perjantai 10. lokakuuta 2014

Kriikunapolku valmiiksi


Kuluneella viikolla olen ehtinyt pihalle kokonaisen yhden kerran. Silloin olikin sen verran enemmän aikaa, että ajoin nurmikon lyhyeksi. Se nimittäin kasvaa edelleen ihan kelvollista tahtia. Samalla tuli silputuksi massoittain puista nurmelle leijailleita lehtiä. Eritoten vaahteranlehtiä, joille silppuaminen tekeekin hyvää. Maatuvatpa nopeammin. Ulkotouhut ovat niin mukavaa ajanvietettä, etten tietenkään malttanut palata takaisin pyykki- ym. rästitehtävien pariin vaan innostuin saattamaan loppuun kesällä aloitetun Kriikunapolun.


Olin aiemmin kaivanut pintamaan pois, asentanut maanrakennuskankaan ja kärrännyt paikalle kivituhkaa, jonka päälle lättäsin nuo raparperinlehtilaatat. Nyt sitten naputtelin laattojen ympärille kiviä. Irtokivet ovat sekalaisia, lähinnä omalta tontilta erilaisten kaivuhommien myötä nousseita kiviä. Ei siis kovin suuria, ei kauniita eikä tasalaatuisia. Minulle ne kelpaavat erinomaisesti ja täyttävät tehtävänsä. Itse asiassa tähän Kriikunapolkuun laitoin käytettyjä kiuaskiviä, jotka tosin ovat aika murenevaisia, mutta täyttävät tehtävänsä.


Kivituhka kaipaa vielä loppusilausta ja siistimistä, mutta sen teen, kunhan nämä viime päivien sateet ovat hoidelleen tehtävänsä. En alkanut vetämään alapihalle kasteluletkua kivituhkan tiivistämistä varten, vaan jätin sen luvattujen sateiden kontolle. Hyvin on tiivistynyt, ehkä joitakin koloja joudun vielä paikkaamaan, mutta luultavasti teen sen vasta keväällä. Jatkakoon tiivistymistä tulevat talvikuukaudet.


Kiviurakoinnin makuun päästyäni tein myös tuossa kuvassa näkyvän kivineliön kasvihuoneen kasteluvesitynnyriä varten. Tämän kesän tynnyri on seissyt nurmikon päälle asetettujen tiilien varassa. 200-litraista tynnyriä ei siirrellä edes puolinaisena, joten nurmikko on päässyt rehottamaan alustana olevien tiilien väleissä. Koska työtä puutarhassa on muutenkin riittämiin, pyrin keksimään helpottavia oikopolkuja milloin millekin asialle. Ensi kesäksi valmistui vesitynnyrille on oma kiveyksensä, jonka ympäriltä pääsen helposti ajamaan nurmikon, eikä tarvitse harmitella siellä täällä törröttäviä ruohotupsuja. Käytin noihin kulmiin pari lohjennutta raparperilaattaa ja totesin, että löytyipä niillekin hyvä paikka. 


Pihalla alkaisi olla jo haravoitavaa, mutta odottakoon. Ulkona nimittäin sataa ihan kunnolla ja lisäksi meidän 27 vuotta hyvin palvellut lämminvesivaraajamme päätti, ettei se enää jaksa. Uusi on jo ostettuna, putkimies ehtii kuitenkin meille vasta maanantaina. Niinpä tässä ei mitään kovin hikisiä ja lämmintä vettä kaipaavia toimenpiteitä viitsi tehdä. Pääsemme kyllä moneenkin paikkaan lainasuihkuun, mutta mitäpä sitä ehdoin tahdoin itseään likaamaan, kun kyse ei muutamaa päivää pidemmästä ajasta ole. 

Laittakaapa vaikka sipuleita multaan tai köllöttäkää muina miehinä ja naisina sohvalla. Joka tapauksessa oikein leppoisaa viikonloppua kaikille!