| Helleborus - Jouluruusu |
Meidän piha on nyt laitettu talvikuntoon. Sateiden ja ylenpalttisen laiskuuden johdosta en ole puunannut joka nurkkaa mitenkään tiptop-kuntoon. Eipä se ole tarpeenkaan. Talven aikana pihalle kertyy monenmoista sälää, havunneulasia, kuivuneita lehtiä, pudonneita koivunoksia ja ties mitä. Keväällä on uutta intoa päästä käsiksi kevätvalmisteluihin. Silloin voi taas heiluttaa haravaa sielunsa kyllyydestä.
| Astrantia major 'Sunningdale Variegated' - Kirjavalehtinen tähtiputki |
Ruskaväreistä on jäljellä enää kalpea häivähdys. Suurin osa puista ja pensaista pudonneista lehdistä on maassa vaihtunut ruskean eri sävyiksi. Märkyydestä kiiltävää lehtimassaa on siellä täällä istutusalueilla, sitäkin enemmän puiden ja pensaiden alustoilla, jonne olen sitä haravalla työntänyt.
| Austin-ruusu 'Lady of Shalott' |
Viikko sitten sateessa oli sopiva tauko, jolloin sain silputtua nurmikolle pudonneet kriikunoiden lehdet. Nurmikkokin oli ehtinyt kasvaa varsin korkeaksi sitten edellisen leikkuun. Käytäviltä haravoin tuulen ripottelemat vaahteran- ja syreenilehdet. Keräsin ne multasäkkeihin, kiikutin puuvajaan odottamaan kevättä. Ehkä lehdistä on talvikuukausina muhinut mullan esiastetta, jota voin sekoittaa multaan ja käyttää puutarhassa.
| Lamium maculatum - Hopeatäpläpeippi |
Pihakierroksia tulee tehtyä kameran kanssa ja ilman kameraa. Mielikuvitusta joutuu käyttämään löytääkseen kuvattavaa. Kaikki tuntuu olevan ikuistettu jo tuhanteen kertaan. Yksittäisiä kukkanuppuja löytyy sieltä täältä. Tuoksuorvokki ja hopeatäpltäpeippi sekä Pikkupuutarhan kirjavalehtinen tähtiputki ovat vastustaneet talven tuloa pukkaamalla kukat. Austin-ruusu 'Lady of Shalott' sen sijaan ei saa nuppujaan aukaistua. Luultavasti lähipäivinä luvattu kylmenevä sää vie ladylta viimeisetkin avautumismahdollisudet. Muuripenkin tummakukkaisen jouluruusun kolmesta nupusta yksi on auennut.
| Lamium maculatum - Hopeatäpläpeippi |
Talvivaatteille ei ole tänä syksynä ollut vielä tarvetta. Hyvin on pärjännyt kevyemmissäkin varusteissa. Olen toki kantanut vaatehuoneesta paksumpia tamineita ja kaivanut esille lämpimämpiä jalkineita. Käsineet ovat olleet parina aamuna tarpeen, kun auton ratti on ollut jäätävän kylmä. Talvirenkaat vaihdatin viikko sitten. Paras olla talvikumit alla, kun pakkanen ja liukkaat kelit kuitenkin luuraavat lähitulevaisuudessa.
Tyhjensin biokompostorin alaluukun. Edellisestä tyhjennyksestä ei ole vielä kovin kauaa, joten massa ei ollut täysin kypsää. Siirsin kottikärryllisen tavaraa viereiseen varabiokompostoriin jälkikypsymään. Mahtuupa taas uutta tavaraa kompostoriin.
Ripottelin alapihan kahteen lehtikompostoriin kanankakkarakeita. Luin jostain (en taas muista, mistä) jutun, kuinka jonkun kompostori oli alkanut pöhisemään vauhdilla tuota kikkaa käyttäen. Yllytyshulluutta tai tavallista kokeilunhalua. Aika näyttää, oliko vinkistä mitään hyötyä. Tuskin siitä haittaakaan on.
| Lonicera heckrottii - Koreaköynnöskuusama |
Olen tässä jo jonkin aikaa murehtinut puutarhan värittömyyttä. Bermudan koreaköynnöskuusama on kanssani aivan eri mieltä. Se jaksaa kehittää jatkuvasti uusia nuppuja, jotka tosin eivät kunnolla enää avaudu. Lehdetkin ovat suurimmalta osin vielä vihreät. Muistaakseni viime syksynä kävi niin, että aikansa vihreinä oltuaan lehdet muuttuivat saman tien ruskeiksi ja lötköiksi. Tiukasti ne pysyvät kiinni varsissa, kunnes lopulta putoavat maahan.
| Digitalis - Sormustinkukka |
Pyhäinpäivänä tein kylällä pitkän lenkin kuvatakseni Kristiina K:n marraskuun haasteeseen portteja. Se aihe onkin jo käsitelty. Erään kujan varren joutomaalla kasvoi ja kukki sormustinkukka. Lähellä on taloja, joiden pihasta kasvi on varmaan siemenensä tuonne lennättänyt. Tai linnut tuoneet tullessaan.
Harmaassa tihkusateessa metsikön sammal näytti kauniin samettiselta ja loisti pitkälle hienon vihreänä.
Kesän aikana ei ole liiemmin tullut kylällä käveltyä. Kasvukauden päättyessä onkin taas enemmän aikaa ja innostusta harjoittaa kyläkävelyitä. Kohta pihoille ilmestyy kausi- ja jouluvaloja, joita on hauska katsella. Jonkin verran niitä jo näkyykin.
Meillä on pihassa vasta lyhdyissä led-kynttilöitä. Sisälle olen jo laittanut muutaman valosarjan ja patteritoimisen koristeen. Varsinainen joulukoristelu saa vielä odottaa. Pimeyttä on ilo torjua, kun nyt sitä riittää usein aamusta iltaan ja illasta aamuun. Onneksi osa pimeydestä tulee vietettyä unten mailla.
| Yksi kotikylän järvistä pyhäinpäivänä. |
Mikäli loppuvuosi kuluu yhtä vauhdikkaasti, kuin syksy tähänkin saakka, on pian taas kevät edessä. Ei lainkaan hullu ajatus ryhtyä laatimaan kylvösuunnitelmaa...
Mukavia marraskuun päiviä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!