Innokkaita leviäjiä

Tähtisilmä

Aikoinaan alkaessani puutarhaa rakentamaan, en ollut kovinkaan hyvin perillä puutarhakasveista. Mistäpä sitä kerrostalonuori olisi multakärpäsen puremaa saanut, kun juuret maahan olivat jo edellisessä sukupolvessa kadonneet. Ensimmäiset oman kasvivalinnat noudattivat pitkälti ammattilaisen tekemää istutussuunnitelmaa. Osa niistä on tyypillisiä valintoja 80-luvun lopun omakotitalopihoissa. 

Vuosien mittaan piha ja puutarha on muuttunut melkoisesti alkuvuosien nurmipainotteisesta pikkulapsiperheen pihasta. Kuutisen vuotta sitten iskenyt totaalinen puutarhahulluus on innostanut tutustumaan kasveihin uudella tavalla, mutta moni vanha kasvi istuu ja asuu edelleen tiukasti puutarhassamme. Siihen on useimmiten syynä mieltymys tiettyihin kasveihin, mutta vaikutusta on myös sillä, että joistakin kasveista on likimain mahdotonta päästä eroon.

Pelargonia Pink Inspire

Useimmat innokkaat leviäjät ovat monille vähänkin enemmän puutarhassaan touhunneille tuttuja. Siitä huolimatta ajattelin tehdä koosteen niistä kasveista, jotka omassa pihassani ovat osoittautuneet enemmän tai vähemmän hankaliksi rajattaviksi. Kasvit ovat latinankielisten nimien mukaisessa aakkosjärjestyksessä.

Aruncus dioicus - Töyhtöangervo

Töyhtöangervo - Aruncus dioicus

Töyhtöangervo kuuluu niihin kasveihin, joita näin pientalojen pihassa jo lapsena. En muista, esitinkö sitä toivekasvina pihasuunnitelmaamme, vai onko se suunnittelijan idea, mutta niin se vain pihaamme tuli. Töyhtöangervo on ehkä parhaimmillaan puolivarjossa ja ilman muuta se vaatii tilaa ympärilleen. Tyttö- ja poikakasvit ovat erilaisia, mutta minulle ei ole selvinnyt, kumpi on kumpi. Toisessa on komeampi ja tuuheampi kukinto. Töyhtöangervo on kukkiessaan täynnä kimalaisia ja muita pörrääjiä. 

Töyhtöangervon siementaimia alkaa vähitellen ilmestyä puutarhaan sinne tänne. Pienen siementaimen kitkeminen hoituu helposti, eikä töyhtöangervosta siinä mielessä ole ainakaan meidän pihalla muodostunut suuren suurta ongelmaa. Asia on kuitenkin hyvä olla tiedossa, mikäli haluaa välttää vähänkin leviäviä kasveja.

Convallaria majalis - Kielo

Kielo - Convallaria majalis

Kielo on kaunis ja arvostettu etenkin metsäpuutarhaan sopiva kasvi. Kielo julistettiin vuonna 1982 Suomen kansalliskukaksi.  Yhtenäiset kielokasvustot ovat tavallisesti yhtä ja samaa kasvullisesti lisääntynyttä yksilöä. Juurakon haaroessa ja kasvaessa pituutta kielolaikku laajenee noin 15 senttiä vuodessa, joten sen koon avulla voi likimääräisesti arvioida kasvuston ja samalla koko metsän iän. Suurimmilla kasvustoilla on laskettu olevan ikää 200–300 vuotta.

Meidän puutarhaamme kielo on levinnyt viereisestä metsiköstä. Ja pikkuisen sen leviämistä autoin siirtämällä joitakin yksilöitä myös muutamiin kukkapenkkeihin. Olisi saanut jäädä siirtämättä. Viihtyessään kielo totisesti leviää ja siitä on vaikea päästä eroon. Keväällä ja kesällä sen vehreä lehdistö on kaunis, mutta loppukesää myöten lehdet alkavat ruskistumaan, jolloin näkymä ei ole niinkään viehättävä. Kielo sopii vaikkapa isompien kasvien tyvelle. Hennot ja pienet kasvit se kyllä peittää ja nujertaa hengiltä.

 Glechoma hederacea - Maahumala

Maahumala - Glechoma hederacea

Maahumalan suomalainen nimi viittaa paitsi kantajansa rentoon kasvutapaan, myös sen käyttöön oluen ja viinin mausteena. Oikea humala (Humulus lupulus) kuitenkin korvasi maahumalan tässä tehtävässä vähitellen jo vuosisatoja sitten. Maahumala on sitkeä kasvi, joka talvehtii lumen alla ja tulee kukkaan jo aika aikaisin. Maahumala leviää tehokkaasti rönsyjensä avulla ja se valloittaa nopeasti isojakin aloja.

Vuosia sitten luin jostain, että maahumala olisi paras maanpeitekasvi. Lukemastani innostuneena menin puutarhakauppaan ostoksille ajatuksella istuttaa molemmat rinteet täyteen maahumalaa. Myyjä naurahti kysymykselleni ja totesi, että maahumalaa löytyy Suomessa likimain jokaisesta pihasta. Ei sitä tarvitse kaupassa myydä. Löytyihän sitä sitten omastakin pihasta ja nyttemmin olen törmännyt myös kaupoissa myytäviin maahumalataimiin. En sitten onnekseni ryhtynyt rinteitä maahumalalla peittämään, sillä kasvia saa kiskoa kaksin käsin muutenkin kukkapenkeistä pitkin kesää.

Maahumala on kuitenkin ihan kaunis ja monella tavoin käyttökelpoinenkin kasvi. Usein alkukesästä laitan sitä kesäkukkaistutuksiin, joissa se toimii erinomaisesti vehreyttämässä asetelmia. Korkeissa ruukuissa tai amppeleissa maahumala vyöryy loppukesästä jo runsaana putouksena ruukun reunojen yli maata kohti. 

Lamium maculatum - Hopeatäpläpeippi

Hopeatäpläpeippi - Lamium maculatum

Hopeatäpläpeippi on hyvä maanpeitekasvi. Se näyttää viihtyvän monenlaisissa paikoissa, mutta paremmin hieman varjossa. Mitä enemmän lehdessä on vaaleaa, sen enemmän valoa kasvi tarvitsee. Hopeatäpläpeippi on kaunis ja kestäväkin. Tosin talvimärkyyttä se ei tahdo sietää. Meillä hopeatäpläpeippi on päättänyt viihtyä, sillä niin Päivänliljapenkissä kuin Vasenrinteessäkin se on ottanut vankan jalansijan. Kriikunakäytäville on ilmestynyt hopeatäpläpeipin siementaimia, vaikka pääkasvi ei ihan vieressä olekaan.

Riesaksi asti hopeatäpläpeippi ei leviä ja sitä on suhteellisen helppo kitkeä pois. Kannattaa kuitenkin hopeatäpläpeippiä hankkiessa ja istuttaessa muistaa, ettei sitä pidä tunkea ihan pieneen paikkaan, eikä myöskään siten, että se pääsee valloittamaan tilaa hennoilta ja herkiltä kasveilta.

Lysimachia nummularia - Suikeroalpi

Suikeroalpi - Lysimachia nummularia

Suikeroalpi on erinomainen maanpeitekasvi. Kestää jopa jonkin verran päälle astumista. Suikeroalpi on havaittu kiitolliseksi, helppohoitoiseksi puutarhakasviksi, joka menestyy parhaiten riittävän kosteassa, puolivarjoisissa tai jopa varjoisissa paikoissa. Laji viihtyy meillä niin hyvin, että on villiytynyt monin paikoin Etelä- ja Keski-Suomessa istutuksista nurmikoille, puistoihin, pihoille ja joutomaille.

Hölmöyksissäni päästin suikeroalpin kasvamaan vapaasti kasvimaan reunoilla, jolloin se ryöstäytyi myös kasvimaan käytäville. Tein lujasti töitä sen pois kaivamiseksi. Lopuksi peitin alueet katekankaalla ja kärräsin päälle vielä kivituhkaa. Pahaa pelkään, että jostain reunalta suikeroalpi tulee vielä ilmaantumaan, mutta en anna sen enää päästä niskan päälle. Suikeroalpilla on toki paikkansa ja kyllä sitä edelleen löytyy minunkin pihastani. Suikeroalpi on nätti myös kesäkukkaistutuksissa. Se vihertyy ja alkaa kukkimaan varsin nopeasti.

 Lysimachia punctata - Tarha-alpi

Tarha-alpi - Lysimachia punctata

Tarha-alpia voisi luonnehtia aidoksi vanhan ajan perinneperennaksi, vaikka nähtävästi nousi suomalaispuutarhureiden tietoisuuteen vasta 1920–1930-luvun jälkeen. Se on talvenkestävä, vaatimaton ja näyttäväkin kasvi. Olen nähnyt sitä istutettavan yksittäisperennana, jolloin se etenkin kukkiessaan muodostaa ihan näyttävän puskan.

 
Omassa pihassani tarha-alpi on saanut liian suuren jalansijan. Sitä istuttaessani en tiennyt sen tehokkaasta leviävyydestä, eikä sitä ole ihan helppo saada kuriin jälkikäteen. Enää en istuttaisi sitä muiden kukkien kanssa samaan penkkiin, vaan tavalla tai toisella joko rajaisin sen juurakot ja estäisin leviämisen. Tai sitten antaisin sille ihan oman paikan, jossa sitä voisi pitää kurissa vaikka ruohonleikkurilla. Keltaisen värinsä vuoksi se myös kuuluu monen inhokkikasveihin, mutta minä olen oppinut tarha-alpista kaikesta huolimatta pitämään.
 

Omphalodes verna - Kevätkaihonkukka

Kevätkaihonkukka - Omphalodes verna

Kevätkaihonkukka on ihana maanpeiteperenna, joka keväällä ilmestyy milteipä ensimmäisten vihertyjien joukossa. Sen lemmikkiä muistuttava sininen kukka värittää keväällä kauniisti muuten vielä lehdettömiä pensaiden alustoja. Kesän helteisinä jaksoina vihreät lehdet ja kasvien varret saattavat kuivua, mutta pian vettä ja kosteutta saatuaan kevätkaihonkukka palaa vihreään loistoonsa.

  
Kevätkaihonkukka leviää rönsyillä ja niistä sitä onkin helppo jakaa ja monistaa. Kevätkaihonkukka kasvaa ja leviää nopeasti, joten kukkapenkissä se kyllä valtaa alaa muiltakin kasveilta nopeasti. Siksi en sitä kukkapenkkiin välttämättä istuttaisikaan. Sen sijaan juuri pensaiden alustoilla se on erinomainen maanpeitekasvi.

Rosa majalis - Metsäruusu

Metsäruusu - Rosa majalis

Metsäruusu on isoksi pensaaksi kasvava piikikäs ruusu. Se kasvaa vaatimattomassakin maassa ja karussakin paikassa kukkii runsaasti  Metsäruusu kukkii yksinkertaisin kukin kesäkuussa ja se kerää runsaasti kimalaisia seuraansa. Tuoksu metsäruusun kukkiessa on kevyen hurmaava.

Pelastin metsäruusun meille läheiseltä autiotontilta, talo- ja tierakennustyömaan alta. Länttäsin sen nurmikolta löytyneen kiven tyveen, kun en jaksanut kiveä ylöskään kaivaa. Jotain oli keksittävä, etten aina ruohonleikkurilla kiveen ajaisi. Ruusupa tykkäsi uudesta asuinpaikastaan ja ryhtyi kasvamaan ja rehottamaan. Tein sen virheen, etten vuosien mittaan leikannut ja lyhentänyt säännöllisesti vanhempia runkoja ja niinpä jouduin tekemään varsin rankan leikkauksen viikko sitten. Mikään tukeminen ei oikein enää toiminut, kun pensaan raskaat latvustot kaatuivit pitkin nurmikkoa. 

Metsäruusu on helppo ja kaunis pensas, enkä siitä eroon halua. Pitää kuitenkin muistaa, että se tekee runsaasti juurivesoja. Siksi esimerkiksi metsäruusu kannattaa istuttaa joko tontin laitamille, jossa sillä on tilaa kasvaa. Tai sitten keskelle nurmikkoa, jolloin juurivesat voi ajaa leikkurilla nurin. Niin minä olen tehnyt, eikä siitä suurta vaivaa ole ollut.

Rubus odoratus - Tuoksuvatukka

Tuoksuvatukka - Rubus odoratus

Tuoksuvatukka kuuluu minusta 80-luvun muotikasveihin. Se on nopeakasvuinen, vadelman sukuinen kasvi, joka toimii hyvin esimerkiksi näköesteenä. Tuoksuvatukka kasvaa helposti parimetriseksi ja kukkii toisen vuoden versoilla. Tuoksuvatukka kestää hyvin vuosittaisenkin alasleikkauksen. Itse asiassa se risuuntuu helposti, ellei sitä säännöllisesti alasleikata.

Tuoksuvatukka tekee paljon juurivesoja, joten sille paikkaa valittaessa kannattaa miettiä, onko sen helposta leviämisestä haittaa. Alkuvuosina levittelin tuoksuvatukkaa vähän liikaakin ja nyt on ollut hommaa kaivaa sitä pois, koska isoksi kasvaessaan ja laajalle levittäytyessään se kyllä vie tilan kaikelta muulta. Edellinen naapuri istutti tuoksuvatukkaa oman raja-aitansa tuntumaan ja sieltä pensas on alkanut vyöryä myös meidän puolelle. Pienet taimet voin toki ajaa nurmikonleikkurilla nurin, mutta isompia on tylsä joka syksy leikellä ja hakettaa. Muutenkin haketettavaa riittää yllin kyllin.

Vinca minor - Pikkutalvio

Pikkutalvio - Vinca minor

Pikkutalvio on ainavihanta maanpeitekasvi, joka viihtyy erityisen hyvin varjoisemmilla paikoilla. Se myös kukkii kauniisti keväällä ensimmäisten joukossa sinisin kukin. Ankarina talvina pikkutalvio saattaa kärsiä, jolloin sen kasvustot muuttuvat ruskeiksi ja maanpäällinen osa saattaa kuivua kokonaan. Näin kävi monin paikoin viime talvena, mutta meidän pihalla kuolleetkin paikat ovat versoneet kesän edistyessä uudelleen vihreiksi.

Pikkutalvio kuuluu niihin maanpeitekasveihin, joiden istutuspaikkoja harkitsisin tällä tietämyksellä huomattavasti tarkemmin. Sain sitä vuosia sitten naapurilta ja innoissani istutin vähän sinne sun tänne. Piti kokeilla, missä se parhaiten viihtyisi ja sepä alkoi viihtyä ihan joka paikassa. Se juurtuu syvään ja tiukasti, joten jos sen antaa rauhassa levittäytyä, sen pois kaivamisessa saakin tehdä työtä. En siis istuttaisi tätä laisinkaan kukkapenkkiin, jossa en halua sen leviävän. Pikkutalviolle riittää, että se saa versonsa työntymään johonkin. Siihen se alkaa juurtumaan ja se on sitten menoa.

Fallopia sachalilnensis - Tatar, Fallopia japonica - Japanintatar

Viimeiseksi säästin jättitatarin, sillä sitä en istuttaisi enää ikinä enkä yhtään minnekään.
Jättitatarin sukulainen on hieman pienempikasvuinen japanintatar. Kumpikin kasvaa kookkaaksi ja reheväksi. Runko on ontto ja bambumainen ulkonäöltään. Maanpäällinen osa kuolee talveksi ja juuresta kasvaa keväällä uudet rungot. Tatarit ovat toki näyttäviä ja toimivat hyvin esimerkiksi peittävinä aitakasveina. Ne luokitellaan kuitenkin haitallisiksi vieraslajeiksi juuri helpon leviävyytensä ja vaikean torjuttavuutensa vuoksi.

Sain aikanaan jättitataria naapurilta ja istutin sitä heidän aitansa kupeeseen. Naapurin tontti on hieman ylempänä meidän tonttia ja sepelirinne kaipasi jotain viherrystä. Tatar pysyi aikansa kohtalaisen hyvin paikallaan, mutta vähitellen se alkoi tunkea versoja yhä laajemmalle. Lopulta ryhdyin rajoittamaan sen kasvua ja lopulta kaivoin juuria kokonaan pois. Jättitatarin juurakko on todellakin valtava ja puumainen jötikkä. Sen pilkkomiseen tarvittiin kirvestä ja sahaa. Juurten pois kaivamiseen olisi tarvittu kaivinkone ja silti maahan jää helposti osia, joista kasvaa jälleen uusia versoja. Vuosi toisensa jälkeen. Mahtaako edes asfaltti jättitataria estää.

Punertava verso keskellä on jättitataria

Jättitatarin hävitysprojektin aloituksesta on nyt neljä vuotta. Pari vuotta sitten peitin pahimman alueen eli naapurin aidan vierustan mustalla muovilla ja kärräsin vielä päälle haketta naamioidakseni muovin. Koko autotallin päätyä en mitenkään voinut peittää, sillä silloin olisi pitänyt kaivaa kaikki puut ja pensaatkin pois. Jättitatar tunkee versojaan metrienkin päästä. Käyn säännöllisesti kitkemässä maasta tunkevat versot pois ja laitan ne kompostin sijasta sekajätteeseen. Koska aluetta ei voi kaivaa kaivinkoneella täysin auki metrien syvyyteen, on vain tyydyttävä hiljaiseen taisteluun. Uskon, että jonain päivänä tatarilta loppuu voima, kun se ei pääse valoon hankkimaan energiaa juuristoonsa.

Jos siis jostakin kasvista sanotaan, että se leviää helposti, ota lause vakavasti. Joskus helposta leviävyydestä on toki etua ja iloa, mutta pahimmillaan siitä voi tulla vuosien työmaa tai jopa painajainen. Kuten tuosta jättitatarista minulle.