Helteisiä päiviä Berliinissä: 5. eli viimeinen päivä

5. päivä:

Mitte, Botanischer Garten, Tiergarten, lähtö kotiin

Unter den Linden - niitä kuuluisia lehmuksia

Viimeinen Berliinin lomapäivämme valkeni puolipilvisenä. Edellisillan ukkonen rankkasateineen oli viilentänyt ilman +24 asteeseen, mikä tuntui kovien helteiden jälkeen ajoittain jopa viileältä. Pojalla oli jälleen omaa ohjelmaa, joten pakkasimme tavarat ja jätimme laukut hotellin säilytykseen. Minulla oli toki ennalta suunniteltuja kohteita, joita oli tarkoitus käydä katsomassa. Jotenkin en vain heti aamusta osannut päättää, missä järjestyksessä ohjelmani toteuttaisin ja niinpä aikaa meni ehkä turhaankin haahuiluun.

Kiertelin kaupungilla ja tein joitain viime hetken tuliaisiostoksia. En mitään kallista tai ihmeellistä, sillä olin unohtanut muuttaa luottokorttini maakoodin. Niinpä visan vinguttaminen oli täysin mahdotonta ja oli tultava toimeen käteisellä. Onneksi olin varautunut sen verran reilusti, etten joutunut pulaan. Ja Pojan luottokortti olisi tarvittaessa toiminut, mutta sitä ei tarvinnut käyttää. Matkalle lähtiessäni olin tehnyt päätöksen, ettei kyseessä ole shoppailumatka. Toki kiersin joissakin kaupoissa ja tavarataloissa, mutta enimmäkseen harrastin ohi kulkiessani ikkunaostoksia.

United Buddy -karhuista on tullut yksi Berliinin tämän päivän symboleista. Monien liikkeiden edustalla seisoi yrityksen värein tai muun teeman mukaisesti maalattuja karhuja. Eri kokoisia United Buddy -karhuja myydään tavarataloissa ja matkamuistomyymälöissä. Jokainen karhu on uniikki taideteoksensa ja siksi ne ovat aika kalliita. Alakuvan näyteikkunassa seisovat pienemmät karhut ovat noin 15 cm:n korkuisia ja maksavat 62 euroa. 

"United Buddy Bears tarkoittaa 150 karhupatsasta, joista jokaisen on maalannut taiteilija eri YK:n jäsenmaasta maan oman tyylin mukaisesti. Karhut seisovat käsi kädessä, minkä on tarkoitus kuvata yhteisymmärrystä kansojen ja kulttuurien välillä. Jokainen karhu on koristeltu tyylillä, joka heijastaa kunkin yksittäisen taiteilijan kotimaata.
 
Berliinissä järjestettiin vuonna 2001 Open-Air-Galerie, jossa oli useampia satoja oikeankokoisia karhupatsaita. Tämän tapahtuman pohjalta kehittyi idea nimeltä United Buddy Bears. Eva ja Klaus Herlitz halusivat pystyttää Berliiniin teoksen, joka muistuttaa kansainvälisestä yhteisymmärryksestä. Heidän ajatuksensa toteutui vuonna 2002 Saksan ulkoministeriön ja monien Yhdistyneiden Kansakuntien tunnustamien maiden suurlähetystöjen avustuksella. Taideteos koostui 125:stä piirissä seisovasta karhupatsaasta, jotka pitävät toisiaan kädestä. 

Jokaisen 150 karhusta on maalannut erimaalainen taiteilija. Tähän mennessä hankkeeseen on osallistunut yli 300 taiteilijaa kaikkialta maailmasta. Joka kerta kun maa päättää luovuttaa uuden karhun, vanha karhu huutokaupataan lasten avustusjärjestön hyväksi. Suomessa, Helsingin Senaatintorilla karhut olivat vierailulla 2010." Lähde: Wikipedia. 

Sinne tänne kävelyn ja kahvitauon jälkeen totesin, että hyvin ehdin vielä yhden puutarhakohteen katsoa. Linjakartta repusta esiin ja askeleet kohti kaupunkijuna S1:stä, jolla huristin Botanischer Garteniin eli kasvitieteelliseen puutarhaan. Asemalta oli vielä vajaan kilometrin matka puutarhaan, mutta reitti oli hyvin viitoitettu ja matkalla tuli katseltua katuvarren taloja ja pihoja.

Kasvitieteellilseen museoon olisi päässyt bussilla lähemmäksi, mutta aikaa matkaan olisi kulunut enemmän. Sisäänpääsy maksoi 6 euroa ja lisäksi ostin alueesta kartan 1,50 eurolla. Ilman karttaakin olisi hyvin pärjännyt, mutta siitä sain myös mukavan muiston, jonka avulla voin tarvittaessa jälkeenpäin palata virtuaalimatkalle puutarhaan.

Jälleen kerran eteeni avautui jättimäinen alue täynnä mielenkiintoista katseltavaa. 43 hehtaarin alueella on noin 22 000 eri kasvilajia. Oli pakko tehdä vankka päätös siitä, että nyt räävitään vain päällimmäiset näkymät. Muuten jäisin takuuvarmasti illan lennolta. Hetken harmittelin aamupäivän jahkailuani, sillä tässä puutarhassa olisin voinut kuluttaa enemmänkin aikaa.

Kasvitieteellinen puutarha rakennettiin vuosien 1897 ja 1910 välillä. Puutarhaan kuuluu myös kasvimuseo (Botanisches Museum), jossa säilytetään laajaa kasvikokoelmaa (herbaariota, Herbarium Berolinense). Kasvimuseossa on myös laaja tieteellinen kirjasto.

Puutarhan alueella on useita rakennuksia ja kasvihuoneita. Kasvihuoneiden pinta-ala on noin 6000 m². Kasvimaantieteellisesti järjestetyn ulkotarhan pinta-ala on noin 13 hehtaaria. Puulajipuisto, arboretum käsittää noin 14 hehtaaria.

Pyöreät muodot viehättävät minua aina. Oli sitten kyse kivistä tai puista. Lapsille ja lapsenmielisille olisi ehkä näistä leikatuista puista tullut mieleen Barbapapat.

Puutarhassa sijaitsee maailman suurin kasvihuone (Großes Tropenhaus). Rakennus on teräsrunkoinen ja se on 25 metriä korkea. Leveyttä kasvihuoneella on 25 metriä ja pituutta 60 metriä. Trooppisten kasvien takia kasvihuoneen sisäilma pidetään +30 asteessa ja ilmankosteus korkeana.

Koska aika oli kortilla ja olin jo viettänyt useamman päivän +30 asteen lämmössä, jätin kasvihuoneen sisätilojen tutkimisen väliin.

Kasvitieteellisessä puutarhassa kävellessäni koin ainoan vesisateen reissun aikana (edellisiltaisen ukkosen aikaan olimme jo palanneet hotelliin). Kuuro oli onneksi hyvin vaisu ja lyhyt. Sininen taivas oli jo saapumassa sadepilven jälkeen, joten odotin hetken sateen ohimenoa isojen puiden alla.

Linnoissa, puistoissa ja puutarhoissa sekä nähtävyyksien läheisyydessä on todella hyvin vessoja. Ne on näkyvästi merkitty ja erinomaisesti löydettävissä. Kaikkialla vessat oli siistejä, vessapaperia löytyi ja vesihanat toimivat. Ei kyllä tarvinnut jalat ristissä pitkiä matkoja kulkea ja syrjäisiä pusikoita etsiä. Saksalaiset ovat järjestelmällisiä ja varmasti he tälläkin tavalla haluavat taata sen, että suuret ihmismassat eivät edes tahattomasti sotke hienoja puutarhoja.

Meksikonsuosypressi voi elää hyvin vanhaksi. Vanhin tutkimuksissa todettu ikä on yli 1 140 vuotta, mutta monien yksilöiden arvellaan olevan vieläkin vanhempia. Meksikossa kasvaa useita hyvin vanhoja, suuria meksikonsuosypressejä. Suurin ja tunnetuin näistä on Santa María del Tulessa Oaxacan osavaltiossa kasvava Árbol del Tule. Sen runkoa on pidetty paksuimpana tunnettuna yksittäisenä puun runkona. Valtava oli tämäkin runko, mutta vielä sillä on varaa kasvaa.

Näitä muhkuroita luulin ensin kiviksi, mutta ne ovat jonkinlaisia juuria meksikonsuosypressin kupeessa. En osaa saksaa juuri laisinkaan, mutta ymmärtääkseni muhkurat ovat ilmajuuria.

Liaaneja. Vain Tarzan puuttui.

Jos puutarhat ja kasvit yhtään kiinnostavat, Berliinin kasvitieteellinen puutarha on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Ja sinnekin kannattaa varata aikaa, sillä näkemistä on runsaasti ja mielellään sitä pysähtyy tutkimaan kasveja yksityiskohtaisemminkin. Minulle käy aina niin, että alussa käytän hurjan paljon aikaa yksittäisiin kasveihin ja loput onkin sitten katsottava likimain pikakelauksella. Niin myös tässä kasvitieteellisessä puutarhassa.

Puutarhassa oli kaksi myymälää, joista toinen ison kasvihuoneen kupeessa. Siellä oli pääasiassa pienempiä, kasviaiheisia matkamuistoja ja puutarhaan liittyvää tavaraa. Kirjoja olisi ollut runsaasti, mutta kaikki saksankielisiä.

Unter der Eichen -portin läheisyydessä on toinen myymälä, jonka pihassa oli myynnissä ruukkuja, puutarhapatsaita, köynnöstukia ja myös muutamia takorautaisia puutarhakalusteita. Sisällä kotiin ja puutarhaan liittyvää sisustustavaraa. Mielelläni olisin ostanut muutaman kissapatsaan ja joukon isoja saviruukkuja, mutta taskuunko ne olisin lentokoneessa tunkenut. Ostin sitten omaksi lohdukseni muutaman pussin siemeniä. Hinnat olivat ihan kotimaista tasoa, valikoma hyvin pieni.

Vajaan kilometrin matka Sbahn1:n Botanischer Garten -asemalle kulki pitkin kasviaihein nimettyjä katuja.

Kadunvarren talot ja pienet puutarhat ovat myös mielenkiintoista katsottavaa. Ja hienojen ovien kuvaamista oli mahdotonta välttää.

Trains to life – Trains to death -muistomerkki Friedrichstrassen aseman ulkopuolella kuvastaa 30-luvun juutalaisvainon lapsiuhreja. Kuvassa selin on kaksi juutalaislasta, jotka selvisivät vainoista hengissä Kindertransportin ansiosta. Muistomerkin toisella laidalla on viisi vähemmän onnekasta lasta, jotka juna vei keskitysleirille.

Reichstag eli parlamenttitalo

Paluumatkalla kasvitieteellisestä museosta nappasin vielä muutaman kuvan kaupungin nähtävyyksistä. Olisin mielelläni mennyt parlamenttitalon lasikupoliin katselemaan maisemia, mutta turistitulvan vuoksi sinne olisi pitänyt varata aika jo aiemmin. Seuraava vapaa aika oli vasta seuraavalle päivälle ja silloin olin jo kotona.

Kompastuskiviä

Kompastuskivi on saksalaisen taiteilijan Gunter Deminingin ideoima projekti, jonka tarkoitus on muistaa natsien uhreiksi joutuneita juutalaisia entisen asuintalon eteen katuun kiinnitetyllä kuparilaatalla. Näitä laattoja näkee runsaasti Berliinin kaduilla, mutta niitä on kiinnitetty myös muille paikkakunnille. Projekti rahoitetaan lahjoituksilla.

Tiergartenin puisto on suuri ja keskellä kaupunkia. Puistoa halkoo länsi-itä -suunnassa kulkevan leveän pääväylä Strasse des 17. Junin lisäksi useita kävelyyn, pyöräilyyn ja juoksemiseen sopivia hiekkateitä ja polkuja. Sisääntulopaikoissa ja siellä täällä puistossa on opaskarttoja, joissa on myös kuvia puistossa olevista patsaista ja nähtävyyksistä.

Rauhallinen kävely Zoolta Brandenburgin portille vie noin tunnin. Siksi edellisten päivien runsaasta kävelystä viisastuneena en lähtenyt koko puistoa kerralla valloittamaan, vaan palasin Mozart-Beethoven-Haydn -monumentin ja sen vieressä sijaitsevan pienen muotopuutarhan kautta valtaväylä Strasse des 17. Junille ja sieltä vähitellen kohti hotellia.

Ampelmann

Punaisena kädet sivuille levittävästä ja vihreästä hattu päässä kadun yli kiirehtivästä itäsaksalaiseta liikennevaloukosta (Ampelmännchen) on tullut Saksojen yhdistyttyä kulttihahmo. Hahmoja on toivottu ja vaadittu useisiin muihinkin Saksan kaupunkeihin. Hahmoa löytyy jos jonkinlaisena sovelluksena matkamuistokaupoista.

Friedrichstrassen rautatieasema

Friedrichstrassen rautatieasemasta muodostui tuttu maamerkki suunnistaessani Berliinin kiinnostaviin kohteisiin, sillä tuo asema on yksi keskeisistä risteyskohdista. Tosin samantasoisia risteysasemia Berliinissä on monia muitakin, mutta tämä oli lähimpänä meidän majapaikkaamme. Vaihdoin U6:een ja huristin hotellille, jossa meillä oli treffit Pojan kanssa ja jossa matkalaukut odottivat lähtöä lentoasemalle.

Berlin-Tegelin lentokenttä

Matka Berliiniin ei paljon istumalihaksia koettele, sillä lentoaika on tunti ja 55 minuuttia. Tosin paluulento viivästyi tunnilla, sillä koneen kapteeni puuttui ja jouduimme häntä odottelemaan. 

Moni hieno kohde jäi näkemättä ja kokematta. Monia hienoja asioita oli vain tyydyttävä ohi kulkiessa näkemään, mutta rajallisen ajan vuoksi niiden kokeminen jääköön toiseen kertaan. Yhteenkään museoon en tällä kertaa sisään astunut, vaikka Berliinissä niitä riittäisi vuoden jokaiselle päivälle. Ellei nyt sitten lasketa noita linnoja, jotka tietenkin ovat myös museoita.

Matka päättyi tähän.Toivottavasti saan vielä uuden tilaisuuden matkata Berliiniin, sillä koin kaupungin helpoksi, mukavaksi ja mielenkiintoiseksi paikaksi. Hyvin siellä pärjäsi englanninkielellä, ihmiset ovat rentoja ja ystävällisiä. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi niin monet matkaavat Berliiniin kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Kiitos seurastanne ja kiitos, että jaksoitte olla mukanani tätä pitkäksi venynyttä matkakertomusta seuraamassa. Kiitos Pojalle asiantuntevasta ja mukavasta matkaseurasta. Kiitos myös 1003 puutarhaa -blogin Sirpalle oivallisista puutarhakohdevinkeistä. Niistä oli todellakin paljon iloa ja hyötyä.

Matkakokemukset pöhisevät vielä voimallisesti päässäni, mutta vähitellen on totuttauduttava alkavaan syksyyn ja normaaliin päivärytmiin. Tästä se taas lähtee.

Helteisiä päiviä Berliinissä: 3. ja 4. päivä

Museosaareksi kutsuttu Spreen saaren pohjoiskärki keskellä Berliiniä/Vanha kansallisgalleria

3. päivä:

Jokiristeily kanavien kautta Spree-jokea pitkin kaupunkia katsoen  

Berliner Dom eli tuomiokirkko

Yritimme jo perjantai-iltana jokiristeilylle, mutta olimme liian myöhään liikkeellä. Niinpä tutkimme aikatauluja ja reittejä uudelleen ja päätimme lähteä heti lauantaiaamuna ajoissa liikkeelle. Jokiristeilyaluksia lähtee monesta paikasta ja liikennöitsijöitä on useita. 

Päätimme osallistua 3 tunnin risteilylle, joka lähti Mühlendammbrücken kupeesta kiertäen kanavien kautta Spree-joelle ja sitä pitkin kaupungin keskustan halki takaisin lähtöpaikkaan. Risteily maksoi 22 euroa aikuiselta ja oli kyllä hintansa arvoinen. Helteessä oli mukava istua paatin ylätasolla ja kumarrella päätä sen mukaan, miten matala silta edessä kulloinkin oli.

Opas selosti taajaan tahtiin ympärillä näkyviä rakennuksia ja niihin liittyvää historiaa. Onneksi Poika on saksankielentaitoinen ja käänsi minulle tietoja ahkerasti. Innokkaana Berliinin-matkaajana hän unohtui välillä hyvinkin tarkkaan tarinointiin ja sain todella yksityiskohtaista opastusta. Siitä huolimatta osa kuvissakin näkyvistä kohteista ja niiden nimistä on painunut unholaan.

Oberbaumbrücke, 1894-1896

Metron lisäksi tätä viehättävää punatiilistä Oberbaum-siltaa pitkin Spreen yli pääsee myös jalan ja pyörällä.

Kanavan ensimmäinen sulku

Meidän reitillemme osui kolme sulkua, joiden avautumista oli jännittävä seurata.

Berliini on yllättävän vihreä ja vesistöinen kaupunki. Keskustan halki virtaavan Spree-joen lisäksi on lukuisia vilkkaassa käytössä olevia kanavia.

Kanavien varrella on viehättäviä vanhoja taloja ja puistoalueita. Viikonlopun ja lämpimän sään vuoksi ihmisiä oli tullut viettämään vapaapäivää nurmikoille ja puiden varjoon eväskasseineen ja viltteineen.

Opas kertoi alittamiemme siltojen määrän, mutta minulta se meni ohi. Runsaasti niitä kuitenkin oli ja monen sillan kohdalla oli päätä kumarrettava melkoisesti, ettei otsa kopsahtanut sillan pohjaan. Jotkut sillat olivat todella kauniita takorautaisine rakenteineen. Osa taas hyvinkin jyhkeitä betonisiltoja.

Liittokanslerin virasto

Berliiniläiset kutsuvat vastapäätä valtiopäivätaloa olevaa valkoista, modernia ja suurilla, pyöreillä syvennyksillä koristeltua liittokanslerin virastoa kotoisasti pesukoneeksi.

Berliini on mahtava sekoitus uutta ja vanhaa. Sodassa Berliini kärsi mittavat tuhot ja monet rakennuksista vaurioituivat niin pahoin, ettei niitä ole voitu korjata. Kahtiajaon vuoksi kaupunki on rakentunut hyvin eri tavoin, kuin monet muut Euroopan valtakeskukset. En sanoisi Berliiniä kauniiksi kaupungiksi. Sillä ei ole yhtä ehyttä keskustakokonaisuutta, vaan lukuisia mielenkiintoisia ryppäitä, jotka nekin koostuvat niin uudesta kuin vanhasta. Toisaalta minusta uudet ja modernit rakennukset ovat aika onnistuneita kokonaisuuksia, sillä niillä ei ole yritettykään tavoitella mitään muuta. Laajojen tuhojen vuoksi yhdistymisen jälkeen on osittain päästy suunnittelemaan ja rakentamaan pitkälti tyhjältä pohjalta. Mutta eittämättä kaupunki on valtaisa rahanielu, sillä siellä on rakennettavaa, korjattavaa ja restauroitavaa vuosiksi eteenpäinkin.

3. päivä:

Potsdam, linnat Sansoucci ja Cecilienhof

Hauptbahnhof eli päärautatieasema

Sunnuntaina lähdimme Pojan kanssa samaa matkaa liikenteeseen. Päärautatieasemalta hyppäsin Potsdamiin menevään S7-junaan. Matka kesti puolisen tuntia ja junan ikkunasta oli mukava katsella ohi kiitäviä maisemia ja asemilta junaan nousevia ihmisiä. Monilla oli uimalelut ja retkikassit mukanaan, sillä matkan varrella on myös Wannsee, joka on suosittua lomailu- ja retkeilyseutua. Minun kohteeni oli Potsdamissa sijaitsevat Sansouccin ja Cecilienhofin linnat puutarhoineen.

Sansouccin linna ja puutarha

Sansoucci

Kuvat kulkevat nyt eri järjestyksessä, kuin mitä itse kohteet näin. Sansouccin linnan puutarha on valtavan suuri alue, jossa sijaitsee useita hienoja rakennuksia: Charlottenhofin linna, Uusi palatsi, Belvedere, Drachenhaus, Orangerie, Friedenskirche, Bildergalerie, kiinalainen teehuone, historiallinen tuulimylly ja tietenkin Sansouccin linna. Joku saattoi unohtuakin. Hölmöyksissäni ajoin ratikalla Charlottenhofin päähän ja aloitin kierrokseni sieltä. Voimavaroja säästäkseen olisi kannattanut aloittaa Sansouccin linnasta, sillä se on kyllä huikean hieno ja ansaitsisi siten suurimman osan ajasta.

Joka tapauksessa ahkeran tarpomisen jälkeen olin vihdoin Sansouccin linnan yläpihalla ja varmasti myös lukuisissa ympäri maailmaa kulkevissa valokuvissa, sillä kamerat räpsyivät tällä paikalla suuntaan jos toiseenkin niin ahkeraan, ettei etsimien alta millään ehtinyt aina pois.

Rokokoo-tyylinen Sansoucci-linna on valmistunut 1947. Linnaan ja sitä ympäröivään puistoon on lainattu ideoita Pariisin Versaillesista. Linnan rakennutti Fredrik II Suuri.

Fredrik II Suuri oli Hohenzollern-sukuun kuulunut Preussin kuningas, joka hallitsi vuosina 1740–1786. Hänet tunnetaan taistelukentillä menestyneenä soturikuninkaana ja valistuneena itsevaltiaana, joka nosti Preussin yhdeksi Euroopan mahtivaltioista. 

Upea terassipuutarha on hieno myös illan pimeydessä, sillä isompien tilaisuuksien aikaan jokaisella tasolla olevat sekä alaosan keskusaltaan suihkulähteet ovat toiminnassa ja valaistuina. Sansouccissa järjestetään joka elokuussa musiikin suuri megatapahtuma, johon myydään 30 000 pääsylippua. Konsertin tulot käytetään linnojen kunnostukseen.

Orangeria ja sen takana näkyvä historiallinen tuulimylly

Kiinalainen teehuone putkahti näkyviini puiden lomasta aivan yllättäen. Rakennus on muihin alueella oleviin rakennuksiin nähden aika pieni, mutta ehdottomasti sisälläkäynnin arvoinen. Se on hyvin kaunis niin ulkoa kuin sisältäkin kaikkine kullattuina koristeineen.

Puistoalueelle on vapaa pääsy. Mikäli haluaa nähdä rakennuksia sisältä, yhteislippu päiväksi kaikkiin maksaa 19 euroa. Samalla lipulla pääsee myös hieman kauempana sijaitsevaan Cecilienhofin linnaan. 

Monet pyöräilivät hyvin hoidettuja puistokäytäviä pitkin ja pyörää olisin minäkin kaivannut. Uudelta palatsilta (Neues Palais) tulee matkaa Sansouccin linnan alatasolla olevalle suihkulähteelle kaksi kilometriä. Minä kiertelin pitkin puistoa ja puutarhaa mutkitellen, joten matkaa tuli varmasti kilometri ellei toinenkin lisää.

Seuraavat kuvat on otettu kävelymatkalla Sansouccin linnan ja puiston toisella laidalla sijaitsevan Charlottenhofin linnan välillä. Viitoitetut reitit kulkevat isojen puiden ja pensasistutusten lomitse. Roomalaisen huvilan, meijerin (niin rakennuksen tulkitsin) ja muutaman muun pienemmän rakennuksen kohdalla istutuksia on enemmän.

Roomalainen kylpylä oli suljettu

Alueen pohjoisosassa sijaitseva Charlottenhof on kruununprinssi, myöhemmin Fredrik Vilhelm IV:n 1826 kesäasunnoksi rakennuttama roomalainen villa, jota ympäröi englantilaistyyppinen maisemapuisto. Linna oli käydessäni suljettu, joten en päässyt sinne sisälle.

Charlottenhofin linna

Cecilienhofin linna ja puutarha

Cecilienhofin linna sijaitsee jonkin matkan päässä Sansouccin linnasta ja puutarhasta. Kävellen sinne ei mitenkään yhden päivän puitteissa ehtisi, eikä jaksaisikaan. Ajoin bussilla 695 Potsdamin keskustaan ja sieltä bussilla 603 Cecilienhofin portille.

Cecilienhofin linna on englantilaisen herraskartanon tyyliin 1917 rakennettu. Se on keisari Wilhelm II:n lahja pojalleen Wilhelmille ja hänen puolisolleen Cecilielle. 

USA:n, Englannin ja Neuvostoliiton johtajat Truman, Churchill ja Stalin kokoontuvat linnaan kesällä 1945 ns. Potsdamin konferenssiin sopimaan Saksan jakamisesta miehitysvyöhykkeisiin. Linnassa on tehty restaurointitöitä vuodesta 2014 ja niiden pitäisi valmistua ensi vuonna. Linna oli käydessäni suljettu, mutta puutarhaan pääsi vapaasti tutustumaan. Myös piha-alueella oli kahvila ja wc, jonne poikkeuksellisesti joutui maksamaan 50 centtiä. Yleensä vessat oli joka paikassa maksuttomia.

Linnassa toimii myös ravintola ja luksushotelli.

Jälleen kerran tämä matkailija kaipasi polkupyörää, sillä tunnista toiseen jatkuva jalkapatikka kävi voimille kahvitauoista huolimatta. Jotenkin onnistuin ahneuksissani aina valitsemaan pisimmät reitit, mutta tuolta marmoripalatsilta palatessani rohkaisin itseni ja oikaisin nurmikon halki suunnistaen suorinta tietä kohti linnaa ja sitä myöten bussipysäkkiä.

Marmoripalatsi

Marmoripalatsiksi kutsuttu rakennus on samalla alueella noin kilometrin päässä Cecilienhofin linnasta, Heiliger Seen rannalla. Se on rakennettu 1789-91 ja sitä on usein sanottu Potsdamin kauneimmaksi linnaksi. Joissain oppaissa kerrotaan museotoiminnan loppuneen, mutta pihalla oli kuitenkin sisätiloihin osoittavia kilpiä. Tosin minun käydessäni linna oli kiinni.

 

Marmoripalatsin edustalla on kaunis, pieni muotopuutarha. Pidin erityisesti näistä isoista puista, joiden lehvistöt ovat kasvaneen käytävän yli.

Cecilienhofin puutarhaan olisi kannattanut tulla muutama pysäkki (bussi 603:n pysäkki Am Neuen Garten/Grosse Weinmeistersstr.) aiemmin ja kävellä sitten Marmoripalatsin ohi Cecilienhofin linnalle. Silloin olisi välttänyt ylimääräisen edestakaisin kävelemisen helteessä ja kuitenkin nähnyt kaiken senkin, mitä näin kiertelemällä ja kaartelemalla pitkin kävelyteitä.

Myös Berliinin puistoissa ja puutarhoissa kontiaiset mellastavat, sillä näitä kasoja näin monissa paikoissa, välillä oikein runsaastikin laajoilla alueilla.

Potsdam on viehättävä, Preussin kuninkaiden toinen residenssikaupunki ja ympäristön Unescon maailmanperintöluetteloon merkittyine linnoineen ansaitsisi ihan oman matkansa. Niin paljon siellä on nähtävää. Potsdam vaurioitui pahoin toisessa maailmansodassa liittoutuneiden ilmahyökkäyksissä. Kaupunkia on restauroitu ahkerasti ja se alkaa olla entisessä loistossaan. 

Koteja Cecilienhofin linnalle johtavan kadun varrella

Potsam-vierailuni aika meni aika tarkkaan linna-alueiden läpikäymiseen ja silti näkemättä jäi monta muuta seudulla sijaitsevaa linnaa puutarhoineen. Niihin ei yksi päivä olisi riittänyt, varsinkaan jalkaisin ja julkisilla kulkiessa. Jos joskus vielä Potsdamiin menen, vuokraan auton. Potsdamin kaupunkia ehdin katsella lähinnä junan, ratikan ja linja-autojen ikkunoista. Sääli, mutta kaikkea ei voi kerralla saada.

 
Koska lyhyessä ajassa ei millään ehdi nähdä, omaksua tai kuvata edes pientä osaa kaikesta mielenkiintoisesta, olen tavannut ostaa reissuiltani kuvallisia opaskirjoja. Näitä julkaistaan monilla eri kielillä. Olenpa joskus suurkaupungeista löytänyt näitä jopa suomenkielisinä. Kuvien laatu on postikorttitasoa, mutta kyllä ne muistojen virkistämiseksi toimivat erinomaisesti.

Palasin Potsdamin reissultani takaisin Berliiniin ja hotelliin. Suihku ja hetken lepotauko ennen iltaa oli tarpeen. Illalla lähdimme Pojan kanssa kaupungille syömään ja juhlimaan syntymäpäivääni.

Vielä jäi kerrottavaa yhteen Berliini-postaukseen. Toivottavasti jaksatte...