Kehäkukka 'Bronzed Beauty' |
Ihmeen hyvin puutarhasta löytyy edelleen sinnittelijöitä, vaikka öisin on varsin koleaa ollutkin. Alkuviikosta yö meni jopa ensimmäisen kerran pakkaselle. Nurmikko oli niin puiston puolella kuin omassakin pihassa valkoisena. Sen sijaan kasveilla ei huurretta liiemmin ollut.
Kasvimaan lavakauluksista olen jo kesäkukatkin tyhjentänyt. Majalispenkkiin keväällä kylvetyt kehäkukat sen sijaan kukkivat edelleen hyvin.
Allium tuberosum - Kiinansipuli |
Muutaman parsan annan jatkaa kasvua sadonkorjuun jälkeen. Minusta korkeaksi kasvavat tillimäiset parsat ovat kauniita. Sateella niihin kerääntyy pisaroita kimaltamaan timanttien lailla. Yleensä ensimmäiset räntäsateet kaatavat pitkän huiskeat varret kumolle. Silloin käyn ne leikkaamassa pois.
Parsojen vieressä kasvaa kiinansipulia. Sen kukinta on kestänyt pitkään. Osa kukkavarsista on kasvanut korkeiksi parsan joukkoon. Punertava vaahteranlehti on kuin joulukuusenkoriste parsoissa.
Comagaria rosea 'Pink Panda' - Koristemansikka |
Koristemansikka Pink Panda kukkii käytännössä läpi kesän. Sitä olen lisännyt satelliitin tavoin levittäytyvistä rönsyistä toisiin paikkoihin. Tästä ei ole tullut riesaa, sillä se on helppo kitkettävä ja rönsyjä leikkaamalla sen valloitusyrityksiä on helppo torpata.
Borago officianalis - Kurkkuyrtti |
Kylvin kurkkuyrttiä kasvimaalle vuosia sitten. Sen jälkeen kurkkuyrttiä on ilmestynyt mitä omituisimpiin paikkoihin. Kauaskin alkuperäisestä kylvöpaikasta. Keväällä kylvin tarkoituksella lisää kurkkuyrttiä kasvimaan Vapaapenkkiin. Kurkkuyrtin kukka on kaunis. Ei haittaa yhtään, vaikka se lähtisi taas kulkemaan omille teilleen.
Geranium endesii 'Wargrave Pink' - Espanjankurjenpolvi |
Kurjenpolvet ovat monikäyttöisiä ja kiitollisia kasveja. Sitkeitä myös, sillä esimerkiksi kuvan Wargrave Pink kukkii yhä. Enää ei yhtä runsaana kuin kesällä, vaan kukkiipa kuitenkin. Samoin sininen Rozanne kukkii yhä. Se on venyttänyt varsiaan niin tehokkaasti, että Austin-ruusu Emily Brontë joutuu toimimaan kurjenpolven tukipylväänä.
Geranium 'Rozanne'
Vasenrinteen verikurjenpolvi alkoi pukkaamaan uusia kukkia, kun rajoitin sen rehottamista leikkaamalla sitä syyskuun alussa. Mitään kukkatulvaa ei tosin ole enää luvassa.
Sedum 'Herbstfreude' - Komeamaksaruoho |
Komeamaksaruoho 'Herbstfreudea' minulla kasvaa useissa eri paikoissa. Ymmärrettävää, että kukkimisajankohdalla on eroja riippuen paikan valoisuudesta ja suojaisuudesta. Oikearinteessä kasvava komeamaksaruoho on kukkinut ajat sitten. Se on ollut jo pitkään aivan ruskea. Ehkä se onkin jokin eri lajike?
Kimalaiset ovat tykänneet näinä viime aikojen aurinkoisina päivinä komeamaksaruohoista. Purppurapunalatvoista pörriäiset eivät enää välitä. Olivat ne auringossa tahi eivät.
Rhododendron 'Cunningham's White' |
Rhodo Cunningham's White tapaa aina kukkia vaisummin loppukesästä. Nyt siinä on yksi tai kaksi kukkaa tasaisin välein. Nuppuvaiheessa 'Cunningham's Whiten kukka on hennon vaaleanpunainen. Avonaisena valkoinen. Loppukesän kukinnasta huolimatta tämä rhodo kukkii yleensä uudelleen keväällä.
Lilakukkainen syysasteri |
Lilakukkainen syysasteri on täynnä kukkia. Ollut jo pitkään. Kiva väriläiskä Pikkupuutarhassa, lähellä tuija-aitaa. Tässä syysasterissa ei ole muuta vaivaa kuin hyvin innokas leviäminen. Se olisi kannattanut istuttaa vaikka pohjattomaan ämpäriin tai muuten rajata sen juurten etsiytymistä ympäriinsä. Juuret eivät ole kovin syvällä, joten liian etäälle ulottuvia versoja on kohtalaisen helppo ottaa pois.
Aster novi-belgii 'Patricia Ballard' - Syysasteri |
Alaihalla kasvaa taasen syysasteri Patricia Ballard. Sen olen hankkinut jokunen vuosi sitten OmaPiha -lehden tilaajalahjana. Vuosi sitten Patricia ehti avata kukkansa, mikä ilahdutti kovasti. Tänä vuonna vain harva nuppu ehtinee avautua. Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna arveli, ettei minun Patriciani ole Patricia Ballard. Hän vertasi omaansa, jonka väri eroaa minun asteristani. Loppujen lopuksi ei maailma siihen kaadu, onko syysasterini nimi Patricia tai Pirkko. Patriciaksi omaani kutsun. Vai alkaisiko se avata nuppujaan aikaisemmin, jos tietäisin takuuvarmasti sen oikean nimen?
Rosa Austin 'Carolyn Knight' - joka se ei ole |
Austin-ruusujen vuoksi toivon päivien pysyvän yhä lämpiminä. Yöpakkasillakaan ei ole kiirettä. Jos talvi alkaa lokakuussa, tulee siitä turhan pitkä minun makuuni. Eikä Austinini tarkene avata nuppujaan. Carolyn Knight, joka siis ei ole Carolyn Knight, vaan joku muu valkoinen Austin, on kukkiensa suhteen pisimmällä. Samoin alapihan Emily Brontë.
Rosa Austin 'Lady of Shalott' |
Lady of Shalott'ssa on useita nuppuja, joista jokainen vielä aika tiukasti kiinni. Avautuisivatkohan nämä maljakossa, jos mahdollisten kylmien öiden vuoksi ottaisin yhden leikkokukaksi? Taidanpa tehdä sellaisen kokeen. Kannattaa varmaan odottaa vielä hetki, jotta nuppu löystyy hieman. Silloin se saattaisi avautua helpommin sisällä.
Sorbus ulleungensis 'Dodong' - Tuurenpihlaja |
Epäilen, ettei tänä vuonna tule loisteliasta ruskaa. Yläpihan tuurenpihlaja on punastunut latvuksesta. Alaoksilta osa lehdistä on jo pudonnut. Alapihan tuure on enimmäkseen vihreä. Osa villiviineistä on vihreitä, vain pieni osa on punastunut. Puiston puolella olevan mongolianvaahterat ovat vihreitä. Monet koivut ovat pudottaneet lehtensä. Haapojen lehdet ovat ruskeita.
Puiston nurmikko huurteessa pakkasaamuna
Tänään lauantaina on kiirehdittävä pihalle puuhaamaan ja nauttimaan auringon ajoittaisesta pilkahtelusta pilvien takaa. Tuuli kylmentää ilmaa, mutta töitä tehdessä ja sopivasti pukeutuneena kyllä tarkenee. Sunnuntaille ja tulevalle viikolle on ennustettu sateita. Silloin voi vaikka siivota tai päivittää istutustietoja.
Mukavaa viikonloppua kaikille!
Sieviä kukintoja. Nyt tajusin, että meiltä on maksaruoho vähentynyt. Viime kesänä oli joka paikassa villinä isomaksaruohoa, mutta ei tänä kesänä? Täytyypä tutkia asiaa.
VastaaPoista