perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kivoja ja vähemmän kivoja asioita


Minä käyn aina innolla postilaatikolla, vaikka yleensä siellä on joko pelkkää tyhjyyttä tai vino pino mainoksia. Keskiviikkona mainospinon ja ilmaisjakelulehtien päällä oli nimelläni varustettu kirjekuori, jonka sisältö rapisi lupaavasti. Voitin Navettapiian puuhamaa -blogin 5-vuotissynttäriarvonnassa kivan nipun siemenpusseja ja kätevät pienoistyövälineet, joille löytyy käyttöä. Lämmin kiitos Navettapiialle mieluisasta arvontavoitosta.


Muutama postaus sitten kerroin uudesta aluevaltauksestani eli äänikirjojen kuuntelukokemuksesta. Eihän se siihen yhteen kirjaan jäänyt, vaan muutaman päivän jonottamisella lainasin omasta kirjastosta Johanna Venhon Ensimmäinen nainen -äänikirjan.

Pidin kirjasta tavattoman paljon. Venho yhdistää kirjassa faktaa ja fiktiota. Kieli on äärimmäisen kaunista ja runollista. Tunnelma tempasi mukaansa ja lukiessani koin kulkevani Sylvi Kekkosen kanssa metsäpolulla. 


Viime vuonna luin Olli Jalosen Taivaanpallon, joka voitti vuoden 2018 Finlandia-palkinnon. Kirja kertoo 7-vuotiaan Agnus-pojan elämästä St.Helenan saarella ja hänen saapumisestaan 1600-luvun lopun Lontooseen. Taivaanpallo loppui siten, että lukija jäi väkisinkin miettimään, miten Agnuksen elämä jatkuu.

Vuoden 2019  lopulla Olli Jaloselta ilmestyi Merenpeitto, joka jatkaa Agnuksen kasvun ja elämän seuraamista Lontoossa. Agnuksen pohdinnat ovat monin paikoin ajatuksia herättävää ja hänen kohtalonsa koskettaa. 

Sain vihdoin luettua Merenpeiton, jonka lukeminen on vaatinut aikaa ja uppoutumista. Kumpikaan kirja ei ole sieltä helpommasta päästä, mutta siitä huolimatta tarina tempaa mukaansa ja imee lukijan 1600-luvun lopun maailmaan.

 
Venhon ja Jalosen kirjojen jälkeen voi olla vaikea päästä sisään seuraavaan kirjaan. Sen verran voimakkaan vaikutuksen kumpikin kirja minuun teki. Tiedän lukeneeni hyvän kirjan silloin, kun se kulkee lukemisen jälkeen päiviä mielessäni.


Kävin tammikuussa siivoamassa vanhempieni kaappeja ja laatikoita. Yhdestä laatikosta löytyi isäni partasuti, jolla muistan isän lapsuudessa levittäneen partavaahtoa kasvoilleen. Isä olisi heittänyt partasudin roskiin, mutta minusta se on niin hellyttävä, että pyysin sen muistoksi. Ja sain. 

Isä täytti eilen torstaina 92 vuotta. Kunnioitettavan korkea ikä. Isä on fyysisesti aika hyvässä kunnossa. Sen sijaan näkö on glaukooman vuoksi likimain mennyt, eikä kuulossakaan ole hurraamista. Suurin ongelma on muistisairaus, mutta vielä isä meidät lapset nimeltä muistaa, kunhan ensin kuulee äänemme.


Vähemmän kiva asia on pandemiaksi julistettu koronavirus. Suunnitelemani Tallinnan päiväreissu ei toteudu, sillä ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista. Luultavasti myös huhti-toukokuun RSO-konsertit peruuntuvat. Ehdin ostaa itselleni lipun Helsingin kevätmessuille. Pelkäänpä messujenkin jäävän tältä vuodelta väliin. Kun lähipiirissä on huonokuntoisia vanhuksia, on järkevää koittaa välttää suuria joukkotilaisuuksia. Saapa nähdä, mitä koronavirus vielä saa aikaan.

Sambucus racemosa - Terttuselja

Kevät etenee keikkuen, mikä pitää mielen korkealla. Pidetään itsestämme ja toisistamme huolta. Hyvää viikonloppua kaikille!

- Muuta ei tarvita...kuin talon täydeltä kirjoja ja puutarhan täydeltä kukkia. -
(Kuka lie näin viisaasti sanonut?)


PS. Tämän aamun uutisista luin, että RSO:n konsertit Musiikkitalossa perutaan tältä kevätkaudelta. Myös Helsingin Kevätmessut siirretään myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan.

30 kommenttia:

  1. Minäkin pidin tuosta äänikirjana kuulemastani Sylvi Kekkosen elämää kuvaavasta kirjasta!Äänikirjojen lukijat ovat niin erilaisia. Meni hetki tottua taas uuteen lukijaan edellisen jälkeen. Virkkauksen lomassa niitä on tosi kiva kuunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi olen kuunnellut vasta kaksi kirjaa, joten ei ole kovin paljon kokemusta eri lukijoista. Kutomisen ohessa minustakin on mukavinta kuunnella. Makuulla nukahdan helposti.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  2. Lämpimät onnittelut isällesi!
    Ja onnea arpajaisvoitosta! Hieno palkinto.
    Juuri puhuttiin mieheni kanssa, että voisi salilla kuntopyörällä ajaessa tai juoksumatolla käppäillessä kuunnella äänikirjoja. Ehkäpä jo viikonloppuna sukellamme äänikirjojen maailmaan.
    Hyvää viikonloppua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos myös isäni puolesta!
      Kuntoillessa kuunteleminen voisikin olla ihan järkevää. Olen joskus ajanut kuntopyörällä musiikkia kuunnellen. Kirjan kuunteleminen voisi viedä vielä enemmän mukanaan.
      Hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Onnea isällesi syntymäpäivän johdosta ja siullekkin arpajaisvoitosta!
    Kyllä nyt on hyvä kestee pois väentungoksesta ja lukkii ja kuunnella kirjoja. Miun isä on hoitokodissa ja nyt ollaan kuulolla, miten hyö neuvoo noista vierailuista. Mielellään myökin kotona nyt ollaan ja monet mänöt jiäp mänemättä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla sekä omasta että isäni puolesta!
      Isän syntymäpäivää piti juhlia isommin, mutta koronan vuoksi ei käytännössä nyt juhlita laisinkaan. Toivottavasti sitten myöhemmin, vaikka alkukesällä yhdessä äidin kanssa.
      Näin kevään korvalla voi touhuta pihassa. Puutarhakasveista tuskin korona tarttuu.
      Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Tuo on muuten totta, että seuraavaan kirjaan on vaikea päästä kiinni, jos on TOSI hyvä kirja takana. Voi mennä useampi kirja, joista mikään ei tunnu oikein hyvältä.
    Matka taitaa peruuntua meiltäkin toukokuulta, mut eniten pelottaa, miten töissä pärjätään, jos virus alkaa jyllätä. Katoaako hoitajat vai asiakkaat, vai molemmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uuteen kirjaan tarttuminen on nyt työn alla. Edellisten tunnelmasta en ole edelleenkään vielä irronnut.
      Nyt menee monen matkasuunnitelmat uusiksi, tai käytännössä peruuntuvat kokonaan. Yhtään ei tiedä, kuinka pitkään tämä tilanne jatkuu. Toivottavasti koronaan sairastuvatkin toipuvat hyvin.

      Poista
  5. Lämmin onnentoivotus minultakin isällesi, elettyjen vuosien määrä on kunnioitettava! Onnea myös sinulle mukavasta arpajaisvoitosta!

    Tuo äänikirjojen maailma minulla on vielä kokematta.

    Korona-pahalainen on sotkenut elämän ihan kokonaan! Meiltäkin jäi Tukholman messureissu tekemättä, onneksi sain laivaliput peruttua ja melkein kaikki maksamani rahan takaisin. Meidän piti mennä ensi kuun alussa myös Tallinnaan, mutta sekin matka peruuntui. Menin sitten vain kauppaan kuivatavaroita ostamaan, että pärjätään täällä kotona. Onneksi kotona on kiva olla, puuhaa kyllä riittää!

    Kaikkea hyvää sinulle ja miehellesi! Toivottavasti pysytte terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila niin isäni kuin itsenikin puolesta!
      Niin vain kaikki uudet jutut tarttuvat; oli sitten kyse kasveista tai kirjoista.
      Ajattelinkin, että varmasti Tukholman messut perutaan. Niin perutaan Suomenkin messuja. Tänään tuli viesti Helsingin kevätmessuilta, että siirtyvät myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. Onneksi tosiaan kotona on kiva olla. Näin kevään korvalla pihalla riittää tekemistä, jos vain terveenä pysytään.

      Samoin sinulle oikein mukavaa viikonloppua. Pitäkää toisistanne huolta ja pysykää terveinä.

      Poista
  6. Tämä on nyt epätietoista aikaa. Joka päivä tulee enemmän ja enemmän negatiivisia uutisia. Minua huolettaa jo kevät ja työt. Siivouksia pitäisi kohta aloittaa, mutta onko työntekijöitä? Ja kun ovet avataan, onko ketään asiakkaita? Ryhmät varmasti peruvat tulonsa ja on hiljainen kevät. Kuinka pitkään tämä sitten jatkuukaan? Siskon piti tulla ulkomailta kesätöihin, mites tulet kun ei ole lentoja, joutuu ehkä eristyksiin ja jos ei ole asiakkaitakaan...
    Kaupoissa käyntejä on syytä harventaa ja anoppia ollaan kehotettu pysymään kotona. Pakastetta on nyt hyvä tyhjentää ja ottaa sieltä syömistä. Onneksi on aurinkoisia päiviä ja voi mennä pihatöihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona laittaa koko maailman sekaisin. Jos jotain hyvää tässä kaikessa on, niin ainakin ihmiset joutuvat laittamaan arvomaailmaansa järjestykseen. Toivottavasti virus lähtee yhtä vikkelästi kuin tulikin. Ja toivon mukaan myös odotettua vähemmin seurauksin.
      Pihalla minäkin suunnittelin aikaani viettäväni. Onneksi on kevät ja tekemistä riittää.

      Poista
  7. Hyvä juttu, että tuli perille ja viälä nuan äkkiää. Postihan ei oo enää niinku joskus enne. Onnittelut isälle! On tosiaan kunniootettavasti vuasia kertyny. Äänikirijoja enoo koskaa kuunnellu, ehkä seki päivä viälä joskus koittaa. Korona o puhuttanu meilläki. Molempien äiteet o jo yli 80v. Eilee kävin kaupas ja jotaki ylimääräästä tuli ostettua, ettei sinne tartte het mennä uurestansa. Junaliput kevätmessuulle kerkesin jo Flikan kans ostaa. Onneksi olivat niitä halavimpia lippuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posti ei todellakaan ole enää nopea ja luotettava. Joskus sentään yhä yllättää.
      Me emme ole kaupasta mitään ylimääräistä ostaneet, kun yleensäkin pyrimme hankkimaan viikon ruoat kerralla. Ettei tarvitse jatkuvasti kaupassa käydä. Nyt on hyvä tilaisuus tyhjentää pakastin ennen ensi kesän satoa.
      Ostin etukäteen lipun Helsingin Kevätmessuille. Tänään sieltä tuli sähkpostitse ilmoitus, että siirtävät messut myöhempään ajankohtaan ja lippu käy myös silloin. Se oli niin odotettua, ettei kovin paljon harmita. Onpahan aikaa touhuta senkin edestä pihassa.

      Poista
  8. Onnea voitosta ja onnea myös isällesi! Siemensetissä oli kivat lajikkeet ja vielä söpö työkalusettikin.
    Koronatilanne ei saa hyppimään riemusta, mutta meillä ei onneksi ollut mitään matkoja varattuna tai edes suunniteltuna. Vähän sitä kyllä miettii, voiko itse saada huomaamattaan tartunnan töistä tai nappaavatko lapset päivähoidosta tavallisen flunssan sijaan koronatartunnan. Voi, kunpa koronatartunta ilmenisi flunssaoireiden sijaan vaikkapa iholle ilmestyvinä sinisinä pilkkuina! Helpottaisi sairastuneiden tunnistamista kummasti. Katsotaan, mitä tuleman pitää ja mennään sitten sen mukaan. Aurinkoista viikonloppua sinulle! Pysytään terveinä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna, niin itseni kuin isän puolesta. Kunhan ehdin, ajattelin laittaa Navettapiian siemeniä esikasvatukseen. Mustasilmäsusannaa en ole aiemmin kokeillut.

      Koronavirus aiheuttaa monenlaista mietintää. Ilmeisesti se ei ole kovin hyvin tarttunut lapsiin tai ainakaan he eivät ole saaneet ankaria oireita. Jotain hyvää sentään. Tämä on kaikille ihmisille täysin uusi ja ennenkokematon tilanne, joten mennään hissukseen eteenpäin ja toivotaan parasta.
      Myös sinulle leppoisaa viikonloppua ja koittakaa tekin pysyä terveenä!

      Poista
  9. Äänikirjat on ihan parasta, voi samalla puuhailla jotain, kun niitä kuuntelee. Ihana suti, onneks otit talteen, tuo paljon muistoja varmasti.
    Saa nähdä mitä tuosta koronasta seuraa ja tuleeko tänne. Tällä hetkellä ei täällä alueella vielä tartuntoja, mutta äkkiäkös ne tarttuu. Kävi jo mielessä, miten sitä keväällä uskaltaa lähtee edes kukkaostoksille ja taimitarhoille koluamaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isän partasudista näkee, että sitä on aikanaan ahkerasti käytetty. Harjakset ovat kuluneet, samoin puuosa.
      Koronan suhteen on pakko vain katsoa, miten asia etenee. Ja toivoa, ettei itse tai joku läheisistä sairastu - ainakaan vakavasti.
      Toivotaan, että kesäkukkien aikaan tilanne on jo parempi.

      Poista
  10. On juhlallista onnitella ja muistaa noita isiä juuri nyt talvisodan päättymisen merkkivuonna. Onneksi hänkin voi vielä jollakin tavalla nauttia elämästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirkko isäni puolesta!
      Kyllä isä vielä jollain tavalla nauttii. Syntymäpäiväjuhlia ei nyt koronan vuoksi pidetä, mutta toivon mukaan myöhemmin kesällä.

      Poista
  11. Onnea isällesi! Kyllähän tuo uutisointi pistää miettimään, aika vauhdilla tuntuu tulevan uusia käänteitä. Vaikutuksia tulee olemaan matkojen ja tapahtumien lisäksi monella muullakin tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korona on laittanut koko maailman päälaelleen, eikä yhtään tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Asia on vakava, mutta elämää on jatkettava olosuhteet huomioon ottaen.
      Toivottavasti mahdollisimman moni selviää taudista ja toivottavasti myös taloudelliset seuraukset eivät ole korvaamattomat.

      Poista
  12. Ihanan arvontapalkinnon sait. Onnittelut isällesi! Kunnoitettava ikä todellakin. Kaunis esine ja ihana muisto tuo partasuti. Harmi, että koronaviruksen takia suunnittelemasi reissut peruuntuvat, mutta tosiaan fiksumpi nyt välttää matkustelua ja väkijoukkoa. Ihanaa viikonloppua, nautitaan keväästä kaikesta huolimatta! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sekä itseni että isäni puolesta.
      Tallinnaan pääsee myöhemminkin, joten peruuntuminen ei niin kovasti harmita. Tuskin siellä olisi ollut mukavaakaan, kun koronaongelmia on sielläkin. Nyt voi kaiken vapautuneen ajan viettää vaikka omalla pihalla tai käydä luonnossa kävelyllä.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  13. Lämpimät onnittelut isällesi! Todella kunnioitettava ikä <3

    Tässä maailmantilanteessa emme voi muuta kuin tehdä parhaamme.
    Ja pyrkiä positiivisuuteen.
    Niillä päästään niin pitkälle kuin päästä voi.

    Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isän puolesta!
      Olen samaa mieltä eli surkuttelu ei edistä mitään asiaa. Parempi katsoa eteenpäin positiivisin mielin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  14. Kalenteriin on tullut tämän päivän aikana rutkasti tyhjää tilaa. Tuntuu tilanteet muuttuva vuorokaudessa hyvinkin paljon. Äänikirjoja en ole vielä kokeillut, en ole oikein löytänyt paikkaa milloin kuunnella. Työssä on niin paljon ääniä että lukemisen hiljaisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kalenteri tosiaan tyhjenee vauhdilla, eikä yhtään tiedä, mitä huominen tuo tullessaan.
      Ympärillä on usein ihan liikaakin melua. Sen huomaa vasta sitten, kun joskus syystä tai toisesta on normaalia hiljaisempaa. Ajattelin kuunnella äänikirjoja esimerkiksi kutomisen yhteydessä, mutta sängyssä luen perinteistä kirjaa ja ulkona kuuntelen luonnon ääniä.

      Poista
  15. Onnea onnea paljon! Peruttu on täälläkin vanhusten luona tapaamiset vapaaehtoisena. Omaiset saa käydä terveenä vierailulla yleensä.
    Kaikki on peruttu, missä enemmän ihmisiä koolla. Kirjastojakin suljetaan. Pakko käydä katsomassa vieläkö lähikirjastosta sais kirjoja. Jotenkin on mulla hakusessa äänikirjojen kuuntelu, yksi on menossa, mutta jotenkin vaan vielä outoa, vaikka olen neulomisen ottanut mukaan.
    Tampereen messutkin on peruttu,ajattelin jo jättää nekin väliin. Aioin Vaihteeksi mennä muualle, mutta eipä mennäkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos isäni puolesta!
      Meillä on vielä kirjastot auki, mutta kirjastoautot pysähtyivät. Saattaa olla, että kirjastotkin vielä sulkeutuvat. Nyt on oiva tilaisuus retkeillä luonnossa ja tehdä kävelylenkkejä. Eiköhän tämä tilanne jossain vaiheessa selkene.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!