Ja taas sataa...

Ja niin alkoi taas sade. Hieman jo kyllästyttää, kun ulkona ei voi puuhailla kastumatta. Itse asiassa mietin tässä, kumpi on hankalampi: sade vai hyttynen? Suurina määrinä yhtä ärsyttäviä kumpikin. Jollei sada, hyttysjoukkio pörrää iholla ja saa aikaan huitomista ja lätkimistä. Illalla sitten raapimista. Kunnon sateessa en näe mitään, kun silmälasit ovat huurteessa ja valtaisat pisarat vyöryvät ohi näkökentän. Jos paidanhihalla pyyhkäisee laseja, ne muuttuvat tahmaisen harmaiksi. Märät vaatteet liimautuvat ihoon, työhanskat muuttuvat raskaiksi ja vihdoin myös vilu iholla vie mielenkiinnon siihen, mitä ikinä pihalla on aikonut tehdäkään.

Tämä Fiskarsin voikukkarauta - tai mikä sitten onkaan - on hintansa väärtti. Sillä lähtee niin voikukka kuin moni muukin rikkaruoho. Juurineen. Voikukkia ja muita pitkäjuurisia kasveja nyhdettäessä on oltava sopivan rauhallinen ja maltillinen, jotta juuri tulee kerralla kokonaan. Olen opetellut taktiikan, jolla saan rikkaruohon singottua suoraan lähistöllä seisoviin kottikärryihin. Samaisella vehkeellä ilmastoin myös nurmikkoa tekemällä siihen reikiä.

Tämän kesän toinen hittityökalu. Talikolla saa nostettua rikkaruohot mukavasti kottikärryistä kompostiin tai minne niitä sitten laittaakin.

Juhannuksen lähestyessä

Huomenna alkaa juhannusviikko ja säätiedotus lupailee tyypillistä koleutta ja märkyyttä. Aurinko oli kyllä näytillä, mutta nyt se on palannut pilviverhon taakse. Paisteessa tarkenee, etenkin, jos tekee jotain, mutta pihakeinussa istuskelu kirjan parissa ei tunnu kovin kotoisalta. Pitää vetää pitkähihaista ja lätkiä hyttysiä. Vettä on tosiaan tullut ajoittain kuin saavista kaataen. Luonto on saanut pyytämänsä, mutta eikö nyt olisi aika auringon ja lämmön.

Pilvisellä säällä sentään valokuvat onnistuvat paremmin. Kiertelin kuvaamassa kukkiani. Jos on erikoisia kukintoja, on myös hauskoja nuppuja.

Tuoksukuusaman nuput ja kukat ovat oikeastaan aika vaatimattomat, mutta ne tuoksuvat hyvälle.

Värililjan nuppu on kuin ananaksen alku. Toistaiseksi en ole löytänyt yhtään liljakukkoa.

Pionien kukat ovat avautumassa. Nyt on korkea aika käydä tukemassa varret, jotta kukkien paino ei niitä kaataisi - ja sade. Nupuissa on aina jokunen muurahainen, mutta nyt niitäkin on varsin paljon. Toivottavasti eivät popsi hienoja kukkiani.
 

Pelargonian nuput "kuuntelevat tai kurkkivat" jotain mielenkiintoista.

Raparperin kukinto tuo mieleen jonkun liskon nahan. Muistelen kuulleeni, että kukinto on katkaistava, jotta se ei vie voimaa itse raparperilta.

Toukokuussa noukin nurmesta voikukkia ja pääsinkin hyvään tulokseen. Nyt nurmella leviää rönsyleinikki. Se tunkee pitkiä rönsyjään ja valtaa alaa nurmelta. Kuljin tunnin verran voikukkaraudan kanssa rönsyleinikkejä kitkemässä, mutta sehän on loputonta. Mikähän olisi luonnonmukainen vihollinen rönsyille. Myrkkyjä en lähde ostamaan. Voikukkarautaa käytettäessä tulee nurmikkoon pieniä kuoppia. Olen täyttänyt niitä hiekan ja mullan sekoituksella ja lisännyt vielä nurmisiementä. Meidän nurmikkomme on tiivistynyt ja sammaloitunut. Myös puutarhan ja ympäristön puut ovat kasvaneet ja varjostavat nurmea liikaakin.

Mustarastas on tehnyt pesänsä talon päädyn köynnöshortensiaan. Siellä se hautoo muniaan. Montako niitä lienee. Luonto-oppaan mukaan munia voi olla 4-5 ja sekä naaras että uros kumpikin hautoo. Jospa tämä on se sama mustarastas, joka niin kauniisti luritteli kevään ja alkukesän pyykkitelineen vieressä seisovan pihlajan latvassa. Koitan taata mustarastaalle pesintärauhan, mutta toisinaan on kurkattava, vieläkö se hautoo.
 

Alakuvassa oikealla sijaitsevassa köynnöshortensiassa mustarastaamme pesä sijaitsee. Vastapäätä on puistoalue, josta se pääsee helposti noutamaan ravintoa itselleen ja tuleville pienokaisilleen.