Poika oli jälleen tullut saunomaan Ukkokullan kanssa ja oli minun vuoroni heittää hänet kotiinsa. Poika oli itse asiassa kovin innoissaan, että juuri minä tulisin häntä viemään, sillä hänellä oli kotonaan minulle näytettävää. Poikaa ei ole aiemmin kukat pahemmin kiinnostaneet, mutta anopin muuttaessa hän luovutti hyvinvoivan kliiviansa pojalle. Enpä ole koskaan kokenut itseäni miksikään erinomaiseksi viherpeukaloksi, mutta tokihan äidin sydäntä lämmittää, kun poika soittaa ja kyselee hoito-ohjeita kukalleen. Kehotin häntä antamaan vähän lannoitetta ja kastelemaan siten, ettei tapa kukkaansa hukuttamalla sitä vesitulvaan. Pojan asunnossa on isot ikkunat ja huone tulvii valoa, joten siellä kyllä kukat viihtyy. Aiemmin olin jo antanut hänelle kiinanruusun taimen, joka oli selvästi kotiutunut pojan luo ja venyy pituutta hurjaa vauhtia.
Pojan hoteissa kliivia oli pukannut ensimmäisen kukkavanansa ja availi hiljalleen näyttäviä kukintojaan. Poika oli kuvannut kukkien avautumisvaiheita joka päivä ja oli niin silmin nähden onnellinen tuosta luonnon ihmeestä, että siinä jo äitikin liikuttui. Niin ne lapsetkin aikuistuvat ja heidän pesänrakennuspuuhiinsa tulee muitakin elementtejä kuin irtautuminen vanhempien määräysvallasta.
Ja minunhan oli tarkoitus pitää vapaapäivä puutarhasta. Melkein onnistui, mutta joimme Ukkokullan kanssa iltapäiväkahvia yläterassilla ja satuin vilkaisemaan rapskulehtityömaalleni. Yksi suojamuovi oli lennähtänyt avoimeksi ja paljastanut allaan kuivumassa olevat laatat. Niin sitten lähdin kurkistamaan muidenkin suojamuovien alle, olisiko kenties valmista. Olihan siellä. Hanskat käteen ja nostelemaan laattoja pois muovien päältä, muovien ravisteleminen ja viikkaaminen seuraavaa kertaa varten. Tarkoitus oli vain nostaa laatat jatkamaan kuivumista, mutta innostuin rapsuttamaan raparperinlehtiä pois laatoilta. Kuten kuvasta saattaa huomata, loppua kohti tarmo hiipui ja välineet vettyivät. Alkuun rapsutus sujui hyvin tavallisella tiskiharjalla ja vedellä, mutta vettä olisi pitänyt käydä alituiseen vaihtamassa ja harjakin alkoi olla niin kulunut, ettei se enää toiminut. Jatkoin Ukkokullan teräsharjalla, jolla lopputulos on huomattavasti siistimpi. Vaan ei haittaa, laatat kyllä putsaantuvat, kun niitä kuivattuina vielä harjaa. Sateet ja aika siistii loput.
Nämä pyöreät laatat tein muovisissa kukkapurkin aluslautasissa. Niillä onnistuu erinomaisesti, sillä betoni lähtee helposti irti ja kuvioimiseen riittää pienempikin rapskulehti, tai vaikka jonkin muunkin kasvin lehti. Tuohon yhteen laitoin pieniä kiviä, mutta reunimmaisia lukuunottamatta muut upposivat betoniin. Olisi sittenkin pitänyt tehdä siten, kuin tein ensimmäisellä kerralla. Silloin noudatin Alan Titchmarshin ohjelmassa näytettyä ideaa, jossa muotin pohjalle laitetaan ensin hienoa hiekkaa, sitten vettä, jolla tasoitetaan hiekka ja ylimääräinen vesi valutetaan varovasti pois. Sen jälkeen pistellään hiekkaan kiviä tms. esimerkiksi haluttuun kuvioon ja sen päälle betoni. Kun muotti on kuivunut, kipataan laatta ulos ja puhalletaan ja rapsutetaan hiekat pois kivien välistä, jolloin kivet tulevat hyvin esille.
Tämä laatta on tehty siis ohjeen mukaan, tosin nyt se on vasemmalta reunaltaan liikaa hiekan sisällä, enkä myöskään sommitellut kiviä mihinkään erityiseen muotoon. Minulla on ehkä enemmän käytännöllisyyttä kuin luovuutta, joten taiteellisten pisteiden sijaan minua voi lohduttaa antamalla pisteitä sitkeästä yritteliäisyydestä.
Ymmärrän nyt myös paremmin, miksi betonivaluja ei ole syytä tehdä sateessa. Betonijauheeseen lisätään vettä massan notkistamiseksi. Jos jo sekoitetun veden lisäksi taivaalta sataa ylimääräisiä annoksia, luonnollisesti massa notkistuu liikaa ja alkaa valua. Niin kävi minun viimeiselle betonierälleni. Yllättävän hyvin laatat olivat kuitenkin pysyneet kasassa liiallisesta vedestä huolimatta, mutta toki niiden reunat jäivät huolimattomammin viimeistellyiksi kuin ennen vesisadetta tehtyjen laattojen.
Nyt on taas muutama päivä sen verran kiirettä, etten laisinkaan ehdi miettiä laattojen sijoittelua, mutta hiljaa hyvää tulee. Eli ehkä suunnitelma jalostuu, kun sitä joutuu hautomaan aiottua kauemmin.
No niin, päivä ei siis mennyt ihan suunnitelmien mukaan lonkkaa vedellessä vaan vielä iltahetkillä piti innostua puuhailemaan. Rapskulehtien siirtelyn lisäksi ehdin viimein kuvata villiviinin, joka on päättänyt kasvaa myös patiomme alla. Viime kesänä tuli ensimmäinen verso ja nyt viimeisen viikon aikana peräti viisi versoa yrittää kohti valoa patiolautojen välistä. Villiviini kasvaa talon L-nurkassa ja olen sitonut sen kulkemaan molempiin suuntiin katon reunaa pitkin. Aina välillä pystytän tikkaat ja käyn kiskomassa tiilikatteen alle luikertelevat versot väljemmille ilmoille. Loppukesästä villiviini on kasvattanut versoja suuntaan jos toiseenkin ja olohuoneessa alkaa olla huomattavan hämärää köynnöksen roikottaessa ulokkeitaan pitkälle ikkunan eteen. Nuorimmat versot paleltuvat usein talven aikana ja välillä myös leikkaan kaikkein hankalimpiin paikkoihin ulottuvia kärkiä kokonaan pois.
Puutarhassa kukkii parhaillaan unikot, köynnöskuusama, lehtosinilatvat, akileijat, ketoneilikat, iirikset, sammalleimut ja monet kurjenpolvet sekä tietenkin kesäkukat. Ruusupensaat ovat nupulla ja juhannusruusu jopa jo avannut muutaman kukkansa. Punaherukoissa ja karviaisissa on raakileet ja keltainen päivänliljankin nuppu on viittä vaille auki. Nurmikkoa on saanut leikata vähintään kerran viikossa ja pikkupuutarhan polutkin kävin jo avaamassa. Se tarkoittaa lähinnä sitä, että karsin kevätkaihonkukkien ja pikkutalvioiden versoja, jotka olivat kasvaneet ristiin rastiin polun yli niin, ettei polkua käytännössä enää näkynyt. Unohdin tykkänään, että minun piti ottaa talteen istutuskelpoisia taimia. Seuraavalla siivouskerralla sitten. Puutarha on rehevän ja tuoreen näköinen, kiitos perjantaisen sateen. Tuntuu myös siltä, kuin kesää olisi riittänyt pitkältikin ja kuitenkin juhannukseen on vielä kaksi viikkoa. Aika hieno kesä tähän saakka.
Ja tästä minä olen ylpeä, vaikka se joitakin saattaakin ihmetyttää. Että mitä ylpeilemistä nyt yhdessä pelaguun rotiskossa voi olla. Jo toisen kerran olen ihan itse siemenestä kasvattanut tämän pelaguun. Meinasin sen jo tappaa viemällä taimet ulos kenties liian aikaisin. Jokunen lehti vähän kärsi, mutta uutta on tullut tilalle. Vielä ei ole nuppuja näkyvissä, mutta ehkä sekin päivä koittaa. Viime vuonna kasvattamassani pelaguussa oli kirkkaan punainen kukka, mutta sen enempää sen nimeä en muistanut laittaa mihinkään ylös. Eikä myöskään talvetus onnistunut, kun ei ole oikein siihen sopivaa paikkaa. Yritystä kyllä oli. Tämä pelaguu on 'Inspire Pink' ja kukan siis pitäisi olla vaaleanpunainen. Aika näyttää. Tuleeko kukkaa ja onko se vaaleanpunainen.
Onhan minulla toinenkin ylpeydenaihe eli tämä Isosamettikukka 'Vanilla', joka tunkee tuolta keskeltä nuppua. Näettehän, sieltä se tulee! Koskaan aiemmin en ole kasvattanut itse kesäkukkia, enkä kyllä perennoitakaan ennen viime kevättä. Niin se vain on, että vaikkei kovin paljon osaamista olisikaan, kokemus opettaa. Tänä keväänä olen yrittänyt olla maltillinen näiden omakasvatusten kanssa ja suurin osa niistä on edelleen poteissaan kasvimaalla. Ovat kasvaneet ja vahvistuneet niin paljon, että piakkoin pitäisi perennat saada siirrettyä omille kasvupaikoilleen.
Kuten huomaatte, ovat äiti ja poika samaa maata. Poika ihastelee ensimmäistä kliivian kukkaansa ja äiti on aivan hurahtanut itse kasvattamastaan pelaguusta ja samettikukasta. Vaan jos tarkemmin ajattelee, eipä ole laisinkaan hullummat ilonaiheet.
Kasvunihmeitä ja mukavia arkipäiviä
kaikille viherpeukaloille
ja viherpeukaloiden kasvattajille!
. 