Kodinkone josta en luovu

Lentokone taivaalla 12.1.2025

 

Kristiina K:n helmikuun haastena on kertoa kodinkoneesta, josta ei luopuisi.

Kodeissa on yhä enemmän kaikenlaisia elektroniikkalaitteita. Myös keittiöön niitä kertyy sekä tarpeen että lukuisten trendi-innostusten myötä. Joistakin tulee usein käytettyjä ja arkea helpottavia työvälineitä. Toiset taas pyörivät työpöydällä oman aikansa, kunnes ne pölynkerääjinä siirretään ensin kaappiin ja myöhemmin lahjoitetaan kenties kierrätykseen.

Monista kodinkoneista on vuosien myötä tullut lähes joka kodin itsestäänselvyyksiä. Liesi ja uuni ovat niin oleellisen tärkeitä, että ne jätin heti alkuunsa ulos haasteen käsittelystä. 

Vaan mikähän olisi omassa taloudessa se kodinkone, josta en luovu?

 
Onko se kenties silitysrauta? Ei ole, vaikka höyrysilitysraudan hyvin tärkeäksi koenkin. Silitän aika paljon vaatteita. Vähän kulahtanutkin trikootoppi näyttää paljon paremmalta, kun sen pesun jälkeen silittää. Nätisti taiteltuna tai henkariin laitettuna se vie kaapissa vähemmän tilaa. Laitoin juuri hankintalistalle uuden höyrysilitysraudan. Vanha ei enää toimi kunnolla ja säännöllisestä puhdistuksesta huolimatta sen pohjaa ei enää saa kunnolla siistiksi.

Entä mankeli sitten? Voisinko ajatella pärjääväni ilman sitä? Voisin, mutta en välttämättä halua. Meillä on ollut melkein koko avioliiton ajan mankeli. Ensimmäinen oli Husqvarnan esittelykoneena toiminut mankeli, jonka ostin ystävän kautta. Siinä oli puiset telat ja se toimi vuosikausia kuin unelma. Pellavaisen liinan uusin siihen kerran. Lopulta Husqvarna väsähti. 

Hankimme tilalle Upon mankelin. Se on alusta lähtien ollut varsinainen maanantaikappale. Ensimmäisen kerran mankelia korjattiin jo takuuaikana. Ylösnostettava pöytätaso pysyy paikallaan heppoisilla muoviosilla, joita Ukkokulta korjaa monta kertaa vuodessa. Mankeli paukkuu ja pitää muutenkin kovaa ääntä. Se on hyvin ronkeli mankeloitavan kankaan paksuudelle. Etenkin pussilakanat tuppaavat pysäyttämään laitteen. Tammikuussa Upo paukahti kovemmin kuin uudenvuoden raketti. Eikä ole sen jälkeen toiminut.

Tällä hetkellä pohdin uuden mankelin hankintaa. Markkinoilla ei kovin montaa mallia ole. Mitä todennäköisemmin pitäisi valita jälleen Upo. Niin tärkeänä kuin pidänkin liinavaatteiden mankelointia, saatan jatkossa silittää tarvittavan. Eli mankeli ei ole kodinkone, josta en voisi luopua.

Miten sitten imuri? Kuinka sujuisi viikkosiivous ilman imuria? Hetkellisesti olen ilman imuria ollutkin, kun vanha on hajonnut ja uuden valinta on syystä tai toisesta vienyt aikaa. Parketti- ja laattalattiat on helppo mopata. Mattoja meillä ei kovin montaa ole. Niiden ravistelu ja harjaaminen ulkona sujuu näppärästi. 

Meillä on aina ollut tavallinen imuri. Taloa rakentaessa emme päätyneet keskusimuriin. Olen kokeillut varsi-imuria ja pölypussitonta imuria. Jälkimmäisessä tymppäännyin pölysäiliön putsaamiseen. Tytär tarjosi hiljattain meille robotti-imuria. Juuso-kissan aikaan sellainen olisi ollut hyödyllinen, kun kaiken karvan poistamiseen tarvittiin tavallista enemmän imurointikertoja. Nyt vain tuntuu siltä, että tavallinen pölypussillinen imuri sopii meille hyvin.

Kodin siisteydestä en helposti tingi. Silti imuri ei ole se kodinkone, josta pitäisin kynsin hampain kiinni.

Kyllä sen tärkeimmän kodinkoneen täytyy sitten olla astianpesukone! Eipä ole sekään. Astianpesukone on kyllä oivallinen ajansäästäjä. Se säästää myös vedenkulutuksessa. Nykyisellä Boschillamme ei ole vielä kovin paljon ikään. Niinpä sitä ei uusittu vuoden 2022 keittiörempan yhteydessä. 

Edellisen, vuosikausia kestäneen astianpesukoneen hajotessa olimme muutaman viikon ilman astianpesukonetta. Lähinnä siksi, ettei ehditty tutustumaan vaihtoehtoihin ja kiertelemään niitä katsomassa. Hyvin tiskaus sujui käsinkin. Joskus tiskaaminen on kuin jonkinlainen mindfulness-hetki. Keskityn vain rapsuttamaan astioita lämpimässä vedessä puhtaiksi ilman kiirettä tai sen suurempia tavoitteita. Puhtaiden ja kuivattujen astioiden kantaminen omille paikoilleen kaappeihin toimii tämän prosessin päätöksenä.

Astianpesukoneesta huolimatta tiskaan jonkun verran astioita käsin. Meillä on joitakin astioita, joille ei edes suositella konepesua. Myös isot kattilat, padat ja pannut vievät niin paljon tilaa koneessa, että yleensä pesen ne käsin. Tiskipöydällämme tai lavuaarissamme on todella harvoin likaisia astioita. Kaikki konepestävät laitetaan koneeseen ja loput pestään käsin.

Tämä varmaan kertoo sen, että ilman astianpesukonetta tulisin hyvin toimeen. On se silti niin kätevä vekotin, että mielelläni sen apuun turvaudun.

Ei sentään venytetä tähän kysymykseen vastaamista loputtomiin. Kodinkone, josta en luovu, on pyykinpesukone. Ehdottomasti. Kodinkoneiden tärkeydestä on ystäväpiirissä keskusteltu aiemminkin. Nuorempana sanoin, että jos elämässäni tulee tilanne, jolloin parisuhteessa laitetaan lusikat jakoon, puoliso ottakoon lusikoiden lisäksi haarukat ja veitsetkin. Minä pidän pesukoneen.

Muuttaessani nuorena pois lapsuudenkodista, elin pari vuotta ilman pesukonetta. Taloyhtiössä ei ollut pesulaakaan. Silloin tuli jynssättyä nyrkkipyykkiä monen monta kertaa. Liinavaatteet kävin pesemässä vanhempien luona. Heidän taloyhtiössään oli isot pesukoneet, kuivausrummut ja mankeli. Hankkiessamme Ukkokullan kanssa yhteisen kodin, oli pesukone yksi tärkeimpiä hankintoja.  

Nykyisin katson jopa uusia vaatteita ostaessani, että ovat vähintäänkin vesipestäviä. Mieluummin konepestäviä. Hyvin harvoin on mitään käsipestävää. Nykyisissä pesukoneissa on lukuisia ohjelmia, myös hellävaraisia sellaisia. Hyvin on muistissa se ihanan pehmeä mohairneule, jonka nuorena laitoin laiskuuttani pesukoneeseen. Sen jälkeen marjapuuron punaista neuletta ei tarvinnut käyttää. Tiiviiksi juntaksi kutistunut neule olisi ollut nukenvaatteeksi sopiva.

Pesukonehan on se kodinkone, josta en luovu. Onneksi ei tarvitsekaan.

Kertakäyttömaailma

Imurista hajosi suulake. Vieläpä kesken siivouksen. Tutkin suulakkeen vammoja ja totesin, ettei sitä enää voisi mitenkään korjata, eikä siten myöskään käyttää. Samalla selvisi, mistä edellisen imuroinnin yhteydessä löytyneet pienet muovipalat olivat kotoisin. Imurin suulakkeesta tietenkin. En jaksa lakata ihmettelemästä, miksi kovaan käyttöön tarkoitettuja tavaroita valmistetaan vähitellen haurastuvasta ja helposti lohkeavasta muovista? Varmasti kyse on jälleen kerran rahasta, mutta joskus olisin valmis maksamaan siitä, että tavara kestää enemmän kuin viisi vuotta. Tuntuu äärettömän turhauttavalta ostaa uusia pölynimureita, kahvinkeittimiä tai mitä tahansa härpäkkeitä pelkästään sen vuoksi, että niistä hajoaa joku yksittäinen osa heti takuuajan mentyä umpeen.

 
Nykyisellä pölynimurillamme on ikää kuukauden päälle viisi vuotta. 1-vuotispäivänä siitä hajosi huonekalusuulake, jonka taistelemalla sain takuuna. Samainen suulake - tai siis se takuuna saatu hajosi vuoden kuluttua ja uuden jouduin tietenkin hankkimaan omalla kustannuksella. Ihme, ettei kolmas suulake ole vielä hajonnut, sillä edelleen liikkuvat osat ovat muovia, jotka yksinkertaisesti murtuvat käytössä.

 
Pölynimuria ostaessani ajattelin, että hankin vähän kalliimmaan ja laadukkaamman, jotta se sitten kestäisi myös pidempään. Imuteho siinä on hyvä ja toisaalta ääni markkinoiden hiljaisimpia. Johtokin pitkä, mikä oli yksi hankintakriteereistä. Mutta yhtä surkeasti johto kelautuu sisään, kuin kaikissa edellisissäkin imureissamme. Mitähän ne suunnittelijat siellä tuotekehityksessä oikein ajattelevat ja tekevät? Onhan se mukavaa, että imureissakin on vuosikertavärit ja sulavalinjaiset mallit, mutta tärkeämpänä pitäisin niiden konkreettista toimivuutta ja kestävyyttä. Imuri on varmasti useimmissa kodeissa yksi käytetyimpiä kodinkoneita ja siinä siivouksen tiimellyksessä on ihan sama, onko imuri musta vaiko sininen. 

 
Alkuviikosta kuulin radiosta, että suomalaiset ovat maailmanlaajuisesti kovia kuluttamaan. Kulutamme niin paljon, että jos kaikki maailman ihmiset tekisivät samoin, kaiken tavaran tuottamiseen tarvittaisiin yli kolme maapalloa. Joka vuosi aikaistuu se ajankohta, jolloin olemme kuluttaneet loppuun kyseisenä vuotena maapallon tuottamat luonnonvarat. Maailman ylikulutuspäivä oli tänä vuonna 8.8. ja suomalaisten ylikulutuspäivä jo 17.4.  Ajatelkaa, suomalaiset kuluttavat osuutensa maapallon luonnonvaroista alle neljässä kuukaudessa!

Jokainen voi omilla päätöksillään vaikuttaa maapallon tilanteeseen, mutta helppoa se ei ole. Sain tilattua pölynimuriini uuden suulakkeen, eikä siis tarvitse hankkia kokonaan uutta vempainta. Tämä oli kuitenkin vain yksi esimerkki, sillä kaiken aikaa tavarat hajoavat käsiin, eikä aina ole mahdollista saada niihin korvaavia osia. Usein korjattavissa oleva tavara on vain hävitettävä, kun siitä ei toimivaa saa, ei kohtuullisin eikä kohtuuttomin kustannuksin.

 
Sain imuroitua kodin jotenkuten väliaikaisen teippivirityksen avulla. Istahdin siivousurakan päätteeksi sohvalle ja mietin, että pitäisi varmaan hankkia uusi matto olohuoneeseen. Ei vanhassa mitään vikaa ole, mutta mainoksessa näin kauniimman. Sitten hätkähdin ja tajusin, että tässä on nyt taas minulla se maapallon kokoisen valinnan paikka. Vanha matto on kaunis, ehjä ja tarkoituksenmukainen. En todellakaan tarvitse uutta mattoa pelkästään sen vuoksi, että tänään tykkään tuosta ja huomenna jostain muusta. 

Onneksi on puutarha. Sen parissa touhutessa asiat asettuvat paikoilleen ja maailmantuskakin vähän helpottaa. Kaikesta huolimatta, mukavaa viikonloppua teille kaikille!

PS. Calluna-kuvaa lukuunottamatta muut kuvat on netistä. Kuvaajien tietoja en löytänyt.