De Quervain ei tykännyt käsitöistä...

Valamonruusun kiulukat

De Quervain kävi meillä pitkällä vierailulla. Oli varsinainen hapannaama, eikä tykännyt yhtään mistään. Entä kuka tämä De Quervain oikein on? Ranskalainen kesäturisti vai menneisyydestä yllättäen putkahtanut sukulainen? Ei suinkaan. Hän oli sveitsiläinen lääkäri, jonka kuvasi v. 1895 nimeään kantavan yleisen jännetuppitulehduksen. 

De Quervainin tauti on siis peukalon pitkän loitontajan ja lyhyen ojentajan ahtauttava jännetuppitulehdus. Sen sain pääsiäisenä ikkunoiden pesusta, enkä sitten meinannut vieraasta päästä millään eroon. Kuvitelkaa itse, millaista on elää oikeakätisenä ilman toimivaa oikeaa kättä. Peukaloa ei voinut käyttää mihinkään. Sitä särki öisin ja päivisin ja kaiken aikaa piti olla tarkkana, ettei kipeä peukalo osu mihinkään. Kylmägeeliä kului rutkasti ja kylmähaude seikkaili alituiseen pakastimen ja peukalon väliä. Peukalo vietti valtaosan kesästä tuettuna liikkumattomaksi. Muutaman kerran unohdin muuttuneeni vasenkätiseksi ja erehdyin yrittämään hampaiden pesua entiseen tapaan oikealla kädellä. Sattui niin vietävästi, että kyyneleet roiskuivat silmistä kylppärin peiliin. 

Sain vaivaan kortisonipiikin huhtikuun lopussa ja toisen juhannusviikolla. Hetken kipu vähän helpotti, mutta äitiyi pian entistä kiukkuisemmaksi. Minäkin taisin olla jo aika lailla kiukkuinen, kun kipu oli kaiken aikaa läsnä ja rajoitti normaalia elämää melkoisesti. Meidän terveyskeskus menee aina keskikesällä kiinni ja sen vuoksi yritin sinnitellä kipeän käden kanssa viikkoja eteenpäin. Lopulta terveyskeskuksen auettua elokuun toisella viikolla menin samalle lääkärille ja penäsin jotain vaikuttavampaa tekoa kivun helpottamiseksi. Vaikkapa lähetettä ortopedille. Lääkäri ei ollut innostunut ajatuksesta, josta tuli sellainen tunne, että taas säästetään. Kuulin nimittäin toisaalta, ettei kortisonipiikkejä vaivaani kannata kahta enempää laittaa ja että ahtautunut kohta olisi hyvin helposti hoidettavissa pienellä leikkauksella. Sovimme kolmannesta kortisonipiikistä ja soittoajasta parin viikon päähän. Mikäli kipu ei siihen mennessä olisi helpottanut, lääkäri laittaisi lähetteen ortopedille.

Ilmeisesti De Quervain oli kyllästynyt minuun ja kotimme palvelutasoon, sillä muutamassa päivässä kipu helpotti. Saattaahan olla niinkin, että tällä kolmannella kerralla kortisoni osui tismalleen oikeaan paikkaan. Kerran eräs lääkäri sanoi, etteivät kaikki lääkärit edes näitä piikkejä anna, koska on hyvin tarkkaa saada kortisoni osumaan oikeaan kohtaan.

Runsaan kuukauden ajan olen ollut vähän varpaillani oikean käden kanssa. Kipu ja peukalon varominen on jämähtänyt takaraivoon niin tanakasti, että piti ikäänkuin uudelleen opetella oikean käden käyttö. Vihdoin olen uskaltanut kaivaa käsityötkin esiin ja muutama sukka on valmistunut. Uusia lankoja en sentään uskalla kaupassa hiplata, vaan pyrin käyttämään omia varastojani.

Sietämätön kipu on poissa ja peukalo tekee yhteistyötä kanssani ongelmitta. Hiukan arveluttaa ryhtyä tietyörempan pölyttämien ikkunoiden pesuun, mutta ehkä etenen muutama ikkuna kerrallaan, enkä edes haaveile kaikkien kirkastamisesta yhden päivän urakalla. On se vaan juhlaa olla taas kaksikätinen.

PS.
Kuvien sukat olen kutonut syyskuun aikana 7-veikan yksivärisistä ja kirjavista langoista.

Ranne viekööön, en päässyt messuille

Voitin Viikarivartti -blogin arvonnassa lipun Turun puutarhamessuille. Odotin kovasti pääseväni messuille, sillä se olisi ollut virkistävä ja tarpeellinen katkos viime aikojen hektisessä omaishoitorupeamassa. 

Liput tulivat torstaipostin mukana ja perjantaiaamuna olin valmistautunut suuntaamaan auton nokan kohti Turkua. Valitettavasti suunnitelma siirtyi ensin lauantaille ja lopulta sunnuntaille hiipuen sitten kokonaan. Oikea käden vanha rannevamma kipeytyi pääsiäisen ikkunanpesuprojektin yhteydessä. Ranne on turvonnut ja särky kiusaa kaiken aikaa. Ratin kääntäminen ja vaihteen käyttäminen onnistuu hetken aikaa, mutta ranne ärsyyntyy pienestäkin rasituksesta ja kipu yltyy. Kuka minut Turusta ajaisi kotiin, jos auton sinne saakka saisinkin. Pakko oli luopua messumatkasta. Niin paljon, kuin se harmittikin. Yritin tarjota lippua tutuille, vaan yhden lipun ottajille ei ole ilmaantunut vapaaehtoisia. 

Lämmin kiitos sinulle Varpuslintu messulipusta. Olen todella pahoillani, etten päässyt lippua hyödyntämään. Niin omasta, kuin sinunkin puolestasi. Näin se elämä menee, aina ei voi tehdä siten, kuin ennakkoon suunnittelee. Onneksi ei sentään ole kovin vakavasta asiasta kysymys. Ranne on kipuillut ennenkin ja tiedän sen toipuvan riittävässä levossa.  Ja uusia messujakin järjestetään joka vuosi. Seuraavia siis odotellessa ja sillä välin muuta touhutessa.

Joulukipua - eikun kipua jouluna

Joulufiilis on ollut enemmän tai vähemmän hakusessa, kun oikea käsi heittäytyi täysin toimimattomaksi. Luultavasti liian innokas sukankutominen johti käden liialliseen rasittumiseen. Liikekipu muuttui jatkuvaksi säryksi tai pikemminkin helvetilliseksi kivuksi, joka on valvottanut yö toisensa perään ja haitannut ihan kaikkea tekemistä. Pinna on ollut kireällä ja pää sekaisin särkylääkkeiden popsimisesta.

Viime yön googlesta vaivaan apua etsittyäni päätin vihdoin aamun sarastaessa lähteä päivystykseen. Kerrankin onnistuin pääsemään sellaiseen rakoon, että jono oli vain kahden ihmisen mittainen ja pääsin lääkärille vartin odotuksen jälkeen. Oikean olkapäänivelen limapussi on tulehtunut ja lääkäri tuikkasi siihen kortisonipiikin. Nyt sitten käden lepuuttamista ja harras toive, että kipu katoaa yhdellä piikillä. Muuten on lähdettävä viikon kuluttua hakemaan toista.

Onneksi tämä joulu mennään ihan oman perheen voimin. Ei siis tarvitse tuntea hirveän huonoa omaatuntoa siitä, ettei voi eikä jaksa kovasti kokkailla ja olla seurallinen. Ukkokulta laittaa parhaillaan joulupäivän ruokaa Pojan kanssa, joten lähden tästä kuikuilemaan, saisiko jotain murua rinnan alle.

Mukavaa joulupäivää teille kaikille!
 

Kevyesti kättä käyttäen

Puutarhassa on tänä vuonna melko vähän ruskan värejä. Tai ehkä ei vielä ole ajankohtaista. Aronioissa on jokunen punaiseen ja keltaiseen värittynyt lehti, muuten ihan vihreää. Vaahteroissa näyttää olevan jokin tauti, sillä niiden lehdet ovat ruskeanpilkullisia ja harmaanruskeita. Ei puhettakaan kauniista oranssista tai kauas näkyvästä punerruksesta. Kävelyreittimme varrella kirjastoon on paljon vaahteroita, osa todella suuria ja mitä ilmeisemmin myös vanhoja. Nekin olivat kovin ruskeita ja paljon lehtiä oli jo leijunut kokonaan maahan. 

Syyshortensia on kukkinut tänä vuonna upeasti ja nyt syksyn tullen värittyy kerrassaan kauniisti. Näissä syysväreissä se taitaa voittaa kaikki muut ruskakasvit - tai mistä sen vielä tietää. Monet poimivat kukintoja maljakkoon, mutta minusta ne muuttuvat liiankin pian ruskeiksi ja pölyisiksi. Nautin näistä väreistä enemmän luonnollisella paikallaan, etenkin, kun voin pensasta ihailla aina keittiössä ollessani.

Lauantaina sain purkaa leikatusta kädestä pallomaisen kääreen ja siirtyä normaalia parempaan ja isompaan laastariin sekä päivittäiseen haavan suihkutteluun. Hyvin näyttää paranevan, vaikka paljon joudunkin vielä kipeää kättä varomaan. Perjantaina otetaan tikit pois ja sitten vain toivotaan, että käsi palautuu hermopinnettä edeltävään kuntoon eli täyteen toimintavalmiuteen.

Kumma, miten hankalaksi ihmisen elämä muuttuu pienenkin fyysisen vaivan myötä. Viikkoa ennen käsileikkausta sairastin oikein kunnollisen flunssan. Flunssa kestää lääkkeillä viikon ja ilman lääkkeitä seitsemän päivää. Otinhan minä Finrexiniä ja yskänlääkettä sekä hunajaa helpottaakseni nukkumista, mutta siinä se sitten olikin. Ja voi sanoa, että viikossa vaiva oli ohi. Koska en ollut muutamaan vuoteen sairastanut laisinkaan flunssaa tai muutakaan kulkutautia, olin tyystin unohtanut, miten hankalaksi voi nukkuminen muuttua pään ollessa täynnä räkää ja yskän kutittaessa lakkaamatta kurkkua. Kun vain päänsä laski tyynylle, alkoi hirvittävä kurkunkutina ja takominen. Joskus aamuyöstä sitten sai nukahdettua vähäksi aikaa jonkinlaiseen horrokseen, josta herätessä oli aivan yhtä väsynyt kuin illalla sänkyyn mennessä.
Käsi ei ole haitannut laisinkaan niin paljon kuin flunssa tai kuin olin alkuun ajatellut. Haava tykkää ilmeisesti levosta, eikä näin ollen haittaa yöunia laisinkaan. Tietynlaisia liikkeitä täytyy varoa ja kyllä kipu saa kiljahtamaan kättä väärin käyttäessä. Särkyä ei ole ollut laisinkaan enkä ole siis käsihaavan takia tarvinnut yhtäkään särkypilleriä. Tietokoneen käyttö sujuu hyvin, kunhan hiirtä ei liikuta kämmenen avulla.

Syyskuun sää on edelleenkin ollut enimmäkseen sadetta ja sadetta. Lauantaina sentään aurinko paistoi ja lämmintä piisasi mukavasti. Vein kellariin puutarhatyökaluja, tyhjentyneitä kukkaruukkuja ja monenlaista kesän ajan pihalle kannettua. Lakaisin terassilta ylenmääräisen kasan koivunlehtiä ja samantien haravoin myös pihamaata sen, mitä vasemman käden varassa saattoi tehdä. Tuin haravanvarren oikeaan käteeni ja liikutin vartta vasemmalla, ja se toimi oikeastaan kohtuullisen hyvin. Ainakaan ei tullut hosuttua. Sain myös kaivettua yhden äitienpäiväruusun ruukusta multaan, jossa se toivon mukaan ensi kesänä ryhtyy kasvamaan ja kukkimaan yhtä kauniisti kuin tämän kesän purkissa ollessaan. 

Kasvimaalta löysin tuhdin puskan persiljaa silputtavaksi pakastimeen ja joitakin Lyhtykoison oksia. Leikkasin kukinnot varsista ja laitoin ne vähäksi aikaa kuivumaan. Ajattelin laittaa kukinnot kuivuttuaan lasikulhoon koristeeksi. Lyhtykoiso on kuulemma kova leviämään ja se pitäisi siksi istuttaa paikkaan, jossa se ei haittaa muita kasveja. Täytyy miettiä asiaa ensi keväänä, sillä suunnittelemamme kasvilavat taitavat tältä syksyltä jäädä rakentamatta. Kasvimaa on toki jo tyhjennetty - lukuunottamatta minun varaistutuspaikkaani, mutta maa on melkoisen märkää ja puhti uuden tuottamiseen alkaa olla menneen kesän hommia. Ehkä sitten keväällä Ukkokulta taas innostuu uusiin haasteisiin.

Olopihallani taitaa ruusut olla liian varjoisassa paikassa, sillä ne aloittavat kukintansa melko myöhään ja kukkivat pitkälle syksyyn. Löysin vielä uusia nuppuja, jotka varmasti aukeavat, ellei ihan yöpakkasia tule. Tänään aamulla oli +6 lämpöastetta eli vähitellen kylmenee. Näin syksyllä ja päivien lyhennyttyä ei pahemmin tule pihamaalla oleskeltua. Siis istumalla ja puutarhaa ihailemalla. Toki erilaista puuhaa riittää ja esimerkiksi haravointi on ihan mukavaa hyötyliikuntaa. Nyt pitäisi vielä istuttaa kasapäin kukkasipuleita, joita hurahdin tilaamaan nettikaupasta. Eiköhän se kohtapuoliin onnistu, kunhan saan tätä kättä hiukan parempaan kuntoon.

Tataritkin kukkivat vasta näin syksyllä. Kukinto sinänsä ei ole kummoinenkaan, mutta kun niitä on useampi vierekkäin, näyttävät ne ihan hauskoilta. Tykkään kyllä tästä Japanin tatarista, vaikka se on kova leviämään. Ajatuksenin on poistaa tatarit naapurin aidan viereltä ja istuttaa siihen kenties tuijaa tilalle. Ongelma on, miten päästä eroon tatarista, jollei aio käyttää myrkkyjä. Vaikka kuinka kaivaisi juurakoita pois, tunkee poikasia pitkienkin matkojen päähän. Tämä tatar vaatii paljon tilaa, sillä se kasvaa korkeaksi ja yleensä kallistuu niin, ettei sen alle kannata kovin kummoisia kasveja istuttaa. Korkeana ja isolehtisenä se siis varjostaa kasvupaikallaan muut kasvit. Siirrän kasvin muualle ja rajaan uuden kasvupaikan juurimatolla niin, ettei se pääse liiaksi leviämään.

Kotkansiipeni keskelle kasvoi jo alkukesästä tällaiset lehdykät, jotka eivät koskaan auenneet. Minusta ne ovat aika koristeelliset ja kauniit. Kuvaukselliset. Miltei alusta saakka ne ovat olleet tällaisia ruskeita, kuitenkin tanakoita ja elävän tuntuisia. Outo juttu.

Meidän ihana Juuso-kissamme haluaa aina olla muiden seurassa. Se tuntuu jotenkin kammoksuvan maahan pudonneita puunlehtiä. Mitä isompi ja tummempi lehti, sen varovaisemmin Juuso sitä lähestyy. Se saattaa hiipiä kohti isoa vaahteranlehteä ja varovasti sitä koskettaa kaukaa tassun kärjellä. Kun lehti ei sitten pahemmin liikahda eikä päästä ääntä, Juuso kävelee ohi turvallisin mielin. Vielä syksyn lämpiminä päivinä olemme kulkeneet ulos pihaovesta ja Juuson ollessa ulkona pihaovi on yleensä auki. Juusosta oli mukavaa, kun lakaisin kaikki terassille pudonneet lehdet pois. Aurinko lämmitti mukavasti tummaa puuta ja Juuso nautiskeli lämmöstä. Tullessani alapihalta olopihalle, kissa nukkui selällään kuorsaten terassilla, mutta saatuani kameran käsiini se tietenkin pyörähti tarkkailemaan pensaassa pyörivää lintua ikäänkuin ei olisi koskaan torkkunutkaan.

Palasin alapihalle puuhiini, mutta Juusopa vaati päästä mukaan. Siirsin sen alapihan juoksunaruun ja se istahti tyytyväisenä tarkkailemaan tekemisiäni. Tai sitten sitä, etten vain livahtaisi huomaamatta sisälle. Kesällä Juuso vietti tuntikausia alapihalla maailmaa tutkien ja mahdollisia hiiriä ja myyriä metsästäen. Se nukkui pitkässä heinikossa kuumimman ajan tai lötkötti hakekasassa. Päivien lyhentyessä ja sateiden jatkuessa Juuso viettää enemmän ja enemmän aikaa sisällä. Sille on tullut tavaksi mennä aamulla pihalle, mutta tulee jo puolen päivän aikaan mielellään takaisin sisälle syömään ja nukkumaan. Oikein huonolla säällä katti saattaa nukkua pitkälle iltapäivään, joskus jopa ihan iltaan ja haluaa tarpeilleen pimeän jo laskeutuessa. Jos se on hoitanut tarpeensa illan aikana, ei se juurikaan pyydä öisin tai aikaisin aamulla ulos. Jälleen tänä syksynä Juuso on alkanut taas kerjäämään ruokaa useammin kuin keväällä tai kesällä. Onko kissoillakin tarve varastoida ravintoa kroppaansa talven varalle? En tiedä, mutta huomattavasti useammin ruokaa Juuso haluaisi. On se selvästi tukevoitunutkin, mutta pyrimme kuitenkin rajoittamaan sen syömistä, ettei se ylenmäärin lihoisi. 

Juusolla on taas uusi nukkumapaikka. Illalla se saattaa komentaa minua kanssaan nukkumaan ja jäädäkin vähäksi aikaa viereeni. Jossain vaiheessa se kuitenkin kömpii peräkamaripojan entiseen huoneeseen ja sieltä se useimmiten aamuisin keittiöön ilmestyy. Päivisin sen lempi unipaikka on edelleenkin työhuoneeni tuoli, johon olen laittanut sille pehmusteen ja sen päälle froteepyyhkeen. Froteepyyhe on helppo välilllä ravistaa ja laittaa pesukoneeseen. Näin minun ei tarvitse hinkata pölynimurilla kissankarvoja ja tassuissa mukana tulleita koivunsiemeniä ja havunneuloja tuolilta.