Harakoille meni tämä päivä

Aamulla oli lämmintä, mutta sateista. Jo lehteä hakiessani tuoksui viidakolta - ja tuntui, kun linnut päästelivät jos jonkinlaisia ääniä. Sade taukosi päivällä, mutta pilvet ovat roikkuneet todella alhaalla ja päivä on ollut pimeä. Tuossa tunti sitten alkoi jälleen satamaan. Puiden lehdet kasvavat suorastaan silmissä tässä kosteudessa. Minä en kuitenkaan ole muutamaan päivään saanut mitään aikaan puutarhassa. Olen kuskannut äitiä sairaalaan ja takaisin, pessyt vanhempieni ikkunat ja lopun aikaa ollut tyhjäkäynnillä.

Tämän sadepäivän käytin leipomalla korvapuusteja ja pesemällä pyykkiä. Mieli teki pihamaalle, mutta sateen liottama multa ei ole niitä mukavimpia käsiteltäviä. Seikkailin jonkin verran myös netissä tutkimassa kaikensorttisten maa- ja kiviainesten hintoja. Mieli tekisi kovasti liuskekiviä, mutta niiden hinta on kyllä täysin tämänhetkisen budjettini ulottumattomissa. Siis jatketaan taapertamista kivituhkalla ja nurmikolla.

Ihmeitäkin näyttäisi tapahtuvan. Myöhään syksyllä multaan kuopaisemani puupioni näyttää elonmerkkejä. Se oli seisonut jonkin aikaa naapurin pihalla ja minäkin miltei unohdin kasvin keittiön ikkunan alle palelemaan. Pimeässä illassa kaivoin lapiolla kuopan muiden pionien joukkoon, kun en hädissäni muutakaan paikkaa keksinyt. Ja kohtapuoliin tulikin sitten pakkasia, joten ajattelin, ettei varmaan pioni ehtinyt juurtua. Eilen huomasin silmunalkua pionin varressa, joten nyt sitten peukut pystyyn.

Samoin jo kuolleeksi luulemani jalokärhö osoittaa myös heräämisen merkkejä. Kävin sen uutukaisen silmun jo kuvaamassakin, mutta kuvasta tuli niin tärähtänyt, etten tohdi sitä näytille laisinkaan laittaa. Tällaisista pienistä asioista tulee ihmeen hyvä mieli.

Katsokaa, miten kaunis on Kotkansiiven herääminen. Ei voi muuta kuin ihastella. Ja jälleen tätä kasvia katsellessani tuli mieleen, että kunpa kuulisi kasvun äänet. Joskus vuosikymmeniä sitten televisiossa tuli jonkinlaisena tauko-ohjelmana luontoelokuva Vivaldin Neljään vuodenaikaan sovitettuna. Samalla tavoin tuolla omassa puutarhassa kukkien kasvun edistymistä katsellessa tulee mieleen monet sävelet.

Tämän saniaisen olen joskus tuonut tuttavieni tontilta Lohjalta. Se on osoittanut viihtyvänsä uudella paikallaan, sillä tänä keväänä vähän matkan päähän on ilmestynyt saniaislapsukainen Kotkansiipi on siis lähtenyt lentoon mullan alla.

Saniaisen läheisyyteen olen ajatellut hankkia uusia rhodoja. Paikalla on jo yksi, joka näyttää vasta parin vuoden nököttämisen jälkeen kotiutumisen merkkejä.

Eilen illalla kävimme Juuson kanssa lähinnä tarkastamassa tilukset. Kovin pitkään en ulkona viitsinyt tepastella, sillä päässä alkoi pyöriä niin paljon "täytyy-tehdä-sitä-ja tätä" -ajatuksia, että totesin paremmaksi lähteä sisälle. Silloin, kun ei ole aikaa paneutua pihan kimppuun, ei pidä myöskään ryhtyä hurjiin suunnitelmiin. Tuppaa yöunet menemään, kun ajatus lähtee liitelemään ja pitäisi kesken yön päästä kirjoja selaamaan tai nettiin tutkimaan hintoja ja ostopaikkoja.

Siitepölyä on aivan mahdottomasti joka paikassa. Illalla harjasin terassit ja pyyhin ikkunalautoja. Ilmankos yöllä tuppasi yskittämään. Sade on värjännyt taas terassit keltaisin ja vihrein viiruin, kun siitepöly on kasaantunut tummalle puulle. 

Myös paju näyttää kukkinaan valtavasti. Tuuli on lennättänyt pitkiä pajun kukintoja joka nurkkaan ja terassilautojen väleihin. Kunhan sää paranee ja aikaa on enemmän, täytyy kaivaa vesiletku ja pestä terassit taas kunnolla. Ja se jokavuotinen öljyäminenkin on jälleen edessä.

Sade näyttää rummuttaneen jouluruusun kukinnot maan tasalle, joten tämä pari päivää sitten otettu kuva saattaa olla tältä keväältä viimeisiä. Toivottavasti ensi keväänä näemme nämä ihastuttavat kukat jälleen.

Vapun jälkeen viilenevää tiedossa

Kiirettä on ollut sen verran, etten toiveistani huolimatta ole ehtinyt tehdä pihamaan hyväksi yhtään mitään. Kunhan kerkeän pikaisesti suorittaa tilannetarkastuksen. Mahonia on nupussa ja tulppaaneita tunkee mullasta. Myös narsissit ja helmililjat kukkivat, osa vielä nupuillaan. Krookukset ja scillat lopettelevat. Tietenkin joka puolella maasta nousee jos jonkinlaista ja kuten joka kevät, olen hetken aikaa sopivasti ulalla siitä, mitä mistäkin tulee. Kunnes taas pääsen kartalle ja sinuksi kasvieni kanssa. 

Pää on kaikesta huolimatta täynnä uusia suunnitelmia ja tuolla pihalla kävellessä niiden suunnitelmien määrä sen kun kasvaa. Kun maisema on vielä melko paljas ja väripilkutkin pieniä, ajatuksissa risteilee kysymyksiä: mitä tuohonkin laittaisin. Kesän edistyessä nuo kysymykset vähenevät, kun kaikki kasvaa ja runsastuu.

Jos ihminen pystyisi kuulemaan kasvien kasvuäänen - jos siis kasvamisesta ääntä lähtisi - olisi tuolla ulkona mahdoton suhina ja rapina. Joka puolella tapahtuu. Missä ei eilen ollut juuri mitään, saattaa tänään olla viiden sentin varsi. Särkynyt sydän kuuluu niihin hurjastelijoihin, ainakin tässä vaiheessa. Muistan, kuinka pari vuotta sitten tapasimme istua terassilla katselemassa lintujen touhuja ja muuten vain haistelemassa alkukesän ilmaa. Siinä istuessamme tuli seurattua Humalan kasvamista. Valehtelematta se kasvoi parhaimmillaan 50 cm päivässä. Ukkokulta sanoi sitä tappajaköynnökseksi, sillä meidän Humalan varsi tarttui hiuksiin ja vaatteisiin ohi kulkiessamme. 

Kuvassa vasemmalla on pieniä Lemmikin taimia. Mylläsin tätä osuutta loppukesästä aika lailla ja noita lemmikkejä riivin surutta, kun niitä tuntui olevan joka paikassa. Pikkaisen myöhemmin sydämestä riipaisi ajatellessani, että riivinkö liikaa? Tuhosinko kaikki lemmikit? Taitaa kuitenkin olla aika terhakka kasvi, sillä kyllä noita tupsuja näyttää tulevan aivan riittävästi. Usein Kevätkaihonkukka kukkii vielä Lemmikkien kukinnan aikaan ja penkissä yleissävynä on se kuuluisa lemmikinsininen.

Esikkokin aloittelee kukintaansa. Säätilan on luvattu viilenevän, jopa räntäsade täällä etelässä on mahdollinen. Eiköhän nuo kukat jonkin verran kylmyyttä kestä, kukinta saattaa jopa pidentyä, kun nuput eivät avaudu.

Mielenkiintoista, miten samannäköisiä monet kukat ovat ihan taimiasteella. Tiirailin kaihonkukkien ja esikoiden välissä ja seassa kasvavia vihreitä silmuja aikani ja sitten totesin niiden olevan vaahteralapsia. Joitakin jo nypin pois, sillä viime vuodesta muistan, kuinka niiden juuret tuntuivat jämähtävän Kiinaan saakka, jos niiden antoi vähänkin isommiksi kasvaa. Meillä näitä vaahteralapsia on ihan liikaa ja useimmat niistä yrittävät sitkeästi kasvaa aikuisiksi puiksi. Tontillamme on toki muutama vaahtera ja puiston puolella lisää ihan riittämiin. Kaunis puu, ei siinä mitään. Mutta kaipaisi ehkä pientä ehkäisyneuvontaa.

Täytynee kaivaa esiin pahvi, jossa oli näiden raitalehtisten tulppaanien nimi. Hauskan näköiset lehdet ja veikkaanpa että kukan väri on lila tai ainakin sinne päin. Näin hämärästi muistaisin.

Eilen tilasin netin kautta 60 kpl metsäkuusen taimia. Ei ollut ihan helppo homma, sillä varsinaiset taimikauppiaan - siis metsäkuusen taimien - haluavat myydä taimiaan 1000 kpl:n erissä. Ja sitten se toinen vaihtoehto olisi ollut Muhevainen, joka kauppaa vähän pidemmälle edistynyttä kuusta 25 euron hintaan. 1000 kappaleesta tulisi aikamoinen aita ja tuohon Muhevaisen hintaan jäisi meidän aita varsin lyhyeksi.

Heräsimme ehkä aidan istuttamisen suhteen vähän liian myöhään. Kunta on rakentamassa kotitiellemme jalkakäytävää ja muuta siihen liittyvää. Samalla tehdään tuon meidän naapurissa olevan pienen metsikön läpi kulkuväylä toisella laidalla olevalle pelikentälle. Puita ja pensaita tullaan karsimaan ja sen myötä tietenkin myös valon määrä tontillamme tulee lisääntymään. Haittatekijänä on vapaa näkyvyys tontillemme; tulemme olemaan kuin tarjottimella. Koska kuitenkin haluamme vähän omaa rauhaa, päädyimme aidan väsäämiseen. Hyvin hoidettu kuusiaita tuntui parhaalta idealta. Eihän se toki ihan heti näkyvyyttä estä, mutta aikanaan tulee olemaan hyvä ratkaisu. Lisäksi ajattelin, että kuusiaita toisi myös suojaa puutarhallemme. Jokainen tuulentuiverrus ei ihan heti pääsisi puutarhaamme pyörimään.

Sain myöhään viime syksynä naapuriltani puupionin. Oli jo pimeää ja sateista, eikä pihassa enää tullut pahemmin puuhattua. Naapuri sanoi kasvin antaessaan, ettei hän ole laisinkaan varma, onko sillä enää mitään mahdollisuuksia, mutta aina kannattaa yrittää. Puupioni täytyi tyrkätä maahan, eikä minulla siinä vaiheessa ollut mitään erityisesti mietittyä paikkaa. Tuumasin, että laitetaan sinne muiden pionien lähelle. Ja niin unohdin koko kasvin. Vasta eilen rupesin ihmettelemään, että mitäs sille myöhäissyksyn tulokkaalle kuuluu ja nyt se on sitten seurannassa, suorastaan suurennuslasin alla. Näyttää, että jotain eloa kasvissa olisi, mutta vannomaan en vielä menisi. Tuossa tuo varsi nököttää.

Kyllä näiden elukoiden kanssa eläminen on hauskaa. Vappuaattona paistoin - tai siis paremminkin keitin - munkkeja. Ukkokulta oli kellarissa ja Juuso pihamaalla. Terassin ovi on ensimmäisiä päiviä siten auki, että myös kuljemme pihamaalle siitä. Huonolla kelillä kotiväen kulku on varaston kautta. Terassin ulompi ovi oli auki, mutta sisempi jostain syystä kiinni. Satuin siinä munkinpaiston lomassa vilkaisemaan keittiöstä ovelle päin ja siellä meidän katti oli kahdella tassulla ikkunan takana. Huomatessaan katseeni, se naukui hellyttävästi. Sisään olisi pitänyt päästä. Valitettavasti en ehtinyt saada Juusosta sellaista kuvaa, jossa se seisoo kahdella tassulla ikkunaa vasten naukumassa. Kun pääsin kamerani kanssa kuvausetäisyydelle, katti tapitti silmä tarkkana, etten vaan lähtisi pois päästämättä häntä sisälle. No, pakkohan tuo karvainen veijari oli päästää ruokakupilleen ja tietenkin se lihaisan ateriansa päätteeksi kipitti Pojan entiseen huoneeseen päiväunille.