Ajatusten selkeyttämistä juhannuspäivänä

Taivas näytti synkältä eilen juhannusaattona, kuten se on näyttänyt jo useita päiviä juhannusta ennenkin. Sää sisältää niin sadetta ja pilvistä kuin auringonpilkahduksiakin. Mutta ei pahemmin lämpöä. Alapihalla on lämpömittarin mukaan öisin alimmillaan +2 astetta, mikä ei järin kesäiseltä tunnu. Ei kyllä vajaan 12 asteen päivälämpötilatkaan. Jos nyt jotain positiivista tästä etsii, niin ei sentään ole lunta satanut viime aikoina.

Juhannusaattoa vietettiin enimmäkseen sisätiloissa, mutta täytyihän sitä alkuillasta sen verran ulos vääntäytyä, että päästiin grillaamaan. Söimme pihapöydän ääressä viltteihin kääriytyneinä ja villasukin varustautuneina. Ukkokulta keksi järjestää kokonkin eli hän poltti muutaman kalikan vanhassa pallogrillissä. Kokkotulen hiipumista sitten katseltiinkin olohuoneen ikkunasta pihamaalle vilkuillen. Kun ei vaan varustuksesta huolimatta tarjennut ulkona istua.

Juhannusruusu alkaa jo lopettelemaan kukintaansa. Viime päivien rankat sadekuurot ovat toki edistäneet kukkimisen lopahtamista. Yllä olevassa kuvassa kukinta on vielä aluillaan ja pensaassa on paljon nuppuja. Tässä samassa penkissä juhannusruusun lisäksi on Punalehtiruusua ja Hansaruusua. Maanpeitekasveina Pikkutalviota, jokunen Vuorenkilpikin on sinne eksynyt ja oikeassa kulmassa kohta talvion nujertama Vuorimänty. Pensaiden alustalle on pesiytynyt myös ahomansikkaa ja lemmikkiä. Ruusupensaiden takana on betoninen kaivonkansi, jonka pensaat tuppaavat peittämään alleen. Kaivan kannen säännöllisesti esiin, sillä saattaa tulla tilanne, jolloin kaivoon on syystä tai toisesta päästävä. Kunnallistekniikan rakentamisen jälkeen kaivovettä on käytetty meillä lähinnä kasteluvetenä ja auton pesuun.

Muutama kesä sitten päätin aloittaa nurmikonvalloitusprojektin. Sen tarkoituksena on vähentää radikaalisti nurmikon määrää ja muuttaa alapiha enemmänkin runsaskasvuiseksi viidakoksi, jossa vain polut kiemurtelevat. Luultavasti projektin edistyminen ja lopullisen tavoitteen saavuttaminen tulee viemään valtavasti aikaa ja siihenkin mahdollisuuteen on taivuttava, etten ehkä koskaan näe valmista työtä. Tai edes sitä vaihetta, jolloin ruohonleikkurin voi kaupata torilla.

Valloitusprojektin aloitin perustamalla tuon kasvihuoneen edessä olevan, Kiemurapenkiksi nimittämäni kukkapenkin ruusupensaiden jatkeeksi. Hölmöyksissäni kaivoin nurmikon pois ja ryhdyin näin syntyneelle alueelle istuttamaan kasveja. Nyt tekisin kohopenkin. Kaikkien kasvien ylöskaivaminen ja uudelleenistuttaminen on sen verran työläs prosessi, että ainakin toistaiseksi se saa odottaa.

Seuraavana kesänä alkoi syntyä tämä Kriikunapenkiksi kutsumani istutusalue. Tuolla takimmaisena on Metsäruusu ja siitä tänne eteenpäin perennoja, pari pientä havua, minimaalisen pieni kirsikkapuu (tahi pensas), jonka sain naapurini miniältä. Siitä oli nimilappu kadonnut ja se oli vähän kärsinyt, mutta ainakin tänä vuonna se on lähtenyt terhakkaasti tekemään uusia lehtiä. Tuossa päässä on Syyshortensia 'Vanilla Fraise'. Taustalla Kriikunapenkki tekee haaran oikealla ja siinä päässä on Kriikunapuu, välissä pikkuhavuja.

Viime kesänä rakensin noiden haarojen keskelle ruusupensaspenkin. Siinä kasvavat Ritausma, Sointu, Sävel, Lumo ja Tornionlaaksonruusu. Ne saattavat olla liian lähekkäin, joten joudun ehkä tekemään siirtoja. Välissä on tylsä nurmikkokaistale, jonka suhteen olen vähän epävarma. Tilalle olen miettinyt raparperilaattapolkua, mutta jos nuo ruusupensaat versovat, voisi olla järkevämpää jättää alue nurmelle, jolloin voisin ajaa leikkurilla versot nurin. 

Pyöreä Kurgaani (Mamajevin kurgaani) syntyi vahingossa, kun Pikkupuutarhaan polkuja rakentaessani syntyi ylimääräistä maamassaa, jolle en tiennyt kippauspaikkaa. Kärräsin mullat ruohoineen kaikkineen tuohon kasaan ja peitin kasan joksikin aikaa märillä sanomalehdillä ja isolla pressulla. Kun sitten löysin kaupasta Riippahernepuun, alkoi päässä hahmottua suunnitelma.

Peräkamaripojalla oli inttiajat vielä tuoreessa muistissa, joten hän nimitti keskellä nurmikkoa nököttäneen kasan ensin Pioneerikukkulaksi. Muistutti kuulemma jotain armeijan telttarakennetta. Kun sitten istutin riippahernepuun kukkulan laelle, se saikin nimekseen Kurgaani. Poika kun on opiskellut maantiedettä ja poliittista historiaa, siirtyvät tiedonmuruset näköjään vähitellen mamman puutarhaan.

Olisihan Kurgaanin tietenkin voinut peittää harkiten suunnitelluilla perennoilla, mutta minulla on aina kiire saada valmista ja budjettikin asettaa useimmiten omat kriteerinsä. Niinpä sitten Kurgaanin laelle asettui oman pihan kasveja, jotka eivät ole oikein löytäneet silmään sopivia asuinsijojaan. Myös samaan aikaan työn alla ollut Vasemmanrinteen kunnostus tuotti taimia uudelle kukkulalle istutettavaksi.

Kurgaanin rinteet ovat täyttyneet Peittokurjenpolvesta, Pikkusydämestä, muutamasta jaloruususta, muutamasta pionista, sammalleimusta ja taitaa siellä olla vähän ketoneilikkaakin. Nuo vasemmalla puolella näkyvät jaloangervot eivät oikein viihtyneet Kurgaanissa, joten tänä keväänä siirsin ne muualle ja tilalle laitoin kaksi Himalajanesikkoa ja pari tarhakylmänkukkaa. Katsotaan, miten ne lähtevät asettumaan. Pionien suhteen olin vähän epävarma, mutta nepä vasta tykästyivät paikkaan. Ovat kovasti pörhistyneet ja nupullaan kaikki. Oheinen kuva on kyllä viime kesältä. Ylimmäinen Kurgaani-kuvan sen sijaan tältä kesältä.

Rajamännyn luokse istutin pari vuotta sitten Töyhtöangervoja, jotka tekevät yläpihan hiekkakäytävälle runsaasti siementaimia. Niitä onkin hyvä siirtää muualle kasvamaan. Rajamäntypenkki on kuivaa aluetta ja männyn juuret estävät isommat kaivuhommat. Männyn takana on naapurin puolelta levinneitä tuoksuvatukoita, jotka peittävät kesän myötä sopivasti näkyvyyttä ja menestyvät muuten aika köyhässä maassa. Pitääkseni vatukat meidän puolella kurissa, ajan niiden taimia nurmikon ohessa surutta nurin. Akileijaa meillä tuntuu kasvavan joka paikassa, mutta ei haittaa, pidän siitä. Kokeeksi olen istuttanut tuonne myös suikeroalpia ja keltakärsämöä. Kuvan oikeassa yläkulmassa näkyy hiukan Punakanelin oksia.

Istutusalueita väsätessäni olen vihdoin oppinut, ettei yksittäinen kukkapenkki voi olla kovin suuri. Tai ainakin sinne on sijoitettava kiviä tai muita askelluksen kestäviä rakenteita kasvien huoltoa ja rikkaruohojen kitkemistä varten. Ihmisellä on myös tapana etsiä oikopolkuja, joten rakentamalla kivisiltoja ja ohituskaistoja, ei perheenjäsenet niin helposti loiki istutuksia tallomassa. Meillä on myös huomioitava Juuson kulkeminen. Koska se kulkee valjaissa ja flexissä, on se silloin tällöin voitava päästää pinteestä. Aika harvoin Juuso mihinkään itsensä sotkee, mutta silloin tällöin kuitenkin. Raparperilaatat ja monenlaiset kivipolut sopivat mielestäni hyvin kukkapenkkeihin ja niiden lomaan. Niitä pitkin kulkien ei vahingoita kasveja ja ne tuovat mukavaa eloa puutarhaan.

Alapihasta tuskin tulee viidakkoa ilman uusia pensaita ja pikkupuita. Niitä olen tässä mietiskellyt ja suunnitellut. Ei näköjään kannata pitää kiirettä, sillä parhaat ideat tulevat vasta pienen kypsyttelyn jälkeen. Tai ainakin siten pääsee vähemmällä työllä, kun ei tarvitse kaivaa samaa kasvia multaan moneen kertaan.

Tällaista jorinaa näin juhannuspäivänä; sadetta pidellessä ja villasukissa laiskotellessa. Hiukan jo mieli poukkoilee uusiin lapiohommiin, mutta josko nyt vähän välillä lomailisi puutarhatöistä.

Mukavaa juhannuksen jatkoa kaikille!

Sadepäivän kuulumisia

Orvokkikuva antaa säästä aivan väärän vaikutelman, mutta se onkin otettu aiemmin. Tänään nimittäin sataa oikein kunnolla ja kova tuuli saa vesisateen liikkumaan vaakatasossa. Sateenvarjolla ei siis ole minkäänlaista merkitystä ulkona liikkuessa. Eipä ole lämpötilakaan kovin mieltä kohottava. Vaivaiset neljä astetta, mutta plussan puolella sentään. Vesisade tekee kuitenkin puutarhalle hyvää, joten ei parane valitella. Ainakaan tässä vaiheessa, kun meneillään on vasta sadesään ensimmäinen päivä.

Pionin kevättä

Eilen tuli ahkeroitua pihahommissa ihan kokopäiväisesti. Aurinko paistoi ja ajoittain oli niin lämmin, että saattoi työskennellä paitahihasillaan. Minulla on kyllä varsin hyvä lämmitys ihan omasta takaa ja se vain tehostuu, kun lapioi ja kärrää tuolla pihamaalla intensiivisesti.

Päätin kääntää kaikki neljä lehtikompostia, joista kolme oli piripinnassa. Viime keväänä kompostien sulaminen kesti todella pitkään ja vielä kesäkuun alussa niiden pohjalla oli jäätä. Nyt ei jäästä ollut puhettakaan. Sain taas monta kärryllistä muhevaa multaa. Pinnassa tietenkin oli maatumatonta materiaalia, mutta sen laitoin pohjaksi tyhjennettyyn kompostiin. Ystävät hyvät, kompostoiminen on kyllä todella kannattavaa hommaa. Sinne häviää monenlainen eloperäinen materiaali, eikä tarvitse lähteä kärräämään haravointijätteitä kaatopaikoille. Tuntuu suorastaan ihmeeltä, miten hyvin puutarhajätteetkin muuttuvat mustaksi mullaksi.

Jaloruusu sammalleimun syleilyssä.

Erilaiset jaloruusut ovat selvinneet talvesta yllättävän hyvin. Ainoastaan pari markettien äitienpäiväruusua on kohdannut tiensä pään. Harvinaisen pitkään ne jaksoivatkin elää. En ole koskaan erityisemmin pitänyt markettien purkkiruusuista. Niiden pienet lehdet putoavat ennen aikojaan, eikä lukuisista nupuistakaan läheskään kaikki aukene. Onneksi Ukkokulta ei ole sellaisia minulle ostanut.

Kurgaanissa elämä jälleen viriää. Pikkusydämet tehtailevat jo nuppuja, sammalleimut alkavat vähitellen vihertyä ja niistäkin löytyi jo nuppuja. Toisella puolella peittokurjenpolvi sananmukaisesti jatkaa oman alueensa valtaamista. Ja yhdellä sivulla havaitsin kahden kukkulaan siirretyn pioninkin heränneen talviunestaan. Kaikki on siis jotakuinkin kunnossa.

Monien ikivihantien kasvien tapaan myös Taponlehtikin kärsi lumettomasta talvesta. Leikattuani tämänkin tuppaan päältä pois kuolleita lehtiä, löytyi alta reipasta virkeyttä. Saapa nähdä, mitä tämä taponlehtitupas tykkää tulevasta kesästä, sillä leikkasin sen varjostajana olleen aronian syksyllä matalaksi. Aronia on nopeakasvuinen ja uusia versoja näkyykin olevan tulossa. 

Joukko valkovuokkoja on leiriytynyt nurmikollemme, jopa kolmeen eri paikkaan. Kun niiden kukinta puistikon puolella jo lopettaa, nurmella se jatkuu niin pitkään, että joudun jättämään joitakin ensimmäisiä nurmikonleikkuukertoja näiden leirinuotioiden kohdalla väliin. Pidän kovasti näistä valkovuokoista ja erityisesti vielä siksi, että ne ovat ihan itsestään muuttaneet asuinsijansa tontillemme.

Punaherukat availevat lehtiruusukkeitaan ja karviaisessakin on jo hiirenkorvat. Mustaherukoita meillä ei nyt ole ainuttakaan, kun jouduin viimeisetkin pensaat hävittämään äkämäpunkin vuoksi. En mitenkään ehtinyt nyppiä kaikkia pullistuneita silmuja sitä vauhtia, kun uusia ilmestyi. Ja ylipäätään pensaat kärsivät ja vähitellen niiden marjatuontanto kutistui olemattomiin. Nyt ollaan oltu pari vuotta ilman mustaherukoita ja poika lupasikin äitienpäiväkukkana tuoda minulle uuden pensaan

Olisikohan ollut Niksi-Pirkka tai jokin muu lehti, josta luin seuraavan idean: "Istuta puutarhaasi valkoista tai viherherukkaa. Linnut eivät syö niitä yhtä innokkaasti kuin punaisia ja näin jää sinullekin satoa korjattavaksi".

Tulisipa jo lämmintä, jotta pelaguutkin pääsisivät ulos kukkimaan.

Äitienpäiväkortit on askarreltu. Lauantaina menemme porukalla Tallinnaan syömään; vanhempani, vanhin veljeni vaimonsa kanssa ja minä sekä Ukkokulta. Sunnuntaina sitten kahvitellaan anopin kanssa. 

Josko huomenna olisi vähemmän sateista, jotta pääsisi tekemään pihakierrosta ja kuvaamaan kevättilanteen kehitystä puutarhassa.

 

Vapaapäivien rikkaruohourakointia

Onpa pitänyt kiirettä. Sinne tänne ajamista ja monenlaista suhaamista. Heti, kun on tullut vähänkin pidempi tauko, olen rynnännyt pihalle kastelemaan ja nyppimään. Voisi kuvitella, ettei kesäkukkien nyppimisessä ole mitään hohtoa, mutta minusta se on hyvinkin rauhoittavaa. Tuo nyppiminen kun ei vaadi mitään erityistä keskittymistä, voi siinä ohessa miettiä syntyjä syviä ja pysähtyä välillä katselemaan istutuksiaan laajemminkin.

Lauantaina olimme veljenpojan häissä. Nuoret olivat toivoneet tavaralahjojen sijasta tukea häämatkalleen, jonka he tekevät vuodenvaihteessa. Sehän onkin ihan oiva tapa juhlistaa tuoretta liittoa. Vieraatkin pääsevät pälkähästä, kun ei tarvitse miettiä, millaisia kuppeja ja kippoja hääparille hankkia. Oli kiva vaihteeksi tehdä kukkakortin sijasta hääpari-ristipistotyö. Häissä oli tarjolla verrattoman maukasta ruokaa ja suussasulavaa suklaista hääkakkua. Bändiä taisi hiukan harmittaa, kun yleisö ei malttanut paljonkaan tanssahdella parketilla. Ulkona oli niin upea kesäpäivä, että häävieraat viihtyivät mieluummin pihamaalla.

Alapihan Kurgaani alkaa vähitellen näyttää ihan kivalta. Peittokurjenpolvi sananmukaisesti päätti peittää oman osuutensa ja vahvasti tuntuu, että tulevaisuudessa hitusen verran muidenkin tontista. Tummanpunaiset jaloangervot ovat hauskoja väritäpliä ja sopivat hienosti erilaisten ruusujen kanssa. Miten sattuikin, että kaikki Kurgaaniin siirtämäni ruusut ovat enemmän tai vähemmän kirkkaanpunaisia. Mietin, miten ruusut pärjäisivät tuossa Kurgaanin rinteessä, mutta ne taitavat viihtyä siinä odotettua paremmin. Tuleehan auringonvaloa joka puolelta, eikä vesi jää seisomaan tyvelle. Vaikka on ollut melko kuiva kesä, olen kastellut Kurgaanin kasveja ainoastaan ihan alkukesästä, kun istutin sinne mehikasveja ja ketoneilikkaa. Aukkopaikkoja on vielä jonkin verran, mutta niihin on tarkoitus siirtää kesäkukkasommitelmissa kesän ajan olevat ketoneilikat ja sammalleimut.

Eilen ja tänään olen jatkanut alapihan rikkaruohourakointia eli olen siivonnut kukkapenkkien, marjapensaiden ja omenapuiden reunuksia. Omenapuiden ja marjapensaiden alustat olen jo vuosien ajan pitänyt puhtaina kärräämällä niille oksahaketta. Keväisin laitan hakkeen alle märkää sanomalehteä. Kummasti ne sanomalehdet ja oksahake jonnekin katoaa ja lisää haketta saa kärrätä viimeistään loppukesästä. Kyllä siinä hakkeessakin vähitellen alkaa rikkaruohoja kasvaa, mutta yleensä ne on helppo vain nykäistä pois. Pariin vuoteen en ole tainnut kunnolla kantata omenapuiden alustoja, joten sitä olen nyt tehnyt. Samalla nyhdän tavallista huolellisemmin mahdolliset rikkaruohot ja muutenkin käyn nuo alustat läpi. 

Tänä kesänä puutarhassa on ollut runsaasti kotiloita ja niinpä päätin käydä nuo oksahakkeella peitetyt alueet huolellisesti läpi. Eipä ollut kotiloita. Sen sijaan kukkapenkeissä, kasvien hämärillä tyvialueilla kotiloita on löytynyt lukuisia kappaleita pieneltäkin alueelta. Olisiko niin, etteivät kotilot viihdy hakkeen kuivuudessa? Alkukesästä kotiloita oli ihan kaikkialla, mutta nyt huomattavasti vähemmän. Toivottavasti kuivuus on saanut ne syömään toinen toisensa ja sen viimeisenkin haihtumaan savuna ilmaan.

Rikkaruohohomma ei olekaan mitään siistiä puuhaa. Tai ainakin minä onnistun saamaan itseni totaalisesti suihkukypsäksi. Normaalistikin tuppaan hikoilemaan aikalailla, puhumattakaan tällaisesta hellepäivästä. Yritän säästää jalkojani ja niinpä yleensä laitan sukat jalkaan ryhtyessäni multa- tai rikkaruohohommiin. Ei tarvitse niin voimallisesti jynssätä varpaita ja rasvata kantapäitä. Tänäänkin olin kuin mikäkin metsänpeikko päättäessäni päivän työt. Tukka hapsotti joka suuntaan ja hiuksista löytyi monenmoista roskaa - tulipa vähän ryömittyä alapihan norjanangervopensaissa. Vaatteet on viskattava samantien pesukoneeseen ja koko eukko suihkuun. Tämän vuoksi pyrin ajoittamaan hikiset hommat sillä tavoin pötköön, ettei välillä tarvitse esimerkiksi lähteä kylille tai ylipäätään mihinkään ihmisten ilmoille. 

Vaikka tuo rikkaruohourakointi on hikistä ja aika raskastakin, ei se minusta ole kuitenkaan epämiellyttävää. Niin kuin tuossa kesäkukkien nyppimisessäkin, on myös rikkaruohoja nyhtäessä aikaa ajatella kaikenlaista ja tehdä havaintoja ympäristöstään. Siinä maan tasalla työskennellessä näkee ötökkää joka jakoon ja on myös tilaisuus tarkastella kulloinkin lähistöllä olevien kasvien kuntoa. 

Huomenna on taas menevä päivä, joten puutarhaan ei taida ehtiä edes tarkkailukäynnille. Onneksi on luvattu aika mukavia kesäpäiviä edelleen. Joillakin paikkakunnilla koulu alkaa jo tällä viikolla, osalla vasta ensi viikolla. Aamuisin huomaa selvästi, että lomat on useimmilta pidetty, sillä autoja huristaa kotitietä pitkin työpaikkoja kohti. Pikkaisen ilmassa on syksyn tuntua, mutta yritän olla sitä huomaamatta - tai huomioimatta. Aion ottaa tästä kesästä kaiken mahdollisen irti, viimeiseen saakka.

Sirkka viulun virittää

soittojansa sirittää.

Illan hämyyn kietoutuu

onkohan jo elokuu. 

Iltaisin, jos vain olen ehtinyt, olen tavannut käydä lukemassa blogejanne, mutta jotta ehtisin niitä lukea, olen joutunut jättämään kommentoinnin vähemmälle tai kokonaan pois. Kunhan tästä taas aikanaan pääsen normaaliin elämäntahtiin, luulisin aikaa löytyvän enemmän myös teille rakkaat blogiystävät!

 

I´m writing in the rain...

Ulkona sataa. Sade alkoi eilen illalla ja säätutkan mukaan näyttää jatkuvan pitkälle huomiseen. Ehkä koko viikonlopun, sanoi Ilmatieteenlaitoksen meteorologi. Sade tekee hyvää puutarhalle ja puutarhurille. Puutarhurille etenkin siten, että tulee pakollinen vapaapäivä pihatöistä ja sisällä saa tehtyä normitehtävät. Tosin näin päivän jo ehtineenä iltapäivään, en ole tehnyt ainuttakaan asiaa, joita aamulla suunnittelin. Pitipä laittaa pesukone päälle ja silitettävääkin olisi jonossa. Samoin suunnittelin leipovani ja mahdollisesti myös imuroivani. No, tässähän olen istunut koneella lukemassa mielenkiintoisia puutarhablogeja, seikkaillut muutenkin netissä ja maksanut jokusen laskun. Metsästin myös Ritausma-ruusua ja vihdoin löysin sellaisen toiselta puolelta pääkaupunkia. Siellä se ruusu on nyt varattuna huomiseen iltapäivään saakka. Kaikenlaiset taimet ovat nähtävästi menneet hyvin kaupaksi, sillä yhden jos toisenkin kasvin kohdalla sain vastaukseksi eioota. Ovat myyneet tältä kesältä loppuun.

Eilen ahersin tarmokkaasti pihalla raparperinlehtilaattojen parissa. Sijoittelin laattoja monenlaisiin asetelmiin, mutta se, minkä päässään ensin ajattelee, ei välttämättä näytäkään luonnossa niin hyvältä. Lopulta tekemäni laatat jakaantuivat kolmeen paikkaan. Ensin laitoin 10 laattaa leikkimökin edustalle ja kärräsin paikalle useamman kuorman kivituhkaa. Tämän kivituhkan olin tilannut puutarhaliikkeen verkkokaupasta ja se on aivan eri väristä kuin viime kesäinen, mutta materiaaliltaan paljon parempaa. Raekoko on pienempi, jolloin se tiivistyy paremmin. Väri on kuivana harmaa, märkänä melkeinpä musta. Jotenkin vain tykkään tästä enemmän kuin edellisestä punertavasta satsista.

Seuraavat kolme rapskulaattaa ja 4 pyöreää laattaa asettelin paikkaan, josta keväällä kaadettiin koivu ja muutama viikko sitten kaivettiin kanto pois. Maan sisään jäänyt kannonjämä tuottaa edelleen koivunmahlaa ja hiekka on tältä kohdin ollut kaiken aikaa kostea. Lisäksi paikalle jäi kuoppa, joka kaipasi tasoitusta. Tässä myös huollan vesiallasta, mikä tarkoittaa lähinnä sitä, että kyyristelen polvillani ja kauhon likaista vettä pois altaasta. Puhtaan veden lisääminen hoituu onneksi seisaalleen. Kunhan pitää ruiskusta kiinni ja antaa suihkuta.

 
Upotin laatat sen verran kivituhkaan, että ne pysyvät paikallaan eikä niihin kompastu, mutta tarvittaessa ne saa helposti pois. Jos vaikka joskus rikastuisi niin paljon, että pystyisi ostamaan riittävästi liuskekiviä pihakäytävien katteeksi. Tämä kuva on muuten napattu yläterassilta, sillä vettä tuli niin paljon, etten ensin viitsinyt lähteä kameraa kastelemaan. Sitten totesin, että alapihan virityskin pitäisi kuvata ja lähdin kuin lähdinkin sateenvarjoa keikutellen ottamaan lisää kuvia alapihalta. Ei se nyt ihan helppoa ollut, kun yritin pitää leuan avulla sateenvarjoa kameran suojana ja samalla sihdata näkymää ja säätää kameraa.

Loput laatat päätin asettaa tuonne alapihalle. Kriikunan ja uusien ruusupensaiden sekä vanhan ruusupensaston väliin. Kummallakin puolella oli niin olemattomat kaistaleet nurmea, että nurmen saaminen siistiksi oli enemmänkin taitolaji. Tuo tumma kivituhka näyttää kauempaa katsottuna erehdyttävästi asfaltilta, mutta sellaista en kyllä puutarhaani laittaisi. Sanokaa mitä sanotte, mutta minusta nuo rapskulaatat kivituhkaan ja hakkeeseen yhdistettynä luovat ihan mukavan näköisen elementin. Voipi olla, ettei tämä tällainen jää tähän.

Tässä vielä hieman lähempää tuo uusi tilaihme. Monet ovat kysyneet, millaisesta betonista teen nuo laatat. Olen ostanut rautakaupasta sementtilaastia, yleisemmin Weberin Vetonit S30, jota myydään mm. 25 kg:n säkeissä ja säkki maksaa runsaan 4 euroa. Laastin sekoitan kottikärryissä ja veden lisään vähitellen, ettei massasta tule liian löysää. Valetut laatat on hyvä peittää, etteivät ne kuivu liian nopeasti. Olen antanut omien laattojeni kuivua muovipeitteen alla 2-3 päivää. Hyvä on myös muistaa pestä työskentelyvälineet heti työn päätyttyä. Kuivunutta betonia on vaikea saada pois esimerkiksi kottikärryistä.

Miksi muuten aina sataa juuri silloin kun juhannusruusu kukkii? Kukat ovat lurpallaan ja terälehdet tipahtavat jo ennen kuin niitä on ehtinyt yhtään käydä ihailemassa. Ai niin, lupasin olla ruikuttamatta vesisateesta - ainakaan vielä. Jos se jatkuu päivätolkulla tai pahimmassa tapauksessa viikkotolkulla, perun lupaukseni ja ryhdyn aivan taatusti ruikuttamaan.

Millä nimellä tätä kurjenmiekkaa tulisi kutsua? Tarhakurjenmiekka, saksankurjenmiekka? Mikä? Sillä on siperiankurjenmiekkaa tanakampi lehdistö ja juurakko on miltei maanpinnassa. Luulin jo menettäneeni tämän lajin, mutta onneksi siirsin sitä viime kesänä alapihan kukkapenkkiin, jossa se näkyy lähteneen hyvin kasvamaan ja kukkimaan.

Ostin tätä mehitähteä toukokuussa erään taimikaupan tarjousrullakosta ja nyt olen iloinen, että tosiaan ostin. Sillä on hauska tapa kurkottaa kohti korkeuksia ja vaaleanpunaiset pienet kukat ovat todella nättejä. Istutin näitä yksilöitä kokeeksi vähän erilaisiin paikkoihin nähdäkseni, missä se viihtyy parhaiten. Aurinkoisia paikkoja jokainen, mutta muuten erilaisia. Ruukkuun laitoin tuon yhden kesän ajaksi. Syksyllä siirrän sen maahan.

Juuso tuli herättämään minut aamuseitsemältä ja tietenkin se oli vietävä aamupissalle. Silloin satoi vielä ihan maltillisesti, joten tohdin jättää karvalemmikkini yksikseen flexinsä kanssa ulkoilemaan. Sen verran oli aamulla silmät sikkaralla, että ihmettelin, mikä tossujeni alla niin mukavasti rapisee. Kotilot olivat lähteneet oikein joukolla matelemaan käytävää pitkin jonnekin paikkaan salaiseen. Olivatpa sitten kuinka elämäniloisia tahansa, minun pihamaallani niille koitui matkan pää. Koska en ihan paljain käsin edelleenkään ilkeä kotiloon tarttua, otin avukseni tuollaisen kauniin kiven ja purkin kannen, joiden avulla ujutin nuljaskat purkkiin, jossa on etikkalientä. Ja kansi kiinni. Enkä säilö kotiloita etikkaliemeen sen vuoksi, että aikoisin niitä pimeinä talvi-iltoina pikkunälkään popsia. Ehei, tarkoitus on kylmästi tehdä otukset hengettömiksi ja sen jälkeen laittaa kompostin syövereihin. Tänä kesänä noita kotiloita on löytynyt aivan hillittömiä määriä. Ei tarvitse kuin vähän jonkin kasvin lehteä kääntää, niin johan siellä kömpii pari-kolme tuhtia kotiloa. Ja nimenomaan tuhtia, sillä näin kookkaita kotiloita ei ole aiemmin meidän pihassa madellut.

Viime kesänä ryhdyin rakentamaan nurmelle uutta kukkapenkkiä. Pelkästään nurmikon kuorimisesta tuli niin runsaasti maa-ainesta, että lopulta päätinkin tehdä ko. paikalle kukkulan lättänän kukkapenkin sijasta. Peitin maa-aineksen kastelluilla sanomalehdillä ja pressulla, muutamaksi viikoksi, jotta pahimmat rikkaruohot kuolisivat. Sitten istutin kukkulan laelle riippahernepuun ja rinteille pihamaan  muilla osin siirtoa odottelevia kasveja, kuten muutaman aikoinaan surkeaan paikkaan istutetun pionin, pikkusydäntä, pari äitienpäiväruusua ja jaloangervoa. Kasvimaalla odotti siirtoa myös peittokurjenpolvea. Tänä keväänä lisäsin muutaman ketoneilikan, pari mehitähteä ja patjarikkoa. Rikkaruohot eivät ole kukkulaa vielä löytäneet paria eksynyttä lukuunottamatta ja ruusutkin ovat jo tehneet uusia nuppuja. Sinänsä tällainen kukkula ei ole kovin fiksu istutuspaikka vaativimmille kukille, sillä kuivana aikana vesi valuu tiehensä ja aurinko porottaa sumeilematta kasvit uuvuksiin. Jotain maanpeitekasvia noihin väleihin täytynee vielä lisätä, sillä muuten kyllä rikkaruohot viimein kukkulankin löytävät.

Pojallani on tapana kutsua kaikenlaisia asioita ja paikkoja joskus hyvinkin merkillisillä nimillä. Aluksi tämä uusi kukkapenkkini sai nimen Veteraanikukkula lähinnä sen vuoksi, että vihreän pressun alla muhiessaan se pojan mielestä näytti kuulemma enemmänkin armeijan puolijoukkueteltalta. Kun sitten istutin kukkulalle kukkia ja laelle tuon riippahernepuun, paikka sai ihan uuden nimen. Nyt kukkula on Kurgaani ja ilmeisesti tuo riippahernepuu on sen laella seisova Äiti synnyinmaa -patsas. Onhan toki helpompi suunnistaa pihamaalla, kun paikoilla on omat osoitteensa.

•  Mamajevin kurgaani (ven. Мамаев курган, Mamajev kurgan) on korkea kukkula Volgogradissa (entinen Stalingrad) Etelä-Venäjällä. Mamajevin kurgaani on entinen tataarien hautakumpu, ja sen nimi tulee tataaripäällikkö Mamaista. Nykyään kukkula tunnetaan lähinnä sen merkityksestä Stalingradin taistelun tapahtumissa ja valtavasta toisen maailmansodan muistomerkkien kompleksista. Merkittävin muistomerkki on kukkulan laelle pystytetty suunnaton Äiti synnyinmaa -patsas, joka on 87 metriä korkea. 

  

Seura-lehden numerossa 21 sivulla 99 (23.5.13) puutarhatieteen tohtori Erja Rappe vastaa puutarhaan liittyviin totta vai tarua -kysymyksiin. Tohtorin mukaan puutarhuri on vanhana terve, koska puutarhaharrastajat liikkuvat huomaamatta paljon, puutarhatöihin kuluu kävelyaskelia, taivutuksia, kyykkyjä, nostoja ja kantamista. Tunnin aherruksessa 70-kiloinen ihminen kadottaa 300 kaloria. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan puutarhaharrastajien käden puristusvoima on hyvä. Tämä voima vastaa yleensä muiden lihasten voimaa. Keski-iässä hyväksi todettu käden puristusvoima ennustaa hyvää toimintakykyä iäkkäänä.

Lisäksi puutarhassa työskentely ja omien aikaansaannosten katselu kohottaa kotitarhurin itsetuntoa. Se tuottaa hallinnan ja kykenevyyden tunteita ja sekä lievittää masennusta että suojaa siltä. Luontoympäristö alentaa verenpainetta ja sykettä ja helpottaa stressiä. 

Kuulostaa hyvältä. 

Eiköhän siskot ja veljet vietetä viikonloppu jälleen puutarhan parissa!

PS. Scilla, olet lämpimästi tervetullut blogini pariin.