keskiviikko 4. syyskuuta 2019

Kahden viikon kaivamiset

Lilium 'Mapira'
  
Kahden viikon aikana olen uudistanut kaksi kipeästi huoltoa vaatinutta aluetta. Yläpihan Bermudankolmiossa meni useampi päivä ja sen valmiiksi saatuani työn alle pääsi alapihan Kriikunapolun viereinen alue, jota tässä kutsun metsäruusupenkiksi. Paikan ulkonäkö on jo pitkään tympinyt, mutta mylläystä en kuitenkaan ollut suunnitellut juuri tälle syksylle tehtäväksi.
 

Bermudankolmiosta jäi yli jaettuja kuunliljoja ja jaloangervoita. Lisäksi kasvimaalla odotti viisi kuunliljaa ja Ovaalipenkistä oli myös tarkoitus siirtää pois kaksi kuunliljaa. Metsäruusu oli tehnyt juuriversojaan muiden kasvien joukkoon ja muutenkin penkki oli niin kärsineen ja kulahtaneen näköinen.

Kaivoin kaikki kasvit pois. Päätin säilyttää hyvinvoivat saksankurjenmiekat ja tarjota niille enemmän tilaa. Niiden joukosta löytyi pari päivänliljaa. Soihtunauhus ja komeamaksaruoho sekä idänunikko ja tarhasarjalilja Mapira ansaitsivat myös tulla säilytetyiksi. Sen sijaan tarha-alpi lähti kompostiin. Sitä kasvaa jo yhdessä paikassa ja leviää sielläkin liian tehokkaasti. 


Kaikkien kasvien poistaminen, alueen tehokas kääntäminen ja mullan puhdistaminen oli tärkeää siksikin, että ruusunjuuret piti saada pois. Myös tarha-alpin juuret olivat porautuneet syvälle ja muodostaneet melkoisen verkoston. Metsäruusun juuriversojen estämiseksi laitoin penkin toiseen laitaan sekä muovisen nauhan että juuriestekangasta. Aika pinnassa ruusunjuuret näyttivät kulkevan, mutta varmuuden vuoksi laitoin kangasta syvemmälle. Tähän urakkaan meni osa perjantai-illasta ja koko lauantaipäivä.


Sunnuntaiaamuna jatkoin tehtävää kärräämällä paikalle uutta multaa sekoitettavaksi paikalla olevaan maahan. Sommittelin istutettavat kasvit siten, että kuunliljat kiertävät reunaa ja kasvaessaan viherryttävät niin mullan kuin reunan kivetkin. Kivillä ei sinänsä ole mitään erityistä tehtävää. Tukevat maata ja muovista reunanauhaa. Ja ovat muuten vain koristeena sekä säilössä mahdollista muuta käyttöä varten.


Maa oli aika kuivaa, joten lorotin vettä suoraan letkusta jokaisen kasvin istutuskuoppaan ja myös istutuksen edetessä lisäsin runsaasti vettä antaen sen imeytyä kunnolla. Kasvit olivat yön imeneet vettä sekä ämpäreissä että kottikärryissä. Istutuksen lopuksi kastelin vielä kaikki ja lisäsin syyslannoitteen mullan pinnalle. Luvassa oli vesisadetta, jota sitten maanantaina saimmekin yllin kyllin.

Ehkä olisi ollut kiva hankkia uusia ja erilaisia kasveja, mutta enpä raaskinut luopua olemassa olevistakaan. Lisäksi budjettiin piti jättää varaus syyssipuleille.


Nyt sitten odottelen, että kasvit juurtuvat ja lähtevät kasvuun. Ensi keväänä aikaisintaan pääsen laskemaan voitot ja tappiot. Lapiotyöt ovat aina raskaita, mutta hyvältä tuntuu katsoa valmista tulosta. Sitä enemmän se ilahduttaa, kun paikka on pitkään ärsyttänyt ja huutanut kohennusta.

Pyöreä kohopenkki Kurgaani, jonka laella kasvaa riippahernepuu.

Seuraavaksi on tarkoitus ryhtyä kunnostamaan kasvimaata. Kun kunnostuksen makuun pääsee, löytää kohennettavaa vähän sieltä sun täältä. Yksi vähän pienempikokoinen ongelma on Kurgaanin neljännes, jossa kasvaa pikkusydäntä. Paikka on ilmeisesti liian kuiva ja paahteinen pikkusydämelle, joka kukkii kauniisti heti alkukesästä, mutta elokuussa se muistuttaa pälvikaljuista ukkoa. 

Antakaapa vinkkejä sopivista kasveista. Ei kovin korkea, kestää paahdetta ja kuivuutta, saisi kukkiakin edes osan aikaa. Ja peittävä lehdistö olisi kiva. Pikkusydämen vasemmalla puolella kasvaa matalaa kurjenpolvea ja oikealla puolella sammalleimua. Oma ongelmansa lienee se, miten saada pikkusydämen juurakot pois. Sehän leviää ihan hillittömästi, vaikka väsähtääkin kesken kasvukauden.

Siemenpussien tyhjentämisen tulos, aika söötti.

Iltapäivälehti lupaa rajua laskua lämpötiloissa ja kunnon syksyistä säätä. Ei tässä nyt ehdi syksyä miettimään, kun pihalla on kaikenlaista tekemistä. Päällimmäiseksi pyrkivät syyssipulien hankinta. Joko sinä olet sipuliostoksesi aloittanut?