Lukutaito on silkkaa onnea

Pirkko Elämää ja elämyksistä -blogista heitti kaikille tartuttavaksi Helmet 2017 -lukuhaasteen, joka on hyvin kiinnostava ja koukuttava. Ideana on lukea 50 haasteessa listattuun kohtaan sopiva kirja, voi itse päättää käyttääkö kirjaa yhteen vaiko useampaan kohtaan. Ei siis tarkoita, että pitäisi lukea 50 eri kirjaa, koska yksi kirja voi kattaa useamman kohdan.

Meneillään on tämän vuoden toinen viikko ja olen saanut luetuksi vasta yhden kirjan, jonka aloitin jo joulun aikaan. Minulla on tapana ottaa ylimääräisiä paineita mitättömistäkin asioista, joten päätin olla lähtemättä mukaan haasteeseen. Aikaa ei vain nykyisellään ole riittävästi lukemiseen, vaikka se yksi lempiharrastuksiani onkin. Luen lähinnä iltaisin sängyssä ennen valojen sammuttamista. Lukeminen on välillä hyvää unilääkettä, mutta hyvä kirja voi myös pyyhkäistä unet kokonaan pois, kun yksinkertaisesti on pakko lukea eteenpäin nähdäkseen, miten tarina kehittyy.

Pääasiassa luen kotimaista proosaa ja dekkareita. Nyt on sellainen vaihe päällä. On ollut monenlaisia vaiheita; joskus olen lukenut pötköön jonkun yksittäisen kirjailijan teoksia toinen toisensa jälkeen, joskus kirjapino on koostunut lähes pelkästään runoista ja aina lukemistoon on kuulunut myös erilaiset tietoteokset. 

En muista, minkä ikäisenä opin lukemaan. Ensimmäisiltä luokilta muistan sen, että kun oli tehnyt tunnilla tehtävänsä, sai opettajan luvalla käydä hakemassa luokan seinällä olevasta hyllystä itselleen luettavaa. Kirjaa ei voinut viedä kotiin, vaan se piti palauttaa takaisin hyllyyn välitunnille lähtiessä. Kirja oli kuitenkin varattu sitä lukevalle oppilaalle, kunnes hän oli lukenut sen loppuun. Ajatuksena oli varmasti rauhoittaa tilanne luokassa, jotta kaikki tekisivät tehtävänsä loppuun. Oli sillä toisaalta myös kirjoihin tutustuttamisen ja lukemiseen kannustava vaikutus. 

Aloitin kouluni Pohjois-Espoossa, jossa lähin kirjasto toimi samassa koulurakennuksessa. Silloin lapsilla ei ollut lupa lainata aikuisten kirjoja ja muistan, kuinka pitkään vielä teini-iässäkin kirjaston hyllyn äärellä mietin, onko tätä tai tätä kirjaa nyt laisinkaan lupa lainata. Lapsuudenkodissani kirjoja ja lukemista arvostettiin, enkä muista koskaan kuulleeni moitteita siitä, että olisin liikaa viettänyt aikaani nenä kiinni kirjassa. Sillä sitä tein todella paljon. Kirjastossa kävin ahkerasti ja joka kerran lainasin vinon pinon luettavaa.

70-luvun lopulla löysin kirjakerhot, joita tuolloin oli useita. Tunnetuin niistä lienee Otavan, Tammen ja WSOY:n vuonna 1968 perustama Suuri suomalainen kirjakerho. Siihen liityin ensimmäisenä ja pian myös kahteen-kolmeen muuhunkin. Harvoin otin niitä jäsenlehdessä ennalta esiteltyjä kuukaudenkirjoja, sillä ne sai yleensä nopeasti kirjastostakin ja usein ne olivat toki myydyimpiä kirjoja, mutta eivät välttämättä kaikkein kiinnostavimpia. Useimmiten tilasin kirjoja, jotka lukemisen lisäksi koin tärkeäksi saada omaan hyllyyn. Joihin saatoin milloin tahansa palata uudelleen.

Kirjakauppojen alennusmyynnit olivat lukevalle ihmiselle alkuvuoden herkkua. Kenties ovat sitä edelleen, vaikka kirjojen suosio onkin huomattavasti hiipunut. Postilaatikkoon tipahti jo hyvissä ajoin alekirjalista, jonka perusteella saattoi tehdä ennakkotilauksen ja varmistaa suosituimpien kirjojen saamisen. Oli se vaan juhlaa hakea kirjakaupasta pino kirjoja, joiden parissa saattoi herkutella pitkän aikaa. Ja yleensä sieltä kirjakaupasta samaan syssyyn lähti muutama muukin kirja, jota ei ollut älynnyt ennakkolistasta itselleen varata.

Lasten syntyessä kirjat eivät meidän perheestä minnekään kadonneet, vaan esille ilmaantui uusi kirjaryhmä. Lapset aloittivat kirjoihin tutustumisen ensin paksusivuisilla kuvakirjoilla, josta aste asteelta siirryttiin vaativimpiin kirjoihin. Lasten kanssa mentiin kirjastoon jo ennen, kuin kumpikaan oli oppinut kävelemään. Kirjoja luettiin iltasaduksi ja päiväunille rauhoittumiseksi ja ihan vain iloksi. Kirjat ovat aina olleet hyviä lahjoja niin syntymäpäivinä kuin jouluisinkin. Kirjan kanssa kasvaminen on tuottanut hedelmää, sillä Poika on intohimoinen ja monipuolinen lukija. Tyttärellä aikaa lukemiseen on vähemmän.

Vuodesta 1980 olen kirjannut kaikki lukemani kirjat. Lista löytyy kirjailijan mukaan aakkostettuna ja kronologisessa järjestyksessä. Niinpä voin helposti katsoa, olenko jonkun kirjan lukenut ja toisaalta tiedän, mitä ja kuinka paljon olen kulloinkin lukenut. Kävin listaa läpi ja hämmästelin joitakin 90-luvun vuosia, jolloin olen lukenut jopa 28 kirjaa kuukaudessa. Vastaavasti sitten löytyy lukuisia kuukausia vuosien mittaan, jolloin en ole saanut loppuun ainuttakaan kirjaa. Nykyisin tahti näyttää olevan aika tasaisesti 3-5 kirjaa kuukaudessa.

Sain juuri luettua Riikka Pulkkisen "Paras mahdollinen maaiilma" (Otava. 2016). Alku lähti vähän jähmeästi liikkeelle, mutta tarinan edetessä se imaisi mukaansa ja viimeisten sivujen kohdalla olin jo täysin tarinassa mukana aistien henkilöiden tunteet. Takakannen sulkiessani meni hetki palata omaan itseensä ja todeta olevansa omassa sängyssä. Hyvillä kirjoilla, hyvillä tarinoilla on sellainen vaikutus. Sitä tunnetta tavoitellessa joutuu ehkä lukemaan pinon vähemmän hyviä kirjoja, mutta se kannattaa. Ehdottomasti.

Muutama sana lukutaidosta ja lukemisesta:  

Lukutaito avaa aidan uuden maailman ja luo pohjan monen muun taidon oppimiselle. Ilman lukutaitoa elämä olisi monin verroin vaikeampaa, nyky-yhteiskunnassa suorastaan mahdotonta. Kiistattomien hyötyjen lisäksi lukeminen on aivan upea harrastus. Hyvä kirja tarjoaa elämyksen omalla kotisohvalla. Lukeminen viihdyttää ja rentouttaa ja saa meidät ajattelemaan ja tuntemaan sekä parhaimmillaan ymmärtämään muita ihmisiä. Voimme samaistui muihin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa. Voimme myös oppia ymmärtämään toisten ihmisten ajatuksia, tunteita ja käytöksen syitä.

OECD:n PISA-hankkeessa käytetään seuraavanlaista lukutaidon määritelmää: ”Lukutaito on kirjoitettujen tekstien ymmärtämistä, käyttöä ja arviointia lukijan omien tavoitteiden saavuttamiseksi, tietojen ja valmiuksien kehittämiseksi sekä yhteiskuntaelämään osallistumiseksi.” Nykyisin mekaanisen lukutaidon ohella pidetään tärkeänä myös niin kutsuttua funktionaalista lukutaitoa, jossa lukija osaa tulkita ja arvioida lukemaansa riippumatta tekstilajista. Maaliskuusssa 2016 yhdysvaltalainen yliopisto (artikkeli ei kerro nimeä) listasi maat paremmuusjärjestykseen lukutaidon perusteella. Jos listaus olisi tehty käyttäen Pisa-menetelmää, kärjessä olisivat olleet Singapore, Etelä-Korea ja Kiina. Kun tutkimuksessa huomioitiin lukutaidon lisäksi myös kirjastojen käyttö ja kirjastojen koko ja kirjojen saatavuus, putosivat Tyynenmeren valtiot melkoisesti Suomen pitäessä kärkisijansa 60 listatun valtion seurassa kirkkaasti. 

Lukutaito ei ole maailmassa itsestäänselvyys. Maapallon väestön yli 15-vuotiaista 800 miljoonaa eli 16 % on lukutaidottomia. 98 % maailman lukutaidottomista elää kehitysmaissa, usein köyhyydessä ja monet heistä sodan haavoittamina. Lukutaitoa ei ole juuri siellä, missä sitä eniten tarvittaisiin. Maailman lukutaidottomista aikuisista (yli 15-vuotiaista) naisia on 64 %.  11 maassa yli 50 % aikuisista on lukutaidottomia (Afganistan, Benin, Burkina Faso, Keski-Afrikan tasasvalta, Tsad, Norsunluurannikko, Etiopia, Guinea, Liberia, Mali ja Niger). Eniten lukutaidottomia on Intiassa, jossa lukutaidottomia aikuisia asuu yhteensä 286 miljoonaa.

Jouluvalot pois ja lukemaan

Tänään päivä valkeni harmaana ja taivaalta satoi hiljakseen lunta. Eilisen miltei kymmenen asteen pakkanen oli lauhtunut yhteen pakkasasteeseen. Päivällä tein yhdet lumityöt, jotta kolattavaa ei ehtisi kertyä niin kovin paljon ja toisaalta myös saadakseni hyötyliikuntaa mukavassa talvisäässä. Iltapäivällä lumisade sakeni, mutta määrällisesti sitä ei kuitenkaan ole metritolkulla edelleenkään tullut. Huomiselle onkin luvattu plusasteita, joten mahdollisesti on taas saapaskeli tiedossa.

 
Sain lapselta joululahjaksi lahjakortin Otavan kirjakauppaan ja sepä vasta olikin mieluinen lahja. Hän on jo monena vuotena saanut työnantajaltaan samanlaisen lahjakortin, mutta ei ehdi töiltään ja opiskeluiltaan harrastaa lukemista, joten äiti on saanut olla onnellisena sijaiskäyttäjänä. Eilen päätin lähteä tuhlaamaan eli hyppäsin bussin kyytin ja matkustin Helsinkiin. Kirjakaupassa pyörin varmaan tunnin osaamatta päättää, mitä ostaisin. 

Olen varsinainen kirjafriikki ja kun ympärillä oli niin paljon ihania kirjoja, muodostui valitseminen ongelmalliseksi ja aikaavieväksi. Kaikkea mieleistä kun ei sillä lahjakortillakaan ollut mahdollista ostaa. Huomasin myös, että kustantajan omassa kaupassa kirjat maksavat useamman euron enemmän kuin esimerkiksi muissa kirjakaupoissa. Viidestä seitsemään euroa hintaerona on oikeastaan aika mittava. Lisäksi kaupassa ei ollut kirja-alea eikä juuri mitään tarjouksiakaan. 

Onneksi Otavan ja Liken valikoimista sentään löytyy paljon haluttavia vaihtoehtoja. Myyjät varmaan jo ihmettelivät, kun pörräsin vuoroin tietokirjojen, vuoroin romaanien ja pokkarien välissä nostellen milloin minkäkin opuksen käsiini ja vaihtaen sen sitten johonkin toiseen. Olin myös ehtinyt varata kirjastosta jo useammankin syksyn uutuuden - ja lukeakin osan, joten eipä niitä kannattanut sitten enää kaupasta ostaa. Loputa päädyin Juha Itkosen Hetken hohtavaan valoon, Pirjo Hassisen Savonia-palkinnon saaneeseen Populaan ja Arne Dahlin Jälkijäristys -pokkariin sekä Jouko Rikkisen Värien puutarhaan. Ja täytyy sanoa, että olen kovasti tyytyväinen valintoihini.

Puutarhakirjoissa ei ollut kovin suurta valikoimaa ja niitäkin vähiä pyörittelin käsissäni aika pitkään. Mieli olisi tehnyt hyötypuutarhaa käsittelevää kirjaa, mutta lopulta päädyin kuitenkin tuohon Rikkisen väri-iloitteluun. Käytännön ihmisenä tuppaan yleensä tekemään päätökseni pohjaten järkisyihin ja hankintojen hyödyllisyyteen. En yhtään epäile, etteikö Värien puutarha tarjoaisi käytännöllisiä ja hyödyllisiä vinkkejä, mutta tällä kertaa ostopäätös tapahtui ihan pelkästään noiden upeiden kuvien perusteella. Kuvat ovat kerrassaan upeita ja niin teksti kuin kuvatkin ovat Jouko Rikkisen omaa käsialaa.

Kirjojen suhteen olen kyllä varsinainen hömelö. Miten ihana onkaan pyöritellä uutta kirjaa käsissään, availla kansilehtiä ja lukea kirjailijan esittelyä kunnes sitten on aika ryhtyä lukemaan itse tekstiä. Hyvä kirja tempaa mukaansa ja sitä saattaa olla vaikeaa laskea iltasella yöpöydälle päästäkseen nukkumaan. Ei, pitää lukea vielä yksi luku ja kenties toinenkin, kunnes uni painaa silmissä ja tietoisuus seuraavan aamun herätyksestä kolottaa takaraivossa ja lukeminen on keskeytettävä alkaakseen jälleen viimeistään seuraavana iltana. Hyvä kirja myös herättää paljon ajatuksia ja tunteita sekä innostuksen tutustua jonkin uuden kirjailijatuttavuuden muuhun tuotantoon. Hyvä kirja on sujuvaa ja rikasta kieltä, virheetöntä kielioppia ja taidokkaasti rakennettuja lauseita. Hyvä kirja voi myös sisältää mielenkiintoista tietoa ja kartuttaa elämänviisautta.

Kirjahyllyt eivät tunnu olevan tänä päivänä sisustuksissa muotia. Meillä kirjahylly on aina ollut ja luultavasti tulee olemaan jatkossakin. Siinä suhteessa on vallan yksi lysti, onko se muotia tahi ei. Lukeminen on meidän perheessä tärkeä harrastus ja siihen on olennaisesti liittynyt myös joidenkin kirjojen hankinta omaan hyllyyn. 

Nykyisin ihmisillä on aina niin julmettu kiire, että ehkei kaikilla ole lainkaan aikaa lukemiseen. Varmasti myös netti ja muu media vie aiempaa suuremman osan vapaa-ajasta. Kirjastossa on kuitenkin aina paljon ihmisiä, vanhempia lapsineen ja nuoriakin. Tilastot myös osoittavat, ettei elektroninen kirja ole Suomessa ollut mikään myyntimenestys vaan edelleen halutaan mennä kirjakauppaan tai kirjastoon hakemaan painettu sana omiin käsiin. Kirjat ovat kalliita, mutta uutuuskirjan hinta tippuu hyvinkin nopeasti murto-osaan. Kovin moni suomalainen kirjailija tuskin elää leveästi jos ollenkaan pelkästään omalla kirjoitustyöllään. Suomessa kirjan myyntisesonki ajoittuukin enimmäkseen isänpäivään ja jouluun, jolloin pakettiin laitetaan syyskauden uutuudet. 

Kuulun kahteen kirjakerhoon, kumpaankin olen kuulunut noin 30 vuotta. Toivoisin, että kirjakerhoissa uutuudet tulisivat nopeammin valikoimiin ja että ylipäätään valikoima olisi laajempi. Kuukaudenkirja on ilman postimaksuja kohtalaisen edullinen, mutta postimaksut nostavat hinnan likellä kauppojen tarjoushintoja. Muut kirjakerhojen valikoimiin kuuluvat kirjat ovatkin sitten lähes tulkoon samoissa hinnoissa kauppojen kanssa. Ennen kirjakerhoissa oli jäsenetuja, joiden vuoksi niistä kirjoja kannatti ostaa, mutta vähitellen edut ovat supistuneet ja nyt olenkin jo miettinyt, kannattaako kirjakerhossa enää ollakaan. Toisaalta kuukausittain postissa tuleva jäsenlehti antaa kuitenkin lisätietoa tarjolla olevista lukumahdollisuuksista. Toki sitäkin puollta voisi olla runsaasti enemmän.

Ulkomailla reissatessamme olen kiinnittänyt huomiota ihmisten tapaan lukea julkisissa liikennevälineissä. Esimerkiksi Budapestissä ollessamme metrolla matkaajat pitivät itsensä yhdellä kädellä pystyssä ja toisessa kädessä oli yleensä avonainen kirja. Metron pysähtyessä jatkettiin sujuvasti asemahallin liukuportaille nenä edelleen kiinni kirjassa. Torinossa ja monessa muussa Euroopan kaupungissa on asemahalleissa ja pysäkkien tuntumassa pieniä lehtikioskeja, joissa myydään myös edullisia pokkareita. Suomi taitaakin olla niitä harvoja maita, jossa edelleen ostetaan enemmän kovakantisia kirjoja kuin pokkareita. Nykyisin onneksi uutuuksistakin ilmestyy pokkari kohtalaisen nopeasti. Tosin hinta voisi olla huomattavasti edullisempi. Vanhoja pokkareita saa jo viidellä eurolla, mutta viime vuonna ilmestyneen kirjan pokkariversion hinta on edelleen kympistä ylöspäin.

Tänään otin myös yhtä lukuunottamatta ulkona olevat jouluvalot pois. Lumisateessa käärin johtoja ja irroittelin ajastimia. Sitten kannoin kaikki sisälle sulamaan, jotta voisin pakata ne hyvin odottamaan ensi joulua. Siinä varaston pallilla valonauhoja kääriessäni mietin, tapahtuuko johdoille jonkinlainen pullistuminen paketista pois otettaessa. Koittakaapa vaan itse tunkea jonkin aikaa esillä ollut valonauha samaan pakettiin, jossa sen kaupasta ostitte. Jos vielä itse valonauhan saattekin pakettiin sopimaan, ei muuntajalle jää enää laisinkaan tilaa. 

Kerrankin oli riittävästi aikaa ja tarmoa käyttää jouluvalojen pakkaamiseen, jotta sain ne siedettävästi käärittyä. Löytyvät sitten tulevan joulun alla huomattavasti paremmin, kuin jos olisin tunkenut isoon säilytyslaatikkoon ja tupannut kellarin hyllylle. Laitoin jopa laatikon kylkeen lapun, jonka avulla sisältö paljastuu etsijälle ensisilmäyksellä.

Jäljelle jääneen jouluvalon laitoin terassilla seisovaan isoon kynttilälyhtyyn ja ajastin niin, että se valaisee sisäänkäyntiä auringonlaskun jälkeen iltamyöhäiseen, mutta sammuu yöksi, eikä enää syty myöskään aamusella. Kun tämän valon on aika lähteä kellariin, onkin päivä varmasti jo paljon tätä nykyistä pidempi.

 
.