Kristiina K:n syyskuun haasteen aihe on PEHMEÄ.
Aivan varmasti olisin valinnut kohteeksi lemmikin, jos se olisi ollut mahdollista. Meidän ihanan kissamme Juuson pilvelle muutosta on jo 7 vuotta, joten piti sitten kehittää jotain muuta tilalle.
Puutarhaihmisen jalat joutuvat kesän aikana koetukselle. Multaa on myllättävä ja nurmikkoa leikattava. Niin kivaa kuin paljasjaloin onkin kävellä, puutarhatöitä tehdessäni laitan sukat ja puutarhajalkineet jalkaan. Jalat pysyvät puhtaampina ja terveempinä.
Töiden päätteeksi pesen jalat huolella ja rasvaan ne. Virossa käydessäni tapaan ostaa hyväksi havaitsemaani jalkavoidetta, jossa on kamomillaa, kamferia ja mehiläisvahaa. Voiteen tuoksukin on hyvä, vaikka en sitä nykyisin voikaan haistaa.
Rasvaamisen jälkeen puen kevyet puuvillasukat. Näin voide saa rauhassa tehdä tehtävänsä jalkojeni hyväksi. Eikä minun tarvitse istua paikallani odottamassa voiteen imeytymistä.
Kylmillä säillä ja talvella puen puuvillasukkien päälle vielä kutomani villasukat. Ne otan tietenkin pois nukkumaan mennessäni. Kun varpaat ovat lämpimässä, voi pääkin hyvin.
Säännöllisellä rasvaamisella olen saanut jalkojeni ihon pysymään hyvässä kunnossa. Kantapäihinkään ei nykyisin enää tule kivuliaasti halkeilevia kovettumia.
Ylimääräisenä plussana jalkojen hoitamisessa saa myös pehmeät kädet. Milläpä muulla sitä rasvaa jalkoihin levittäisi ellei käsillä.
Kiitos Kristiina näistä kivoista kuukausihaasteista!
Jalkojen hyvä hoito onkin niin tärkeä asia ihan kaikille ja pehmeät jalat ilman kovettumia on aivan parhaat. Jalkasi näyttävät kiittävän hyvästä hoidosta, eikä turvottelua ole lainkaan! Mukavaa alkavaa uutta viikkoa 🙋♀️
VastaaPoistaHyvä muistutus! Jalkoja pitäisi kyllä hoitaa paremmin😏Hauskasti keksitty haastevastaus!
VastaaPoista