perjantai 6. kesäkuuta 2014

Pesua, puunausta ja tuoksujen hurmaa


Aika on vierähtänyt jälleen omaishoitotehtävissä, mutta toki on tullut ihasteltua syreenien kukintaa ja niiden iltaisin voimistuvaa ihanaista tuoksua. Kukkivia puita ja pensaita täytyy saada pihaan enemmän, mutta ajoittuuko kaikkien kukinta alkukesään? Muiden kuin ruusujen.


Kun on aikaa pureutua oman pihan tehtäviin, lista onkin niin pitkä, ettei sen putsaamiseen yksi päivä riitä. Lisäksi meikäläisellä on kummallinen tapa eksyä tekemään aina jotain muuta kuin sitä, mihin alunperin lähdin. Tässä yhtenä päivänä oli tarkoitus täyttää kaivovedellä kasteluvesitynnyrit. Lähdin kyllä kävelemään letkua ja tynnyreitä kohti, mutta ylllättäen huomasinkin pyyhkiväni siitepölyä ikkunalaudoilta. Kun olin saanut vesiletkun vedettyä sopivalle etäisyydelle tynnyreistä, olinkin jo päättänyt pestä ensin terassit. Nythän siitepölyä ei enää tule niin paljon, joten pesemisestä on jotain hyötyäkin. No, tulihan ne tynnyritkin lopulta täytettyä, mutta monen mutkan kautta.


Suivaannuin vihdoin jättitatareihin (tai ovatko sitten japanintatareita) niin paljon, että aloitin tositoimet niiden tuhoamiseksi. Ei toistaiseksi mitään myrkkyä, vaan lapio, kitkeminen, mustalla muovilla peittäminen ja etikkaliuos. Kaivaminen on aivan jumalaton urakka, sillä tatarien juuret ovat vuosien aikana kasvaneet valtaviksi ja luultavasti niiden lonkerot ovat jo Kiinassa saakka. Tatarit sinänsä ovat ihan kauniita, mutta en vaan siedä jatkuvasti sinne tänne nousevia taimia. Niitä putkahtelee useiden metrien päähän alkuperäisestä kasvista ja saan suorastaan hepulin nähdessäni jälleen uuden punertavan pään nousevan mullasta.


Olen siis kaivanut suurimpia keskittymiä kokonaan ylös. Niin paljon, kuin yhden ihmisen lapiovoimin on mahdollista. Kaivinkone olisi kyllä tarpeen. Sen jälkeen olen kitkenyt uusia taimia heti niiden ilmestyessä pintaan (heti ja heti, en sentään yösydännä seiso vahtimassa tatarien kasvua). Usein taimi katkeaa sen verran ovelasti, että multaan jää sopivasti juurta uutta kasvua varten. Sille tyrkkään etikkaseosta, jonka tehosta en vielä osaa sanoa mitään. Ainakin näinä helteisinä päivinä etikkaliemi on mukavasti polttanut ylös pyrkiviä taimia, mutta mahtaako vaikuttaa syvemmälle. Vaikea sanoa. Ja ne suurimpien juurakkojen kaivuupaikat olen peittänyt mustalla muovilla, sillä takuuvarmasti valo houkuttelee uuteen kasvuun maahan jääneitä juuria.

 
Maasta kaivetut juurakot kiikutin tontin reunassa olevaan betonirenkaaseen odottamaan kuivumista, pienimistä ja polttamista. Vähän niitä jo käryttelin, mutta ensin pitäisi saada ylimääräiset mullat pois. Pahasti näyttää siltä, että tästä tulee pitkä ja hikinen taistelu, mutta raivo on sitä luokkaa, etten ihan heti periksi anna.

Käykääpä muuten tutustumassa uudehkoon sivustoon www.vieraslajit.fi, josta löytyy ympäristöllemme haitallisia lajeja. Myös rohtoraunioyrtti kuuluu niihin. Senkin kasvualaa olen alkanut merkittävästi supistaa. Olkoon kuinka kaunis perinnekasvi tahansa, mutta varsinainen kulkija sekin. Ei kyllä pysy millään paikallaan ja etenee liukkaasti syvälle menevine juurineen.


Kesä on juuri niin ihana, kuin se voi olla. Lämpöä on riittänyt, linnut laulavat ja kukat kukkivat. Juuri tänään huomasin, että irikset ovat aukeamassa ja ruusupensaissakin on jo nuppuja. Pitää taas käydä lunttaamassa, minkä ruusupensaan olen minnekin istuttanut. No, jotta totuudessa pysyttäisiin, lienee kerrottava, että rikkaruohot ovat yhtä innokkaita kukkimaan ja leviämään kuin kaikki ne, joiden toivonkin leviävän. Aina tuolla ulkona kävellessä mukaan tarttuu rikka sieltä toinen täältä.


Nyt on perjantai ja mielestäni viikon paras päivä. Edessä on vapaata ilman kiireitä. Jos vain sää sallii, taidan ottaa jossain välissä päivätorkut pihakeinussa. Kokeilkaa tekin.

Rentouttavaa viikonvaihdetta!


33 kommenttia:

  1. Tutulta kuulostaa tuo toimesta toiseen sujuvasti harhautuminen :-D Pääasia, että tekee jotakin, kaikki on kotiinpäin. Tsemppiä taistoon ja mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harhautuminen niin koti- kuin puutarhahommissakin on joskus ihan terveellistäkin. Matkan varrella tulee huomanneeksi ihan uusia juttuja, syntyy ideoita ja oivalluksia.
      Tsemppiä tarvitaan, sillä aikamoinen luupää tuo tatar näyttää olevan.

      Poista
  2. Todellakin tämä naisen elämä on sellaista, ettei sitä koskaan tee yhtä asiaa kerraallaan, tai ainakaan niin, että pääsisi suoraan aikomansa tehtävän kimppuun... Miesväki mulle aina nauraa, kun unohdun matkan varrella toimittelemaan kaikenlaista silmiini osuvaa hommaa. Tuo tatar kasvaa meilläkin. Sain aikoinaan sen juurenpätkän yhdeltä entiseltä työkaverilta. Hän neuvoi laittamaan paikkaan, jossa se saa rauhassa levitä. Niin se tosiaan tuntuu tekevän. Pitänee miettiä sen tuhoamista vissiin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kai sen tatarin suhteen olisin mitään ongelmaa, jos olisi niin iso piha ja puutarha, ettei ihan joka hetki tatariin tarvitsisi törmätä. Tai jos olisi aikoinaan älynnyt rajata tehokkaasti sen leviämismahdollisuudet. Meidän pihassa tatar on alkanut vallata liikaa tilaa. Se kasvaa isoksi ja varjostavaksi ja syö voiman kaikilta muilta. Lisäksi siitä tulee syksyisin valtavasti siivottavaa, kun paksuiksi putkiksi kasvaneet varret täytyy siivota pois.
      Ukkokulta ei onneksi huomaa minun haahuilujani, kun koko puutarhahomma on hänen mielestään varsinaista haahuilua. Itseäni tilanne usein naurattaa ja välillä ihmetyttääkin. Miten sitä ihminen kykeneekään keskimään niin paljon muuta tekemistä, kuin se, mitä on alunperin lähtenyt tekemään.

      Poista
  3. Voi kun oliskin pihakeinu! Kaunis Akileija tuossa kuvassa. Leppoisaa viikonloppua sulle sinne keinuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihakeinu on palvellut 25 vuotta ja alkaa olla vähän rähjän näköinen. Ei varjostavaa katosta eikä pehmusteita. Mutta kyllä se uni maistuu puukeinussakin, kun sopivasti aurinko paistaa.

      Poista
  4. Oletpa ollut puuhakas, vain nainen pystyy tähän :)
    Ymmärrän oikein hyvin tämän taistelun jättitatarta vastaa!
    Muista nyt ottaa ne torkut ja näe kauniita päiväunia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Vikki! Meillä Ukkokulta kykenee yhteen tehtävään kerrallaan ja senkin suunnittelu saattaa viedä kokonaisen kuukauden. Valmistumisesta ei sitten enää olekaan takuita.
      Tänään oli välipäivä tatartaistelussa. Eilen kitkin lapsitaimia. Huomenna taas ja vähän etikkalientä perään. Ja niiden juurakoiden tuhoamista tuolla betonirenkaassa.
      Päivätorkut jäi ottamatta, mutta kahvin ääressä istuttiinkin sitten oikein ajan kanssa.

      Poista
  5. Päivänokoset on niin rentouttavia, varsinkin keskellä hellepäivää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää ottaa kissasta mallia. Se kun taitaa nokosten ottamisen erinomaisesti.

      Poista
  6. Jasmike ainakin kukkii keskikesällä, voisiko siinä olla yksi vaihtoehto kukkivaksi pensaaksi? Meilläkin syreenit aloittelevat kukintaansa, ne ovat kyllä hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jasmike voisikin olla hyvä ehdokas, sehän tuoksuukin hyvältä. Laitetaan korvantaakse, tai pikemminkin muistikirjaan. Kiitoksia!

      Poista
  7. Kauniita kukkivia.
    On teillä ollut tekemistä noiden tatrien poistamisessa.
    Heleää helluntaita ♥ ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekeminen tatarien parissa taitaa jatkua pidemmänkin aikaa. Nettikeskustelujen perusteella sitä kasvia ei hävitetä vuodessa eikä kahdessa.
      Helluntai on ollut ihan sopivan heleä, vaikka välillä on satanutkin.

      Poista
  8. Tarmokas nainen olet Syrenit ovat niin kauniita ja tuoksu mahtava Hyvää Helluntaita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helluntai on kohta ohi, mutta mukavaa on ollut. Syreeneitä on tuoksuteltu ja muutenkin puuhattu puutarhassa.

      Poista
  9. Iso homma siinä on, mutta eiköhän toimet tepsi.

    Rohtoraunioyrtistä kannattaa katkaista aina kukkavarret ennen kuin niistä tulee siemeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis rohtoraunioyrtti leviää siementämälläkin? On sillä aikamoinen juurakkokin.

      Poista
  10. Jasmike on hyvä vaihtoehto, ja sitten myös hortensiat, kuutamo-, mustilan-, syyshortensia jne.
    Tatarta saa kaivaa todella syvältä. Se muuten lähtee kasvuun kompostikasassa tai tuossa betonirenkaassa, jos siihen unohtuu. Kymmenen vuotta sitten kaivettiin mielestämme riittävän syvältä (noin metristä), mutta vieläkin parista kohtaa tuo yrittää ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syyshortensiaa minulla onkin, Grandiflora ja Vanilla Fraise. Jasmiketta ehdotettiin jo tuolla aiemmin ja se menee hankittavien listalle.
      Takuuvarmasti tatar ei tuonne betonirenkaaseen unohdu. Huomenissa on tarkoitus sitä pilkkoa ja hävittää. Viheliäinen kasvi.

      Poista
  11. Kuulostaa kyllä niín tutulta tuo eksyminen asiasta toiseen, syyllistyn siihen itsekin hyvin usein, tai oikeastaan aina...
    Olet oikeassa, kesä on alkanut ihanasti ja toivottavasti myös jatkuu. Loma alkaa viikon päästä, ja se on kyllä mukavaa, tiedossa paljon pihatöitä, joten ohjelmakin on valmiina...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä taida puutarhassa hommat loppua, mutta on se vaan niin kivaa touhua. Eksyminen ei haittaa laisinkaan, sillä aina tulee kuitenkin jotain oleellista touhuttua.
      Toivotaan, että säät suosivat lomallasi. Minulle riittää, ettei jatkuvasti sada ja että toisinaan edes paistaa. Viileässä saa enemmän aikaan, mutta sadekin on välillä tervetullutta.

      Poista
  12. Tataret ovat kyllä niitä kasveista sitkeimpiä. Kaivoin pienempi kasvuisen röyhytataren ylös kukkapenkistä monta vuotta sitten. Silläkin oli syvälle yltävä ja kovaksi puutunut juuristo. Vieläkin tatar yrittää nousta vahalle kasvupaikalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa ja muualla netissä on pitkiä keskusteluketjuja tatarien poistamisesta. Se on siis riesana monilla muillakin. Jatkossa täytyy olla tarkempi siitä, mitä pihaansa istuttaa. Näköjään.

      Poista
  13. Tatar on todellinen riesa, kun sen haluaa pois sijoiltaa. Minä pääsin siitä eroon kun talon ympärille kaivettiin salaojat ja kaivinkone vei koko kukkapenkin paremmille kasvumailla. Olinpahan vähän onnellinen, ei tullut tatarta ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä kaivinkonetta minäkin noissa kaivuhommissa kaipailin. Ei nimittäin lapiolla näytä olevan mitään mahdollisuutta saada koko juurakkoa ylös. Nyt vain tapellaan hiljaa hivuttamalla.

      Poista
  14. Samaa harhailua harrastan minäkin, eiköhän se vain kuulu puutarhastelun luonteeseen ;) Mulla on joku tatar, oikein alkoi tuskastuttamaan josko siitä tulee samananlainen maanvaiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatareita taitaa olla useampaa sorttia, joten sinuna kyllä tutustuisin lähemmin sen ominaisuuksiin. Alkuun pidin kovasti omista tatareistani ja edelleen olen sitä mieltä, että se on ihan kaunis kasvi, etenkin loppukesästä. Ja nopeakasvuinen. Ensimmäiset vuodet se kasvoi kiltisti omalla paikallaan, mutta sitten taimia alkoi tupsahdella pitkänkin matkan päässä emosta. Voinet kuvitella, miltä tuntuu löytää puolimetrinen tatarin taimi keskeltä vuorenkilpiä tai kallionauhusta tai tuivioiden joukosta tai mihin et missään tapauksessa sitä koskaan haluaisi. Ja ellet heti nappaa sitä pois, seuraavana päivänä se on jo liki metrin korkuinen. Ja kun nappaat, muutaman päivän päästä samalla paikalla kasvaa uusi. Ei ikinä enää ainuttakaan tatarin tapaistakaan tälle pihalle.
      Harhailulla on runsaasti hyviä puolia, vaikka joskus kyllä toivoisi pääsevänsä heti siihen alkuperäiseen toimeen.

      Poista
  15. Noin juuri siinä useinkin käy, lähtee tekemään jotain juttua ja löytääkin välillä jotain vielä tärkeämpää;)
    Meillä otetaan päiväunet riippukeinussa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, aina ei löydy edes tärkeämpää tehtävää. Sitä vain yksinkertaisesti eksyy johonkin, joka vie huomion kerralla ihan muualle. Mutta kuten tuolla aiemmin jo totesin, se on ihan mukavaa, kehittävää ja harhailun myötä löytyy uusia ideoita.
      Riippukeinu olisi tosi mukava, mutta puuttuu sopivat puut. Olen kyllä miettinyt sellaista omassa telineessään roikkuvaa riippukeinua, mutta se ei tunnu ihan samalta, kuin aito riippukeino.

      Poista
    2. Meilläkin riippukeinu on kiinnitetty terassin pylväisiin;)

      Poista
  16. Meillä sekä äidilläni että meidän tontilla on ollut jättitatar, ja molemmista on hävitetty - mutta - se on pitkä taistelu. Heti kun versoa alkaa pukkaa, niin kitkee... kyllä se siitä sitten... parin, viiden vuoden kuluttua.... tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa epätoivoiselta, mutta olenpa aloittanut, enkä aio hevillä lopettaa. Tänään taas huomasin uusia taimia tullessani kotiin. Huomenna etikkasuihke mukaan ja hommiin.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!