maanantai 18. elokuuta 2014

Puutarhan pahiksia


Ilmeisesti paratiisissa pitää aina olla tasapaino hyvän ja pahan välillä. Kun aurinko on hellinyt viikkotolkulla ja kukat kukkineet entistäkin kauniimmin, ovat ötökät pitäneet huolta siitä pahapuolesta. Joka kesä kriikunoissamme on ollut noita pieniä pahkuroita, mutta tänä kesänä puiden lehdet ovat kauttaaltaan pahkuraisia. Ajattelin, että kyseessä olisi kirvojen vioitus, sillä kirvoja kriikunoissa tapaa myös olla. Aikani kirjoja ja nettiä selattuani olen päätynyt siihen, että kyseessä onkin äkämäpunkki. Sitä esiintyy myös luumupuilla ja kriikunahan on luumun lähisukulainen. Oivallista neuvoa punkeista eroon pääsemiseksi en kuitenkaan löytänyt. Käykö tässä niin, että joudun hävittämään kriikunapuunkin, kuten kävi äkämän valloittamille mustaherukkapensaille? Osaako joku neuvoa?


Myös humala on kärsinyt runsaasta kirvapopulaatiosta. Niitäkin humalassa on joka kesä, mutta tänä kesänä kasvi on selvästi jäänyt altavastaajaksi. Se on kasvanut huonosti ja lehdet ovat kellastuneet. Aikanaan humalaa istuttaessani en tiennyt, että se viihtyy paremmin hieman varjoisalla paikalla. Meillä humala kasvaa alapihalle johtavan portaikon yläpään puutarhaportissa, joka on kyllä ilmava paikka, mutta myös hyvin aurinkoinen. Jonkun kerran olen saanut perheeltä pyyhkeitä, kun "tappajaköynnös" on käynyt portista kulkijoiden hiuksiin tai vaatteisiin kiinni. Humalahan on aika karkea ja tosiaan tarttuu mm. hiuksiin. Humalamme on siis saanut siirtokäskyn, mutta pohdin, mihin sen istuttaisin. Tai paremminkin ne, silllä portin molemmin puolin kasvaa oma yksilö.

Ja kun humalat on kaivettu ylös, seuraakin kysymys, mitä tilalle? Kasvimaalla on pari villiviiniä odottamassa istutuspaikkaa. Ne voisivat tulla kyseeseen. Villiviinihän on aika nopeakasvuinen ja siinä on upea syysväritys.


Entäs sitten nämä punaiset paholaiset. Niitä on tänä kesänä ollut riittämiin. Välillä on ollut sormet punaisina, kun olen listinyt kukkoja paljain käsin. Alan jo oppimaan liljakukkojen metkuja ja osaan laittaa kouran alle lähestyessäni niitä. Eivät niin helposti pääse pudottautumaan selälleen mustaan multaan vaan tupsahtavat suoraan kämmenelle ja sitten se lähtölaskenta alkaa. Tuo kuvan liljakukko on kyllä totaalisesti eksyksissä, sillä se taapertaa villiviinin lehdellä. Siitä on pitkä matka liljoihin. Ainakin tälle yksilölle, sillä sen matka päättyi tuohon.


Viime kesän ällötyksiä eli kotiloita on niitäkin toki ollut, mutta huomattavasti vähemmän. Ilmeisesti vähäluminen talvi ei ollut otollinen niiden talvehtimiselle. Tai sitten pitkään jatkunut helle on saanut kaikki kotilot kaivautumaan märkiin onkaloihinsa ja kohta ne varmaan matelevat sankkana joukkona pihamaalle, kun vettä tulee taivaan täydeltä.

Vihdoin alkoivat myös alapihan kiemurapenkkiin istuttamani messuliljat kukkia. Olivat aika myöhäistä sorttia, sillä niistä ei näkynyt vilaustakaan edes silloin, kun muissa liljoissa oli jo nuppuja. Vaan yhtenä päivänä ohi kulkiessani totesin, että kas, täältähän on liljoja tulossa. Ostin liljasipuleita kevätmessujen irtomyynnistä. Enpä enää muista tarjouksen hintaa, mutta edullinen se oli. Myyjä laittoi eri väristen liljojen sipulit omiin pusseihinsa. Olisiko myyjillä menneet sipulit sekaisin, sillä vain kahdensorttisia liljoja näyttää sipuleista tulevan. Ostin kuitenkin viittä eri liljaa. Ei siis ole tarjoussipulin väriin luottamista. Mutta kauniita ovat nämäkin. Siinä mielessä olen ihan tyytyväinen.


Harmaata on ja vettä tulee aivan tajuttomasti. Välillä kuitenkin aurinko pilkahtaa jonkun paksun pilven reunalta paetakseen taas seuraavan taakse. Yhdessä sellaisessa kirkkaassa välissä kävin kaivamassa paikkaa, johon siirtää osan keväällä hankituista ruusupensaista. Kun en taas ajatellut asioita riittävän pitkälle, vaan istutin ne aivan liian lähelle vanhoja pensaita. Näin käy, kun mennään puska edellä eli ensin hankitaan kasvi ja sitten mietitään, mihin sen tyrkkäisi. 


Minulla suunnitelmallisuus näissä puutarha-asioissa kulkee kyllä jälkijunassa. Ihastelen teidän blogeissanne yhtä jos toistakin kasvia ja ryhdyn mielessäni pohtimaan, mistä sen hankkisin. Ja kun haluttu kasvi on hankittu, sille pitää äkkiä keksiä sopiva paikka. Näin toimien se sopiva paikka ei aina olekaan se paras paikka. En aio tästä paheestani kantaa kovin suurta syyllisyyttä, sillä useimmiten lopputulos on ollut parempi kuin voisi kuvitellakaan. Kun sitä hankkimaansa kasvia aikansa jossain kohtaa pihassa tuijottaa, se alkaa ikäänkuin puhutella ja tulla tutuksi. Tuttujen kesken onkin helppo tulla toimeen ja yhteisymmärryksessä kukin kasvi lopulta sujahtaa sille ominaiseen kuoppaansa.

Luvassa on sadetta viikon jokaiselle päivälle. Huomenna en edes ehdi puutarhaan, kun on jälleen omaishoitopäivä. Sopiva vire lapiohommille on kuitenkin saatu aikaan ja sormet syyhyävät päästä jatkamaan aivokopassa pyöriviä suunnitelmia. Aika kiva fiilis.
 

19 kommenttia:

  1. Humalan tilalle ehdotan vaikka siipiköynnöstä! Kaunis valkoinen kukinto. Minulla tehnyt versoja mutta odotan kukintaa ensivuonna. Meilläkin satelee mutta sitä puutarha on kaivannut kovasti. Projektit saa odottaa kun työkin haittaa..hih

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siipiköynnös, nyt tulikin ihan uusi tuttavuus, jota täytyy käydä googlaamassa. Jokin kukkiva köynnös olisi kyllä mukava lisä silmäniloksi.
      Tosi kuivaahan täälläkin on ollut, mutta nyt kyllä jo alapihalla vesi litisee jalkojen alla. Ja ne työt tuppaavat aina haittaamaan harrastuksia. Mutta jollei ole töitä, kuivuvat pian harrastuksetkin. Tai ainakin köyhtyvät kovasti.

      Poista
  2. Oooh, tänä(kin) kesänä on ollut monenkaisia pahiksia. Meiltä ovat liljakukot älynneet luikkia pakoon, kaksi vain yhytin keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, jai. Taisivat teidänkin liljakukot marssia meidän puutarhaan. No, kaikkia vitsauksia sitä maa päällään kantaa, mutta niitä ratkoessa ei tule aika pitkäksi.

      Poista
  3. Ötököitä valitettavasti piisaa. Enpä usko, että niistä kokonaan eroon pääsee. Kun yhden hävität, toinen jo kurkkii tilalle. Blogit tosiaan aiheuttavat hallitsemattomia innostuksen puuskia, mutta ei se ole vaarallista. Aina voi kokeilla jotain uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sen jälkeen kun aloitin oman taipaleeni blogimaailmassa, olen löytänyt paljon hienoja kasveja. Innostus puutarhan laittamiseen on nykyisin ihan uudella tasolla, samoin tieto on lisääntynyt huimasti.

      Poista
  4. Kyllä sitä ötökkee riittää:) mulla on mustaviinimarjan lehdet sairastuneet johonkin sienitautiin, jotain oranssia möhnää alapinnoilla., mitä lienee... Kärhöpistiäisistä taisin päästä eroon ainakin ensikesään saakka, mutta sormet vihreänä metsästin niiden toukkia.
    Blogeissa on niin herkullisen näköisiä kasveja että tosiaan alkaa pohtia, mlle kulmalle pihaa tuokin sopisi, mutta kivaa se on saada virikkeitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava on löytää kaikkea uutta ja kivaa ideaa muiden blogeista. Kuten tuolla Tuuleville totesin, puutarhainnostus on noussut ihan uudelle tasolle blogielämän myötä.

      Poista
  5. No onpas kirvoja, huh.
    Liljakukot ovat meidät jättäneet rauhaan. Keväällä vain muutaman musersin. Kotiloita ei meillä ole.
    No enpä kehu enempää muuten ne rientää tänne. Hirvet ja jänikset kyllä pitää huolen meidän pihasta. Hih.

    Ihana kuva kultapalloista.
    Mukavaa viikkoa sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa sitä joka puutarhassa on jokin vaiva. Ellei kotilot ja liljakukot, sitten hirvet ja jänikset. Jänöjussejakin täällä on, hirviä ei onneksi ihan talojen lähellä.
      Kultapallot ovatkin tuon kuvan ottamisen jälkeen laonneet maahan makaamaan. Piti käydä niitä poimimassa maljakkoon, mutta sade oli hakannut täysin liiskaksi.
      Viikko on alkanut ihan mukavasti, mutta jatketaan sitä iloisesti eteenpäin.

      Poista
  6. Saman havainnon olen tehnyt: ihmeen vähän yksiä ällötykksiä eli lehtokotiloita. Häipyisivät vaan kokonaan. En osaa antaa sinulle neuvoja tuholaisten torjumiseksi. Toivottavasti joku osaa. Itse en pystyisi kyllä paljain käsin listimään noita elukoita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aika arka ottamaan mitään ötököitä paljaisiin käsiini, mutta liljakukkojen aiheuttama vaiva saa minut sen verran kiukkuiseksi, että sen voimalla litistyy kukko jos toinenkin.

      Poista
  7. Meillä on kirvat piinanneet jos jotakin puskaa. Humala näyttää ihan samalta kuin sulla. Lilljakukot myrkytän ilmeisen tehokkaalla myrkyllä kerran keväällä ja sen jälkeen niitä ei näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän välttää myrkkyjä ja torjua mahdollisimman luonnollisin keinoin. Liljakukkoihin tehoaa myös mäntysuoparuiskutus, kunhan sen tekee riittävän usein. Vähän tässä saan syyttää omaa laiskuuttanikin.

      Poista
  8. Minulla on humala ihan samanlaisessa kunnossa. Aikaisemmat asukkaat olivat istuttaneet sen aurinkoon, ja olen huomannut, että se saa helposti härmaa itseensä. Siirsin sen varjoisaan paikkaan, jossa se kuoli. Mutta nyt alkupäiseen paikkan on kasvanut uusi ja kahteen muuhunkin uuteen paikaan. Eli se leviää helposti ajan mittaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkään, etten saa minäkään kaikkia juuria ylös tuosta vanhasta paikasta. Tilaa kaivamiselle on kovin vähän, kun pitää varoa ympärillä olevia kasveja. Olen kuullut humalan leviämisestä, mutta meillä se on pysynyt todella hyvin tuossa omalla paikallaan. Tosin siinä on kyllä pörhistynyt vuosien mittaan. Tuntuu kuitenkin kasvin kiduttamiselta pitää sitä paikassa, jossa se selvästikin kärsii.
      Vanhoissa valokuvissa näkee humalasalkoja keskellä maalaistalojen pihoja. Eikö nekin ole aika aurinkoisilla paikoilla? Ehkä myös tuulisilla, jolloin auringon vaikutus ei ole niin voimakas. Luulen.

      Poista
  9. Minulla äkämäpunkki vaivaa mustaherukoita. Neuvona on ollut kerätä punkkeja sisältävät pyöreät silmut pois keväällä ennen lehtien puhkeamista. Viikonloppuna täällä vieraili ystäväni, joka kertoi, että hän myrkyttää herukkansa keväisin jollakin nopeasti hajoavalla aineella, jonka nimeä ei kyllä heti muistanut. Kirvoja on tänä vuonna ollut ennätysmäärä, jopa kirsikkapuussa. Ennen rehevä humalani saa puiden kaadon vuoksi liikaa aurinkoa ja kasvoi tänä vuonna vähän kituliaasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli mustaherukoissa äkämäpunkkia. Punkkisilmujen kerääminen monesta pensaasta alkoi käydä aika työlääksi, varsinkin, kun niitä kaikesta nyppimisestä huolimatta vuosi vuodelta tuli enemmän ja pensaiden kunto huononi kaiken aikaa. Lopulta hävitin pensaat ja olin ilman pari vuotta. Tänä keväänä istutin eri paikkaan kaksi Pohjanjätti-lajiketta. Toivotaan, ettei niihin tulisi äkämää. Äkämän kanssa on niin, että myös naapureiden pitäisi niitä torjua. Muuten niiden hävittäminen yhdestä puutarhasta on toivotonta.
      Joka kevät mietin sitä ruiskuttamista. Varsinkin, kun omenapuissakin tuppaa olemaan kaikenlaista ötökkää ja tautia. Aina se vaan jää. Nyt hankin jo valmiiksi ensi kevättä varten ison paineruiskupullon. Myös ympäristöystävällinen bioruiskute odottaa kevättä.
      Pidän kovasti humalasta, enkä halua siitä luopua. Niinpä etsin sille toisen istutuspaikan, vähemmän aurinkoisen.

      Poista
  10. Minä teen kevätruiskutuksen Neko-ruiskutteella. Sen pitäisi olla ympäristöystävällinen. Avittaa myös kirvoihin.

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!