Kolmen päivän Tampere-loma

Tammerkoski

 

Kesä on pääsääntöisesti kulunut omissa nurkissa. Viihdyn hyvin kotona, eikä tekemisestä ole puutetta. Pieni poikkeus normaaliin arkeen tekee aina terää. Tamperelainen ystäväni kutsui minut vierailulle. Edellisillä kerroilla hän on esitellyt minulle Tampereen museoita, arkkitehtuuria, puistoja ja vaikka mitä mielenkiintoista. Päivä tai kaksikaan ei millään riitä, kun kaupunkia katsellessa on syötävä, kahviteltava ja syvennyttävä myös keskustelemaan niin menneistä kuin nykypäivän asioistakin.

Tammerlammen kesän 2024 teos: Jarno Vesala "Pysähdys"

Matkustin Tampereelle junalla ja majoituin pariksi yöksi keskustahotelliin. Ensimmäisen päivän aloitimme kahvittelemalla Tammelan torilla. Voi mahdoton, miten ihania makeita ja suolaisia leivonnaisia torikahviloissa oli tarjolla. Ei todellakaan mitään muoviin pakattuja muffinseja tai juustosämpylöitä. Ei, vaan suussa sulavia juusto- ja muita kakkupaloja, piiraita ja pasteijoita. Vieläpä kukkarolle sopivin hinnoin.

Kahvihetken jälkeen suuntasimme tutustumaan Raili ja Reima Pietilän suunnittelemaan Liisankallion kaupunginosassa olevaan Kalevan kirkkoon. Kirkon rakentaminen aloitettiin 1954 ja se valmistui 1955. Massiivinen betonirakennus on sisältä huomattavasti lempeämmän oloinen.

 
Seuraavaksi tutustuimme Annikinkadun puutarhakortteliin, joka on toinen jäljellä olevista tamperelaisista umpipihaisista puutalokorttelista. Toinen on Amurin työläismuseo. 1907-1908 valmistunut puutalokortteli aiottiin purkaa. Asukkaat ja monet muut ihmiset ryhtyivät aktiivisesti puolustamaan korttelia ja vaatimaan sen säilyttämistä. He onnistuivat. Yhteisöllinen asuinyhteisö jatkaa korttelissa syntynyttä tapahtumaperinnettä joka toinen vuosi järjestettävän Annikin Runofestivaalin muodossa. 

Tirkkosen talo, Kauppakadun ja Kuninkaankadun kulma

 
Iltapäivällä osallistuimme opastettuun arkkitehti Birger Federleyn suunnittelemien jugend-rakennuksia esittelevään kävelykierrokseen. Lukuisia Federleyn kauniita jugend-rakennuksia olen jo ennenkin ihaillut, mutta nyt saimme niistä paljon yksityiskohtaista tietoa. Puolitoista tuntia kului kuin siivillä. Ja tuntui jaloissa, sillä kierrokseen oli ympätty monen rakennuksen lisäksi runsaasti reipasta kävelyä helteisessä säässä.

Vehonniemen näkötorni

Ensimmäisen päivän helteisen sään kuntoilu oppaan perässä verotti sen verran voimia, että päätimme ulottaa kulttuurikierroksemme Tampereen ulkopuolelle henkilöautoa käyttäen. Suuntasimme Kangasalalle. 

"Roineen armaiset aallot"

Vehoniemen harjulle kiivetessämme korvissa soi monille tuttu "Kesäpäivä Kangasalalla". Väkisinkin aloin hyräillä "Mä oksalla ylimmällä oon Harjulan seljänteen; niin kauas kuin silmään siintää, nään järviä lahtineen. Kas Längelmävesi tuolla vöin hopeisin hohtelee, ja Roineen armaiset aallot sen rantoa hyväelee". 

Näkötornista maisemat avautuivat huikaisevan hienoina.

Näkötornin juurella on Vehoniemen automuseo. Sen kahvilasta ostimme juotavaa hellepäivän virkistykseksi. Toki meidän oli kierrettävä katsomassa hienoja autoja. Kulkuneuvot ovat hyvässä järjestyksessä ja hienosti kiillotettuja. Museoon on vapaa pääsy.

Pälkäneen rauniokirkko

Matkan varrelle osui Pälkäneen rauniokirkko, joka oli ilman muuta käytävä katsomassa lähempää. Pyhän Mikaelin kirkko on rakennettu luultavasti 1495-1505 välisenä aikana. 1700-luvulla hiekkamaalle perustetun kirkon perustukset alkoivat pettää ja seinät halkeilla. Lopulta kirkko hylättiin Pälkäneen uuden kirkon valmistuttua.

Ruotsalainen retkikunta vei hautausmaalta 55 vainajan pääkallot tutkimuksia varten 1800-luvun lopulla. Pääkallot ovat sittemmin siirtyneet Karoliinisen instituutin haltuun. Suomi on pyytänyt asianmukaisesti haudattaviksi pääkallojen palautusta, johon on vihdoin keväällä 2024 saatu suostumus. 

Voipaalan taidekeskus

Rauniokirkolta jatkettiin matkaa Sääksmäellä sijaitsevaan Voipaalan taidekeskukseen. Vanha kartanoalue on jo sinällään kaunis. Kiersimme alueen näyttelyt, ihastelimme vanhoja rakennuksia sekä 1700-luvulla perustettua barokkipuutarhaa, joka on varmasti hienoin nähtävyys keväällä lukuisten hedelmäpuiden kukkiessa. Voipaalan taidekeskukselta lähtee ulkoilupolkuja, myös reitti Rapolan muinaislinnaan. Totesimme täydeltä taivaalta porottavan auringon tekevän kiipeämisen Rapolanharjulle liian tukalaksi. 

Visavuori: Emil Wikströmin taiteilijakoti

Päivän mielenkiintoisin kohde oli mielestäni Visavuoren Emil Wikströmin taiteilijakoti ja ateljee Sääksmäellä, Valkeakoskella. Upealla paikalla, Vanajaveden rannalla sijaitseva mielenkiintoinen paikka. Visavuoren alueella on myös Emil Wikströmin tyttärenpojan, pilapiirtäjä Kari Suomalaisen tuotantoa esittelevä paviljonki. Se on rakennettu Emil Wikströmin kasvihuoneen paikalle.

Emil Wikströmin käsiala näkyy niin rakenteissa kuin huonekaluissakin

 

Emil Wikströmin ja puolison (Alice Högström) makuuhuone

Hotelli Torni Hämeenpuiston suunnasta illalla kuvattuna.

 
Pitkän ja antoisan kulttuuripitoisen päivän päätteeksi huristelimme vielä hissillä hotelli Tornin 25:een kerrokseen, jossa nautimme kylmät virvoitusjuomat komeita tamperelaismaisemia ihastellen.

Pyynikin kirkkopuisto

Kolmannen vierailupäivän yhdessä nautitun aamiaisen jälkeen suuntasimme askeleemme kohti Pyynikin kirkkopuistoa, jossa on hautamuistomerkkejä pääosin 1860-70 -luvulta. Ystävälläni on puhelimessaan appi, jonka avulla saatoimme kuunnella valitsemamme muistomerkin historiasta.

Tampereen taidemuseo

Seuraava kohteemme oli Tampereen taidemuseon Hyper -näyttely, jossa veistokset esittävät ihmiskehon sellaisena kuin se on, pienintä yksityiskohtaa, kuten ihohuokosta, ryppyä, partakarvaa ja hikikarpaloa myöten. Osa teoksista on kooltaan tavallista ihmistä suurempia. 

Zharko Basheski: Ordinary Man, 2009-2010

Hämmentävää, kuinka luonnollisen näköisiä yksityiskohtia teoksissa on. Teki mieli koskettaa ihmishahmoja tunteakseen ihon pehmeyden ja lämmön. Se ei ole kuitenkaan sallittua, joten täytyi luottaa mielikuvituksen voimaan.

Emil Aaltonen

Museokierroksemme päätimme Pyynikinlinnaan, joka on suomalaisen kenkäteollisuuden merkkihenkilön, vuorineuvos Emil Aaltosen koti ja nykyisin museo.

Opastetulla kierroksella saa hyvän käsityksen Emil Aaltosesta ihmisenä ja tehtailijana. Monet suomalaiset ovat kävelleet Aaltosen kengissä. Minäkin. Hämmästyin, miten monitaitoinen ja mielenkiintoinen persoona Emil Aaltonen on ollut.

Hatanpään arboretumin ruusut

Vierailun päätimme Hatanpään arboretumin ruusutarhaan, jossa ryhmäruusut kukkivat parhaillaan kauniina. Ruusujen ihastelun ja pienen puistokierroksen lisäksi söimme herkullisen hedelmäiset vohvelit. Sitten olikin jo aika suunnata kohti rautatieasemaa ja aloittaa junamatka kotiin.

Tampereen talot, kadut, puistot, museot ja monet muut nähtävyydet tuli koettua ystäväni toimiessa innostavana oppaana. Kolmas intensiivinen Tampere-vierailuni ei tule jäämään viimeiseksi, koska paljon kiinnostavaa jäi näkemättä ja kokematta. Moni paikka on vasta päällisin puolin tutustuttu ja ansaitsee tulla käydyksi toistamiseen. 

Hatanpään arboretum

 
Tutun ihmisen kanssa kiertely on mukavaa, kun välillä istahdetaan, jutellaan niitä näitä, muistellaan menneitä ja pohditaan tulevaisuutta. Jännää, ettei välttämättä tarvitse matkustaa Euroopan vanhoihin kaupunkeihin ammentamaan kulttuuria ja katselemaan historiallisia kohteita. Mielenkiintoisia paikkoja löytyy kotimaastakin. Huomaamattomatkin paikat ja rakennukset alkavat elämään uudella tavalla, kun syventyy niistä kertoviin tietoihin ja tarinoihin.

 

Vanhoja luita etsimässä

 
Tammi-helmikuussa luin 10 kirjaa, joista kaksi viisisataasivuista järkälettä. Hyllyssä avaamista odottaa muutamia ostettuja ja joitakin kirjastosta lainattuja kirjoja. Ajanviete tulevillekin illoille on turvattu. 

Elämä ilman lukutaitoa ja kirjoja olisi taatusti monin verroin ankeampaa. Sen huomasin taas konkreettisesti painettuani Iida Turpeisen Elolliset -kirjan takakannen kiinni. Olipa lumoava kirja. Se sysäsi minut tutkimaan historian tapahtumia ja ahmimaan itseni täyteen uutta tietoa. Karttaakin olen pyöritellyt tietokoneen näytöllä paikallistaakseni Iida Turpeisen kuvaamia paikkoja.

Luonnontieteellinen museo, Helsinki, kuva Wikipedia

Kirjassa kuljetaan läpi 300 vuoden tieteen ja taiteen merkeissä. Tarinassa lähdetään liikkeelle v. 1741 kapteeni Vitus Beringin retkikunnan kanssa tarkoituksena etsiä meritie Aasiasta Amerikkaan. Punaisena lankana kulkee teologi ja luonnontieteilijä Georg Wilhelm Stellerin pohjoisella tutkimusretkellä löytämä merinisäkäs, joka sai löytäjänsä mukaan nimekseen stellerinmerilehmä.

Stellerin merilehmän luuranko Luonnontieteellisessä museossa

Kirjailija on rakentanut historian luurankojen ympärille lukuisia kerroksia lihaa ja nahkaa, tieteen ja taiteen maustaman johdonmukaisen polun menneisyydestä tähän päivään. Faktaan on lisätty fiktiota juuri sen verran, että tarinaa on helppo seurata ja tapahtumat ymmärtää. Näin kerrottuna historian tunneilla olisi suorastaan ilo istua ja imeä oppia itseensä.

Ennen Iida Turpeisen kirjaa en ole tiennyt stellerinmerilehmästä yhtään mitään. Moni muukin historian tapahtuma tulee kirjan myötä tietoisuuteeni joko aivan uutena tai täsmennettynä.

Stellerin piirtämiä luonnoksia merilehmästä

Heti kirjan luettuani päätin, että minun on mahdollisimman pian matkustettava Helsingin Luonnontieteelliseen museoon. En ole käynyt siellä vuosikausiin, vaikka monesti se on ollut käyntisuunnitelmissa. Museo sulkeutuu klo 17, lipunmyynti puoli tuntia aiemmin. Olin museossa 16.20. Kysyin lipunmyynnistä stellerinmerilehmän sijaintia, jolloin kaveri totesi naurahtaen, että olet tainnut lukea Iida Turpeisen kirjan. Myönsin, en ollut kuulemma ainoa. Sain ohjeet, joiden avulla löysin helposti luurangot ja samantien myös stellerinmerilehmän.

Stellerinmerilehmän luuranko on tuotu Suomeen 1861. Sen harvinaisuutta korostaa se, että tämä meidän luurankomme on tiettävästi toinen kahdesta säilyneestä stellerinmerilehmän luurangosta, jotka ovat peräisin luonnollisesti kuolleesta yksilöstä. Lähes kaikki muut maailman museoissa olevat luurangot on koottu teurastuspaikoilta löydetyistä jäännöksistä eli siten ne sisältävät osia useista eri yksilöistä.

Stellerinmerilehmän päätyminen helsinkiläiseen museoon ei ole pelkästään sattumien summa. Merkittävä osuutensa asiassa on mm. Alaskassa kuvernöörinä toimineella helsinkiläissyntyisellä Johan Hampus Furuhjelmillä (1821-1906), joka keräsi merkittävän luonnontieteellisen kokoelman. Tähän kokoelmaan kuului myös Helsingin museossa oleva stellerinmerilehmä.

Hilda Olson 1832-1915

Näin kansainvälisen naistenpäivän paikkeilla on hyvä miettiä naisen asemaa niin nykyhetkessä kuin menneinä aikoina. Iida Turpeisen tarinassa osansa on suomalaisella taidemaalarilla ja kuvittajalla Hilda Olsonilla. Tuntuu tuskaiselta, kuinka 1800-luvun miesten maailmassa palkitun ja lahjakkaan taiteilijan oli liki mahdotonta työllistyä ja elättää itseään osaamillaan taidoilla.

Hilda Olson toimi avustajana professori Alexander von Nordmannin eläintieteellisissä tutkimuksissa. Olson piirsi yli 300 kappaletta eri hämähäkkilajeja esittäviä akvarelleja. Nämä piirrokset ovat nykyisin Luonnontieteellisen keskusmuseon kokoelmissa. Toivon, että  piirroksista kootaan näyttely meidän kaikkien nähtäväksi.

Hilda Olsonin työ von Nordmanin avustajana kesti noin kolmen vuoden ajan päättyen professorin kuolemaan. Tämän jälkeen Olson toimi muutaman vuoden Helsingin maistraatin puhtaaksikirjoittajana. Hän muutti loppuelämäkseen 1878 Lontooseen, jossa työskenteli tapettitehtaan mallipiirtäjänä.

Haminan mursu

Sain pikakäynnilläni luonnontieteelliseen museoon sen, mitä olin lähtenyt hakemaankin. Onhan se nyt huippukokemus nähdä luuranko, joka on Helsingin luonnontieteellisen museon arvokkain näyte. Koin ylpeyttä niistä historiamme henkilöistä, jotka ovat edesauttaneet stellerinmerilehmän päätymistä meidän kaikkien nähtäväksemme.

Vielä ennen bussille lähtöä pysähdyin katselemaan museon aulassa esillä olevaa Haminan mursua. Monet varmaan muistavat mediassa kesällä 2022 tutuksi tulleen mursun, joka oli eksynyt maalle Haminan ja Kotkan rantojen kautta. Mursuressukan elämä päättyi surullisesti kuolemaan. Tutkimusten mukaan mursun kuolinsyy oli nälkiintyminen. Eläin konservoitiin ja asetettiin näytteille syyskuussa 2023.

Luonnontieteellisen museon porraskäytävä

Seuraavaksi aion lukea Aura Koiviston kirjan "Mies ja merilehmä". Arvaatte varmaan, että kirja käsittelee samaista tutkimusretkeä ja stellerinmerilehmän löytymistä. Kirjassa pohditaan myös entisajan luonnontutkijoiden maailmankuvaa ja heidän suhdettaan luontoon. Jonotan kirjaa kirjastosta. 

Näin sitä sattuu ja tapahtuu, kun tarttuu kirjan kansiin ja ryhtyy lukemaan. Kirjaimet, sanat ja lauseet johdattavat poluille, joiden kulkua ei ennalta voi mitenkään arvata. Olen taas ammentanut runsaasti tiedonjyviä, joista voi vain iloita. Jos on tieto valtaa, on sen imeminen itseensä myös valtavan nautinnollista. Erityisen nautinollisia ovat tällaiset lukukokemukset, jotka johdattavat uusiin kokemuksiin, uusien asioiden äärelle. Näin minulle kävi Iida Turpeisen Elolliset -kirjan luettuani.

Paavolan tammi - sekä muita lohjalaisia luontokohteita

 
Paavolan tammesta on puhuttu runsaasti. Sen väitetään olevan jo somejulkkis. Olen pitkään halunnut nähdä tuon puujätin ja siihen tarjoutui hyvä tilaisuus kahden paikallisen naisen seurassa. Sainpa samalla erinomaisen opastuksen ryyditettynä rouvien Lohjaan liittyvillä lapsuuden- ja nuoruudenaikaisilla muistoilla.

Paavolan tammi on helppo löytää ja sen luo jaksaa vähävoimaisempikin kävellä. Tammi sijaitsee Lohjansaaren eteläosassa, luonnonsuojelualueeksi rauhoitetulla alueella. Puun luo vie noin kilometrin mittainen luontopolku.

Sää ei ollut paras mahdollinen, kun sade uhkasi kastella meidät ja tuuli kaataa. Lehtometsän suojassa isotkaan sadepisarat eivät meitä häirinneet. Myös tuuli menetti voimansa.

Polulla kulkiessa silmä ja sielu lepäsi. Linnut lauloivat oksistossa, eikä kuulunut autojen, ei edes ihmisten ääniä. Mitä nyt me kolme naista höpötimme. Ja muutama vastaantuleva lintubongari kiikarit kaulassaan.

Aluskasvillisuudessa kieloja on kaikkialla. Pähkinäpensaita on runsaasti, joitakin lehmuksia ja tietenkin tammia.

Puiden tehtävänä on lahota osaksi luontoa.

Pikkupuron ja kosteikon yli kulkee leveät "pitkospuut".

Ja vihdoin - siellä se häämöttää - Suomen kauneimmaksi sanottu tammi. Puun iäksi arvioidaan noin 300 vuotta. Ympärysmittaa sille on kertynyt yli 470 cm.

Tammen ympäriltä on kaadettu lukuisia kuusia, jotta puu saisi enemmän valoa. Tammen suojaksi on osan matkaa laitettu naruaitaus, jotta ihmiset ymmärtäisivät olla tallomatta puun juuria. Niin mukavaa kuin olisikin käydä puuta halaamassa, sallimme sille oman rauhan.

Ei tarvinnut mennä tammen tyvelle katsellakseen ympäristöä puun näkövinkkelistä. Laihat ja alaoksistaan kuivat kuuset näyttivät vartioivan vanhan tammen rauhaa.

Paavolan tammen luona on pöytäryhmä, jos vaikka haluaa pullakahvit retkellä nauttia. Meillä oli muut suunnitelmat, joten aikamme puuta ihasteltuamme lähdimme paluumatkalle.

Lohjansaaresta ajoimme Virkkalan kautta kohti Lohjan keskustaa. Matkalla  pysähdyimme tutustumaan Petter Forsströmin puistoon, jota ollaan parhaillaan kunnostamassa näyttäväksi muotopuutarhaksi osana Lohjan kaupungin 700-vuotisjuhlaa.

Petter Forsströmin puutarha valmistui vuonna 1923. Sen on suunnitellut Suomen tunnetuimpiin puutarha-arkkitehteihin kuuluva Paul Olsson (mm. Naantalin Kultarannan puutarhan suunnittelija).

Kukkauurnat ovat Petter Forsströmin ajalta. Niihin istutetaan kesäkukkia.

Petter Forsström toimi isänsä perustaman Lohjan kalkkitehdas Oy:n toimitusjohtajana. Lohjan seudulla hänet tunnetaan Kalkki-Petterinä. Petter Forsströmin asuintalo sijaitsi lähellä muotopuutarhan yläosaa. Rakennus on purettu.

Rinteeseen sijoittuva muotopuutarha laskeutuu alas kohti Petter Forsstömin tietä. Tien toisella puolella on tehtailijan aikaisia omenapuuviljelmiä. Kauempana näkyy vanhat kalkkitehtaan rakennukset.

Pihlajat kukkivat parhaillaan valtoimenaan. Tavallisten pihlajien lisäksi Petter Forsströmin puistossa on myös kuvan pihlajia. Sanokaa viisaat, onko kyseessä suomenpihlaja (Sorbus hybrida) vai joku muu?

Kun kerran lähellä olimme, piti samalla käydä katsastamassa Pähkinänniemi, joka sekin liittyy Petter Forrströmiin. Pähkinäniemi on toiminut aikanaan kalkkitehtaan työntekijöiden virkistysalueena. Alueelle perustettiin tehtaan aloitteesta nk. kansapuisto, jossa on säilynyt lehtipuukujanne, polkuja ja uimaranta.

Pähkinäniemessä kasvaa luonnostaan runsaasti pähkinäpensaita. Tai puiksihan niitä jo kokonsa puolesta voisi sanoa. Paljon oli myös jäänteitä kalkkitehtaan varhaisaikojen istutetuista puutarhakasveista. Mm. syreeneitä, kaunokuusamaa ja varjoliljoja.

Viimeisenä kipaisimme vielä Porlaan, jossa on sijainnut biologi Hugo Laguksen perustama kalanviljelylaitos. Aktiivista kalanviljelyä Porlassa oli vuosina 1916-1995. Nykyisin alue on Lohjan kaupungin omistuksessa oleva, valtakunnalliseen lehtojensuojeluohjelmaan kuuluva lehtokorpialue (pinta ala n. 1,1 hehtaaria).

Mustakurkku-uikku. Pahoittelut vähemmän onnistuneesta otoksesta.

Kalanviljelyaltaille on vuosien mittaan kehitetty monenlaisia käyttösuunnitelmia, joista yksikään ei toistaiseksi ole johtanut mihinkään. Ensimmäisessä altaassa oli runsaasti sorsia, nokikanoja ja kaksi "oranssitupsuista" lintua, joille löysin kotona nimen mustakurkku-uikku. Toisessa altaassa uiskenteli muutama kultasäyne.

Kylmä alkukesän päivä sujui hyvässä seurassa nopeasti kaunista luontoa katsellen ja mielenkiintoista historian havinaa kuunnellen. Opin taas paljon uutta ja löysin paikkoja, joihin haluan palata toisenkin kerran.

Anemone sylvestris - Arovuokko

 
Arovuokon kera toivotan onnellista syntymäpäivää tyttärelle