Kukkaa pukkaa, eikä perässä tahdo pysyä

Keltainen akileija tuli siemensekoituksen mukana

Tällä hetkellä pihalla ja puutarhassa tapahtuu niin vikkelään tahtiin, ettei mitenkään tahdo perässä pysyä. Pakko tihentää tarkastuskierroksia ja sittenkin aamulla löytää jotain, mitä ei vielä illalla ollut. Ilmatkin ovat olleet juuri niin kesäiset, kuin toivoa sopii. Joskin tänään roiski tunnin ajan vettä, mutta eipä tarvitse kastella.

Juhannusruusu - Rosa pimpinellifolia Plena

Juhannusruusu on vihdoin avannut ihanat nuppunsa. Kaivoruusupenkin luona on ihanat tuoksut, sillä samanaikaisesti kukassa on myös Punalehtiruusu. Ja jos tekee kierroksen siten, että käy ensin nuuskuttelemassa Metsäruusua, onkin sitten loppupäivän aivan ruusuisessa hurmoksessa.

Punalehtiruusu - Rosa Glauca

Punalehtiruusu on joinain vuosina vähän kaljun näköinen, mutta tänä kesänä sen lehdet ovat ehjät ja terveet ja koko pensas on elinvoimainen. Aikoinaan olin vähän epävarma punalehtiruusun istuttamisesta omaan pihaan, mutta onneksi annoin sen tulla. Pidän siitä vuosi vuodelta enemmän.

Minusta monet ruusupensaat ovat parhaimmillaan ryhmiin istutettuina. Ainakin tällaiset isokokoiset ja yksinään ehkä vähän resuiset ruusupuskat tukevat toinen toisiaan. Kaivoruusupenkkini kukinta lomittuu usein niin, että juhannusruusun lopettaessa punalehtiruusussa on vielä runsaasti nuppuja. 

Kolmantena ruusuna tässä ryhmässä on voimakaskasvuinen ruusu, jota kuvittelin pitkään hansaruusuksi. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kurttulehtiruusuihin kylläkin se lukeutuu, mutta kukka on erilainen. Täytyy tutkia asiaa, kunhan se ehtii kukkaan.

Metsäruusu - Rosa Majalis

Myös metsäruusustani olen vuosi vuodelta iloisempi. Ihailin tätä ruusua aina kävelylenkillä erään autiotontin ojanpientareilla, jonne se oli metsittyneeltä piha-alueelta levinnyt. Kerran taas ohi kävellessäni oli ihan pakko mennä nyhtämään ojasta pari juurivesaa ja siitä oma puskani sai alkunsa. 

Metsäruusu on aikamoinen tekemään juurivesoja ja niistä olenkin sitä levittänyt myös Pikkupuutarhan puolelle. Alapihalla pääsen leikkaamaan nurmikon ruusupuskan ympäri, joten se on pysynyt kohtalaisen hyvin aloillaan. Sen sijaan pikkupuutarhassa olen antanut sen levitä ja muiden kasvien ohessa metsäruusu onkin luonut sinne ihanaa viidakkomaisuutta.

Tornionlaaksonruusu - Rosa Tornedal

Tornionlaaksonruusu viettää pihallamme kolmatta kesää ja ensimmäistä kunnolla kukkivaa. Kukat eivät ole kovin suuret, mutta niitä on runsaasti. 

Minulla on paha tapa istuttaa kasvit liian tiiviisti ja sitten joudun niitä myöhemmin siirtelemään. Luultavasti tässäkin tapauksessa niin tullee käymään, sillä etualalla olevan Tornionlaaksonruusun takana kasvaa Ritausma, sen vierellä Sävel, joka näyttää olevan hidaskasvuisempi ja neljäntenä Suviruusu. 

Suviruusu - Rosa Poppius

Suviruususta olen toistaiseksi löytänyt vain yhden nupun. Sen avautumista täytyykin nyt vahtia tarmokkaasti, jotta ehdin sen kuvaamaan ennen lakastumista. Luultavasti Suviruusu on tässä ryhmässä se, joka joutuu vielä muuttamaan muualle, sillä siitä pitäisi tulla kaikkein suurin.

Ruusukolmioon on sormustinkukka siementänyt monen monta alkua ja siellä onkin kohta odotettavissa aukeavien sormustimien esiinmarssi. Enimmäkseen näyttäisi tulevan valkoisia kukkia, mutta on siellä muutama punakukkainenkin joukossa.

Hansaruusu - Rosa rugosa Hansa

Hansaruusu kukkii iloisesti jälkiruokalautasen kokoisilla kukillaan. Nuppuja on runsaasti ja niitä näyttää tulevan uusia sitä mukaa, kun vanhoista terälehdet rapisevat. Pitääkin muistaa leikata vanhoja kukintoja pois, jotta ruusu jaksaisi jatkaa kukkimistaan pidempään.

Saksankurjenmiekka - Iris germanica

Siperiankurjenmiekka - Iris sibirica

Sekä siperian- että saksankurjenmiekat ovat nyt parhaimmillaan. Keväällä hankkimani uutuudet eivät vielä kuki. Muhivat näköjään hissukseen omissa oloissaan. Toivotaan, että ensi kesänä näkisin niiden kukat ja pääsisin teillekin esittelemään heitä.

Jalokärhö - Clematis jackmannii Rouge Cardinal

Jalokärhöt alkavat olla kantapäät juoksukuopissa eli nuppujen avautumiseen ei montaa hetkeä enää mene. Pikkupuutarhan kriikunassa kiipeilevä Multi Blue on jo nuppunsa avannut, mutta kuvasta tuli huono, enkä vielä ole ehtinyt uutta ottamaan.

Istutin olopihan Syreenipenkkiin toukokuussa kärhöt Rubensin ja Polish Spiritin. Tarkoitus oli käydä ostamassa niille eräästä kauempana sijaitsevasta puutarhaliikkeestä puinen köynnöstuki, mutta liike oli kiinni juuri silloin, kun siellä päin liikuin. Niinpä ostin Biltemasta kaksi kaaren muotoista metallilankasäleikköä ja laitoin ne vastakkain. Toistaiseksi tuo vihreä sammakko pitelee kaaria toisissaan kiinni, mutta kyllä ne pysyvät pystyssä ilmankin, sillä tukien piikit painuivat tukevasti maahan. 

Itse kärhöt ovat vielä aika vaatimattoman näköisiä, mutta myöhemmin ehkä saamme nähdä loistokasta kukintaa. Keskellä oleva tanko on Ikean verhotanko sinisine nuppeineen ja se lähtee jossain vaiheessa pois. Siihen kiinnitin tukinarua ensi hätään kärhöjen kiipeilyä varten.

Olen jostain lukenut, että kärhöt viihtyvät paremmin, jos niiden tyvikohta on suojassa. Pikkupuutarhassa asuva Rouge Cardinal on ainakin menestynyt hyvin, kun sen tyvi on kevätkaihonkukan ja pikkutalvion suojaama.

Meillä on talon sisäänkäynnin puolella melko varjoisaa. Lisäksi katolta alas tuleva lumitaakka on sen verran runsas, että se asettaa istutettaville kasveille aikamoisia haasteita. Aikanaan pihasuunnittelija piirsi mm. keittiön ja makkarien ikkunoiden alle rhodoja, mutta eivät ne menestyneet alkuunkaan. Keväällä nämä ikkunoiden alustat ovat pitkään vähän kalpeita ja aneemisia, mutta kasvun päästyä vauhtiin vihreyttä piisaa.

Kotkansiipi ja kuunliljat ovat todella kiitollisia varjopaikan kasveja ja näyttäviä ilman kukkiakin. Makkarien ikkunan alla kasvaa myös köynnöshortensiaa, joka aiemmin kiipeili tässäkin kohtaa talon seinällä. Se vain tuppasi peittämään ikkunat ja kasvamaan tiukasti puitteisiin kiinni, joten otin sen pois seinältä ja laitoin penkkiin pitkän 60 senttiä korkean verkkoaidan, jonka yli hortensia nyt vyöryy. Sehän on myös oiva maanpeitekasvi, sillä sen tuoreet versot juurtuvat maahan kiinni. 

On siellä muitakin kasveja, joita on tullut penkkiin tungettua sen alastomana ollessa. Nyt niitä pitäisi kaivaa pois - kunhan kerkiää. Myönnän olevani aivan liian malttamaton ja se kostautuu näissä istutuspuuhissa. Nopeasti pitää saada kaikki kasvamaan ja vihertämään ja jollei niin tapahdu, kaivetaan pois ja siirretään muualle ja muuta tilalle. Niinpä sitten koko puutarha on varsinainen kasvien sekamelska. Hyvin menestyviä kasveja on joka nurkalla, sillä jos jokin kasvaa, niin annetaan sen sitten kasvaa kaikkialla. 

Piippuköynnöstä varten makkarien ikkunoiden välissä on ristikko, johon köynnös tukeutuu. Aika ajoin köynnöstä pitää käydä kiskomassa katolta alas, sillä mielellään se pujottautuu myös kattorakenteiden alle. Kovin nopeakasvuinen piippuköynnös ei mielestäni ole. Vasemmalla näkyy myös valtaisan kokoisiksi kasvaneet hernepensaat, jotka kaipaavat leikkaamista. Alkavat nimittäin jo kaatuilemaan sadesäällä käytävien päälle.

Pionien avautuminenkin alkaa jo olla lähellä. Nuput pullistuvat pullistumistaan ja joistakin on jo väriä näkyvissä. Pelkkää kukkien juhlaa ja puutarhurien myös tämä kesä kyllä on.

Juusokin viihtyy nyt paremmin ulkona, kun sillä on kuivaa ja lämmintä köllötellä. Varjoon se yleensä hakeutuu ja lähelle terassin ovea, jotta siitä voi nopeasti luikahtaa ruokakupin ääreen. 

Ruokakupin tyhjentämisen jälkeen taas pikaisesti tassutellen takaisin ulos ja pensaan juureen päikkäreille.

Päivänlilja - Hemerocallis

Eilen Ukkokulta nuuhki minua ja sanoi, että tuoksun jollekin kukkaselle. Ei osannut sanoa mille. Hänhän on sitä mieltä, että meillä kaikkien kasvien nimi on Kirjovehka. Kysyessäni kukkaistuoksusta hänen mielipidettään, ei hän kuitenkaan osannut päättää, onko tuoksu hyvä vai huono. Ei siis makeaa mahan täydeltä.

Mukavia kesäpäiviä kaikille ihanille ihmisille, ja kissoille ja koirille ja kaikille elollisille ylipäätään!
 

Pieni polku metsän halki vie...

Sammalruusu - Rosa Centiforlia Muscosa

Tänään oli tarkoitus lopettaa ylepalttinen laiskottelu ja ryhtyä jälleen puutarhahommiin, vaan koko hieno suunnitelma on kilpistynyt ajoittaisiin sadekuuroihin. Enhän minä sokerista ole, enkä siis sateessa sula, mutta kun sadevesi huurruttaa silmälasit ja vesipisaroiden pyyhkiminen linssin pinnalta kuraisilla hanskoilla saa näkymän vaan tuhruisemmaksi, on paras keksiä muuta tekemistä.

Hansaruusu - Rosa Rugosa 'Hansa'

Kiertelin hetken aikaa puutarhassa kameran kanssa, kunnes sadepisaroiden väistely alkoi olla mahdotonta. Ja sormet punaisina liljakukkojen litistelystä sekä kämmenet mutaisina sieltä täältä nypittyjen rikkaruohojen vuoksi. Ei sitä kyllä koskaan pääse pihamaalla kahta metriä edemmäs liikkumaan ilman, että jokusen rikan onnistuu bongaamaan ja pois kiskaisemaan.

Unikon nuppuja

Näistä koleista ilmoista on varmasti tullut ruikutettua ihan liikaakin, mutta ei sovi unohtaa, että kaikessa on myös hyvät puolensa. Harvoin on esimerkiksi unikon kukinta kestänyt näin pitkään, kuin nyt. Uusia, avautumattomia nuppuja on vieläkin kukkapenkissä ja ne avautuneetkin kukat kestävät useita päiviä. Iltaisin kukat näyttävät menevän suppuun ja aamulla taas avautuvat täyteen loistoonsa. Viime kesänä unikoiden kukat tulivat ja menivät niin nopeasti, ettei meinannut mukaan ehtiä. Aamulla nupusta kehkeytyi kukka ja illan suussa terälehdet jo leijuivat käytävälle. 

Pionin nuppuja

Myös pionien nuppuvaihe kestää ja kestää. Tänään huomasin ensimmäisen valkoisen pionin olevan miltei auki ja muiden muhkeiksi paisuneiden palluroiden odottavan vain sopivaa hetkeä. Jotkut ovat harmitelleet pionin nuppujen vähäisyyttä, mutta minusta taasen nuppuja on tosi paljon. Sitä tässä olen harmitellut, etten aikoinaan pioneja istuttaessani ole merkinnyt muistiin niiden nimiä tarkemmin. Sarah Bernhardtin ja Festiva Maximan muistan ja tunnistan, mutta entä muut. Kunhan kukat ovat avautuneet, täytynee ryhtyä kunnon salapoliisihommiin.

Kurjenmiekkoja

Iriksiä sain muutama vuosi sitten naapurilta. Sittemmin olen jakanut omia kasvustojani ja istuttanut niitä uusiin paikkoihin. Iris on tosi helppo ja kaunis kasvi. Sen hyviä puolia on myös, että se pysyy hyvin pystyssä ilman sen kummempia tukemisia.

Vasemmalla talon pääty, oikealla kunnan metsikköön rajoittuva alue.

Edellisessä postauksessa esittelin alapihaamme. Olen miettinyt, kuinka paljon olen valmis näyttämään tunnistettavia kokonaisuuksia pihastamme. Kaikki netissä julkistettuhan jää sinne mittaamattomiksi ajoiksi leijumaan. Olen myös ajatellut, kehtaanko näyttää sekalaista seurakuntaani kaikille upeista puutarhoistaan blogia pitäville mestareille. Olen kuitenkin aikamoinen amatööri näissä puutarhahommissa ja vasta aivan muutaman vuoden ajan olen ryhtynyt systemaattisesti hakemaan tietoa ja paneutumaan näihin kasvihommiin. Joskus suren sitä, kuinka komea puutarhani saattaisi olla, jos olisin alusta pitäen hankkinut enemmän tietoa ja ollut suunnitelmallisempi. No, silloin elämässä oli paljon muuta, eikä parane menneitä vuosia pureskella.

Puutarhablogin aloittaminen on ollut monessa suhteessa opin tie, sillä muiden kommenteista ja blogeista olen saanut valtavasti uutta tietoa ja mielenkiintoisia vinkkejä. Tämä blogimaailmassa viettämäni aika on ollut puutarhani kannalta uskomattoman antoisaa ja innostavaa. Ajattelin etupäässä kirjoittaa itselleni puutarhapäiväkirjaa, mutta tästäpä on tullut merkittävä osa arkipäivää ja aivan erinomainen puutarhatiedon ammennuspaikka. Niinpä katsonkin, että puutarhassani on alkanut blogimaailman myötä ihan uusi ajanjakso.

Vasemmalla makkarien ikkunan alusta ja oikealla Pikkupuutarhaa.

Puutarhani ei oikeastaan edusta puhtaasti mitään "koulukuntaa". Rakennan puutarhaa enemmänkin "kasvi edellä" -mentaliteetilla eli saatuani tai ostettuani jonkin kasvin, ryhdyn miettimään sille sopivaa istutuspaikkaa. Olisi ehkä parempi ensin katsella ympärilleen omalla pihamaallaan ja miettiä, millaisia kasveja kuhunkin paikkaan kannattaisi hankkia. 

Menetelmäni on johtanut siihen, että kaikkialla kasvaa kaikkea. Istutettuani kasvin, saatankin huomata, ettei se nyt tuossa pärjää laisinkaan ja lähden sitä siirtämään. Näin monet kasvit ovat monistuneet puutarhassa, sillä usein niistä jää siementaimia, juurenpätkiä tai muita alkuja, jotka alkavatkin elämään uutta aikaa siinä alkuperäisessä istutuspaikassa. Ja sen lisäksi yhdessä tai useammassa uudessa paikassa. Ja toisaalta, löydettyäni hyvän ja helpon kasvin, ryhdyn monistamaan sitä saadakseni vehreyttä useammalle alueelle. Siksipä esimerkiksi pikkutalviota, kevätkaihonkukkaa, töyhtöangervoa, vuorenkilpiä ja monia muita kasveja on vähän siellä sun täällä.

Punapäivänkakkara - Tanacetum coccineum

Pidän järjestyksestä, mutta puutarhassa se ei onnistu. Jokunen vuosi sitten ajattelin, että olisi mukavampaa, jos akileijat ja sormustinkukat sekä varjoliljat kasvaisivat kaikki omilla alueillaan. Ryhdyin toteuttamaan ajatustani kaivamalla näitä kukkia sieltä täältä ja istuttamaan niille tarkoittamilleni paikoille. Arvaahan se, miten hölmö tuollainen ajatus on ja mikä oli lopputulos. Sormustinkukista ainutkaan ei viihtynyt sille osoittamallani paikalla ja akileijatkin jatkoivat vaelteluaan pitkin poikin puutarhaa. Silloin päätin, että kun tämä minun puutarhani on jo alun alkaen lähtenyt menemään omaan sekasortoiseen suuntaansa, on sitä tässä vaiheessa ihan turha enää pysäyttää. Jos haluaisin kukkani täsmällisiin riveihin, olisi paras tilata Lemminkäinen asfaltoimaan piha ja jättämään vain muutama aukko istutuksia varten.  

Huoltopolku marjakuusen alla

Talon ja tien väliin jäävä osuus oli aikanaan nurmikkoa, jonne olin sinne tänne istuttanut joitakin kasveja (marjakuusen, syyshortensiaa, rhodoja). Paikalla kasvoi myös muutamia huonokuntoisia kuusia ja pari honteloa mäntyä. Jossain vaiheessa kuuset saivat kaatotuomion ja se toinen mäntykin. Siirsin toisaalta puutarhasta norjanangervoita ja kaivoin systemaattisesti nurmikkoa pois. Nyt paikalla on Pikkupuutarhaksi nimeämäni alue, jossa ei kasva yhtään nurmikkoa. Pikkupuutarhassa on kapeita kivituhkapäällysteisiä polkuja, joita reunustoilla kasvavat pikkutalviot ja kevätkaihonkukat sekä taponlehdet kesän mittaan yrittävät umpeuttaa. 

Maanpeitekasvit ovat saaneet rauhassa rehottaa Pikkupuutarhassa aina siihen saakka, kun taas keksin sinne uusia kasveja tai kehittelen jotain muuta muutosta. Pari viikkoa sitten kyllästyin Pikkupuutarhan Kriikunapenkkiin, jonka hoitaminen on ollut tosi vaikeaa sen suuruuden vuoksi. Aina yksi tai kaksi voikukkaa löytää tiensä vuorenkilpien väliin ja lumimarja yltyy rehottamaan tien reunalla kasvavien tuijien tilaa kaventaen. Silloin on päästävä kitkemään ja leikkaamaan tallomatta olemassa olevia kasveja. 

Pikkupuutarhan uusi polku krikunan ympäri valmisteilla

Kaivoin kriikunan ympäri uuden polun. Mullat pois, alle maanrakennuskangas ja päälle kivituhkaa. Polun ja multapenkin väliin laitoin muovista reunusnauhaa, joka kokemukseni mukaan jää aika pian kasviston lomaan, eikä siis häiritse silmää. Se on edullista ja helposti asennettavaa. Kivituhkaa pitänee kantaa vielä vähän lisää polulle ja siistiä kasvustoja. Vuorenkilpiä lähti aimo kasa, mutta niille on jo uusi paikka katsottuna. Nyt tuohon kriikunan alle syntyi oikeastaan ihan oikea istutuspenkki, jota on tarkoitus parantaa, kunhan tässä keksii. Kovin syvään siinä ei voi kaivaa vahingoittamatta kriikunan juuria ja sen vartta pitkin kasvavaa Multi Blue -kärhöä. 

Ylemmissä kuvissa on toinen polku, jonka tein ison marjakuusen alustalle. Marjakuusen juurien vuoksi maata ei juurikaan voinut kaivaa, mutta kitkin polun kohdalta maanpeitekasvit pois, laitoin tilalle märkää sanomalehteä aika paksulti ja päälle oksahaketta sekä pyöreitä betonilaattoja astinkiviksi. Nyt pääsen huoltamaan sisäänkäynnin edessä olevaa kukkapenkkiä sen taustaltakin käsin. Minusta nuo polut ovat kivan näköisiä ja helpottavat tosiaan puutarhan huoltohommia. Nyt ei enää tarvitse tuollakaan puskassa varoa tallomasta jotain tärkeää ja toisaalta voimakkaasti varjostava iso marjakuusi on saanut sopivaa somistusta alleen.

Kärhö Multi Blue - Clematis

  
Ja tämän postauksen lopuksi kuva Pikkupuutarhan kriikunapuun juurella kasvavasta Multi Blue -kärhöstä, joka on vihdoin innostunut kasvamaan oikein tosissaan. Viime vuonna siihen taisi tulla yksi ainoa kukka, mutta eipä ollut kärhöllä paljon mittaakaan. Saapa nähdä, miten käy tänä kesänä?

Sitten vain iloisin mielin kohti kesäkuun viimeistä kokonaista viikkoa - ja uusia jännittäviä futismatseja.

Juuson varjoteltta, heinäkuun loppua

Kurjenmiekan lehdet pysyvät hyvin kesän ajan pystyssä, mutta elokuun lähestyessä ja etenkin muutaman kunnon sadekuuron jälkeen ne alkavat horjua kaatuen lopulta käytäville. Eipä siitä niin suurta haittaa olisi, ellei juuri noiden sateiden jälkeen märkien lehtien läpi kulkeminen kastaisi tehokkaasti ainakin puolikkaan ihmisen. Kun lisäksi samalla kohtaa käytävän toisella puolen kasvaa parimetrisiä tuoksuvatukoita, jotka samalla tavoin uhkaavat lätkäistä ohi kulkijan niskaan ylimääräiset vedet isoilta lehdiltään, katsoin parhaaksi sitoa kurjenmiekat hellästi toisiinsa kiinni, jotta ne pysyisivät paremmin pystyssä. Ei ehkä kovin kaunista, mutta käytännöllisyyden vuoksi joutuu toisinaan tinkimään estetiikasta.

Sunnuntaina Ukkokulta tuli jossain välissä sisälle ja ihmetteli ääneen, mihin se meidän karvapeto on oikein kadonnut. Sinänsä outo kysymys, sillä kunhan seuraa juoksunarua, löytyy yleensä sen päästä kissakin. No, miehet eivät aina toimi järjen mukaisesti. Itse olisin ryhtynyt ratkaisemaan ongelmaa ennen kuin lähtisin sisälle kysymään, onko joku kenties siirtänyt kissan jonnekin. Kun sitten totesin, että siellä välipihalla Juuson pitäisi oleman, lähti Ukkokulta sitä omatoimisesti etsimään. Hetken kuluttua hän tuli hymynkare poskilla kertomaan, kuinka fiksu kissa meillä on ja kehotti minua mukaansa katsomaan.

Juuso oli löytänyt itselleen oivallisen varjopaikan, ihan ikioman teltan. Yhteensitomani kurjenmiekat muodostivat keskelleen tyhjän kolon, johon Juuso oli kuumuutta pakoon ryöminyt. Ryhtyessäni sitä kuvaamaan, se nosti päätään ja kurkisti telttansa oviaukosta minua. Luultavasti se totesi, että miksei tällaista ratkaisua ole aiemmin meidän pihaan laitettu.

Hetken jo luulin, että Juuso kyllästyy minun ja kameran työntymiseen hänen yksityiseen varjotelttaansa, mutta ei se kuitenkaan tullut poiskaan, vaan paneutui torkkumaan. Menin muutaman kerran teltan ohi ja siellä kissa pötkötti äänekkäästi kuorsaten pitkälle iltapäivään. Hölmön näköisiä tai ei, kurjenmiekat saanevat seisoa yhteenliitettyinä huomattavasti aiottua pidempään. Enhän minä voi mennä rikkomaan oman kissan varjotelttaa kesken parhainta kesää.

Sää on muuttunut epävakaisemmaksi, mutta edelleen on hyvin lämmintä. Eilen aamulla herätessäni satoi, mutta jo liikkeelle lähtiessäni sade alkoi tauota ja Espooseen päästyäni se oli loppunut jo kokonaan. Piti viedä isä lääkäriin samanaikaisesti kun olisi pitänyt mennä äidin kanssa sädehoitoon. Onneksi äiti sai toisen henkilön kanssaan ja saatoin keskittyä vaihteeksi isän vaivojen tulkkaamiseen lääkärille. Minusta on ihan sama, onko lääkäri syntyisin virolainen, venäläinen vaiko peräti etiopialainen. Kunhan hän puhuu selkeästi suomea ja ymmärtää samoin, mitä potilas hänelle koittaa sanoa. Valitettavasti minulla on aika huonoja kokemuksia muunmaalaisista terveyskeskuslääkäreistä; jos kerran julkisissa viroissa vaaditaan hyvää ruotsin kielen taitoa, niin luulisi samat vaatimukset olevan suomen kielen suhteen. Aika hankalaa on kertoa muutenkin ongelmallisista asioista ihmiselle, joka ei selvästikään ymmärrä sanomaani ja jonka puhetta minun on vielä vaikeampi ymmärtää. Tällä kertaa sain kuitenkin isälle ihan aidon suomalaisen naislääkärin, joka kaiken lisäksi tuntui ottavan isän vaivat vakavasti, eikä heittänyt meitä labralähetteen kera viiden minuutin kuluttua ulos huoneestaan.

Eilinen päivä sitten hurahti omaishoitotehtävissä, mutta tänään on ollut ns. vapaapäivä. Isä ja äiti touhuaa tänään keskenään. Lupasivat mennä sädehoitoonkin ihan kaksistaan. Äiti kun alkaa jo hallita taksilla matkustamisen ja Kela-kortin vilauttamisen ilmoittautumislaitteelle. Kuka väittää, ettei vanhakin voisi oppia. Toivottavasti äiti kuntonsa puolesta jaksaa tuon sädehoitoruljanssin. Entä sitten, jos ja kun tulee niitä hoidon sivuvaikutuksia?

Yöllä nukuin raskaasti, mutta heräsin johonkin aikaan rankkasateen ääniin. Oli pilkkopimeää ja hetken mietin, muistiko Ukkokulta illalla laittaa pihaoven kiinni, mutta enpä jaksanut nousta katsomaan, vaan käänsin kylkeä ja jatkoin nukkumista. Juusokin köllötti pitkin pituuttaan vieressäni, mutta tällä kertaa sen verran sopuisasti, että mahduimme molemmat hyvin nukkumaan. 

Kulunut päivä on ollut mukavan lämmin. Välillä aurinko paistaa, mutta ajoittain se on ollut pitkäänkin pilvien takana. Sadetta ei toistaiseksi ole tullut, vaikka välillä onkin ollut sangen synkät pilvet taivaanrannalla.

Jotenkin kummallisesti ajauduin rikkaämpärin kanssa alapihalle ja sen kummemmin suunnittelematta ryhdyin nyhtämään rikkaruohoja kukkapenkkien, marjapuskien ja yhden kriikunan ympäriltä. Siinä vaiheessa, kun aloin vilkuilemaan vielä nyhtämättömiä paikkoja, suoristin selkäni ja päätin lopettaa urakan. Ei tule maailma päivässä valmiiksi, eikä myöskään meikäläisen rikkaruohourakka. Siellä ne muhivat, mutta mikään katastrofaalinen tilanne pihassani ei nyt ole, joten muhikoon. Kun kerran olin saanut itseni sopivasti hikiseksi ja varpaat multaisiksi, päätin vielä leikata nurmikon. Mukavaa, kun on pihallakin siistiä. Siitä on hyvä lähteä suihkuun ja laittaa pesukone pyörimään.

Huomenna alkaa elokuu. Ilmassa on selkeää syksyn tuntua, vaikka en vielä suostukaan lopettamaan kesästä puhumista ja nauttimista. Postilaatikkoon on jo pidemmän aikaa pudonnut koulureppumainoksia ja kauppojen ikkunat on somistettu ruskean ja viininpunaisin sävyin. Pois kaikki hempeys ja iloiset värit, markkinamiehet ovat päättäneet syyssesongin alkaneen. Elokuu on edelleen kesäkuukausi ja sellaisena sen aion ottaa jatkossakin. Pihalle vain nuuskuttelemaan krasseja ja kehäkukkia. Niissä on kesän tuoksua ja tunnetta, jonka muistaa aina lapsuudesta saakka. Lähdenkin heti pihalle, lähtekää tekin!

 

I´m writing in the rain...

Ulkona sataa. Sade alkoi eilen illalla ja säätutkan mukaan näyttää jatkuvan pitkälle huomiseen. Ehkä koko viikonlopun, sanoi Ilmatieteenlaitoksen meteorologi. Sade tekee hyvää puutarhalle ja puutarhurille. Puutarhurille etenkin siten, että tulee pakollinen vapaapäivä pihatöistä ja sisällä saa tehtyä normitehtävät. Tosin näin päivän jo ehtineenä iltapäivään, en ole tehnyt ainuttakaan asiaa, joita aamulla suunnittelin. Pitipä laittaa pesukone päälle ja silitettävääkin olisi jonossa. Samoin suunnittelin leipovani ja mahdollisesti myös imuroivani. No, tässähän olen istunut koneella lukemassa mielenkiintoisia puutarhablogeja, seikkaillut muutenkin netissä ja maksanut jokusen laskun. Metsästin myös Ritausma-ruusua ja vihdoin löysin sellaisen toiselta puolelta pääkaupunkia. Siellä se ruusu on nyt varattuna huomiseen iltapäivään saakka. Kaikenlaiset taimet ovat nähtävästi menneet hyvin kaupaksi, sillä yhden jos toisenkin kasvin kohdalla sain vastaukseksi eioota. Ovat myyneet tältä kesältä loppuun.

Eilen ahersin tarmokkaasti pihalla raparperinlehtilaattojen parissa. Sijoittelin laattoja monenlaisiin asetelmiin, mutta se, minkä päässään ensin ajattelee, ei välttämättä näytäkään luonnossa niin hyvältä. Lopulta tekemäni laatat jakaantuivat kolmeen paikkaan. Ensin laitoin 10 laattaa leikkimökin edustalle ja kärräsin paikalle useamman kuorman kivituhkaa. Tämän kivituhkan olin tilannut puutarhaliikkeen verkkokaupasta ja se on aivan eri väristä kuin viime kesäinen, mutta materiaaliltaan paljon parempaa. Raekoko on pienempi, jolloin se tiivistyy paremmin. Väri on kuivana harmaa, märkänä melkeinpä musta. Jotenkin vain tykkään tästä enemmän kuin edellisestä punertavasta satsista.

Seuraavat kolme rapskulaattaa ja 4 pyöreää laattaa asettelin paikkaan, josta keväällä kaadettiin koivu ja muutama viikko sitten kaivettiin kanto pois. Maan sisään jäänyt kannonjämä tuottaa edelleen koivunmahlaa ja hiekka on tältä kohdin ollut kaiken aikaa kostea. Lisäksi paikalle jäi kuoppa, joka kaipasi tasoitusta. Tässä myös huollan vesiallasta, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että kyyristelen polvillani ja kauhon likaista vettä pois altaasta. Puhtaan veden lisääminen hoituu onneksi seisaalleen. Kunhan pitää ruiskusta kiinni ja antaa suihkuta.

 
Upotin laatat sen verran kivituhkaan, että ne pysyvät paikallaan eikä niihin kompastu, mutta tarvittaessa ne saa helposti pois. Jos vaikka joskus rikastuisi niin paljon, että pystyisi ostamaan riittävästi liuskekiviä pihakäytävien katteeksi. Tämä kuva on muuten napattu yläterassilta, sillä vettä tuli niin paljon, etten ensin viitsinyt lähteä kameraa kastelemaan. Sitten totesin, että alapihan virityskin pitäisi kuvata ja lähdin kuin lähdinkin sateenvarjoa keikutellen ottamaan lisää kuvia alapihalta. Ei se nyt ihan helppoa ollut, kun yritin pitää leuan avulla sateenvarjoa kameran suojana ja samalla sihdata näkymää ja säätää kameraa.

Loput laatat päätin asettaa tuonne alapihalle. Kriikunan ja uusien ruusupensaiden sekä vanhan ruusupensaston väliin. Kummallakin puolella oli niin olemattomat kaistaleet nurmea, että nurmen saaminen siistiksi oli enemmänkin taitolaji. Tuo tumma kivituhka näyttää kauempaa katsottuna erehdyttävästi asfaltilta, mutta sellaista en kyllä puutarhaani laittaisi. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta nuo rapskulaatat kivituhkaan ja hakkeeseen yhdistettynä luovat ihan mukavan näköisen elementin. Voipi olla, ettei tämä tällainen jää tähän.

Tässä vielä hieman lähempää tuo uusi tilaihme. Monet ovat kysyneet, millaisesta betonista teen nuo laatat. Olen ostanut rautakaupasta sementtilaastia, yleisemmin Weberin Vetonit S30, jota myydään mm. 25 kg:n säkeissä ja säkki maksaa runsaan 4 euroa. Laastin sekoitan kottikärryissä ja veden lisään vähitellen, ettei massasta tule liian löysää. Valetut laatat on hyvä peittää, etteivät ne kuivu liian nopeasti. Olen antanut omien laattojeni kuivua muovipeitteen alla 2-3 päivää. Hyvä on myös muistaa pestä työskentelyvälineet heti työn päätyttyä. Kuivunutta betonia on vaikea saada pois esimerkiksi kottikärryistä.

Miksi muuten aina sataa juuri silloin kun juhannusruusu kukkii? Kukat ovat lurpallaan ja terälehdet tipahtavat jo ennen kuin niitä on ehtinyt yhtään käydä ihailemassa. Ai niin, lupasin olla ruikuttamatta vesisateesta - ainakaan vielä. Jos se jatkuu päivätolkulla tai pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla, perun lupaukseni ja ryhdyn aivan taatusti ruikuttamaan.

Millä nimellä tätä kurjenmiekkaa tulisi kutsua? Tarhakurjenmiekka, saksankurjenmiekka? Mikä? Sillä on siperiankurjenmiekkaa tanakampi lehdistö ja juurakko on miltei maanpinnassa. Luulin jo menettäneeni tämän lajin, mutta onneksi siirsin sitä viime kesänä alapihan kukkapenkkiin, jossa se näkyy lähteneen hyvin kasvamaan ja kukkimaan.

Ostin tätä mehitähteä toukokuussa erään taimikaupan tarjousrullakosta ja nyt olen iloinen, että tosiaan ostin. Sillä on hauska tapa kurkottaa kohti korkeuksia ja vaaleanpunaiset pienet kukat ovat todella nättejä. Istutin näitä yksilöitä kokeeksi vähän erilaisiin paikkoihin nähdäkseni, missä se viihtyy parhaiten. Aurinkoisia paikkoja jokainen, mutta muuten erilaisia. Ruukkuun laitoin tuon yhden kesän ajaksi. Syksyllä siirrän sen maahan.

Juuso tuli herättämään minut aamuseitsemältä ja tietenkin se oli vietävä aamupissalle. Silloin satoi vielä ihan maltillisesti, joten tohdin jättää karvalemmikkini yksikseen flexinsä kanssa ulkoilemaan. Sen verran oli aamulla silmät sikkaralla, että ihmettelin, mikä tossujeni alla niin mukavasti rapisee. Kotilot olivat lähteneet oikein joukolla matelemaan käytävää pitkin jonnekin paikkaan salaiseen. Olivatpa sitten kuinka elämäniloisia tahansa, minun pihamaallani niille koitui matkan pää. Koska en ihan paljain käsin edelleenkään ilkeä kotiloon tarttua, otin avukseni tuollaisen kauniin kiven ja purkin kannen, joiden avulla ujutin nuljaskat purkkiin, jossa on etikkalientä. Ja kansi kiinni. Enkä säilö kotiloita etikkaliemeen sen vuoksi, että aikoisin niitä pimeinä talvi-iltoina pikkunälkään popsia. Ehei, tarkoitus on kylmästi tehdä otukset hengettömiksi ja sen jälkeen laittaa kompostin syövereihin. Tänä kesänä noita kotiloita on löytynyt aivan hillittömiä määriä. Ei tarvitse kuin vähän jonkin kasvin lehteä kääntää, niin johan siellä kömpii pari-kolme tuhtia kotiloa. Ja nimenomaan tuhtia, sillä näin kookkaita kotiloita ei ole aiemmin meidän pihassa madellut.

Viime kesänä ryhdyin rakentamaan nurmelle uutta kukkapenkkiä. Pelkästään nurmikon kuorimisesta tuli niin runsaasti maa-ainesta, että lopulta päätinkin tehdä ko. paikalle kukkulan lättänän kukkapenkin sijasta. Peitin maa-aineksen kastelluilla sanomalehdillä ja pressulla, muutamaksi viikoksi, jotta pahimmat rikkaruohot kuolisivat. Sitten istutin kukkulan laelle riippahernepuun ja rinteille pihamaan  muilla osin siirtoa odottelevia kasveja, kuten muutaman aikoinaan surkeaan paikkaan istutetun pionin, pikkusydäntä, pari äitienpäiväruusua ja jaloangervoa. Kasvimaalla odotti siirtoa myös peittokurjenpolvea. Tänä keväänä lisäsin muutaman ketoneilikan, pari mehitähteä ja patjarikkoa. Rikkaruohot eivät ole kukkulaa vielä löytäneet paria eksynyttä lukuunottamatta ja ruusutkin ovat jo tehneet uusia nuppuja. Sinänsä tällainen kukkula ei ole kovin fiksu istutuspaikka vaativimmille kukille, sillä kuivana aikana vesi valuu tiehensä ja aurinko porottaa sumeilematta kasvit uuvuksiin. Jotain maanpeitekasvia noihin väleihin täytynee vielä lisätä, sillä muuten kyllä rikkaruohot viimein kukkulankin löytävät.

Pojallani on tapana kutsua kaikenlaisia asioita ja paikkoja joskus hyvinkin merkillisillä nimillä. Aluksi tämä uusi kukkapenkkini sai nimen Veteraanikukkula lähinnä sen vuoksi, että vihreän pressun alla muhiessaan se pojan mielestä näytti kuulemma enemmänkin armeijan puolijoukkueteltalta. Kun sitten istutin kukkulalle kukkia ja laelle tuon riippahernepuun, paikka sai ihan uuden nimen. Nyt kukkula on Kurgaani ja ilmeisesti tuo riippahernepuu on sen laella seisova Äiti synnyinmaa -patsas. Onhan toki helpompi suunnistaa pihamaalla, kun paikoilla on omat osoitteensa.

•  Mamajevin kurgaani (ven. Мамаев курган, Mamajev kurgan) on korkea kukkula Volgogradissa (entinen Stalingrad) Etelä-Venäjällä. Mamajevin kurgaani on entinen tataarien hautakumpu, ja sen nimi tulee tataaripäällikkö Mamaista. Nykyään kukkula tunnetaan lähinnä sen merkityksestä Stalingradin taistelun tapahtumissa ja valtavasta toisen maailmansodan muistomerkkien kompleksista. Merkittävin muistomerkki on kukkulan laelle pystytetty suunnaton Äiti synnyinmaa -patsas, joka on 87 metriä korkea. 

  

Seura-lehden numerossa 21 sivulla 99 (23.5.13) puutarhatieteen tohtori Erja Rappe vastaa puutarhaan liittyviin totta vai tarua -kysymyksiin. Tohtorin mukaan puutarhuri on vanhana terve, koska puutarhaharrastajat liikkuvat huomaamatta paljon, puutarhatöihin kuluu kävelyaskelia, taivutuksia, kyykkyjä, nostoja ja kantamista. Tunnin aherruksessa 70-kiloinen ihminen kadottaa 300 kaloria. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan puutarhaharrastajien käden puristusvoima on hyvä. Tämä voima vastaa yleensä muiden lihasten voimaa. Keski-iässä hyväksi todettu käden puristusvoima ennustaa hyvää toimintakykyä iäkkäänä.

Lisäksi puutarhassa työskentely ja omien aikaansaannosten katselu kohottaa kotitarhurin itsetuntoa. Se tuottaa hallinnan ja kykenevyyden tunteita ja sekä lievittää masennusta että suojaa siltä. Luontoympäristö alentaa verenpainetta ja sykettä ja helpottaa stressiä. 

Kuulostaa hyvältä. 

Eiköhän siskot ja veljet vietetä viikonloppu jälleen puutarhan parissa!

PS. Scilla, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.