Helteisiä päiviä Berliinissä: 5. eli viimeinen päivä

5. päivä:

Mitte, Botanischer Garten, Tiergarten, lähtö kotiin

Unter den Linden - niitä kuuluisia lehmuksia

Viimeinen Berliinin lomapäivämme valkeni puolipilvisenä. Edellisillan ukkonen rankkasateineen oli viilentänyt ilman +24 asteeseen, mikä tuntui kovien helteiden jälkeen ajoittain jopa viileältä. Pojalla oli jälleen omaa ohjelmaa, joten pakkasimme tavarat ja jätimme laukut hotellin säilytykseen. Minulla oli toki ennalta suunniteltuja kohteita, joita oli tarkoitus käydä katsomassa. Jotenkin en vain heti aamusta osannut päättää, missä järjestyksessä ohjelmani toteuttaisin ja niinpä aikaa meni ehkä turhaankin haahuiluun.

Kiertelin kaupungilla ja tein joitain viime hetken tuliaisiostoksia. En mitään kallista tai ihmeellistä, sillä olin unohtanut muuttaa luottokorttini maakoodin. Niinpä visan vinguttaminen oli täysin mahdotonta ja oli tultava toimeen käteisellä. Onneksi olin varautunut sen verran reilusti, etten joutunut pulaan. Ja Pojan luottokortti olisi tarvittaessa toiminut, mutta sitä ei tarvinnut käyttää. Matkalle lähtiessäni olin tehnyt päätöksen, ettei kyseessä ole shoppailumatka. Toki kiersin joissakin kaupoissa ja tavarataloissa, mutta enimmäkseen harrastin ohi kulkiessani ikkunaostoksia.

United Buddy -karhuista on tullut yksi Berliinin tämän päivän symboleista. Monien liikkeiden edustalla seisoi yrityksen värein tai muun teeman mukaisesti maalattuja karhuja. Eri kokoisia United Buddy -karhuja myydään tavarataloissa ja matkamuistomyymälöissä. Jokainen karhu on uniikki taideteoksensa ja siksi ne ovat aika kalliita. Alakuvan näyteikkunassa seisovat pienemmät karhut ovat noin 15 cm:n korkuisia ja maksavat 62 euroa. 

"United Buddy Bears tarkoittaa 150 karhupatsasta, joista jokaisen on maalannut taiteilija eri YK:n jäsenmaasta maan oman tyylin mukaisesti. Karhut seisovat käsi kädessä, minkä on tarkoitus kuvata yhteisymmärrystä kansojen ja kulttuurien välillä. Jokainen karhu on koristeltu tyylillä, joka heijastaa kunkin yksittäisen taiteilijan kotimaata.
 
Berliinissä järjestettiin vuonna 2001 Open-Air-Galerie, jossa oli useampia satoja oikeankokoisia karhupatsaita. Tämän tapahtuman pohjalta kehittyi idea nimeltä United Buddy Bears. Eva ja Klaus Herlitz halusivat pystyttää Berliiniin teoksen, joka muistuttaa kansainvälisestä yhteisymmärryksestä. Heidän ajatuksensa toteutui vuonna 2002 Saksan ulkoministeriön ja monien Yhdistyneiden Kansakuntien tunnustamien maiden suurlähetystöjen avustuksella. Taideteos koostui 125:stä piirissä seisovasta karhupatsaasta, jotka pitävät toisiaan kädestä. 

Jokaisen 150 karhusta on maalannut erimaalainen taiteilija. Tähän mennessä hankkeeseen on osallistunut yli 300 taiteilijaa kaikkialta maailmasta. Joka kerta kun maa päättää luovuttaa uuden karhun, vanha karhu huutokaupataan lasten avustusjärjestön hyväksi. Suomessa, Helsingin Senaatintorilla karhut olivat vierailulla 2010." Lähde: Wikipedia. 

Sinne tänne kävelyn ja kahvitauon jälkeen totesin, että hyvin ehdin vielä yhden puutarhakohteen katsoa. Linjakartta repusta esiin ja askeleet kohti kaupunkijuna S1:stä, jolla huristin Botanischer Garteniin eli kasvitieteelliseen puutarhaan. Asemalta oli vielä vajaan kilometrin matka puutarhaan, mutta reitti oli hyvin viitoitettu ja matkalla tuli katseltua katuvarren taloja ja pihoja.

Kasvitieteellilseen museoon olisi päässyt bussilla lähemmäksi, mutta aikaa matkaan olisi kulunut enemmän. Sisäänpääsy maksoi 6 euroa ja lisäksi ostin alueesta kartan 1,50 eurolla. Ilman karttaakin olisi hyvin pärjännyt, mutta siitä sain myös mukavan muiston, jonka avulla voin tarvittaessa jälkeenpäin palata virtuaalimatkalle puutarhaan.

Jälleen kerran eteeni avautui jättimäinen alue täynnä mielenkiintoista katseltavaa. 43 hehtaarin alueella on noin 22 000 eri kasvilajia. Oli pakko tehdä vankka päätös siitä, että nyt räävitään vain päällimmäiset näkymät. Muuten jäisin takuuvarmasti illan lennolta. Hetken harmittelin aamupäivän jahkailuani, sillä tässä puutarhassa olisin voinut kuluttaa enemmänkin aikaa.

Kasvitieteellinen puutarha rakennettiin vuosien 1897 ja 1910 välillä. Puutarhaan kuuluu myös kasvimuseo (Botanisches Museum), jossa säilytetään laajaa kasvikokoelmaa (herbaariota, Herbarium Berolinense). Kasvimuseossa on myös laaja tieteellinen kirjasto.

Puutarhan alueella on useita rakennuksia ja kasvihuoneita. Kasvihuoneiden pinta-ala on noin 6000 m². Kasvimaantieteellisesti järjestetyn ulkotarhan pinta-ala on noin 13 hehtaaria. Puulajipuisto, arboretum käsittää noin 14 hehtaaria.

Pyöreät muodot viehättävät minua aina. Oli sitten kyse kivistä tai puista. Lapsille ja lapsenmielisille olisi ehkä näistä leikatuista puista tullut mieleen Barbapapat.

Puutarhassa sijaitsee maailman suurin kasvihuone (Großes Tropenhaus). Rakennus on teräsrunkoinen ja se on 25 metriä korkea. Leveyttä kasvihuoneella on 25 metriä ja pituutta 60 metriä. Trooppisten kasvien takia kasvihuoneen sisäilma pidetään +30 asteessa ja ilmankosteus korkeana.

Koska aika oli kortilla ja olin jo viettänyt useamman päivän +30 asteen lämmössä, jätin kasvihuoneen sisätilojen tutkimisen väliin.

Kasvitieteellisessä puutarhassa kävellessäni koin ainoan vesisateen reissun aikana (edellisiltaisen ukkosen aikaan olimme jo palanneet hotelliin). Kuuro oli onneksi hyvin vaisu ja lyhyt. Sininen taivas oli jo saapumassa sadepilven jälkeen, joten odotin hetken sateen ohimenoa isojen puiden alla.

Linnoissa, puistoissa ja puutarhoissa sekä nähtävyyksien läheisyydessä on todella hyvin vessoja. Ne on näkyvästi merkitty ja erinomaisesti löydettävissä. Kaikkialla vessat oli siistejä, vessapaperia löytyi ja vesihanat toimivat. Ei kyllä tarvinnut jalat ristissä pitkiä matkoja kulkea ja syrjäisiä pusikoita etsiä. Saksalaiset ovat järjestelmällisiä ja varmasti he tälläkin tavalla haluavat taata sen, että suuret ihmismassat eivät edes tahattomasti sotke hienoja puutarhoja.

Meksikonsuosypressi voi elää hyvin vanhaksi. Vanhin tutkimuksissa todettu ikä on yli 1 140 vuotta, mutta monien yksilöiden arvellaan olevan vieläkin vanhempia. Meksikossa kasvaa useita hyvin vanhoja, suuria meksikonsuosypressejä. Suurin ja tunnetuin näistä on Santa María del Tulessa Oaxacan osavaltiossa kasvava Árbol del Tule. Sen runkoa on pidetty paksuimpana tunnettuna yksittäisenä puun runkona. Valtava oli tämäkin runko, mutta vielä sillä on varaa kasvaa.

Näitä muhkuroita luulin ensin kiviksi, mutta ne ovat jonkinlaisia juuria meksikonsuosypressin kupeessa. En osaa saksaa juuri laisinkaan, mutta ymmärtääkseni muhkurat ovat ilmajuuria.

Liaaneja. Vain Tarzan puuttui.

Jos puutarhat ja kasvit yhtään kiinnostavat, Berliinin kasvitieteellinen puutarha on ehdottomasti käymisen arvoinen kohde. Ja sinnekin kannattaa varata aikaa, sillä näkemistä on runsaasti ja mielellään sitä pysähtyy tutkimaan kasveja yksityiskohtaisemminkin. Minulle käy aina niin, että alussa käytän hurjan paljon aikaa yksittäisiin kasveihin ja loput onkin sitten katsottava likimain pikakelauksella. Niin myös tässä kasvitieteellisessä puutarhassa.

Puutarhassa oli kaksi myymälää, joista toinen ison kasvihuoneen kupeessa. Siellä oli pääasiassa pienempiä, kasviaiheisia matkamuistoja ja puutarhaan liittyvää tavaraa. Kirjoja olisi ollut runsaasti, mutta kaikki saksankielisiä.

Unter der Eichen -portin läheisyydessä on toinen myymälä, jonka pihassa oli myynnissä ruukkuja, puutarhapatsaita, köynnöstukia ja myös muutamia takorautaisia puutarhakalusteita. Sisällä kotiin ja puutarhaan liittyvää sisustustavaraa. Mielelläni olisin ostanut muutaman kissapatsaan ja joukon isoja saviruukkuja, mutta taskuunko ne olisin lentokoneessa tunkenut. Ostin sitten omaksi lohdukseni muutaman pussin siemeniä. Hinnat olivat ihan kotimaista tasoa, valikoma hyvin pieni.

Vajaan kilometrin matka Sbahn1:n Botanischer Garten -asemalle kulki pitkin kasviaihein nimettyjä katuja.

Kadunvarren talot ja pienet puutarhat ovat myös mielenkiintoista katsottavaa. Ja hienojen ovien kuvaamista oli mahdotonta välttää.

Trains to life – Trains to death -muistomerkki Friedrichstrassen aseman ulkopuolella kuvastaa 30-luvun juutalaisvainon lapsiuhreja. Kuvassa selin on kaksi juutalaislasta, jotka selvisivät vainoista hengissä Kindertransportin ansiosta. Muistomerkin toisella laidalla on viisi vähemmän onnekasta lasta, jotka juna vei keskitysleirille.

Reichstag eli parlamenttitalo

Paluumatkalla kasvitieteellisestä museosta nappasin vielä muutaman kuvan kaupungin nähtävyyksistä. Olisin mielelläni mennyt parlamenttitalon lasikupoliin katselemaan maisemia, mutta turistitulvan vuoksi sinne olisi pitänyt varata aika jo aiemmin. Seuraava vapaa aika oli vasta seuraavalle päivälle ja silloin olin jo kotona.

Kompastuskiviä

Kompastuskivi on saksalaisen taiteilijan Gunter Deminingin ideoima projekti, jonka tarkoitus on muistaa natsien uhreiksi joutuneita juutalaisia entisen asuintalon eteen katuun kiinnitetyllä kuparilaatalla. Näitä laattoja näkee runsaasti Berliinin kaduilla, mutta niitä on kiinnitetty myös muille paikkakunnille. Projekti rahoitetaan lahjoituksilla.

Tiergartenin puisto on suuri ja keskellä kaupunkia. Puistoa halkoo länsi-itä -suunnassa kulkevan leveän pääväylä Strasse des 17. Junin lisäksi useita kävelyyn, pyöräilyyn ja juoksemiseen sopivia hiekkateitä ja polkuja. Sisääntulopaikoissa ja siellä täällä puistossa on opaskarttoja, joissa on myös kuvia puistossa olevista patsaista ja nähtävyyksistä.

Rauhallinen kävely Zoolta Brandenburgin portille vie noin tunnin. Siksi edellisten päivien runsaasta kävelystä viisastuneena en lähtenyt koko puistoa kerralla valloittamaan, vaan palasin Mozart-Beethoven-Haydn -monumentin ja sen vieressä sijaitsevan pienen muotopuutarhan kautta valtaväylä Strasse des 17. Junille ja sieltä vähitellen kohti hotellia.

Ampelmann

Punaisena kädet sivuille levittävästä ja vihreästä hattu päässä kadun yli kiirehtivästä itäsaksalaiseta liikennevaloukosta (Ampelmännchen) on tullut Saksojen yhdistyttyä kulttihahmo. Hahmoja on toivottu ja vaadittu useisiin muihinkin Saksan kaupunkeihin. Hahmoa löytyy jos jonkinlaisena sovelluksena matkamuistokaupoista.

Friedrichstrassen rautatieasema

Friedrichstrassen rautatieasemasta muodostui tuttu maamerkki suunnistaessani Berliinin kiinnostaviin kohteisiin, sillä tuo asema on yksi keskeisistä risteyskohdista. Tosin samantasoisia risteysasemia Berliinissä on monia muitakin, mutta tämä oli lähimpänä meidän majapaikkaamme. Vaihdoin U6:een ja huristin hotellille, jossa meillä oli treffit Pojan kanssa ja jossa matkalaukut odottivat lähtöä lentoasemalle.

Berlin-Tegelin lentokenttä

Matka Berliiniin ei paljon istumalihaksia koettele, sillä lentoaika on tunti ja 55 minuuttia. Tosin paluulento viivästyi tunnilla, sillä koneen kapteeni puuttui ja jouduimme häntä odottelemaan. 

Moni hieno kohde jäi näkemättä ja kokematta. Monia hienoja asioita oli vain tyydyttävä ohi kulkiessa näkemään, mutta rajallisen ajan vuoksi niiden kokeminen jääköön toiseen kertaan. Yhteenkään museoon en tällä kertaa sisään astunut, vaikka Berliinissä niitä riittäisi vuoden jokaiselle päivälle. Ellei nyt sitten lasketa noita linnoja, jotka tietenkin ovat myös museoita.

Matka päättyi tähän.Toivottavasti saan vielä uuden tilaisuuden matkata Berliiniin, sillä koin kaupungin helpoksi, mukavaksi ja mielenkiintoiseksi paikaksi. Hyvin siellä pärjäsi englanninkielellä, ihmiset ovat rentoja ja ystävällisiä. Ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi niin monet matkaavat Berliiniin kerta toisensa jälkeen uudelleen.

Kiitos seurastanne ja kiitos, että jaksoitte olla mukanani tätä pitkäksi venynyttä matkakertomusta seuraamassa. Kiitos Pojalle asiantuntevasta ja mukavasta matkaseurasta. Kiitos myös 1003 puutarhaa -blogin Sirpalle oivallisista puutarhakohdevinkeistä. Niistä oli todellakin paljon iloa ja hyötyä.

Matkakokemukset pöhisevät vielä voimallisesti päässäni, mutta vähitellen on totuttauduttava alkavaan syksyyn ja normaaliin päivärytmiin. Tästä se taas lähtee.