maanantai 9. helmikuuta 2015

Pelaguut valoon


Kävin hakemassa pelargoniat kellarista sisälle, sillä osa niistä alkoi uhkaavasti kuolla kupsahtaa. Meidän kellarissa ei ole ikkunoita, sen sijaan lämpöä noin +15 astetta. Pelaguita piti käydä kastelemassa useammin, kuin jos ne olisivat olleet viileässä. Eivät tykänneet olostaan laisinkaan, joten eilen kyöräsin jokaisen purkin ikkunalaudoille. Leikkasin kuivat osat pois ja annoin niille pikkaisen vettä. En ole ihan varma, onko tuo kaikki hento vihreys uutta kasvua. Luulen, että osa on silkkaa pimeyden aiheuttamaa vanhojen versojen värikatoa.

Porttiruukun riippapelaguu viime kesän heinäkuussa.

Osa pelaguistani vietti viime kesäänsä mm. kukkalaatikoissa ja isommissa astioissa, joista siirsin niitä syksyn mittaan pienempiin ruukkuihin talvetuksen helpottamiseksi. Tuodessani eilen ruukkuja tänne sisälle, mietin, viihtyykö pelargonia isossa vai pienessä ruukussa? Siis haluavatko ne juurilleen paljon tilaa ja multaa? Vai onko ruukun koolla merkitystä talvehtimisen aikana? Kertokaa viisaammat.


33 kommenttia:

  1. Omista pelargoneistani suurin osa asustaa ruukuissa, joiden ylähalkaisija on ehkä noin 18-21cm. Tärkeämpää on sopiva, tasainen lannoitus ja kohtuullinen kastelu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIiitos Eila p. Kesällä lannoitan nokkosvedellä.

      Poista
  2. No hyvä kun kyöräsit raukat valoon, nyt ne kyllä virkistyvät ja pistävät kasvutanssiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin tein jotain ajallaan, kommenteista päätellen.

      Poista
  3. Minäkin juuri pari päivää sitten otin pelargoniat sisälle saunan pukuhuoneesta ja kellarin rapusta. Eiköhän ne halua jo valoisemmassa kasvaakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelaguita tutkailemalla voi virittäytyä muutenkin kevään saapumiseen.

      Poista
  4. Onko siulla kovinkin vanhoja juurakkoja. Eikös pelargonian juurakon voi saada säilymään hyvällä hoivalla vuosikymmeniä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksi vanhinta on parivuotiaita, muut viime kesältä. Mummullani kasvoi samat pelaguut vuodesta toiseen, mutta hänellä olikin viileä "kesähuone" niitä varten. Meillä on vähän huonot olosuhteet järjestää talvista lepokautta.

      Poista
  5. Juuri oikeaan aikaan hait pelakuusi valoon. Kyllä ne siitä lähtee kasvuun ja kukoistukseen.
    (Voi, yhtään en tiedä miten minun pelakuu parkani jaksavat siellä pimeässä kellarissa.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, toivotaan. Ja toivotaan, että myös sinun pelaguusi ovat selvinneet pimeässä kellarissaan.

      Poista
  6. Kiva kun pääsivät valoon, kyllä ne siitä vahvistuvat ja saat vielä niistä otettua pistokkaitakin. Valo tekee ihmeitä ja kohta viidakko kukkii ikkunallasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valo tekee tosiaan ihmeitä, ihmisillekin. Sanoo eräs, joka on katsellut aurinkoa kahden päivän ajan ikkunasta.

      Poista
  7. Ihan eläviltä pelargonisi näyttävät. Kyllä ne siitä virkistyvät ja innostuvat. kun nyt pääsivät valoon. Eli ei huolta! :)
    Luulen, että pelargoniat tykkäävät olla ennemmin pienemmässä kuin liian suuressa ruukussa. Saviruukut ovat parhaita. Ne kestävät hieman kuivuuttakin, mutta ravinteiden suhteen ne ovat kyllä syöppöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta nimenomaan saviruukut sopivat hyvin pelaguille. Myös ulkonäkönsä puolesta.

      Poista
  8. Muutama aurinkoinen päivä jos saataisiin, niin varmasti pelakuissa oikein riehaantuvat kasvuun! Talvehtivat pelakuut eivät tarvitse mitää erityisen suurta multamäärää, ne ovat kuitenkin lepotiloissa, eivätkä siis kasvata juurikaan. Kesälläkään pelakuut eivät tarvitse kovin suurta multatilaa. Liian suuressa ruukussa saattaa kukintakin kärsiä, kun kasvi keskittyy niiden juurien kasvatteluun kukinnan sijasta. Pelakuu kannattaa vaihtaa suurempaan ruukkuun siinä vaiheessa kun ruukku alkaa olla täynnä juuria. Silloinkin vain vähän isompaan. Keväällä pelakuille kannattaa vaihtaa uusi multa, mutta ne voi useimmiten istuttaa takaisin samaan ruukkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedoista. Tykkään, ettei pelaguun juuret ole kovin nopeakasvuisia monen muun kasvin lailla. Multaostoksille on kohta lähdettävä.

      Poista
  9. Hyvin ovat pelarkonit talvehtineet. Minunkin on otettava kellarista valoon jospa saisin ne kasvuun:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa olla sopiva aika, kommenteista päätellen.

      Poista
  10. Minulla ei ole talvehdittamispaikkaa, joten en ole koskaan kokeillut kasvattaa pelagonioita. Kauniita ne ovat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huonot talvetuspaikat minullakin on. Autotalli on liian kylmä, siellä ei ole laisinkaan lämimitystä ja pakkasella pakkasta saattaa olla sielläkin. Kellarissa on taasen aivan liian lämmintä, mutta viime talvena onnistuin talvettamaan osan pelaguista kellarissa lämmöstä huolimatta. Siksi uskalsin yrittää uudelleen.

      Poista
  11. Hui, enpä ole muistanutkaan pelargonioitani. Ne ovat isän kellarissa, täytyypä käydä kurkkimassa. Ihan väkisinkin alkaa tuntua keväältä, aurinko näyttäytyy joka päivä ja pelargoniat ilmestyy ikkunoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin vielä olet myöhässä. Tämä aurinko ja lämpö saa vain kaikki keväthormonit hyrräämään. Ihmisillä ja ilmeisesti myös pelaguilla.

      Poista
  12. Hienosti on pelargonisi talvehtineet, pieni vihreys kertoo, että ovat hengissä. Minä olen pitänyt pelakuitani sekä pienissä että isoissa ruukuissa ja hyvin ovat selvinneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa varsista oli selvästi kuolleita, mutta useimmissa oli vihreyttä ja voimaa. Katsotaan, miten eukon käy.

      Poista
  13. Onpas kauniin värinen pelakuu! Minä en onnistu pelakuitten kanssa, en saa niitä kukkimaan koko kesää. Hyvältähän nuo näyttävät, ja valon lisääntyessä äkkiä kasvattavat uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään ihminen oppii - pelaguitakin hoitamaan. Olen nyt parin kesänä aikana innostunut enemmän noista pelaguista ja sen myötä näköjään onnistuminenkin helpottuu.

      Poista
  14. Hienoa että sait talvetettua pelargoniat, uutta kasvua näyttää pukkaavan.
    Oikein kauniita yksilöitä ovat viime kesän kuvasta päätellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokun verran muuten sitä säästääkin, jos saa edellisen kesän pelaguut kasvamaan. Ja sitten niistä tulee kuin omia lapsia, joita vaalii aivan uudella innolla.

      Poista
  15. Lannoitan kesäisin ulkona olevia kukkia nokkosvedellä. Näyttää olevan oiva lannoite, joskin se tiiviste haisee aivan karmealle. Vaan mitäpä sitä ei kukkiensa eteen tekisi.

    VastaaPoista
  16. nyt olemme jo ihan kevään kynnyksellä, kun pelakatkin ovat päässeet kellarin kätköistä valoon.
    tuntuu niin mukavalta:))

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!