sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Sukkia, sukkia


En vaan osaa pitää näppejäni irti sukkapuikoista, vaikka aina ei tiedä, mihin niitä sukkia tunkisi. Koska olen äärimmäisen surkea keksimään ihmisille joululahjoja, päätin täyttää joulupukin lahjasäkin villasukilla. Muutamia valmiita sukkia on jo odottamassa päätöstä, kenelle ne aikanaan annan.


Punaiset  polvisukkiin on käytetty kirkkaanpunaista 7-veikkaa. Kuvissa väri on ehkä räikeämpi, kuin todellisuudessa. 


Mallineuleen otin eräästä villatakkiohjeesta. Mallikartassa näkyy pallona langankierto, mutta selityksistä se on jäänyt pois. Lisäsin sen tuohon loppuun. Ehdin kutoa mallineuletta muutaman kerroksen, kun huomasin kuvion välikerrosten jääneen neuleestani pois. En alkanut purkamaan, sillä malli toimii hyvin ilman välikerroksiakin. Huomioithan sen, jos toteutat mallineuleen ohjeen mukaisena ja vertaat omaa kädenjälkeäsi minun valmiiseen sukkaani.


Viininpunaisiin polvisukkiin tein kauniiksi ja kivaksi toteamaani Suvikummun Marjan mallineuletta. Sopivat napit ovat vähissä, joten seuraavan kerran kaupoilla liikkuessa täytyy muistaa täydentää varastoja. Onneksi löytyi tarvittava määrä kelvollisia nappeja, jotta sain nämä sukat viimeistellyiksi.


Toisinaan teen mallineuleen vain varteen, mutta näissä sitä on myös jalkapöydän päällä. Sen verran laiska olen kaikenlaisessa säätämisessä, että kärkikavennusten alkaessa vaihdan pelkkään oikeaan neuleeseen. Vähensin varren ylimääräiset silmukat nilkan kapeassa resorissa ennen kantapäälapun aloittamista.


Vaihteluna vähän yksinkertaisempaa mallia eli nilkkasukka ruskeasävyisestä 7-veikan Raita-langasta ja beigen värisestä 7-veikan Eero-langasta, joka oli taannoin muutamissa kaupoissa tarjouksessa. Aiemmin en ole Eero-lankaa nähnytkään. Vahvuus ja villapitoisuus siinä on sama, kuin 7-veikassakin.


Aiemmin valmistuivat harmaasävyiset polvisukat 7-veikan Raita-langasta ja yksivärisestä harmaasta. Näissä kavensin ylimääräisiä silmukoita varren edistyessä.

 
Sinisävyisiin polvisukkiin käytin laatikosta löytyvät vajaat kerät ja jämälangat. Varressa olen kutonut 4 o, 1 n ja ylimääräiset silmukat olen kaventanut nilkan resorissa. 


Lumisade on alkanut täällä meidän nurkilla ja pakkasta on vajaa neljä astetta. Juuso makaa tässä työpöydällä, ja odottaa minun häntä rapsuttavan. Voisin tietenkin ottaa karvaisesta kissastani muutaman kuvan, mutta uuden kameran säädöt ovat edelleen niin hakusessa, etten jaksa ryhtyä sen kanssa nyt leikkimään. Niinpä loppukuvana olkoon kissapatsaat, joita meille kummasti näyttää kertyvän. 

Mukavaa sunnuntaipäivää kaikille!
 

58 kommenttia:

  1. Todella kauniita sukkia. Teitkö tuon ekan punaisen sukan 56 silmukalla ja toistuuko tuo 14 silmukan mallikerta ympäri sukan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse asiassa varressa on 64 silmukkaa eli puikkoa kohti 16. Kudoin ylimääräiset kaksi välisilmukkaa nurjina eli pitsikuvion väliin tulee silloin kolme nurjaa silmukkaa. Kuvio on varressa koko sukan ympäri, jalkaosassa vain jalan päällä eli 2. ja 3. puikolla. Muistaakseni kavensin viimeisellä kerroksella ennen kantalapun aloittamista kaksi silmukkaa puikkoa kohden, jolloin puikolle jäi 14 silmukkaa. Jalan päältä eli 2. ja 3. puikoilta kavensin pitsikuvion välistä kaksi ylimääräistä nurjaa silmukkaa. Kantalapun tein 28 silmukalla ja kavensin siten, että 1. ja 4. puikoille jäi 12 silmukkaa. 56 silmukalla polvisukka olisi ollut liian kireä yläosasta. Toivottavasti sepustuksestani saa jotain tolkkua. Malli on ihan helppo. Sen huomaa, kun alkaa sitä kutoa.

      Poista
  2. Onpa kauniita sukkia. Hyvää pyhäpäivää:)

    VastaaPoista
  3. Oo, hienoja!!!
    Osaisipa itsekkin tehdä tuollaisia. Eiköhän sitä pidä minunkin opetella muitakin kuvioita kuin palmikoita ;) Nyt on työn alla taas perusukkaa, mutta seuraavaksi yritän tehdä jotain muuta, joten palailen tänne blogiisi kurkistamaan malleja ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo!
      Jos sinä osaat tehdä palmikkoa, ei nuo muutkaan ylivoimaisia sinulle ole. Ylipäätään monen kerroksen ja silmukan mallit eivät ole vaikeita, mutta niihin pitää keskittyä, jotta ei tule virheitä. Sen vuoksi teen yleensä sellaisia mallineuleita, jotka jäävät nopeasti päähän. Silloin ei välttämättä tarvitse koko ajan seurata ohjetta. Perussukkaa on kiva tehdä ja niissä voi aina leikitellä väreillä.

      Poista
  4. Hienoa, että jaksat neuloa. Minulla on ollut jo yli vuoden neulomisinto kadoksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli neulomisinto kadoksissa miltei 20 vuotta. Nyt se on löytynyt ja toivottavasti jonkin aikaa pysyykin. Tai jos katoaa, niin ehkä tilalle tulee sitten jotain muuta. Aikansa kutakin, niin kai se menee.

      Poista
  5. Hienoja sukkia olet kutonut jälleen, etenkin nuo punaiset!!
    Mukavaa sunnuntaiehtoota!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Ehtoo on mennyt laiskottelun merkeissä, mutta kaipa se on välillä luvallista.

      Poista
  6. Ihania lahjasukkia!Varmasti kelpaa pukinkonttiin. Olen tosi huono kutomaan sukkia ja lapasia, onneksi anoppi tekee joka talvi uusia.
    Minulla on virkkuukoukku kädessä jo kolmatta viikkoa, kohta haluan vaihtaa sen ompelukoneeseen. Aikansa kutakin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se vaan mukavaa, että jokaisella on jokin taito ja oma kiinnostuksen kohde. Minä osaan virkkaamisesta lähinnä peruskuviot, mutta siihen se jääkin. Lasten ollessa pieniä ompelin paljon. Nykyisin lähinnä verhoja lyhennän ja korjaan satunnaisia ratkelmia. Äitini on aina pitänyt läheisensä villasukissa, mutta korkea ikä alkaa kutomista haitata.

      Poista
  7. Upeita sukkia. Vierastan punaista väriä, mutta näissä sukissa se toimii. Huomasin myös kivan irtojalan. mistäs sellaisen saisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitu!
      Näin samanlaisen irtojalan Suvikummun Marjan blogissa ja häneltä sain firman nimen eli Morplan Englannissa. Sieltä tilasin tuon jalan.

      Poista
  8. Ootpa tehnyt tosi kivan näköisiä sukkia. Otinkin tosta ekasta ton ohjeen oikein paperille. Katsotaan koska aljan tekemään.
    Olet viitsinyt tehdä kunnon varret, mä vähän inhoan pitkien varsien tekemistä, mutta hienothan niistä tulisi ja lämpöiset.
    Tolla irtojalalla saa hyvin kuvattua, saa selvän kuviosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polvisukissa on enemmän mahdollisuuksia leikkiä kuvioilla ja väreillä. Siksi kai niitä on niin mukava kutoa. Täytynee vaihteeksi tehdä nilkkasukkia, kunhan saan ensin muutamat lastensukat pois päiväjärjestyksestä.

      Poista
  9. Hienoja sukkia kivoissa väreissä ja veikeät kissapatsaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piparminttu! Väreillä on niin kiva leikkiä.

      Poista
  10. Todella kauniita sukkia tykkään punaisista ovat todella hienot Mainiot lahja
    jouluksi jos harrastaa joululahjan antamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Punaiset onnistuivatkin yllättävän hyvin. Aina ei jotain työtä aloittaessaan tiedä, millainen on lopputulos.

      Poista
  11. On kyllä hienoja villasukkia!
    Tosi kivoja joululahjoja!
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari!
      Itse tehty on aina mukava lahja.

      Poista
  12. Ei ole tässä torpassa sitä ongelmaa, että mihin pistäis kaikki ihanat uudet villasukat ;) Tuollaisen ongelman kyllä mielelläni ottaisin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pauliina, hauskasti todettu. Onneksi tuo villasukkaongelma ei ole kovin vakavaa laatua.

      Poista
  13. Minäkin olen tänä syksynä kaivanut sukkapuikot jemmasta ja kutonut jo muutamat sukat. Aluksi piti ihan miettiä, miten se kantapää tehtiinkään... Kun alkuun pääsin, osasin tehdä vahvistetunkin kantapään. Olen ihan intona kutomiseen pitkästä aikaa.
    Kauniita malleja sinulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutominen on kivaa ja siksi kai noita villasukkia minullakin valmistuu toinen toisensa perään. Pari vuotta sitten kutomista aloittaessani - 20 vuoden tauon jälkeen - kantapää tuotti alkuun hankaluuksia, mutta pian sitä taas pääsi juonesta perille.

      Poista
  14. No jopas on kauniita joululahjoja! Kyllä nuo kuviot tekevät villasukista jotenkin niin hienoja, kutojan taidot pääsevät oikeuksiinsa. Vaikka kyllä minusta on kiva vetää jalkaan ihan perussukatkin -heti tulee lämmin ja kotoisa olo..!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukka lämmittää aina, oli se sitten perussukka tai mutkikkaampi malli. Paljon kutoessa näköjään alkaa vähitellen hakea vaihtelua ja haastetta tekemiseen.

      Poista
  15. Siinä sitä on ihania villasukkia!..kisupatsaat kanssa.

    VastaaPoista
  16. Vastaukset
    1. Siltä se alkaa vaikuttamaan. Liukuhihnatouhua melkein...

      Poista
  17. Oi, olet ehtinyt noin paljon kutomaankin! Hienoja sukkia ja värejä!
    Oetko muuten kokeillut tehdä tuota kärjen nauhakavennusta niin, että siitä tulee sellainen toispuoleinen, eli vasemman ja oikean jalan sukat ovat erilaiset? Oikean jalan sukassa tehdään ne kavennukset (jalkapöydän puolelta katsottuna) vasempaan reunaan jokaisella kerroksella ja oikeassa reunassa joka toisella kerroksella. Ja vasemman jalan sukassa päinvastoin. Olipa vaikea selittää! Mutta joka tapauksessa näin kavennetut sukat istuvat osi hyvin jalassa :)
    Oletko hankkinut uuden kameran? (Olet saattanut kyllä postatakin siitä, nyt taas on ollut niin kiire, etten ole varmaan ehtinyt kaikkia postauksiasi lukea...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, täytyypä kokeilla tuota toispuoleista nauhakavennusta. Jotenkin sitä vaan aina sortuu niihin tavanomaisuuksiin. Varsinkin sukan lähestyessä loppuaan eli juurikin kärjessä. Pitkään jo on ollut tarkoitus opetella tumpuissa japanilainen peukalo, vaan vielä on opettelematta.

      Ostin varmaankin samoihin aikoihin, kuin sinä Canonin EOS 7D MarkII:n. Pitkään olen uutta kameraa katsellut ja kaikenlaisia arvosteluja niistä lukenut. Uudessa kamerassa on vaan niin paljon enemmän säätöjä ja osa vanhoistakin aivan eri paikassa, kuin 600D:ssä, joten ihan lentämällä vaihto ei näköjään suju. Varsinkin, kun kuvaamisen tekniikkapuoli ei ole muutenkaan ihan hallussa. Hetkittäin on sellainen olo, että kohta lähtee uusi kamera myyntiin ja palaan vanhaan. Toisaalta, edellinen muutos pokkarista 600D:hen vaati myös melkoisesti harjoittelua, joten eiköhän tässä ajan kanssa sinuiksi tulla.

      Poista
  18. Villasukat ovat kyllä parhaimpia joululahjoja! <3
    Lapsena niitä ei oikein arvostanut, mutta näin aikuisiällä ei halua mitään krääsää, vaan tarpeellista.
    Todella kauniita sukkia oletkin kutonut.
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsena kaikki pehmoiset paketit avautuivat viimeisenä. Nykyisin taas ihan ensimmäisinä. Villasukat ovat nyt niin muodikkaat, että onneksi useimmat iloitsevat saadessaan sellaiset lahjaksi.

      Poista
  19. Heippa! Haluatko osallistua sukkaparilla Rekku Rescuen hyväntekeväisyyshuutokauppaan? Jos on tuotantoa yli oman tarpeen? 8) Laita säpoa reeta.holmi@yahoo.com jos kiinnostuit. Tuotto menee eläinsuojelutyölle :) :) Ihania sukkia oletkin tehtaillut!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tutustuinkin viime kesänä Rekku Rescuen toimintaan. Millainen aikataulu tuolla huutokaupalla on? Naapuri nimittäin kävi eilen hakemassa kaikki valmiit sukat työpaikalleen, eikä nyt ole valmiina yhtään.

      Poista
    2. Se alkaa 21.11. eli 18.11 pitäisi olla viimeistään kuva tuotteesta sähköpostissa minulla :) Toki voit tehdä samanlaiset sukat jos kuva on jo olemassa, silloin ehdit vielä tekemään :) Kiva jos olet tutustunut meidän toimintaan!

      Poista
  20. Upeita sukkia ja varmasti ilahduttavat joululahjan saajia.

    VastaaPoista
  21. Voi miten ihania sukkia! Nuo punaiset vallankin niin herkulliset :D villasukat ovat oivallisia pukinkontin täytteitä. Mullakin on sukkaprojekti menossa ja päässä pyörii uusia sukkaideoita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila!
      En tiedä, oletko FB:ssa, mutta siellä on Voihan villasukka -ryhmä, josta itse usein löydän tosi kivoja ideoita.

      Poista
  22. Sieviä sukkia, kyllä olet taitava! Kissapatsaita täytyykin olla kissataloudessa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Saman ilmiön olen huomannut koiratalouksissa. Mitenkähän mahtaa olla, jos harrastaa vaikkapa käärmeitä?

      Poista
  23. Sun sukat on taideteoksia! Mulla on nytkin Muijat jalassa ja ne toiset sun tekemät lähtee myöhemmällä vielä joogaan ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko, onpa kauniisti sanottu. En koe olevani erityisen taitava kutoja. Sinnikkäästi opettelen uusia juttuja, mutta mestaria minusta ei taida koskaan tulla. Sama koskee oikeastaan kaikkea tekemistäni, mutta vihdoin olen sinut itseni kanssa ja hyväksyn, ettei kaikkien tarvitse olla maailman parhaita. Oma paras riittää.

      Poista
  24. Kauniita sukkia ja vielä noin kauniita, vaativia kuvioita! Ja mahtuuhan tähän maailmaan lisää sukkia, kunhan ei kerrota koille :)
    Asuimme ensimmäisessä yhteisessä kodissamme lähellä huopatehdasta. Hääpukuni, joka oli koneella neulottua villaa, oli pakattuna ihan tiiviiseen pahvilaatikkoon. Sitä kanttahan ei nyt kovin useasti avattu. Yllätys oli melkoinen kun muuton yhteydessä avasin sen. Hetihän se selvisi ketkä olivat olleet asialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävipä hääpuvullesi ikävästi. Olen joskus miettinyt koiden mahdollisuutta, kun esimerkiksi monet vaatteet roikkuvat vaatehuoneessa pitkiä aikoja käyttämättömänä. Muistan joskus jopa ostaneeni koipalloja varmuuden vuoksi, mutta tässä kodissa en ole niihin törmännyt. Aikoinaan asuimme Ullanlinnassa vuosisadan vaihteessa rakennetussa talossa ja siellä koiperhosia oli.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!