torstai 1. elokuuta 2024

Kolmasosa kesästä vielä edessä

Dahlia 'Cafe au Lait'
 

Täällä etelärannikon läheisyydessä on ollut useampi melko kuiva kesä. Kahtena kolmena edellisenä kesänä on ollut pitkiä helleputkia ilman sateen sadetta. Tonttimme valo-olosuhteet muuttuivat totaalisesti kuusi vuotta sitten. Suojaavan metsikön poistumisen myötä aurinko ja tuuli kuivattavat entistä enemmän. Olen jo ehtinyt unohtaa, miltä tuntuu jatkuva kosteus ja toistuvat sateet, rankatkin sellaiset. 

Viime vuosien pitkinä hellejaksoina iso osa energiasta on kulunut murehtimiseen, miten kasvit selviävät viikkojen kuivuudesta? Pitäisikö taas kastella, mitkä kasvit tarvitsevat vettä eniten, minkä voisi jättää vielä odottamaan sadetta? Tänä kesänä kaiken energian on voinut suunnata muihin asioihin. Sadepilvet ovat hoitaneet hommansa kiitettävän usein ja riittävässä määrin.

Dahlia 'Edinburg'


Kaksi 220 litran sadevesitynnyriä on ollut jatkuvasti täynnä. Kerran sain jo toisesta pohjan näkymään, mutta seuraavan yön rankkasade täytti taas tynnyrin. Kesäkukkaruukkuja on voinut kastella yksinomaan sadevedellä. Myös yläpihan tämän kesän istutetuille tynnyreistä on vettä riittänyt. Kunhan on vain jaksanut kastelukannuja ympäri pihaa kiikuttaa. 

Alapihalle on sentään porakaivoletku ollut vedettynä koko kesän. Olen täyttänyt kaivovedellä kasvarin nurkalla seisovan 200 litran tynnyrin ja kasvarissa Blumatia varten olevan 150 litran vesisäiliön. Olen myös laittanut sadettimen kastelemaan kasvimaan lavakauluksia. Alapihan istutetuille olen muutaman kerran lorottanut vettä suoraan letkusta. Muulloin olen kantanut niille vettä kannuilla ja ämpäreillä. 

Olemme tottuneet omiin systeemeihimme. Mutta jos nyt rakentaisin tai remontoisin taloa, panostaisin kastelujärjestelmän suunnitteluun ja asentamiseen. 

Dahlia 'Arabian Night'

Pilvien hoitama kastelu on keveintä ja mieluisinta niin puutarhurille kuin kasveillekin. Se säästää aikaa ja selkää. Runsaissa sateissa on myös nurja puolensa. Lämmön ja kosteuden vuoksi kaikki kasvaa tänä vuonna niin leveyttä kuin korkeutta. Monet kasvit vaativat normaalistikin tukemista. Nyt vielä enemmän, kun hoikat varret eivät kykene pysymään pystyssä sateen hakatessa niitä voimalla. 

Kelloköynnös avaa kohta ensimmäisen nuppunsa.
 
Kaikki kasvit eivät selvästikään tykkää runsaista vesisateista. Liljat kukkivat lyhyemmän aikaa ja kukat menevät nopeasti huonokuntoisiksi. Joissakin kärhöissä on ruskeita lehtiä. Jopa niin runsaasti, että pelkään niihin iskeneen lakastumistaudin. Princess Katesta leikkasin yhden pitkän verson kokonaan pois, kun lehdet olivat alas saakka menneet ruskeiksi.  

 
Puutarhassa surisee ja pörisee jos jonkinlaisia ötököitä. Ne eivät häiritse, päinvastoin. Sen sijaan kotiloista en tykkää. Nyt niitä on tajuttomat määrät. Katsoo mihin vain, vartta tai lehteä pitkin mönkii isompia ja pienempiä kotiloita, kukinnoissa majailee yksi tai kaksi ja kasvien tyvessä ja seassa niitä vasta onkin. 

Kuivina kesinä kotilot pysyvät mullan sisässä. Tulevat esille lähinnä sateiden aikaan ja jälkeen. Useamman peräkkäisen kuivan kesän ansiosta ehdin jo kuvitella, että kotilot ovat vähentyneet radikaalisti tai kenties kuolleet kokonaan. Ei suinkaan. Ovat vain odottaneet sopivia olosuhteita ja tämä kesä on niiden toiveet täyttänyt. Olen kerännyt kotiloita niin muiden puutarhatöiden ohessa kuin vartavasten kotilojahtiin lähtemällä. Pesuainepurkkeja on täyttynyt useita. Olen ripotellut Ferramolia paikkoihin, joissa tiedän kotiloiden erityisesti majailevan. 

Kotiloita sujahtavat purkkiin ilman valokuvausta. Muut pörriäiset ikuistetaan.
 
Olen sanonut, etten ole yhtäkään kasvia menettänyt kotiloiden vuoksi. Tämän sanomani allekirjoitan yhä. Pitsisiä lehtiä kotilot kyllä kasveihini tekevät. Eikä kyse ole mistään kauniista Rauman pitsistä, vaan välillä reikiä on enemmän kuin itse lehteä. Uskokaa huviksenne, että kotilot ovat myös erinomaisia kiipeilijöitä. Niitä voi ja kannattaakin jahdata myös yläilmoista. Kahden metrin korkeudessa kiipeilevästä kärhöstä löytyy tämän tästä isoiksi kasvaneita kotiloja. Ovatpa sitten  korkeasta sijainnistaan huolimatta helpompia napata pesuainepurkkiin.

Ensimmäiset itse kasvatetut tsinniat.
 
Vielä kesäkuussa olin hiukan stressaantunut, kun koin tekemättömien töiden listan vain kasvavan. Toivoin jokaiseen viikkoon yhden ylimääräisen päivän ja jokaiseen päivään muutaman ylimääräisen tunnin. Ympärilleni katsoessa näin kitkemättömiä kukkapenkkejä, retkottavia kasveja, hoitamattomia kanttausuria. Muu elämä tuppasi varastamaan aikaa puutarhassa työskentelyltä.

Begonia 'Florence'
 
Otin tehtävän kerrallaan urakakseni. Loput jätin sovinnolla odottamaan aikoja parempia. Hellepäivänä saatoin hoitaa kastelun ja muuten köllötin sohvalla romaanin kanssa. Viileämpänä viikonloppuna pakkasin aamulla kottikärryihin lapion ja muut tykötarpeet, työnsin ne työmaan äärelle ja ryhdyin toimeen. Päivällä pidin ruokatauon, iltapäivällä kahvitauon ja illalla työt lopetettuani menin suihkuun. Näin työlista lyheni, rikat tuli kitkettyä, retkottavat kasvit tuettua, kanttausurat huollettua. Istutusta ja siirtoa odottavatkin pääsivät suunniteltuihin paikkoihin. 

Kosmoskukat pysyvät hyvin pystyssä tukematta.
 
Puutarha ei suinkaan työlistan päätyttyä pysähdy niille sijoilleen odottamaan siisteyden ihastelua. Jos yhden rikan olenkin saanut ylös juurineen, vieressä mullan sisällä on todennäköisesti toinen samanmoinen aloittamassa kasvuaan. Puutarhaelämä on jatkuvaa huoltamista, kohentamista, nyppimistä, tukemista. Jos rikat vähenevätkin, puutarhuri keksii kyllä itselleen lisää tekemistä. Harva kasvi lopettaa kasvunsa jollain tietyllä kellonlyömällä, kaikki jatkaa rehottamistaan koko kasvukauden. Jostain niitä uusia taimiakin ilmestyy istutuspaikkaa odottamaan. 

Ukkonen lähestyy ke 24.7.
 
Puutarhaelämä on myös päämäärätöntä kasvien keskellä haahuilua, kukkien ihastelua, ötököiden ihmettelyä ja silkkaa silmäniloa ja omien käsien aikaansaannoksista nauttimista. 

Hauskempaa olisi, jos tänään alkaisi kesäkuu. Ei ala kesäkuu, eikä heinäkuukaan. Siirrymme jouhevasti elokuuhun. On siis edessä vielä kolmasosa kesästä. 

Tervetuloa elokuu! Mitä kivaa meille tarjoatkaan!

Pel. 'Concolor Lace'