sunnuntai 22. heinäkuuta 2018

Esittele ongelmapaikkasi -haaste

Clematis Aljonushka

Hiidenkiven puutarhassa -blogin Minna laittoi liikkeelle haasteen, jonka tarkoituksena on esitellä pihan ongelmapaikkoja. Eli haastajan sanoilla "Tämä haaste kysyy rohkeutta (ja kestävää kameran linssiä). Haasteena on esitellä pihaltasi kohta, jota hädin tuskin itsekään siedät silmissäsi."

Haasteen yhtenä eikä suinkaan vähäisimpänä tarkoituksena on tuottaa ideoita ongelman ratkaisemiseksi. Itse pidän myös tärkeänä poistaa sellaisia kuvitelmia, että kaikkien muiden pihat ja puutarhat olisivat viimeisen päälle hienoja ja virheettömiä. Olen takuuvarma, että lähes jokaisen nurkista löytyy rytökasoja ja kaukaa kierrettäviä kohteita, jotka omistaja mieluummin unohtaa, kunnes on keksinyt hyvän ratkaisun ko. paikan kohentamiseksi. Huomaahan sen itsestäänkin, kuinka mielellään sitä kuvaa hienoja kokonaisuuksia ja kauniita kukkia, vaikka kohennettavaa löytyy.

Samettikukka 'VanillaF1'

Saman tyyppinen postaussarja blogeissa on jossain vaiheessa kiertänyt, mutta aihe kestää kyllä esiinnoston kerran jos toisenkin. Mainittakoon vielä, että tässäkin asiassa kauneus on katsojan silmissä. Se, mikä toisesta näyttää ongelmalliselta ja rumalta, voi hyvinkin toisen mielestä olla kaunis ja seesteinen. Täydellistä puutarhaa ei liene olemassakaan. Jos olisi, mitä me sitten harrastaisimme? Maailmaan mahtuu mielipiteitä ja monenlaisia puutarhoja.

Aquilegia

Minä en saanut haastetta, vaan omatoimisesti menin sen silti nappaamaan. Minun pihassani ongelmakohtia on useita. Toiset ongelmat aika hoitaa, toisia joudun pakostikin työstämään ensin päässä ja paperilla ja sen jälkeen konkreettisesti lapiolla. Moni ongelma on löytänyt ratkaisunsa siten, että olen antanut niiden rauhassa muhia. Jossain vaiheessa idealamppu syttyy ja siitä se sitten lähtee. Usein juuri nämä pitkään muhineet ja lopulta oivalluksesta kohentuneet ovat niitä parhaita ratkaisuja.

Yläoikealla naapurin autokatos, pensaiden alla kurkottaa hakekate.

Yksi isoksi ongelmaksi kokemani paikka sijaitsee talomme autotallipäädyn ja naapurin aidan välissä. Ongelmapaikka on suorakaiteen muotoinen alue, jota rajaa toiselta pitkältä sivulta naapuri ja toiselta sivulta meidän talomme pääty, jonka kupeessa kulkee hiekkakäytävä. Käytävä on tärkeä väylä piha-alueelta autotallille, talon sisäänkäynnille, portille ja tielle. Hiekkakäytävältä on talvella työnnettävä lumet viherkaistaleelle, joten mitään kovin korkeaa tai herkkää sinne ei voi istuttaa. Aikanaan alue oli nurmikkoa, mutta se vaihtoehto ei toiminut.


Ikiajat sitten sain edelliseltä naapurilta Japanintatarta ja istutin taimen naapurin aidan kupeeseen. Silloin kukaan ei puhunut haitallisista vieraslajeista, eikä kukaan myöskään varoittanut riesasta, jonka japanintatar pihaamme toisi. Olihan tatar kasvina aika hieno kasvaessaan nopeasti suureksi ja vehreäksi. Tykkäsin sen loppukesän kukistakin. 

Muutama vuosi sitten tieto japanintatarin haitallisesta vieraslajiominaisuudesta (haitallinen vieraslaji) kiiri minunkin tietoisuuteeni ja toki olin jo jonkin aikaa pohtinut, miten kasvista pääsisi eroon. Se nimittäin on varsin ärhäkkä leviämään asuessaan paikassa, jossa sitä ei esimerkiksi ruohonleikkurilla voi pitää kurissa. Kaivoin neljä vuotta sitten maasta ylös elefantin kokoisen juurakon, joka oli kuitenkin vain pieni osa. Kaivuhommaan olisi tarvittu kaivinkone tai muutamien ihmisten kokemusten mukaan peräti dynamiittia. Peitin kasvualueen mustalla muovilla, jonka olen naamioinut hakekatteella. Tatarin juuret ulottuvat pitkälle ja kummasti se yrittää työntää taimia ylös metrien päästä. On täysin mahdotonta koko aluetta peittää mustalla muovilla. 


Säännölliseti käyn alueen läpi ja kiskon taimet mahdollisimman pieninä ylös. Alkuun niitä sai nyhtää hartiavoimin, mutta nyttemmin irtoavat jo varsin helposti. Kasvuaikaan kaksikin kertaa viikossa alue on tarkastettava ja taimia poistettava, jotta ne eivät ehdi kerätä voimaa ja kasvaa suuriksi. Japanintatar on varsin nopeakasvuinen. Neljän vuoden kitkentä ei vielä ole laisinkaan ohi, mutta tuottaa kyllä selvästi tulosta. Maasta pongahtavat taimet ovat hentoisempia ja ilmestymistahti huomattavasti harventunut. 

Kitkemiäni taimia en laita sen enempää avo- kuin biokompostiinkaan. Laitan ne sekajätteisiin, josta ne menevät muun jätteen ohessa polttolaitokseen. En halua ottaa ainuttakaan riskiä, että jokin taimi saisi tilaisuuden ryhtyä kasvamaan jossain toisessa paikassa pihallani tai missään muuallakaan. Haitallisten vieraslajien hävittämisessä on oltava huolellinen, eikä kitkentäjätettä saa missään nimessä sijoittaa paikkaan, jossa niillä on mahdollisuus aloittaa uusi itäminen.


Naapuri purki pari vuotta sitten välissämme olleen lauta-aidan pois. Olihan se vähän kulahtanut, mutta olisin halunnut tilalle jonkinlaisen aidan. Tykkään, että pihallani ja puutarhallani on seinä ja raja. Naapurin tontti on edellisen omistajan autokatosrakentamisen myötä merkittävästi meidän tonttiamme korkeammalla. Naapurin puolelta vyöryy meille idänvirpiangervoa. Alkuun en tykännyt siitäkään, mutta japanintatarin jälkeen idänvirpiangervo on hyvinkin siedettävä. Kukkiessaan se on kaunis ja muutenkin mukavan vehreä.  Siinäkin mielessä idänvirpiangervo on hyvä ratkaisu, että se sitoo rinteessä maata ja imee sadevesiä. Lisäksi alue on talojen läheisyyden vuoksi varjoisa, mikä ei tunnu virpiangervoa laisinkaan haittaavan. 


Suorakaiteen muotoisen alueen yhdessä nurkassa kasvaa kolme siperianhernepensasta. Ylempänä taasen kasvaa kolme timanttituijaa aika lähellä naapurin entistä aitaa sekä isohko vaahtera. Hiekkakäytävän laidalla kasvaa muutama kyläkurjenpolvi ja niiden takana kallionauhusta sekä muutama vuorenkilpi. Tuijien ja hiekkakäytävän välissä ylempänä on tuivioita. Lisäksi alueella on pikkutalviota, joka näköjään alkaa kasvaa jo mustan muovin päällä olevassa hakekatteessa. 

Rusopajuangervo - Spiraea x billiardii

Kesäaikaan alue on vehreä ja idänvirpiangervojen notkuvat oksat peittävät hakkeella katetun alueen yhä tehokkaammin. Keväällä alue sen sijaan on pitkään ankea ja aneeminen. Muovin peittämälle alueelle en voi pitkään aikaan ajatellakaan istuttavani mitään syvemmälle kaivettavaa. Vähänkin kaivamalla pelkään herättäväni ja aktivoivani maassa yhä olevan japanintatarin juurakon. Luultavasti minun on vain siedettävä ärsyttävää paikkaa ja jatkettava taistelua tatarintaimien kanssa, jotta ne eivät saa minusta niskaotetta.

Keltakärsämö - Achillea micrantha

Haasteen säännöt:


1. Kerro postauksessasi haasteen aloittaja (Minna/Hiidenkiven puutarhassa)
2. Tässä haasteessa on oltava joku pihasuunnitteluun liittyvä asia. Ongelmakohdan koolla ei ole väliä, mutta mitä kamalampi sitä parempi ;)
3. Haasta 1-3 täydellisen pihan omistavaa bloggaajaa.

Haastan seuraavat blogit esittelemään täydellisten puutarhojensa ongelmakohtia (onkohan niitä edes?):


Autuas olo
Navettapiian Puuhamaa
Unelmia ruusuista

Haasteen saa vapaasti ottaa muutkin. Olkaa hyvä!


24 kommenttia:

  1. Ongelmapaikkoja on monta. Hyvin osaa niiltäkin aina ummistaa silmänsä, kunnes aika on kypsä.
    Sinun taistelusi tatarta vastaa on kyllä kovin pitkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ei ole edes tarpeen pyrkiä täydellisyyteen, mutta toisaalta pieni tyytymättömyys toimii myös kehittämisen moottorina.
      Tatarit ovat sitkeitä kasveja ja lähtevät uuteen kasvuun pienestä palasta. Taitaa mennä vielä toinenkin neljä vuotta tässä taistelussa.

      Poista
  2. Kiitos rohkeudesta napata haaste :) Hienoja pohdintoja olit laittanut alkuun, samankaltaisia ajatuksia oli itsellänikin. Täydet sympatiat sinulle: japanintatar on varmasti ihan yhtä hankala hävitettävä kuin tuoksuvatukkakin, jonka kanssa itse tappelen. Yritin miettiä, millä ongelmapaikkaasi saisi kohennettua, mutta eipä siinä oikein vaihtoehtoja ole niin kauan kuin täytyy pitää muovikatetta. Ehkä keväällä kukkivia sipulikasveja tai perennoja ruukuissa? Ne voisi talvettaa joko kellarissa tai maahan ruukuissaan kaivettuna ja siirtää lumien sulettua piristämään aluetta. Onneksi alat olla jo voiton puolella tatarin kanssa. Noin pitkän taiston jälkeen sinulla onkin varmasti jo jotain mielessä, mitä haluaisit tuolla nähdä ;) Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuksuvatukka on tosiaan vaikea hävitettävä. Sitäkin yritän karsia koistakin paikoista ja olen onnistunutkin. Tatar on siinä mielessä hankala, että sen maan sisällä oleva juurakko on valtava ja käsivoimin mahdoton kaivettava. Ja tatar leviää helposti syrjäyttäen muut kasvit, mikä on yksi syy sen merkittävään haitallisuuteen.
      Virpiangervot viherrettyvät alueen kesäisin ja talvella siellä on yleensä lunta. Jos naapuri ryhtyy omalta puoleltaan konevoimin pihaa kunnostamaan, voisin pyytää samalla kaivamaan tatarit juurakon meiltä pois. Omalta puolelta tuohon kohtaan ei koneella pääse ja käsin tatarit juurakkoa on mahdoton kaivaa pois. Muovi olkoon paikallaan, kunnes tatarin elinvoima ehtyy. Siihen voi mennä vielä aikaa.

      Poista
  3. Melkoinen riesa tuo tatar. Onneksi olet jo voiton puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen riesa. En ikinä suosittele kenellekään sen istuttamista. Eikä sitä kai enää saa istuttakaan tuon haittaluokituksen vuoksi.

      Poista
  4. Voi millainen urakka sinulla onkaan ollut tuon tatarin kanssa, vaan onneksi näyttää jo helpottavan ettei enää ihan niin ahkerasti pukkaa esiin. Peukut pystyyn että häviää viimeisetkin♥ Jotkut kasveista on kyllä harmillisen sitkeitä:) Leppoisaa kesäpäivää♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Urakkaa on riittänyt ja vähän vielä riittää eteenpäinkin. Nyt ymmärrän hyvin, miksi nämä isokokoiset tatarit luokitellaan haitallisiksi vieraslajeiksi.
      Kesäpäivä on ollut mukava. Aurinkoista alkavaa viikkoa sinulle!

      Poista
  5. Kiitos haasteesta! Mullon ainaki kehittyny erinomaane taito kääntää pää toisehen suuntahan tiätyys paikoos. Minkähän niistä monista vai näytänkö kaikki :D
    Onneksi mullei tuata oo. Toivottavasti kohta ei sullakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on hieno puutarha, mutta varmaan löydöt jotain, jonka haluaisit muuttaa. Minulla on lukuisia ongelmapaikkoja, mutta valitsin esittelyyn paikan, joka sieppaa eniten. Tosin osaan hyvin pään kääntämisen tai peräti silmien ummistamisen.
      Japanin- ja jättitatar ovat kummatkin vihoviimeisiä. Hyvä, ettei niitä enää edes saa istuttaa.

      Poista
  6. uskon että on hirmuinen työ saada se poistettua, ja varsinkin kun se on lähellä muita. Meillä on sukulainen röyhytatar, joka on onneksi sellaisessa kohdassa mistä pääsee ruohonleikkurilla kiertämään ympäri. Silloin kun taloa rakennettiin 30 vuotta sitten, tuli istutettua tuoksuvatukkaa vähän sinne ja tänne, kun saatiin sitä vapaasti naapurista. Siinäkin oli hirmu työ myöhemmin poistaa, juurakko sahattiin lopuksi maantasalle moottorisahalla kun ei käsipelillä rahkeet enää riittäneet. Myrkky olisi se viimeinen keino, mutta sitä keinoa pitää käyttää todella harkiten.
    Toivottavasti taistelusi tatarta vastaan loppuu pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Röyhytatar ei vissiin kuulu haitallisiin vieraslajeihin, mutta harmillisia kaikki, jotka leviävät holtittomasti. Tuoksuvatukka oli suosittu pihakasvi vielä 90-luvullakin, 80-luvusta puhumattakaan. Sitäkin riesaa meiltä löytyy, mutta sen poistamisen olen kokenut helpommaksi. Pitäisi varmaan tehdä lista kasveista, joiden suhteen pitää olla tosi varovainen.

      Poista
  7. Voihan tatar! Kuulostaa että taistelu on kääntymässä sinun voitoksi. Yes.
    Muutoin tuo alue näyttää katsojan silmiin vehmaalta. Kuten sanoit, jokainen näkee alueen eri tavoin. Itselle karmea paikka ei näytä toisen silmin miltään. Tosin, se vieras ei joudu katsomaan sitä päivittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tatar alkaa nujertua. Yhä sen taimia ilmestyy, joten juurakko on elossa. Tatarin juurakko saattaa maassa pysyä hengissä pitkään ja siksi tuon alueen kaivamisessa pitää olla maltillinen.
      Näin kesällä alue onko rehevä, mutta muulloin todella tylsä. Ehkä se vaivaa minua eniten juuri tuon vaikean tatarin vuoksi.

      Poista
  8. Tuo japanintatar on varmasti aika kiusallinen mutta olethan jo kuitenkin melko hyvin siitä selvinnyt.
    Kesäkodissa meillä on tuo niin yleinen vuohenputki ollut aikamoinen riesa ja muutoinkin rehevä luonto tahtoo ottaa takaisin omansa eli kuten sanonta kuuluu: luonto kammoo tyhjää paikkaa ja nyt tänä kesänä näyttää siltä, että minun istutukseni on jäämässä toiseksi kilpailussa rehevän heinikon kanssa.
    Täällä blogeissa on esillä mitä kauniinpia pihoja ja puutarhoja mutta uskon samoin kun sinäkin kirjoitit, että tuskin on kotipihaa jossa ei jossain nurkassa olisi kohentamisen varaa tai ainakin se ei miellytä ehkä vieraan silmää jos ei omaakaan.
    Olen ollut ahkera blogisi lukija ja muistan muutamia kuvia sieltä ihan alkutaipaleelta ja mikä muutos onkaan pihallasi tapahtunut ja valtavasti olet työtunteja pihaasi laittanut. Uskon kuitenkin, että vielä nyt kirjoittamiesi ” epäkohtien” lisäksi löydät pihaltasi jotain muutettavaa tai kohennettavaa. Eikös se ole juuri niin, että puutarha/ piha ei ole tai tule koskaan valmiiksi.
    Rohkeasti kuitenkin toit esille juuri ne epäkohdat jotka ovat sinua haitanneet ja mielessäsi pyörineet. Tämä haaste on tosi hyvä, mutta siihen tarttuminen vaatii rohkeutta ja uskallusta. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Epäkohtien esittely vaatii vähän uskallusta, mutta se kannattaa, jotta muutkin rohkenevat niin tehdä. Monilla on se käsitys, että kaikkien muiden puutarhat on kauniita ja vain omassa pihassa ongelmia. Ehkä se on osa suomalaista vaatimattomuutta.
      Japanin- ja jättitatar ovat kumpainenkin hankalia ja helposti leviäviä kasveja. Ne syrjäyttävät muut kasvit ja siksi ne on luokiteltu haitallisiksi vieraslajeiksi. Siksikin on vähän ylimääräisiä paineita, etten saa päästää tataria omalta pihalta muualle. Tontin omistaja on vastuussa.
      Onkohan muuten kukaan tehnyt tutkimusta, kuinka kauan kestää siinä, kun luonto on ottanut omansa ja ihmisen istutukset katoavat?

      Poista
  9. Ihailtavaa sitkeyttä tatarin suhteen. Jokaisella on tosiaan paikkoja, joita ei mielellään esittele. Sellaista se on puutarhan kanssa, aina jotain korjattavaa ja suunniteltavaa. Jutun juoni onkin siinä ja se tekee hommasta mielekästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tatarin hävittämisessä on pakko olla sitkeä, kun kaivinkonettakaan ei tuonne saa mahtumaan. Tämän haasteen positiivinen puoli on löytää uusia näkökulmia ja ideoita. Ongelma voi siis olla ongelma vain itselle ja joku toinen näkee sen mahdollisuuden. Kuten sanoit, puutarha elää jatkuvasti ja se on kiehtovaa.

      Poista
  10. Minulle oli tulla tatarta toisen taimen mukana, onneksi tunnistin ja huomasin heti ettei vahinkoa päässyt syntymään. Sama juttu on käynyt pari kertaa vuohenkellon kanssa vaikka olen muka pessyt ja tarkistanut juurakon. Sinnikäs olet ollut tatarin kanssa ja se on palkittu, selvästi on alkanut väsymään kertomasi perusteella.
    Angervot voisi kuulostaa paikkaan oivalta kasvilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno juttu, että olet löytänyt harmilliset vieraat ajoissa. Tatarista eroon pääseminen on vuosien projekti. Sinnikkyys on tatarin suhteen pakollista. Onneksi tuo ongelma-alue ei ole kovin keskeinen, joskin joka päivä sen kulkiessa näkee. Aika varmasti tuo helpotuksen, joten en aio ottaa tilanteesta päänsärkyä.
      Naapurista meille levinnyt virpiangervo vaikuttaa paikkaan sopivalta kasvilta. Luonto näyttää tehneen ratkaisun puolestani.

      Poista
  11. Tuota tatarta ei onneks oo tullu hankittuu. Pihlaja-angervo muatilalla navetan ikkunan alla rupes kanssa rehentelemään, Kaivinkone nujerti sen. Suap nähä miten meillä pilvikirsikan kanssa käyp. Ihan raundabit laitettiin vesoille ja nyt ei uusia taimia oo tullu, ruska kahotaan vielä emopuusta ja sen jäläkeen kuajetaan. Meillä aitan ja viimekesänä tehyn varaston välissä on vähän ongelmakohta, sorakko on ja mietintä miten sen hoitaa. Ol kyllä sorakostakin hyötyy. Olli viimeks käyvessään muurinpohja lettujen paistopaikan järjesti siihen, Punakussiiset valtas entisen paikan. Hyvin suatiin ympärille tuolit ja lettujakin tul melekein 50, ol meitä syöjiäkin kaheksan. Nyt tuas luiskahti vähän sivuraiteille tää aihe!
    Idänvirpiangervo on hieno kasvi ja maltillisesti levivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pilvikirskka taitaa kuulua myös haitallisten luetteloon. Toivottavasti saatte sen leviämisen nujerrettua. Pihlaja-angervon kiihkeästi leviämisestä luin joskus omaa puutarhaa rakentaessani ja päätin olla sitä istuttamatta. Kerrankin älysin jotain ajoissa.
      Ihan herahti vesi kielelle lukiessani noista muurinpohjaletuista. Ovat kyllä niin taivaallisen hyvää herkkua. Meillä oli vuosia sitten paikka, jossa niitä paistettiin. Enää ei ole, mutta joskus sentään paistan tavallisia lettuja ulkogrillillä.
      Helposti jutut menevät sivuraiteille, mutta se on sallittua ja mukavaa. Sinulla on kiva tapa jutustella ja murre tuo siihen kivan lisän. Tykkään kovasti.

      Poista
  12. Inhottava urakka. Itse pääsin jostakin tatarista voitolle kahdessa vuodessa, mutta E oli kyllä yrittänyt hävittää sitä jo aikaisemmin, joten ei ollut minun aloittaessa enää täysissä voimissa. Juurien pois kaivamisen jälkeen, turvauduin glysofaattiin, vaikken myrkkyjen ystävä olekaan (turvauduin siihen tosin myös vuohenputken ja elämänlangan takia). Levittelin pensselillä vahvaksi lantrattua myrkkyä suoraan tatarin lehdille sitä mukaan kun uusia alkuja tuli. Kaksi kesää piti jatkaa. Tänä vuonna sitä ei ole enää näkynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi inhottava urakka, kun yhtään ei tiedä, miten pitkään homma kestää ja saako kasvin kokonaan pois. Yritän välttää glysofaattia jo senkin vuoksi, että asumme pohjavesialueella. Kaivaminen ja kitkeminen sekä muovilla kattaminen on toiminut odotettua paremmin, mutta työ jatkuu, eikä lopputuloksesta vielä ole varmuutta.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!