sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kahdensorttisia löytöjä

 

Sain naapurilta vuodenvaihteessa jouluruusun, jota olen yrittänyt vaalia huolella siinä toivossa, että saisin sen pidettyä hengissä kevääseen saakka. Jouluruusu ei selvästikään pidä lämpimästä huoneilmasta, mutta meiltä ei parhaalla tahdollakaan löydy sopivan viileää sijoituspaikkaa. Alkuun jouluruusuni avasi nupullaan olevia kukkia, mutta nyttemmin ne ovat kuolleet avautumatta. Tänään satuin katsomaan kukkaa vähän tarkemmin ja huomasin nupun pinnalla lukuisia vihreitä kirvoja. Suihkutin kasvia mäntysuopaliuoksella. Nyt täytyy seurata kukan tilannetta ja uusia käsittely tarvittaessa. Josko se tuosta taas virkistyisi.
 

Kirvoista en niin kovin ihastunut, mutta piristystä löytyikin sitten toisaalta. Nimittäin, viikko sitten maanantaina kylvämäni pelaguiden siemenet ovat tulleet taimelle. Näiden kevään ensimmäisten taimien ilmaantuminen on kuin suurempikin perhetapahtuma. Ehkä en sentään kakkukahvia ryhdy keittämään, enkä edes tasajalkaa hyppimään, mutta pieni juhlallisuuden tunne sydänalassa hyväksyttäneen.


Loppupäivän voikin sitten viettää korttiaskartelun parissa. Tulossa on lukuisia syntymä- ja muita merkkipäiviä sekä tietenkin ensi perjantain ystävänpäivä.


Leppoisaa pyhäpäivää ihan kaikille!
 

18 kommenttia:

  1. Onnea perhetapahtumasta! Kyllä sitä on tähän aikaan pienestä onnellinen, kylvöksistä, auringonpaisteesta tai viikonlopun kukkakimpusta! Minäkin kyttäilen jouluruusuani, ne saavat herkästi kirvoja. Pari edellistä jouluruusua on saaressa ja tuo menee niiden kaveriksi, jos pysyy kevääseen saakka hengissä. Meillä muuten oli eilen, yöllä ja vieläkin jatkuu hirmuinen myrsky!

    VastaaPoista
  2. Osaan hyvin samaistua siihen tunteeseen, kun näkee ihan niiden ensimmäisten kylvöjen itäneen. Ei se mikään huono syy olisi ollenkaan kakkukahville, joten anna mennä vaan ! =) Olet tehnyt sieviä ystävänpäiväkortteja !

    VastaaPoista
  3. Äitin sai viime vuonna vietyä jouluna saadaun jouluruusun keväälle tuulikaapissa, ihan oven vieressä. Minulla on kellari ja viileä välivarasto, joten viileätilaa riittää.

    Sumutin kerran kirvoja mäntysuopaliukosella nuoresta vaahterasta ja se kuoli koko puuntaimi. Sen jälkeen olen turvautunut kaupan Raidiin ja muihin vastaaviin. Raidia ainakin voi käyttää myös siätiloissa.

    Pelakuita siemenist! Sinä sitkeä nainen;) Nostin just pelakuut kellairsta ulos ja kohta odottaa mullan vaihto ja alasleikkuu. Varmaan joku muukin keino olisi, sillä kukkivat näin tehden tosi myöhään, mutta ulkona vielä lokakuullakin ja jatkavat sisällä marraskuun lopulle.

    Nyt just tuli mieleen, että pitää muistaa ostaa tuoksuherneen siemeniä.

    <3

    VastaaPoista
  4. Kevään ensimmäiset taimet ovat todellakin iloa aikaansaavaa! Omia vielä odottelen ja muistin juuri, että orvokit piti tänään kylvää.

    VastaaPoista
  5. Pienet taimet saavat todellakin sydämeen ihanan tunteen :) Ja onhan se lupausta keväästä, kun uutta kasvua alkaa mullasta nostamaan! Sieltä se tulee...se kevät <3

    VastaaPoista
  6. Voi kun on nättejä kortteja!
    Ihanat pienet taimet, täällä minäkin hellin ensimmäisiä kahta itänyttä ohdaketta (sellaisia koristeversioita, en sentään kasvata rikkaruohoja kevään kaipuussani ;-))
    Toivottavasti jouluruusu siitä tervehtyy!

    VastaaPoista
  7. Hankin viime vuonna kirjan Lundens skugga ja tein siitä blogitekstin. Koko kirja on jouluruusun juhlaa. On niin väärin, että tuota kirjaa ei suomenneta.

    VastaaPoista
  8. Täytyykin tarkemmin tutkia omaa jouluruusua, joka myös on hieman huonossa hantissa.
    Toivottavasti jouluruusu sinnittelee kevääseen asti.
    Vielä tosiaan ehtisi itsekin tehdä muutaman ystävänpäiväkortin...

    VastaaPoista
  9. Onnittelut taimista! Ensimmäiset itäneet on niin ihana tapaus :-) Käytätkö pelargonioiden taimilla lisävaloa? Ajattelin yrittää kasvattaa pelargonioita siemenestä enkä toistaiseksi omista kasvilamppua.

    VastaaPoista
  10. Toivottavasti saat kirvat häädettyä muille maille, voisiko viileä auttaa myös, kasvi sen kestäisi, kirvat ei. Kauniita ystävänpäiväkortteja olet tehnyt! Ihania pelakuuvauvoja!

    VastaaPoista
  11. On se todella juhlallinen ja ihanan onnellinen olo, kun ensimmäinen vihreä niskalenkki työntyy mullasta ylös. Toivottavasti saat kirvat tapettua ja ihastuttava jouluruusu säilyy hengissä.

    VastaaPoista
  12. Hienoja pieniä taimia! Jouluruusu on vaikea pitää hengissä, jos ei ole valoisaa ja viileää paikkaa sille. Minunkin jouluruusuni on aika huonossa kunnossa.

    VastaaPoista
  13. Jouluruususi näyttää ihan siltä, että selviää kevääseen. Älä heitä pois vaikka kuihtuisikin, minulla ne ovat monesti heränneet kuolleista. Jaan ilosi kevään ensimmäisistä taimista, ihana näky. Minä kylvin eilen ensimmäiset siemenet, latva-artisokkaa.

    VastaaPoista
  14. Onnea syntyneille vauvataimille :) ja tsempit jouluruusulle!

    VastaaPoista
  15. Suloisia kortteja olet tehnyt!
    Pitkää ikää ja pulskaa kasvua uusille taimivauvoille :)
    Jouluruusuihin tulee tosi helposti kirvoja lämpimässä, multaan laitettavat Provado-puikot ovat pitäneet kokemukseni mukaan kirvat hyvin poissa talvettamistani kasveista. Puikoissa on myös mietoa pitkävaikutteista lannoitetta. Jos kasvissa on jo paljon kirvoja, eivät puikot varmaan enää siinä vaiheessa tehoa, sillon pitää yrittää saada kirvat ensin pois huuhtelemalla viileällä vedellä.
    Sen jälkeen puikot voivat suojata kasvia uusilta kirvahyökkäyksiltä.

    VastaaPoista
  16. Taimenen aluissa on pisara kevättä:)

    VastaaPoista
  17. Mulla sama ongelma jouluruusun kanssa, nostin sen pihalle kun ei ole pakkasta, katotaan miten käy...

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!