Hautajaiset koronatilanteessa

Ystäväperheen lähettämä surukimppu

 

Äidin muistotilaisuus on tulevana lauantaina. Hautajaiset eivät ole iloinen tilaisuus, mutta niiden puitteissa on perinteisesti kokoonnuttu laajalla joukolla muistelemaan vainajaa ja samalla tapaamaan kaukaisempiakin sukulaisia ja etäällä asuvia tuttavia. 

Äiti oli aina valmiina osallistumaan isoihin sukutilaisuuksiin, myös hautajaisiin. Tiedän, että hän olisi halunnut suvun kokoontuvan myös omissa hautajaisissaan. Koronatilanteen vuoksi äidin toive ei toteudu, sillä jouduimme rajaamaan osanottajien määrää rankalla kädellä. Nyt sitäkin joukkoa joudumme pahimmassa tapauksessa pienentämään entisestään.

 
Maanantaina 22.2. Uudellamaalla astuu voimaan entistä tiukemmat kokoontumisrajoitukset eli edellinen 10 hengen rajoitus kaventuu kuuteen henkilöön. Aluehallintoviraston tiedotteen mukaan rajoitus koskee yleisötilaisuuksia, mutta vahva suositus on noudattaa samoja rajoituksia myös yksityistilaisuuksissa, joihin hautajaiset luetaan.

 
Kenelle sisaruksista sanot, ettei hän voi tulla äidin arkun äärelle? Kenen puolison suljet pois tilaisuudesta?  Entä kuka lapsenlapsista on riittävän tärkeä hyväksyttäväksi tilaisuuteen? Kuka taluttaa iäkkään isän jättämään jäähyväiset puolisolleen, jos vainajan kaikkien lasten ei sallita osallistua tilaisuuteen? Mihin vedät rajan, kuka on tärkein, läheisin? Kenen suru on arvokkainta?

Ymmärrän täysin rajoitukset koronatilanteen jatkuvasti vaikeutuessa. Kun ihmiset eivät oma-aloitteisesti osaa välttää ihmisjoukkoja ja noudattaa rajoituksia, pitää viranomaisten tehdä päätös heidän puolestaan. Lähipiirini on jo vuoden elänyt monella tavoin rajoittuneissa olosuhteissa. Se ei ole ollut helppoa kenellekään, mutta yhteisen edun ja itse kunkin terveyden vuoksi olemme pyrkineet noudattamaan ohjeita.

 
Omalla kohdalla olen etsinyt rajoitustenkin keskellä mielekästä tekemistä ja tsempannut ihmisiä, joiden pinnaa tilanne on kiristänyt. Olen etsinyt huonoistakin asioista hyviä puolia ja koittanut ajatella positiivisesti. Olen koittanut ymmärtää vastaan pulikoitsijoita. 

Rehellisesti sanoen myötätuntoni ja ymmärrykseni "minä itse" -porukkaa ja bilettäjiä kohtaan on nyt loppuunkaluttu. 

Jos on tärkeää taata aikuisille ihmisille pääsy kaverien kanssa ravintolaan samalla, kun toiset tekevät kaikkensa suojellakseen itseään ja muita virukselta... 

...jos kaikkien halukkaiden on päästävä kuntosalille lihaksia kasvattamaan, samalla kun viedään mahdollisuus jättää viimeiset jäähyväiset suvun vanhukselle, 

...on arvomaailmamme vinoutunut pahemman kerran.
En ymmärrä. En enää edes halua ymmärtää.

Olen tietoisesti välttänyt niin politiikan kuin uskonnokin käsittelyä blogissani. Niistä aiheista riittää jutunjuurta joka paikkaan, mutta liian helposti myös vihaisia sanoja ja väärinymmärrystä.

Puutarhablogi villasukkineen, kissajuttuineen ja arkielämän pohdintoineen riittää mainiosti minulle, vaikka puutarhaa on vaikea erottaa ihmisen muusta elämästä. Koronan keskellä surukin tuntuu tavallista suuremmalta. Siksi ehkä sielu on enemmän vereslihalla ja alttiimpi kaikenlaisille iskuille.

Jääköön tämä kannanotto yksittäiseksi heitoksi, vaikka se ei suoranaisesti politiikkaa tai uskontoa käsittelekään.

Vesi virtaa itsestään.
Ruoho kasvaa itsestään.
Ilta tulee itsestään.
Ainoa mikä ei tule itsestään
on hyvä teko.

- Tommy Taberman -

 

 

Kivoja ja vähemmän kivoja asioita

Minä käyn aina innolla postilaatikolla, vaikka yleensä siellä on joko pelkkää tyhjyyttä tai vino pino mainoksia. Keskiviikkona mainospinon ja ilmaisjakelulehtien päällä oli nimelläni varustettu kirjekuori, jonka sisältö rapisi lupaavasti. Voitin Navettapiian puuhamaa -blogin 5-vuotissynttäriarvonnassa kivan nipun siemenpusseja ja kätevät pienoistyövälineet, joille löytyy käyttöä. Lämmin kiitos Navettapiialle mieluisasta arvontavoitosta.

Muutama postaus sitten kerroin uudesta aluevaltauksestani eli äänikirjojen kuuntelukokemuksesta. Eihän se siihen yhteen kirjaan jäänyt, vaan muutaman päivän jonottamisella lainasin omasta kirjastosta Johanna Venhon Ensimmäinen nainen -äänikirjan.

Pidin kirjasta tavattoman paljon. Venho yhdistää kirjassa faktaa ja fiktiota. Kieli on äärimmäisen kaunista ja runollista. Tunnelma tempasi mukaansa ja lukiessani koin kulkevani Sylvi Kekkosen kanssa metsäpolulla. 

Viime vuonna luin Olli Jalosen Taivaanpallon, joka voitti vuoden 2018 Finlandia-palkinnon. Kirja kertoo 7-vuotiaan Agnus-pojan elämästä St.Helenan saarella ja hänen saapumisestaan 1600-luvun lopun Lontooseen. Taivaanpallo loppui siten, että lukija jäi väkisinkin miettimään, miten Agnuksen elämä jatkuu.

Vuoden 2019  lopulla Olli Jaloselta ilmestyi Merenpeitto, joka jatkaa Agnuksen kasvun ja elämän seuraamista Lontoossa. Agnuksen pohdinnat ovat monin paikoin ajatuksia herättävää ja hänen kohtalonsa koskettaa. 

Sain vihdoin luettua Merenpeiton, jonka lukeminen on vaatinut aikaa ja uppoutumista. Kumpikaan kirja ei ole sieltä helpommasta päästä, mutta siitä huolimatta tarina tempaa mukaansa ja imee lukijan 1600-luvun lopun maailmaan.

 
Venhon ja Jalosen kirjojen jälkeen voi olla vaikea päästä sisään seuraavaan kirjaan. Sen verran voimakkaan vaikutuksen kumpikin kirja minuun teki. Tiedän lukeneeni hyvän kirjan silloin, kun se kulkee lukemisen jälkeen päiviä mielessäni.

Kävin tammikuussa siivoamassa vanhempieni kaappeja ja laatikoita. Yhdestä laatikosta löytyi isäni partasuti, jolla muistan isän lapsuudessa levittäneen partavaahtoa kasvoilleen. Isä olisi heittänyt partasudin roskiin, mutta minusta se on niin hellyttävä, että pyysin sen muistoksi. Ja sain. 

Isä täytti eilen torstaina 92 vuotta. Kunnioitettavan korkea ikä. Isä on fyysisesti aika hyvässä kunnossa. Sen sijaan näkö on glaukooman vuoksi likimain mennyt, eikä kuulossakaan ole hurraamista. Suurin ongelma on muistisairaus, mutta vielä isä meidät lapset nimeltä muistaa, kunhan ensin kuulee äänemme.

Vähemmän kiva asia on pandemiaksi julistettu koronavirus. Suunnitelemani Tallinnan päiväreissu ei toteudu, sillä ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista. Luultavasti myös huhti-toukokuun RSO-konsertit peruuntuvat. Ehdin ostaa itselleni lipun Helsingin kevätmessuille. Pelkäänpä messujenkin jäävän tältä vuodelta väliin. Kun lähipiirissä on huonokuntoisia vanhuksia, on järkevää koittaa välttää suuria joukkotilaisuuksia. Saapa nähdä, mitä koronavirus vielä saa aikaan.

Sambucus racemosa - Terttuselja

Kevät etenee keikkuen, mikä pitää mielen korkealla. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta. Hyvää viikonloppua kaikille!

- Muuta ei tarvita...kuin talon täydeltä kirjoja ja puutarhan täydeltä kukkia. -

(Kuka lie näin viisaasti sanonut?)

PS. Tämän aamun uutisista luin, että RSO:n konsertit Musiikkitalossa perutaan tältä kevätkaudelta. Myös Helsingin Kevätmessut siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.