsä ei siis jonkun lehden välissä saapuvalla kalenterilla isoa rahallista merkitystä ole. Kokemani ilo tulee enemmänkin siitä, että lehti huomioi ja palkitsee vuositilaajan. Lehtien myyntihän on yhä enemmän irtomyyntiä, joten lehdillekin on varmasti tärkeää säilyttää nykyiset tilaajansa ja mielellään saada myös uusia tilaajia.


Myös OmaPiha -lehdellä on mukava tapa huomioida tilaajiaan. Keväisin ja syksyisin lehden tilaajana olen saanut sipuleita/mukuloita postimaksun hinnalla. Näin puutarhaani ovat muuttaneet mm. villitulppaanit, tähtitulppaani Persian Pearl, kyläkurjenpolvet sekä tarhasarjalilja Peach Dwarf ja tänä syksynä joukko persiansinililjoja.


Elokuussa ostin naapurikunnan rautakaupasta uuden lehtiharavan. Vanhasta ja pitkään palvelleesta haravasta meni puinen varsi poikki. Tosin Ukkokulta laittoi tilalle uuden varren, mutta kaksi lehtiharavaa taloudessa on ajoittain ihan tarpeen. Harmikseni uuden lehtiharavan metallikiinnitys hajosi parin haravointikerran jälkeen. Halpisharavan kohdalla olisin sen ehkä ymmärtänyt. Olin valinnut mielestäni laadukkaamman ja kotimaisen valmistajan haravan, joten liitosten aukeaminen alle kuukauden käytön seurauksena ei oikein sopinut kuvaan. En heti löytänyt kuittia, joten haravan vienti takaisin sen myyneeseen kauppaan mutkistui ja niinpä laitoin sähköpostia kuvineen tuotteen kotimaiselle valmistajalle. Kiittivät palautteesta ja uusi lehtiharava odottelee jo postissa noutajaa.


Kilpailu asiakkaista on tänä päivänä kovaa. Perinteiset myymälät ja myyntitavat joutuvat kilpailemaan yhä rankemmin netin kanssa. Hyvä asiakaspalvelu on valtti, joka itsessään toimii erinomaisena markkinointikeinona. Sana kiirii nopeasti, jos joku kokee tulleensa kohdelluksi huonosti jossain yrityksessä. Itse ainakin annan erittäin paljon arvoa hyvälle asiakaspalvelulle. Ystävällinen ja asiansa osaava myyjä saa minut palaamaan samaan yritykseen uudelleenkin. Usein hyvä palvelu on varsin pienestä kiinni. Kenties ne ilmaiset ämpärit ovat juuri sen vuoksi niin suosittua jonotettavaa, että asiakas kokee tulleensa yrityksen taholta positiivisesti huomioiduksi. Ole hyvä, kiitos ja iloinen hymy päälle merkitsevät yllättävän paljon.

PS. Tämä on täysin spontaani postaus ilman mitään markkinointiyhteistyötä mainittujen yritysten kanssa. Ansaittuja kiitoksia saanee jakaa ilmaiseksikin.