Herätty kuumuuskoomasta

Salkoruusu on pörriäisten suosiossa

Tainnuttavat helteet hellittivät ja tilalle tuli virkistävä viileys. Iltaisin olen jopa kaivanut viikkojen paljasjalkaisuuden jälkeen sukat varpaita lämmittämään. Koen heränneeni kuumuuskoomasta, joka turrutti puutarhurin työhalut ja tainnutti hänet sohvannurkkaan dekkarin kera.

Puutarhan työvelka on lyhentynyt lähinnä kastelun osalta. Kaikki muu on saanut jäädä odottamaan viileämpiä säitä ja erityisesti kosteampia hetkiä. Ei siis minkäänlaisia uusien kasvien istutuksia eikä vanhojen siirtämistä. Mitäpä sitä kiduttaa kasveja, jotka jo muutenkin ovat henkitoreissaan.

Vasemmalla putsattu hiekkakäytävä, alaoikealla putsaamaton, yläoikealla heilurihara.

Talon ympäri kulkevat hiekkakäytävät ovat olleet luokattoman surkeassa kunnossa. Olen odottanut sateita, jotka kastelisivat niin käytävät kuin ympäristönkin. Silloin voisi kulkea tohottamassa hiekalla kasvavat rikat. Kukapa haluaisi sytyttää talonsa ja puutarhansa tuleen, eikä tulen käyttö metsäpalovaroituksen vuoksi ole luvallistakaan. Niinpä sateiden antaessa odottaa itseään kaivoin heiluriharan esiin ja lähdin käytäviä putsaamaan.

Parin tunnin aherruksella sain isohkon olopihalta talon päädyssä sijaitsevalle mattotelineelle ulottuvan alueen putsattua. Ensin muutaman neliön käsittely heiluriharalla, sitten rikkojen haravointi ja siirtäminen kottikärryihin. Sen jälkeen sama uudelleen. Näin etenin neliö neliöltä, kunnes mielestäni päivän urakka sai riittää ja loput jäädä seuraavaan kertaan. Ja  jäihän sitä, vaikka toisille jaettavaksi.

Clematis viticella Polis Spirit

Viime syksynä rakensimme Ukkokullan kanssa useimmille kärhöille uudet telineet. Silloin jouduin leikkaamaan isoksi kasvaneen Polish Spiritin matalaksi saadakseni sille telineen pystytettyä. Köynnös ei loukkaantunut, vaan venyy taas joka suuntaan.

Istutin kesällä 2017 Polish Spiritin viereen toisen kärhön, joka saattaa olla Dr. Ruppel. Luulin jo sen menettäneeni, sillä hänestä ei ole eloa näkynyt ei kuulunut. Muutama päivä sitten Polish Spiritiä tutkiessani huomasin tuen oikeassa reunassa isolehtisen kärhön, joka oli jo kiivennyt syreeniä pitkin korkealle. 

Syreeneistä on ollut tarkoitus leikata joitakin oksia, jotka ovat vuosia vyöryneet valoa kohti olopihan puolelle. Metsikön kaaduttua syreeneillä on nyt valoa myös toisella puolella ja ne ovatkin vähitellen alkaneet tuuheutua tasaisemmin.

 
Käytävähuollon jälkeen pysähdyin tiirailemaan, mitä oksia olisi syytä leikata. Huomasin ylhäällä jotain vaaleanpunaista ja hain tikkaat nähdäkseni paremmin. Voi olla Dr. Ruppel, tai sitten joku muu. Kukka on vielä sen verran supussa, enkä tikkailla keikkuen päässyt edes kovin lähelle nähdäkseni terälehtien sisälle. Nyt on ainakin varma, etten ihan lähiaikoina ryhdy syreeninoksia  napsimaan. En vaikka, kärhön ihaileminen on varsin vaikeaa pää kenossa tai 3-metristen tikkaiden nenästä käsin.

Kun oikein sopivasti itseni syreenipuskaan asettelin, löysin raon, josta saatoin nähdä kärhökukan maasta katsoen. Onko kenties muitakin kukkia tulossa? Saa nähdä. 

Joskus suunnittelin istuttavani kärhöjä omenapuiden alle, jotta ne kiipeilisivät värittämään hedelmäpuun oksistoa. Luovuin ajatuksesta, koska en halunnut ryhtyä kaivamaan istutuskuoppia omenapuiden juuristoon. Syreenissä kiipeilevää kärhöä katsellessani voin todeta, etten jatkossakaan suunnittele köynnöksiä lehteviin puihin. Kärhöt ansaitsevat ihan oman tukensa, jotta niitä pääsee ihailemaan ilman tikkaita ja viidakkotunnelmaa.

Neitoperho vatukassa

Useimpina vuosina perhosia saa odotella aivan kesän loppumetreille. Tänä vuonna perhosista on saanut nauttia aivan varhaiskeväästä alkaen. Perhosten runsaudesta on uutisoitu ja moni bloggaajakin on esitellyt lukuisia upeita perhoskuvia. Keltaisten ja valkoisten perhosten tankkaustaukoja liljoilla saan ihailla päivittäin keittiön pöydän ääressä itsekin ruokaillessa.

Nokkosperhosen mesitauko liljassa.

Nokkosperhosten joukkoon on viime aikoina liittynyt neitoperhoset ja herukkaperhoset. Keisarinviitta on vakiovieras jättiverbenalla. Suruvaipan olen nähnyt muutaman kerran illalla pyykkejä narulta hakiessani. Eipä ole ollut kameraa mukana, enkä tuskin olisi suruvaipan nopeaa paikasta toiseen siirtymistä ehtinyt kuvaamaankaan.

Metsänokiperhonen?

 

Ehdin jo jokin aika sitten Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minnan perhosjuttuun kommentoida, etten ole metsänokiperhosta nähnyt. Sitten sellainen lennähti oman pihan pallerolaukalle. Tovin jouduin kameran kanssa vierellä päivystämään saadakseni kuvan avonaisista siivistä. 

Minulla on jokunen luontokirja, myös kirja perhosista. Niistä on ollut paljon iloa lajien tunnistamisessa. Näin tietokoneen äärellä istuessa hyvä paikka lajitunnistamisessa on myös Luontoportti, jossa perhosistakin on erinomaisia kuvia ja runsaasti tietoa.

Picea glauca - Kartiovalkokuusi

Kuten kuvasta näkyy, kartiovalkokuuseni on hätää kärsimässä. Jouduin siirtämään sen parikymmentä vuotta sitten kunnallistekniikan saapumisen vuoksi. Silloin se selvisi siirrosta hyvin. Kuusessa on puolivälistä alkaen kaksi runkoa. Olen sitonut rungot kevyesti yhteen, sillä lumisateessa latvat ovat taipuneet vaarallisesti erilleen. Viikko sitten huomasin toisen puolikkaan menneen aivan ruskeaksi. Vaikea uskoa, että kuusi tuosta selviäisi. 

Kuusen sijainnin vuoksi puskanurkaksi nimeämäni alue on odottanut kohennusta. Siellä kasvaa pari norjanangervoa, juhannusruusu ja naapurista vyöryvää idänvirpiangervoa. Puskanurkkaa raivaamalla saisi tilaa vierasautopaikalle. Muutenkin paikka ansaitsisi päivitystä, mutta kuusen keskeisen sijainnin vuoksi olen antanut ideoiden muhia. Ehkä niiden kypsyminen on pian ajankohtaista.

Päivänpesän elämää -Katjan ämpärivinkki ahkerassa käytössä.

Kuivuudessa kärvistely alkaa jo olla loppuun kaluttu aihe. Minulle ja puutarhalleni tämän kesän ennätyspitkät helteet ja sateettomuus tulevat jäämään lujasti mieleen. Toukokuussa istuttamani revontuliatsalea (kuvassa ämpärin takana) on pysynyt hengissä pitkälti Päivänpesän elämää -blogin Katjan ämpärivinkin ansiosta. Samoin sen etupuolella olevan safiirihortensian reipas olemus. Kasteluletku jatko-osineenkaan ei kunnolla ylety alapihan takalaitaan. Ämpärivinkin löytymiseen saakka kannoin joka päivä 10 litran kannullisen vettä atsalealle. Silti se lotkotti lehtiään jo iltapäivällä. Reikäpohjaisen ämpärin ja vihdoin myös viilenneiden säiden johdosta atsalea näyttää jo huomattavasti kuvan olemusta pirteämmältä.

Kellarista löytyi valmiiksi pari reikäpohjaista ämpäriä. Tarvetta oli enemmänkin, joten pyysin Ukkokultaa poraamaan reikiä pariin muuhunkin ämpäriin. Rei'istä tuli vähän liian suuria. Viiden sijaan riittää varmasti kolme reikää ja kooltaan melko pieniä. Muuten ämpäri tyhjenee liian vauhdikkaasti, eikä vesi siten imeydy kasvin juurille vaan valuu kuivaa maan pintaa pitkin jonnekin kauemmas. 

Kriikunan nilaus

Kuva ei ole rusakkojen ruokailun jälkitilanteesta. Ihan itse kuorin pikkupuutarhan kriikunaa, sillä puu tekee tolkuttomasti juurivesoja laajalle alueelle. Olen läpeensä kyllästynyt nyhtämään pieniä taimia ympäri istutusalueita. Vahtikierroksia saa tehdä usein, sillä vähänkin suuremmaksi kasvettuaan juurivesan poistaminen vaatii lapiota. Aion käydä vielä tehostamassa kuorimista, sillä puukolla oli vaikea saada tyvestä asti kolmiosaista runkoa ympäriinsä paljaaksi. 

Kuoren poisto tulee tehdä puun kaatamista edeltävänä vuonna kesäkuun lopulla tai heinäkuussa. Kuorimisen pitäisi heikentää huomattavasti juurien kykyä tuottaa vesoja.

Pikkupuutarhan kriikuna on ollut kaunis keväällä kukkiessaan. Hedelmien poimiminen on hankalaa, sillä ahtaan paikan vuoksi tikkaita ei tahdo järkevästi saada pystytettyä ympäristön istutuksia vahingoittamatta. Lisäksi istutin kriikunan lähelle magnolian, joka ansaitsee tulla kunnolla nähdyksi. Lisäksi pikkupuutarhassa on ison marjakuusen lisäksi kaksi koristeomenapuuta, jotka ovat jo kasvaneet mukavasti ja tarjoavat lehvästöllään sopivaa varjostusta.

Alapihalla kasvaa kaksi kriikunaa, jotka nekin tuottavat juurivesoja. Siellä puiden ympärystän pääsee ajamaan ruohonleikkurilla, joten ongelma on tähän saakka hoitunut sillä.

Clematis Ville de Lyon

 
Ei tämä elämä ole pelkkää synkistelyä, vaikka puutarhani ränsistynyttä olemusta murheellisena katselenkin. Ilonaiheita löytyy. Yksi niistä on halvalla hankittu kärhö Ville de Lyon, joka on vakaasti päättänyt ryhtyä kukkimaan. Minulla oli Ville jo aiemmin, mutta se muutti pari vuotta sitten jonnekin muualle. Ei jättänyt osoitetta. Tämä kärhö asustaa lähellä sisäänkäyntiä ja saa porttiruukkuihin istutettujen kesäkukkien ansiosta riittävästi kastelua osakseen.

Markettipihalta tarttui mukaan 50 centin pelaguita. Eiköhän nuo ehdi vielä pulskistua.

Ehkä suomalaista ihmistä ei ole tarkoitettu toimimaan helteessä. Ainakin oma kroppa tuntuu vetristyneen ja ajatuskin kulkee taas vilkkaammin, kun mittarilukema pyörii +20 asteen molemmin puolin. Jatkaisikohan lauantaina käytäväputsausprojektia...

Mukavaa viikonloppua kaikille!