Juuson kanssa pihamaalla

Aika hyvä naamiointi. Meni hetki tajuta, että viereisen puskan lomassa kurkkii ihka oma katti. Mitä lie näkee, kun noin intensiivisesti jotain katselee.

Ehkä Juuso odotti, että mamma poistuu sen reviiriltä. Sisälle päästyäni vilkaisin ikkunasta ja siellähän kissa makaa onnellisena auringossa kellien taponlehtipatjalla. Viittä vaille, ettei valinnut päiväunipaikakseen suikeroesikkomätästäni, jonka selviytymisestä olen ollut viime päivät niin otettu. 

Tästäpä muistuikin mieleeni, että täytyy tilata Juusolle rokotusaika ja laittaa punkkiöljyä sen niskaan. Niin ja se matolääkekin on muistettava tuikata sen suuhun.

Pihalla tuli touhuttua monenlaista, mutta vielä ennen sisälle tuloa oli ihan pakko käydä levittämässä alapihan portaihin jumittunutta lumimassaa. Nopeasti tuo helikopterikentäksi kutsumamme läjä on kutistunut. Varsinkin, kun tietää sen olevan hyvin tiivistä, yläpihan käytäviltä kolattua lunta. 

Jotta lumikuva ei piirtyisi viimeiseksi verkkokalvollenne, laitetaan tähän kuva tuoksuköynnöskuusaman keväisestä olomuodosta. Syksyllä osa sen pitkistä oksista näytti hyvin kuivilta ja tuossa jo tuumasin, josko ryhtyisin niitä lyhentelemään. Vaan annanpa nyt olla ja katson, mikä osuus puhkeaa lehtiin ja mihin ei tule eloa laisinkaan. Eipä kannata näiden kanssa kiirehtiä.
 

Kesäpäivän tuoksut

Muutama yö sitten näin unta, jossa saavuin pihalta terassin kautta sisälle ja ihmettelin, että kuinkas tuoksuköynnöskuusama ei ole kukkinut laisinkaan. Tai sitten se on kukkinut niin, etten ole edes huomannut ja kesä oli jo kääntymässä syksyksi. Seuraavana päivänä muistin unen ja oli pakko oitis mennä tarkastamaan köynnöskuusaman tilanne. Ei ollut kukkinut, mutta kukkisi kyllä aivan pian. Tänään tarkastin kuusamani uudelleen ja huomasin nuppujen vähitellen avautuvan. Tiedossa on siis terassille ihania tuoksuja.

Myös syreenit ovat vihdoin avanneet kukkansa ja aina ohi kulkiessa on pakko työntää nenä tuollaiseen lilaan rykelmään. 

Lemmikit alkavat vähitellen lopetella. Kylläpä ne ovatkin viime päivinä kukkineet villinä sinisenä merenä. Kuihtuessaan lemmikit alkavat kaatuilla sinne tänne ja vähitellen penkissä on ruskeankuivia pöheikköjä. Siinä vaiheessa nappaan kuivasta tuppaasta ronskisti kouralla kiinni ja kiikutan kompostiin. Kummasti ne taas seuraavana keväänä kukkapenkistä nousevat. Vaikka en sitä lemmikeistä syntynyttä kompostimultaa samaan penkkiin lapioisikaan.

Juuri nyt, istuessani tässä tietokoneen äärellä, kuulen avoimesta pihaovesta peipposen livertävän niin ihanasti. Kyllä se on nyt kesä. Tuntuupa hyvältä.

Mukavia kesäpäiviä ja peipposen laulua kaikille!

Hiirenkorvia ja kevätkissa

Viime vuonna messuilla käydessäni himoitsin jouluruusuja, joita oli myynnissä miltei jokaisella ylipäätään jotain kauppaavalla. Vaikuttivat aika kalliilta, enkä osannut päättää ostanko ja keneltä, joten ostamatta jäi. Toissa viikolla Helsingin messuilla käydessäni olin päättänyt, että nyt taatusti ostan jouluruusun tai pari, vaikka perikato iskisi. Onhan minulla puutarhassa jo jouluruusu kasvamassa, mutta olen jo tainnut useaankin kertaan kertoa, kuinka menin siirtämään ne paikkaan, jossa tulevat tallotuiksi talvisin linnuille ruokaa laitettaessa. Täytyy nyt kevään aikana kaivaa ne uudelleen ylös ja siirtää parempaan paikkaan.

Tänä vuonna en sitten jouluruusuja löytänytkään kuin parilta myyjältä ja sillä toisella oli totisesti melko kalliita ja vähän onnettoman oloisia kukkia. Toinen kauppias myi 20 euron kappalehintaan, mikä ei sekään mikään halpa hinta ole, mutta  kukat olivat komeita yksilöitä ja tarjoushinnalla sai kaksi 35 eurolla. Päätetty, mikä päätetty. Ostin vaalean ja tuollaisen tummemman jouluruusun. Viikon ajan ne olivat autotallin ikkunalla, sillä siellä on viileää ja valoisaa. Muutama päivä sitten istutin kumpaisenkin isoon ruukkuun, jonka laitoin patiolle metallipylvään päälle suojaisaan paikkaan odottamaan maan lämpenemistä ja istuttamista. Pärjäävät näköjään huomattavasti paremmin ulkosalla. Viime yönä talon toisella puolella näytti mittari -3 pakkasastetta, mutta luultavasti jouluruusujen sijaintipaikassa oli sentään hivenen plussan puolella.

Marja-aronia

Tuomi hiirenkorvalla

Alppikärhö

Tuoksukäynnöskuusama - myös alla

Sain monta vuotta sitten naapurilta keltaista tarha-alpia. Enpä silloin tiennyt, miten vikkelä se on leviämään ja kohta se varmaan täyttää yhden yläpihan penkeistä. Viime kesänä kitkin sitä aika kovalla kädellä, mutta sillä on niin mahtavat ja kaikkialla tunkevat juuret, joten luultavasti koko penkki pitäisi kaivaa tyhjäksi. Se taasen on sen verran iso homma, että olkoot ainakin toistaiseksi. Innokkaasti se on taas nousemassa kohti kesäistä kukoistustaan, eikä näytä olevan moksiskaan viime kesän kovasta käsittelystä. 

Idänsinililjat ja kirjokevättähdet alkavat availla kukkiaan ja niitä tupsahtelee sieltä täältä. Syksyllä leikkasin marja-aroniat mataliksi ja nyt Juuso pääsee yläpihalla ollessaan kaivelemaan rinteeseen kuoppiaan. Kunnon kollikissa ei ihan pieneen kuoppaan tyydykään, joten toissapäivänä sain todeta scillapopulaation löytäneen uuden reitin ilmojen halki kohti nurmikkoa. Ison kuopan peittäminen tarvitsee myös paljon mullan siirtelyä, joten rinteessä on tällä hetkellä paljas läiskä muistona erään karvaisen olion lannoituspuuhista.

Vuohenjuuri pilkistää talvion takaa

Kevätkaihonkukka on jo availlut nuppujaan. Pidän kovasti kevätkaihonkukasta, sillä se on todella hyvä leviämään eikä pahemmin kainostele paikkaa kuin paikkaa. Alkukeväästä saattaa näyttää, että se on kadonnut kokonaan, mutta kohta jo pieniä lehtiruusukkeita alkaa nousta sieltä täältä eikä aikaakaan, kun se jo peittää isojakin alueita lehdistöllään. Sen kukka muistuttaa hiukan lemmikkiä ja samalla tavoin väri vaihtelee eri sinisen sävyissä. Kevätkaihonkukkaa on helppo monistaa irrottamalla sen rönsyjä. Olenpa käyttänyt sitä kesäkukkaistutuksissakin ja siirtänyt sitten syksyllä maahan täyttämään taas jotain sopivaa aukkokohtaa. Tosi kiitollinen ja nätti kukka kuin myös melko aikainen viherryttäjä.

Meidän puutarhan omapäisin kukka on sen sijaan Juuso, joka ei käskien kuvattavaksi asetu. Mamman on joko tyydyttävä kuvaamaan häntä takaapäin tai sitten liikkumaan itse kissan kasvopuolelle. Silloinkin Juuso saattaa olla sen näköinen, ettei sitä voisi vähempää kiinnostaa koko valokuvaustouhu. Tärkeää on kuitenkin olla siellä, missä mammakin.
 

Pääsiäisen pajunkissa
yksin istuu aatoksissa,
nostaa ylös pikku päätä,
viel´ on ympärillä jäätä.
Silloin lämmin ääni pien´
kuiskaa: sinut kotiin vien.
Lasten laulut siellä raikaa,
ilmassa on kevään taikaa.

-Anneli Vanhakartano-

 

Aurinkoista ja mukavaa pääsiäistä!

 

Kukka, käsi ja kissa - siinä päivän puheenaiheet

Ukkolaukka (Allium hollandicum)

Tälle päivälle olin suunnitellut rapskulaattojen asennusta, vaan eipä siitä tullut mitään. Oikean käden olkapää on ihan jumissa ja yöllä sitä särki niin, että piti hakea pilleri särkyyn. Mistä lienee vaiva saanut alkunsa, rapskulaattojen putsaamisesta ehkä. Aamupäivän taivas oli pilvessä ja lämpöä oli 17 asteen verran eli juuri sopiva sää kivituhkan kärräämiseen, mutta minkäs teet, jos toinen käsi on poissa pelistä.

Laitoin sitten pesukoneen pyörimään, otin ompelukoneen esille ja lyhensin yhdet housut sekä korjasin ratkenneita saumoja. Tällaiset työt sujuivat hyvin kipeälläkin kädellä, kunhan sitä ei tarvitse kovin korkealle nostaa. Pyykin ripustaminen narulle olikin sitten jo hankalampi juttu, mutta selvisin siitäkin kunnialla.

Iltapäivällä menin pihamaalle kesäkukkia nyppimään ja pian huomasin olevani työntouhussa. Istutin kasvimaalla muhineet pioniunikot ja maurinmalvat kukkapenkkeihin. Taimet olivat kasvaneet muhkeiksi ja alkoivat jo varjostaa muita kasvimaalla siirtoa odottavia taimia. Tarkoitus oli vielä käydä kuvaamassa istutetut kukat, mutta yllättäen mustat pilvet täyttivät taivaan ja alkoi sataa vettä niin rankasti, että oli pakko lähteä sisään kuivattelemaan vaatteita. Sadekuuro ei kauaa kestänyt ja aurinkokin on tullut jälleen esiin. Antaa pihan kuitenkin kuivua kunnolla, ehtiihän sinne.

Tomaatti Tigerella (Solanum Lycopersicum 'Tigerella')

Talon seinustalla kasvava Tigerella-tomaattini on tehnyt nuppuja. Lajikkeen pitäisi olla aikainen ja hedelmässä keltaisia raitoja. Tomaattini on vankanoloinen, mutta olen sitä jo tukenut ja sitonut talon seinustalla olevaan ristikkoon. Ainakin siinä vaiheessa, jos/kun alkaa muodostua hedelmiä, painoa tulee sen verran, että tukeminen on välttämätöntä. Tomaatin varsissa ja lehdissä on voimakas tuoksu, pidän siitä. 

Tuoksuköynnöskuusama (Lonicera caprifolium)

Myös köynnöskuusama kukkii yläterassin nurkalla. Siinäkin on voimakas ja miellyttävä tuoksu. Tänä vuonna kukkia on kuusamassa ollut paljon, mutta helle lienee kiihdyttänyt senkin kukintaa niin, että kohta se on jo ohitse.

Juusolla oli taas niin hauska päiväuniasento, että oli pakko napsaista siitä kuva. Luulisi, että talosta löytyy mukavampiakin nukkumapaikkoja, mutta tässä työpöytäni päädyssä olevalla tuolilla Juuso taitaa nukkua mieluiten. Välillä se unohtaa mittasuhteensa ja kierähtäessään pitkinpituuttaan selälleen, tuolin reunat tulevat vastaan ja katti tipahtaa lattialle. Siinä se sitten hetken istuu hölmistyneen näköisenä ja lähtee sen jälkeen kohti keittiötä ja ruokakuppia kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kenties se onkin nähnyt unta uunilämpimästä broilerista ja herättyään päättää lähteä herkkupaloja etsimään. 

Häntä on monille eläimille tärkeä mm. tasapainon hakemisessa. Joskus mietin, että Juusolle häntä taitaa olla enemmänkin kissan komistus. Kuten Pekka Töpöhäntä -kirjoissa Monni tapaa sanoa, hännättömän Pekan kiusaksi tietenkin. Illalla Juuso tuli viereeni nukkumaan, eikä minkäänlaisia tilaongelmia ollut. Aamuyöstä herätessäni käsikipuun, Juuso nukkui selällään vieden patjastani 2/3. Koita siinä sitten nukkua, kun toisella kyljellä nukkuu kissa ketarat levällään ja toisella puolella särkee kättä niin vietävästi.

Ajan usein Espoon suuntaan Vanhaa Turuntietä eli 110-tietä. Lepolammen risteyksessä on vuosia ollut tuo puuvene ja lähes joka kesä siihen on joku istuttanut kesäkukkia. Tänä kesänä kukkia on kuitenkin valtavasti, eikä niitä ole kukaan käynyt tuhoamassa. Toivottavasti saavat olla rauhassa ja ohikulkijoiden ihailtavina. Usein saa lukea paikallislehtien mielipidepalstoilta, kuinka jotkut vandaalit vievät kesäkukkaistutuksia jopa ihmisten kotiporteilta. Oli se sitten ahneutta tai ilkeyttä tai mitä tahansa, on se erittäin typerää. Ainakin minua ilahduttaa kovasti se, että ihmiset koristelevat sisäänkäyntejään. Eiköhän useimmat tee niin itsensä lisäksi myös tuodakseen ympäristöönsä viihtyisyyttä laajemminkin.

Räkätit pitävät pihamaalla julmettua mekastusta. Riitelevätkö jo herukan raakileista, kun näyttävät pomppivan alapihalla? Ei tee kädelle oikein hyvää tämä tietokoneen näpyttelykään, joten jätän tämän kiehtovan blogimaailman ja siirryn muihin puuhiin. Sitä ennen toivotan kuitenkin Lauran lämpimästi tervetulleeksi blogini lukijaksi.