perjantai 3. marraskuuta 2017

Pipojakin välilllä

Pipot ova

Kudoin kaksi pipoa samasta langasta ja samalla mallineuleella. Minulla ei ollut ohjeen mukaista lankaa, joten piti kokeilla ja soveltaa silmukkamääriä.
Käytin Austermannin Step-lankaa, jossa on Aloe Veraa ja Jojoba-öljyä.
Koska lanka oli liian ohutta löytämääni pipo-ohjeeseen, käytin sitä kaksinkertaisena. 


Pipon alussa kudotaan 4 cm helmineuletta.
Sen jälkeen:
1. krs: 3 o, 1 n
2. krs: 1 n, 1 o
3. krs: 1 o, 1 n, 3 o
4. krs: 1 n, 1 o 
Kun pipon korkeus on 22 cm (halutessasi voit neuloa enemmän tai vähemmän mittaa pipon korkeudelle), aloitetaan kavennukset:
Neulo seuraava krs *1 yhdistetty kavennus (=nosta 2 s neulomatta, kuin aikoisit neuloa ne yhteen, neulo 1 o ja vedä molemmat nostetut silmukat yli), 1 o*
Neulo seuraava kerros oikeaa.
Seuraavalla kerroksella koko ajan 2 o yhteen, jonka jälkeen kerros oikeaa.
Lopuksi taas kerroksen ajan 2 s oikein yhteen.
Katkaise ja kiristä lanka. Pujota lanka nurjalle puolelle ja päättele.


Varastosta löytyi myös alelaatikosta ostettua Novitan Lehto-lankaa, josta kudoin pari pipoa. Mallineuleena koko pipon ajan
*1-2. krs: 1 o, 1 n
3-4. krs: 1 n, 1 o*
Puikkoina 60 cm:n pyöröpuikko nro 5. 

Sinänsä hassua kutoa kaksi samanlaista pipoa peräjälkeen. Ja vieläpä tuplana. Pipoille on kuitenkin ottajansa ja tällä tavoin ohje jää hyvin mieleen. 


Mustat säärystimet on kudottu 7veikasta.
Puikkoa kohden on 14 silmukkaa, mutta voisi olla kaksi silmukkaa enemmän.
Mallineuleessa kudoin 5 kerrosta oikein, viisi nurin. Nurjia kutoessani kääsin työn nurinpäin, jotta puikkojen väli tulee siistimmäksi.


Vihreästä Novitan Eero-langasta syntyi Eucalyptus-sukat.
Puikot 3,5. Resorissa ja kantalapussa oikeat silmukat neulottu takareunoistaan.
Yhteensä silmukoita näissä sukissa on 48 eli puikolla oli 12 silmukkaa. Tällöin mallineule toistuu jokaisella puikolla kahdesti.

Mallineule koostuu kuudesta silmukasta ja 12 kerroksesta:
1. krs: 1 n, lk, ylivetokavennus, 1 o, 2 o yhteen, lk
2.-6. krs: 3 o, 1 n, 2 o
7. krs: 1 o, 2 o yhteen, lk, 1 n, lk, ylivetokavennus
8.-12. krs: 1 n, 5 o



Kirjamessuilta ostin Merja Ojanperän tuoreimman "Näyttävimmät villasukat" -kirjan. Edellisen kirjan "Kauneimmat villasukat" ohjeista olen jo aika monta tehnyt. Ojanperän ohjeet ovat helppolukuisia ja selkeitä. Ilman muuta myös niin kauniita, että houkuttelevat kutomaan.



Valmiina on mittava määrä sukkia, joita aion jakaa joululahjaksi. Ojanperän uusi ohjekirja saa toistaiseksi odotella, sillä työn alla on useampi joululahjasukka entisten joukkoon.

37 kommenttia:

  1. Mahtava seurata tätä sun ahkeruutta ja taitoa! <3
    Minä villasukkaihmisenä tykkään niin paljon, vaikka olenkin itse laiska kutomaan.
    Minulla on tainut olla onni saada juuri tuon kirjan ohjeessa olevat sukat sinulta, kun tapasimme Lauralla. Ne ovat ahkerassa käytössä ja muistuttavat aina sinusta. <3
    Mukavaa alkavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kutominen on mukavaa ajankulua ja nivelten kunnossa pitämistä telkkua katsellessa. Äiti kutoo vielä jonkin verran, sisareni ei laisinkaan. Jonkun siis täytyy pitää perinnettä yllä.
      Kohta sinun täytyy jo saada uudet sukat minun kutomieni tilalle. Lauran tapaamisesta tulee kesällä jo kaksi vuotta.
      Mukavaa viikonloppua sinulle Riina!

      Poista
  2. Oi kuinka upeita käsitöitä olet tehnyt <3 Olet tosi taitava <3 Mukavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  3. Kauniit pipot, nuo ekat ovat kuin kanervakangas, ihana väri. Olet taitava kutoja, kiitos ohjeista, niistä sai inspiraatiota kokeiluun. Olen kutonut vain erivärisiä perussukkia ja nyt tekisi mieli kokeilla jotakin vaativampaa. Ehkä pitäisi hankkia tuo kirja avuksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perussukille on aina paikkansa. Minä en tahdo millään saada aikaiseksi isokokoisia miesten sukkia, kun aina on niin hoppu päästä seuraavaan malliin ja väriin.
      Uusien mallien opettelussa on kutkuttava haaste. Vaikean mallin valmiiksi saaminen tuo mukavaa onnistumisen tunnetta.

      Poista
  4. Ihania käsitöitä jälleen :)

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanat neuleet olet valmistanut! Tein tyttärelle tuolla samalla tavalla kuin nuo säärystimesi aikuisen junasukat ja ne olivat mieleen :D. Tuon Ojanperän kirjan hankin myös, siellä on niin upeita malleja.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säärystimet menivät minun tyttärelleni. En ole aiemmin säärystimiä kutonut, joten kylmiltäni nuo tein. Tytär tykkäsi ja oli tyytyväinen, joten nyt sitten on ainakin yksi hyvä malli tulevaisuuden varalle.
      Ojanperän mallit ovat kauniita ja ohjeet selkeitä. Siksi uskallan kirjaa suositella muillekin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  6. Upeitaa kutomuksia on jälleen sinulla syntynyt!
    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirpa! Ainakin on lämmintä luvassa, joten ulkoilua ei voine vastustaa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Ihania neulomuksia♥ Nuo kaikki kyllä lämmittävät niin kivasti:) Mukavaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti jokainen kutomista löytää ottajansa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  8. Ensimmäiset pipot ovat kauniin väriset. ;)
    Mallineule näyttää myös hyvältä, sitä voisin kokeilla ja neuloa pannan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mallineuleen sopii erinomaisesti pantaan. Ja kiitos myös vinkistä. Voisin tehdä pannan itsellenikin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  9. Kauniita neuletöitä. Nuo Eucalyptus-sukat ovat tosi kivat ja tykkään myös tuosta langan väristä. Miten olet tehnyt tuon kantapään?
    Mielenkiintoisen näköinen sukkakirja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreä lanka on Novitan Eeroa, jota löytyy usein citymarketeista.
      Kantapään olen tehnyt tavallisen vahvennetun kantapäån mukaan siten, että oikeat silmukat kudon takareunoistaan (kuten nykyisin teen kaikissa resoreissakin). Kantalapun molemmissa reunoissa kudon aina 2 silmukkaa oikein, jolloin reunasta on helppo poimia silmukat siististi ilman, että tulee venyneitä silmukoita tai reikiä. Kantalapun reunasilmukoiden lisäksi poimin yhden silmukan 1. ja 2. puikon sekä 3. ja 4. puikon välistä ja kudon ne kiertäen. Kuulostaako sekavalta?

      Poista
  10. Luontevan näköiset pipot! Aina on kiva tehdä, jos tuotteelle on jo käyttäjä valmiina, mutta kyllä nämä kauniit tekeleet tekevät varmasti kauppansa myöhemminkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikkein mukavinta on kutoa silloin, kun tietää, kenelle valmis käsityö menee. Sitä ikäänkuin kutoo terveisensä työhön mukaan.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  11. Ihania neulomuksia! Ja todella mukavan näköinen kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kesätuulia! Mukavaa pyhäinpäivää sinulle!

      Poista
  12. Olet taitava kutoja! Kyllä pehmeä joululahjapaketti on parasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nettimarja! Lapsena niitä pehmeitä paketteja ei halunnut, mutta nyt ne ovat ihan kaikkein mieluisimpia.
      Mukavaa pyhäinpäivää sinulle!

      Poista
  13. Ottajia varmasti noin hienoille! Itse tykkään virkata ja aina saa miettiä, mitä niille kaikille tekisi. Lahjoiksi olen antanut minäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taasen olen aika huono virkkaaja ja tehnyt lähinnä yksinkertaisia perusjuttuja. Ehkä oppisin, jos oikein paneutuisin. Hienoa, että taitoja on erilaisia.
      Mukavaa pyhäinpäivää sinulle!

      Poista
  14. Hienoja käsitöitä olet tehnyt!❤️
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Lämmittää tänne asti nuo sinun ihanat työsi. Hauskaa neuletta nuo pipot. Säärystimet näyttää tosi hyville, pitäiskö tehä itellekin lämmikkeeksi. Onnellisia tulevia lahjansaajia siis tiedossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilman muuta välillä voisi kutoa jotain itsellekin. Vaikkapa juuri säärystimet. Liian usein tulee tehtyä toisille ja ise kulkee ikivanhoissa sukissa.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  16. Ootpa ahkera neuloja! Kauniita töitä oot tehny. Neulominen on miulla se laji jota en oo harrastanu ja mummot pit meijät villasukassa. Innostuin kun kahtelin plogeissa tehtyjä kauniita sukkia ja nyt oon jo suanu yhen sukan valamiiks, sisaren avustuksella. Kun vuan tulis toinenkin samanlainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, siitä se lähtee, ensimmäisestä sukasta. Seuraan FB:ssa useampaakin käsityöryhmää ja usein törmää siihen, kuinka ihmiset tuskastelee niiden yksiparisten sukkien kanssa. On innostavaa ryhtyä kutomaan jotain mallia, mutta sen toisen sukan valmistuminen saattaakin sitten jäädä.
      Minä olen aina tehnyt monenlaisia käsitöitä. Sukkiakin lapsille, mutta enpä juuri aikuisille. Vasta runsas kaksi vuotta sitten innostuin sukkien kutomisesta ja nyt niitä sitten syntyy.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  17. Upeita neuleita! Taitava olet! Minulta ei tuo neulomine taitu. Ei ole malttia.

    VastaaPoista
  18. Oletpa taitava, kauniita luomuksia! Itseänikin vähän haluttaisi alkaa taas neuloa, mutta tuntuu etten saa aikaiseksi. Mukavaa pyhäinpäivän iltaa!

    VastaaPoista
  19. Kiva pipon ohje. Mieleni tekisi kutoa pipoa, mutta taas pitäisi ostaa sopivat pyöröpuikot. Koukkuja ja puikkoja on vaikka kuinka paljon, mutta harvoin sopivia.

    VastaaPoista
  20. Ihania! Tykkään kovasti noista Eucalyptus-sukista. Säärystimet olis myös kivat. Opettelisinkohan tänä talvena neulonnan saloihin..? Valkea pipo olisi kiva tehdä ihan itselle.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!