keskiviikko 8. kesäkuuta 2022

Tervetuloa puutarhakierrokselle!

Alapihan Hedelmätarha
 
Olen ylpeä puutarhastani, jonka olen vuosien mittaan omin käsin rakentanut ja nykyiseen tilaan muokannut. Valmista ei ole eikä ehkä koskaan tulekaan. Minulla ei ole puutarha-alan kokemusta eikä koulutusta. Olen kerrostalon kasvatti ilman äidin opastavaa viherpeukaloa tai mummolan perinnekasvien äärellä vietettyjä kesälomia. Kaiken kasveista ja kasvattamisesta olen oppinut kantapään kautta.

Mielestäni jokainen puutarha on omalla tavallaan kaunis ja kiinnostava. Hienointa, että jokaisella on lupa ja oikeus tehdä puutarhastaan juuri sellainen, jonka itse haluaa ja jossa viihtyy. 

Tykkään ottaa kasveista lähikuvia ja mielelläni niitä esittelen ja käytän tarinoideni tukena. Siinä yksi syy, miksi postauksistani puuttuu laajat pihakuvat. Olen luonteeltani perfektionisti ja vaadin itseltäni paljon. Pelkään negatiivista palautetta, sillä sellainen musertaa minut pitkäksi aikaa.

Päätin haastaa itseni ja toivottaa teidät terveulleiksi kierrokselle puutarhaani.

Alapihan Hedelmätarha


Olen aina tykännyt kasveista ja puutarhahommista. Lasten kasvaessa oli enemmän aikaa ja tilaa omille harrastuksille. 2000-luvun alkupuolella minut valtasi uudenlainen puutarhainto, joka vain kasvoi löytäessäni 2011 bloggaamisen. Sillä tiellä olen, eikä loppua näy.
 

Tonttimme sijaitsee melko tiiviisti rakennetulla asemakaava-alueella. Tontin koko on hiukan vajaa 1500 m² ja se jakaantuu ylä- ja alapihaan. Sisäänkäynti tontille ja taloon on yläpihalla. Alapihalla on hedelmäpuut ja marjapensaat, kasvihuone ja kasvimaa. Lasten ollessa pieniä, alapihalla oli vähemmän istutuksia. Tilaa piti olla keinulle, pelaamiseen ja olemiseen. 

Jossain vaiheessa laaja nurmialue alkoi tuntua tylsältä. Tutustuin yhä uusiin kiinnostaviin kasveihin, joille piti löytää istutuspaikat. Siitä se alkoi, nurmikko pois kaivamalla tai kokoamalla nurmikon päälle kasoja pressun alle muhimaan. Pala palalta nurmialue väheni ja istutusalueita nousi. Joitakin vuosia sitten kokeilin istutusalueiden kanttaamista, joka osoittautui heti minulle sopivaksi muodoksi erottaa istutukset nurmikosta.

Hedelmätarhalta Päivänliljapenkin kautta kohti rinnettä.


Monet blogiani seuraavat tietävät, että tonttimme olosuhteissa tapahtui merkittävä muutos keväästä 2017 alkaen, kun alueella uusittiin kunnallistekniikkaa, rakennettiin valaistusta ja katuja. Siihen saakka tonttiamme rajasi kahdelta sivulta, lännessä ja etelässä sankka metsikkö. Yhdellä sivulla on naapuri ja toisella kotikatu. Siten aurinko paistoi kesälläkin vain lyhyen aikaa pihallemme. Elimme vuosia käytännössä metsän kätkössä. Remontin pölyn ja melun keskellä asumisessa oli omat kommervenkkinsä. Lopputulos on jotain, mitä kannatti odottaa. Valoa, lämpöä, avaruutta.

Kahdessa edellisessä kuvassa näkymä on lounaaseen. Tässä kolmannessa kuvassa olen pyörähtänyt kameran kanssa muutaman askelen lännen suuntaan. Taustalla pilkottaa hieman ala- ja yläpihaa jakava rinne portaineen. Keskellä kasvavan omenapuu Huvituksen takana on Päivänliljapenkki. Huvituksen kukkien terälehdet ovat leijailleet nurmikolle.

Päivänliljapenkki talolta päin.


Tässä kuvassa rinne jää selän taakse. Edessä on Päivänliljapenkki, sen takana hedelmäpuut. Marjapensaat jäävät oikealle, paitsi toinen karviainen näkyy kärhötuen takana. Vasemmalle jäävät kriikunapuut ja kulmassa kasvavan männyn läheisyydessä oleva Ovaalipenkki.


Hedelmätarhalta yläpihaa kohti.


Tässä seison karviaispensaan ja Huvituksen välissä katse kohti Päivänliljapenkkiä ja yläpihaa.

Ruusupenkin ja Majalispenkin välissä, taustalla Rajamänty.


Vasemmalla on Ruusupenkki. Aiemmin paikalla kasvoi mustaherukoita. Niihin tuli äkämää, jonka vuoksi kaivoin herukat kokonaan pois ja istutin tilalle ruusupensaita. Penkin leveys on kapeimmillaan 1,5 m ja sen takana on rajanaapurimme verkkoaita.

Oikealla on Majalispenkki, joka sai nimensä paikalla kasvavasta metsäruususta. Kaunis ruusu kukkiessaan ja muutenkin. Tekee vain hillittömästi juurivesoja - ja pitkälle. Nurmikolla juurivesojen kanssa vielä pärjää, mutta istutusalueille tunkeutuminen ärsyttää ja tuottaa ylimääräistä lapiotyötä. 

Majalispenkki ja Kriikunapolku.

Muutamia vuosia sitten yhdistin Majalispenkin Hortensiapenkkiin Kriikunapolulla. Polku sai nimensä kartiokuusten takana kasvavasta toisesta kriikunasta. Erotin istutusalueet toisistaan raparperilaattapäällysteisellä polulla, joka haarautuu kolmeen suuntaan. Oikaiseminen on helpompaa, kun siihen on "lailliset" kulkuväylät. Aluksi rajasin polun muovisella reunanauhalla, joka ei ole kauneinta katseltavaa. Pari vuotta sitten korvasin muovirajaukset turveharkoilla. 

Kriikunapolku.

Tässä kuvassa lähestytään Majalispenkkiä rajamännyltä ja Ovaalipenkin suunnasta. Polulle asetettujen raparperilaattojen alla on kivituhka ja sen alla maanrakennuskangas. Lemmikki siementää tehokkasti raparperilaattojen väleihin, mutta lemmikit on helppo nyppiä myöhemmin pois. Etuvasemmalla on Ruusukolmio, jossa kasvavat Tornionlaaksonruusu, Suviruusu ja Ritausma.

Hortensiapenkki Kurgaanilta kohti Majalispenkkiä ja Ruusupenkkiä.


Ruusupenkiltä ja Majalispenkiltä matka jatkuu (kuvaaja liikkuu selkä edellä) Hortensiapenkin reunaa myötäillen kohti alapihan keskustaa ja rinteen portaita. Etualan puu on ruusuorapihlaja, siitä eteenpäin syyshortensiat Vanille Fraise ja Vim's Red.

Hortensiapenkki kohti Kurgaania.


Tässä samainen Hortensiapenkki rajanaapurin suunnasta kuvattuna. Oikealla rinne sen alkupään suurine vuorimäntyineen.

Keskellä Kurgaani, sen oikealla puolella Päivänliljapenkki ja laitimmaisena oikealla Kiemurapenkki.


Hortensiapenkki päättyy Kurgaaniin, pyöreään 2012 perustettuun penkkiin. Silloin laajensin oikealla näkyvää Kiemurapenkkiä, josta kaivetut ruohotupot kokosin Kurgaanin paikalle. Muualtakin tuli lisää maata keon päälle. Peitin keon pressun alle muhimaan, jotta saisin aikaa pohtia massan jatkokäyttöä. Komposti olisi täyttynyt hetkessä massasta, joten keksin tehdä siitä istutusalueen. Ensimmäisenä kasvina Kurgaanin laelle istutin riippahernepuun.

Kurgaani-nimen penkille antoi historiaa lukenut poikani. Kurgaani tarkoittaa tataarien hautakumpua.

Kiemurapenkki, sen takana kasvihuone ja kasvimaa.


Etualalla on Kiemurapenkki, josta oikeastaan alkoi alapihan istutusalueiden aktiivinen rakentaminen. Penkki oli alunperin lyhyempi ja kapeampi. Istutusten lisääntyessä jatkoin penkkiä aluksi pituussuunnassa, jolloin se automaattisestä lähti kaartumaan ja sai nimen Kiemurapenkki. Penkin muoto on edelleen kaartuva, mutta ajan myötä olen laajentanut penkkiä sivuille, jolloin kiemuraisuus on vähäisempää.

Kasvaripolku ja Kaivoruusupenkki.


Keskellä Kaivoruusupenkki, joka on saanut nimensä puskien takana sijaitsevasta porakaivosta. Taloa rakentaessamme alueella ei ollut kunnallistekniikkaa, joten teetimme 64 m syvän porakaivon. Kunnallistekniikkaan liittyessämme kaivo jäi lähinnä kastelu- ym. käyttöön. Penkissä kasvaa punalehtiruusua, Hansa-ruusua (joka on tänä vuonna aika huonossa hapessa), omenaruusua ja juhannusruusua.

Kasvihuone pystytettiin 2013 kasvimaan laitaan. Avomaasta siirryimme viljelylaatikoihin kesällä 2012.  Laatikot ja niiden sijoituspaikka uusittiin 2019. 

Kukapa jaksaisi kovin pitkään kiertää joko Kiemurapenkin tai Kaivoruusupenkin päästäkseen kasvihuoneelle? Oikaisin jatkuvasti loikkimalla kasvien yli, joten aika pian väliin syntyi Kasvaripolku.

Kasvihuone, kasvimaa ja edessä Vapaapenkki.


Kasvimaan päätyyn jäi mullosalue, jota kutsun Vapaapenkiksi. Sen oikeassa päässä kasvaa Tuurenpihlaja, ruskaheisiangervo ja purppuraheisiangervo. Vasempään päätyyn kylvän kesäkukkia, tilliä, persiljaa ja milloin mitäkin. Tänä vuonna myös kolme puna-auringonkukkaa.

Lavakaulusalue on tarkoitus jossain vaiheessa rajata jollain jämäkämmällä materiaalilla. Nyt kivituhka-alue on rajattu kolmelta sivultaan mustalla muovinauhalla. 

Kasvihuone ja kasvimaa huhtikuussa 2017. Metsä kaatuu pian tämän jälkeen.

Tämä kuva on kasvimaalta huhtikuussa 2017. Tässä vaiheessa metsikön kaataminen oli juuri alkamassa. Oikeaan laitaan istutin metsäkuusia ajatuksella, että niistä kasvaisi sopivaan korkeuteen leikattava raja-aita. Myöhemmin päädyimme metalliaitaan, jonka vuoksi siirsin kuuset yläpihan puistolaitaan.

Syyspenkki ja Kotikivi.


Syyspenkki rakentui Kotikiven jatkeeksi. Iso kivi oli aikoinaan alapihan toisessa päässä, josta multaa levittämään tullut urakoitsija nakkasi sen tontin toiseen päähän, "kunnan puolelle". Edesmennyt kissamme Juuso tykkäsi istua kivellä kenties myyriä ja hiiriä tähtäilemässä. Kun aluetta ryhdyttiin keväällä 2017 raivaamaan kunnostusta varten, kysyin kaivurikuskilta, voisiko hän siirtää kiven meidän puolelle. Sopihan se ja näin kivemme pääsi pitkän eron jälkeen takaisin pihaamme.

Kiven kupeessa kasvaa koristeomenapuu Musta Rudolf.

Kotikivi huhtikuussa 2017 ennen muuttoa takaisin pihaamme.


 Kotikivi kunnan metsikössä huhtikuussa 2017, ennen paluutaan omalle tontille.

Alapihan tuijat.


Ennen ympäröivän metsän kaatamista tontillamme ei ollut aitaa. Metsikössä liikkui kyllä paikallisia ihmisiä, mutta emme kokeneet sitä häiriöksi. Alueen remontin myötä alapihamme toiselle sivulle tuli pallokenttä ja leikkialue. Silloin koimme tarpeelliseksi rajata oman alueemme. Laittaa ikäänkuin seinät puutarhalle. Ilmava metalliaita ajaa hyvin tarkoituksensa. Näköesteenä se ei toimi, mutta emme sellaista kaipaakaan. Aidan myötä sain kivasti uusia istutusmahdollisuuksia. Puuvajan ja Kotikiven väliin istutin tuijia.

Emme jatkaneet aitaa rinteeseen ja yläpihalle. Se on ehkä ajankohtaista myöhemmin, mutta silloin on ilmeisesti turvauduttava verkkoaitaan maaston korkeuserojen vuoksi. Aidan ja puuvajan väliin jää aukko kulkemista varten. Peurojen kulun estämiseksi/hillitsemiseksi aukon porttina toimii toistaiseksi pala aitaverkkoa.

Metsikkö huhtikuussa 2017 ennen kaatumista.

Näin sankka metsä oli nykyisen puiston paikalla. Kuva on keväältä 2017, jolloin puut on jo merkitty kaadettaviksi.

Oikearinne


Alapihalta siirrytään rinteen kautta yläpihalle. Portaat jakavat pitkän rinteen kahtia. Olen nimennyt alueet alhaalta katsottuna Oikearinteeksi ja Vasenrinteeksi eli kuvassa on Oikearinne.

Rinteen yläreunassa kasvaa aroniaa ja keskellä oikealla pilkottavan leikkimökin kohdalla vuorimäntyä. Rinne jatkuu vielä vuorimäntyjen takana, jossa se päättyy Ukkokullan tekemään muuriin. Aluksi rinteen pääty oli porrastettu puisilla istutusaltailla, jotka eivät kuitenkaan kestäneet. Niinpä Ukkokulta valoi rinteen kumpaankin päähän betoniset muurit. Muurin ja naapurin aidan väliin jää kottikärrysolaksi nimittämäni kulkuväylä, jota pitkin pääsee kätevästi yläpihalta alapihalle.

Vasenrinne


Rinteen toinen puolisko on siis Vasenrinne. Rinteen vasemmassa yläreunassa on syreenejä. Ne alkavat vähitellen suoristua tavoiteltuaan vuosien ajan talon suunnasta tulevaa valoa. Metsikön kaaduttua valon määrä lisääntyi melkoisesti ja nyt sitä on tarjolla joka suunnasta.

Pikkupuutarhan Kärhökäytävä


Alapihan istutusalueet ovat pyöreämuotoisia, kaarevia. Yläpihalla on riittävästi suoria käytäviä ja teräviä kulmia. Tien ja talon väliin sijoittuvassa Pikkupuutarhassa olen päässyt jälleen pehmentämään muotoja.

Kärhökäytävä oikaisee kulun talon edustan kivituhkakäytävältä Pikkupuutarhaan. Pääsee siitä myös takana pilkottavalle varaparkkipaikalle. Köynnöskaaren alppikärhöt ovat tällä hetkellä yläosistaan enimmäkseen kuollutta risukkoa jäniksen aiheuttamien tuhojen vuoksi.

Kärhökäytävän reunojan kunnostaminen on tämän kesän kunnostussuunnitelmissa. En ole vielä päättänyt, laitanko turveharkkoja vai käytänkö toista materiaalia. Turveharkkoja jäi edellisestä projektista muutama, mutta ne eivät riitä koko hankkeeseen.

Bermuda, vastapäätä sisäänkäyntiä.

Pikkupuutarha oli kauan sitten muutaman ison kuusen ja männyn täplittämä nurmikko. Ainoastaan alueen talon puoleisella reunalla oli kapeahko istutusalue nimeltään Bermuda (nimetty alueen kolmioimaisen muodon vuoksi). Puut lähtivät yksi toisensa jälkeen ja nurmikkokin katosi pian puiden perässä. Siirsin talon toisella puolella olleet norjanangervot Pikkupuutarhaan ja alueen reunassa jo aiemmin ollut juhannusruusu valloitti itselleen tilaa.

Bermudaan istutettiin aikanaa havu ajatuksella, että siihen ripustettaisiin jouluvalot. Valitsin vain väärän kuusen, kartiovalkokuusen sijasta marjakuusen. Marjakuusen oksat lorpahtavat vähäisenkin lumen painosta, eikä puuhun voi mitään valosarjoja ripustaa. Lisäksi marjakuusi kasvaa laajeten ylöspäin maljamaisesti. Ei siis joulukuusi ollenkaan. Muuten kyllä oikein hieno havukasvi.

Pikkupuutarhan Harkkokäytävä, vasemmalla oikopolku, oikealla Kriikunapenkki.


Polkuja tein alueelle jo vuosia sitten helpottaakseni kulkua ja hoitoa. Muutama vuosi sitten perustin polut uudelleen päällystäen ne kivituhkalla. Pari vuotta sitten rajasin polkujen reunat turveharkoilla. Näin sain erotettua istutusalueet selkeästi kulkuväylistä ja saman tien syntyi uusia istutusalueita.

Vuosi sitten tein uuden oikopolun sisäänkäynnin edestä Pikkupuutarhan Harkkokäytävälle. Rajaukseksi laitoin valmiina ostettuja metallisia nurmireunoja, joiden pitäisi muuttua ruosteisiksi. Osa on sen jo tehnytkin. Polun päällystin märällä sanomalehdellä ja hakkeella, jonka läpi scillat ja muutama tulppaanikin ovat riemullisesti kevään aikana kukkineet.

Pikkupuutarhan Kivipenkki, taustalla varaparkkipaikka.


Pikkupuutarhan ensimmäisiä perennapenkkejä oli kuvan Kivipenkki. Kiven saimme, kun naapuriin kaivettiin kunnallistekniikan liittymää. Kivi tuli kaivannosta esiin. Se oli jo menossa kuorma-auton lavalle, kun kysyin, saisinko kiven. Kaikille osapuolille sopi ja niin taitava kaivurikuski kippasi kiven tuohon. 

Kuvan lumimarja-aidan oikealla puolella on tien laidassa korkeahko tuija-aita. Tuija-aidan ja lumimarjapuskan välissä on kapea huoltokäytävä, jotta pääsen leikkaamaan tuijia. Lumimarja leviää tehokkaasti juurivesoilla. Siksi trimmaan huoltokäytävänkin säännöllisesti. Pari kesää sitten kokeilin lumimarjan muotoilua. Minusta se on tässä paikassa paremman näköinen muotoiltuna, kuin vapaasti rehottavana.

Varaparkkipaikan tällä puolella kasvaa koristeomenapuut Aamurusko ja Royalty, jotka ovat juuri aloittamassa kukintaansa. Lisäksi samassa ryhmässä on ruusut Duchesse de Montebello ja norjanruusu eli Rosa Hurdal.

Metsäpuutarha talon päädyssä, nurmialue kunnan puistoa.

Talon puistonpuoleisen päädyn istutusaluetta kutsun edelleen Metsäpuutarhaksi, vaikka sitähän se ei enää ole. Ennen tässä riitti varjoa melkein aamusta iltaan. Kotkansiivet ovat tulleet alueelle kunnan metsiköstä ihan itsestään. Rajalla kasvaa useita isoja vaahteroita ja tuossa keskelläkin näkyvä tuomi. Kuvan oikeassa laidassa näkyy itse istuttamani syreeni. Muuten alueen kuvaajan puoleisen pään täyttävät töyhtöangervot, jotka ovat mestareita leviämään. Sopivat hyvin tähän paikkaan, koska ne eivät estä talvista lumen varastointia niiden päälle. Kesällä taasen töyhtöangervo kasvaa nopeasti korkeaksi tarjoten näkö- ja tuulensuojaa.

Kuvan ylälaidassa näkyvä tumma mötikkä on 10 tuijan muodostama aita. Pidän tuija-aitaa leikkaamalla kapeahkona. Niidenkin tarkoituksena on olla näkö- ja tuulisuojana. Metsän kaatumisen myötä tuuli osuu tontillemme entistä useammin ja navakampana.

Tuijien edessä kasvaa mm. rhodoja ja mahonioita. 

Olopihan Allaspenkki, keskellä Pionipolku.


Yläpiha jakaantuu Pikkupuutarhan ja kapean Metsäpuutarhan lisäksi Olopihaksi ja Huoltopihaksi, jossa on mattoteline, pyykinkuivaus, sekajäteastia ja biokompostorit. Lisäksi talon toisen päädyn Huoltopihan jatkeena on ns. autotallipääty, jota kutsun vaihtelevasti rytöalueeksi, puskanurkaksi tai kartoittamattomaksi mahdollisuudeksi. Olopihaan kuuluu isohko terassi, josta osan muodostaa katettu pergola.

Olopihan istutusalueet jakaantuvat kahteen tai oikeastaan kolmeen. Alapihalle johtavien portaiden yläpään puinen "portti" jakaa alueet tässä kuvassa näkyvään Allaspenkkiin ja portin oikealle puolelle jäävään Syreenipenkkiin. Joka sekin itse asiassa on Kärhöpolun kahtia jakama.

Allaspenkissä oli joitakin vuosia sitten munuaisen muotoinen vesiallas. Kyllästyin sen siivoamiseen, sillä altaaseen leijailevat lehdet ja muu moska muodosti pohjaan nopeasti liejun. Siinä sitten polvet ruvella pumppasin vedet pois, pesin altaan ja täytin uudelleen. Soliseva suihkulähde oli kivaa kuunneltavaa, mutta silti altaan miinukset puolsivat sen lähtöä.

Leikkimökki on seuraava lähtijä. Hirsisen mökin alahirret pitäisi uusia. Meillä on varastotilaa niin paljon, ettei leikkimökkiä sitä varten tarvitse säästää. Omat ja vieraat lapset ovat saaneet mökissä leikkiä. Mökki saa mennä ennenkuin se lahoaa pihalle. Kysymys kuuluukin, mitä sen tilalle? Ajatuksia on, mutta ei kiirettä.

Olopihan Syreenipenkki, keskellä Kärhöpolku.

Olopihan toisen puolen istutusalue on Syreenipenkki. Sen taas Kärhöpolku jakaa vasempaan ja oikeaan puoleen. Nimet alkavat ilmeisesti olla vähissä. Oikea puolikas vielä laajenee omaksi kulmaukseksi kuvan ulkopuolella.

Nämäkin olopihan alueet olivat alunperin nurmikolla. Sitten tuli yksi kasvi, ja toinen, ja kolmas, kunnes nurmikkoa ei enää ollut laisinkaan.

Olopihan istutusalueet ovat jollain aikavälillä uusimisen kohteena. Reunuksina toimivia lautoja on jo vaihdettu uusiin. Kaipaan tännekin pehmeämpiä muotoja ja kasvien toisenlaista ryhmittelyä. Uusia kasvejakin. Nyt nämä pihamme vanhimmat istutusalueet ovat kokoelma sitä sun tätä. 

Värinokkonen

Kaikki kuvat ovat tuoreita eli viikon sisällä otettuja. Kolmea kevään 2017 kuvaa lukuunottamatta. Näkymät muuttuvat kesän edistymisen myötä.  

Toivottavasti jaksoit kulkea kierroksen läpi.


46 kommenttia:

  1. Kesäisen vihreä ja kaunis puutarhakierros <3 - Suvi -

    https://elamanmakuiset.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Suvi. Mukavaa, että tulit mukaan kierrokselle.

      Poista
  2. Kiitos kierroksesta luin sen erityisen tarkkaan . Sinä saatkin olla ylpeä pihapiiristänne ja puutarhastanne se on kaunis olethan rakentanut sitä jo vuosia. Meidän puutarha on vielä todella nuori ja se tietää sitä että se voi vielä kehittyä samanlaiseksi kauniiksi kuin sinun. Ihailen puutarhasi muotoja ja kanttauksia siinä minulle haastetta riittää 🤗😁.
    Sinulla on kauniita isoja koristepuita mikä kestää vuosia kasvaa, perennoja ja muita pensaita saa kuka vaan puutarhaan ja pihaan mutta ei tällaisia aarteita saa kuin vuosien aikana. Minä toivon jatkossakin lisää näitä postauksia missä on laajempaa näkymää vaikka pala kerrallaan.
    Kiitos sinulle ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila! Sinulla ei ole mitään syytä vähätellä puutarhaasi. Siellä on jo monet perusasiat tehty ja valtavasti istutuksia. Minusta teillä oli myös kaunista. Kanttauksissa ensimmäinen kerta taisi olla kovimman työn takana. Sen jälkeen kanttaukset vaativat kevyempää ylläpitoa pari kertaa kesässä.
      Omenapuilla on jo ikää runsaasti. Sen sijaan koristepuista suurin osa on hankittu 2015 tai sen jälkeen. Ihmeen nopeasti ne kasvavat ja kukoistavat.

      Poista
  3. Oi, tämä oli aivan hurmaava kierros niin kauniissa puutarhassasi. Ihan suotta arastelet laajempia näkymiä. Aion palata tähän juttuun vielä monta kertaa, sillä pidän tavattomasti puutarhakierroksista 😊. Tiedän jo nyt, että tältäkin kierrokselta löytyy paljon ammennettavaa useaan kertaan tutkittuna.
    Ihana katsella siistejä kanttauksia ja runsasta kasvillisuutta kerroksellisesti.
    Nyt on lähdettävä töihin, joten pidemmät analysoinnit on päätettävä. Kiitos, että teit tämän jutun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Ajattelinkin, että sinä pidät tästä kierroksesta. Niin monta kertaa olet toivonut laajempia näkymiä. Kierroksen voisi uusia loppukesästä, jolloin kasvillisuus on rehevämpää ja kukkiviakin enemmän.
      Olen itsekin tyytyväinen kanttauksiini, vaikka juuri nyt ne kaipaavat kohennusta.
      Toivottavasti työpäiväsi on olllut mukava.

      Poista
  4. Upeaa puutarhaasi on niin ilo katsella💚 Nuo alyeiden nimet ovat aina niin kiinnostavia ja tuo kotikiven kotiinpaluu, sydän ihan pakahtuu❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Alueiden nimillä on ihan käytännön merkityksensä. Paljon helpompi esimerkiksi kirjata istutuksia, kun niille on selkeät osoitteet. Muutenkin nimet luovat omaa tunnelmaansa puutarhaan.
      Kiven paluu ansaitsee tulla mainituksi. Niin monta vuotta harmittelin sen menetystä kunnan puolelle. Onni suosi meitä saadessamme kiven takaisin.

      Poista
  5. Vau, minkä tyän oot teheny! Siistit kanttaukset ja ihanan kaarevia muatoja. Vaihtelevia tiloja ja kasvia. Oli kyllä miälentiintoosta lukia ja kattella kuvia, mikkä vilisi tuttuja nimiä. Ihana ja ennennäkemätön postaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Navettapiika! Puutarha on suuri rakkauteni kohde ja tärkeä harrastukseni. On siellä tullut aherrettua ja tulee vastedeskin. Tuttavapiirissä ei aina ymmärretä tätä intohimoni kohdetta, mutta kukin tavallaan. Täällä puutarhablogeissa löydän sielunsisaria.

      Poista
  6. Aivan ihana kierros! Näyttää ihan mun unelmapuutarhalta. Tuontapaiseen pyrin ennen kun oli piha. Uskomatonta miten paljon mahtuu monenlaista ja erilaisia alueita 1500 neliömetriin! Tämä antaa uskoa. Kiitos!

    VastaaPoista
  7. Todella kauniita, viimeisteltyjä ja siistejä näkymiä, joissa silmä lepää. Hienoa nähdä isompia kokonaisuuksia upeasta puutarhastasi. Innostus, rakkaus kasveihin ja työtä pelkäämättömyys todella näkyy ihan kaikkialla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Viimeiseen lauseeseesi sisältyy juuri ne sanat, jotka saavat minut vuosi toisensa jälkeen ahertamaan puutarhassani. Täytyy muistaa kiittää myös Ukkokultaa, joka antaa minun temmeltää oman mieleni mukaan.

      Poista
  8. Kiitos puutarhasi esittelystä. Todella viehättävä ja hyvin suunniteltu ja hoidettu. Aamupäiväkahvit tuli nautittua mukavassa kiertelyssä puutarhassasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Hyvä, etteivät aamukahvit menneet väärään kurkkuun, vaan päiväsi alkoi rattoisissa merkeissä. Hyvästä suunnittelusta en ole niinkään varma, sillä monet istutusalueet ovat syntyneet hetken ideasta.

      Poista
  9. Olipa kiva päästä puutarhakierrokselle!
    Teillä on niin kaunista, huoliteltua ja näkymät houkuttelevat kurkistamaan eteenpäin. Ja nuo kanttaukset ovat aivan täydelliset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! Pitäisiköhän minun muuttaa blogin nimeksi kanttauselämää, kun niin moni kiinnittää juuri niihin huomiota? Tykästyin kyllä perusteellisesti kanttausideaan ja sillä tiellä nyt ollaan. Tänä kesänä en ole ehtinyt edes kanttauksia käydä läpi. Se kertoo siitä, kuinka ne huolellisesti tehtyinä ja hoidettuina kestävät hyvin myös laiskuutta ja ehtimättömyyttä.

      Poista
  10. Kaunis ja monimuotoinen puutarha! Ihana päästä kierrokselle sinne❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saraheinä! Onpa mukavaa, että tulit kierrokselle kanssani.

      Poista
  11. Kiitos kutsusta puutarhakierrokselle. Olipa oikein kivaa käydä. Sinulla on niin huoliteltu puutarha. Näkee, että olet tehnyt siellä monen monta tuntia töitä. Meillä on puutarhassa neliöitä vähemmän ja aika monta paikkaa aivan luonnontilassa. Ja osa puolivillissä kunnossa. Tuolla kriikunapolun varrella taitaa olla ne muotoonleikatut havut (pallot), jotka ovat joskus ennekin näkyneet ja joita aina ihastelen. En vain ole vielä keksinyt, mihin vastaavaa kokeilisi omassa puutarhassa. Toki puutarhassasi on vaikka mitä ihasteltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vaalean vihreää! Huoliteltu ulkoasu sopii tällaiselle perfektionistille, vaikka siitä aiheutuu myös välillä melkoisia työpaineita. Luonnontilaisuus on tontiltamme kadonnut vuosia sitten, kun aina on ollut kova into jotain puutarhan parissa pakertaa.
      Pallomaiset runkotuijat ovat tosiaan olleet aiemminkin esillä blogissa. Olen ostanut ne tuollaisina ja ylläpidän niiden muotoa leikkaamalla säännöllisesti. Tuijat viettivät yhden kesän isoissa ruukuissa ja siirsin ne sitten syksyllä maahan.

      Poista
  12. Tosi mielenkiintoinen kierros! Kuvista näkee valtavasti upeaa käsiesi luomusta ympäri pihaa. Runsautta ja yksityiskohtia. Tykkään kovasti tuosta reunusten selkeydestä (mihin en koskaan itse pystyisi..), poluista, kaarista, pallopuista.....
    Pihan osien nimeäminen tuo sinulle selkeyttä ja herättää mielenkiintoa kuulijassakin. Meillä on vain ala- ja yläpiha (eikä edes kunnon korkeuseroa niiden välillä ;D ).
    Saat olla ylpeä pihastasi, kaikki on juuri kohdillaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sartsa! Minäkin tykkään kanttausten ja turveharkkojen tuomasta selkeydestä. Kanttaaminen ei ole ollenkaan vaikeaa. Pihan eri osien ja istutusalueiden nimeäminen on hauskaa. Varsinkin, kun niihin sisältyy jokin tarina. Ennen meilläkin oli vain yläpiha ja alapiha, mutta uuden innon myötä myös nimiä alkoi syntyä.

      Poista
  13. Voi, mikä kierros pitkin puutarhasi käytäviä ja läpi kauniiden, huoliteltujen istutusten! Olet todella taitava puutarhuri ja rakennat esteettiseti hienoja näkymiä! Kierros houkuttelee minut uudelleen retkelle puutarhaasi, tulen varmasti palaamaan tähän postaukseesi! Kiva, kun pihapiirissä on eri tasoja, se on yksi harmi, mikä omista puutarhoistani puuttuu. Samoin omenapuiden kattama hedelmätarha on ihana oleskelualue. Ehdottomasti lisää näitä laajempia näkymiä, vaikka ottamasi lähikuvatkin ovat aina niin kauniita. Kiitos kierroksesta, jonka järjestit näin kuvien välityksellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, että lähdit kierrokselle kanssani! Tasoerot tuovat todellakin lisää mahdollisuuksia puutarhahuoneiden rakentamiseen. Moneen paikkaan ja kasviin olen löytänyt idean aivan viime vuosina blogien välityksellä. Toisten kuvia katsellessa alkaa päässä muhia ajatus, voisiko tuollaista kokeilla omalla pihalla. Samanlaista ei tule koskaan, eikä tarvitse tullakaan.

      Poista
  14. Olipa hieno kierros nähdä puutarhasi kokonaan. Vuosien työ on tuottanu tulosta. Kanttaukset penkkien reunoilla ja kaaarevat muodot penkeissä on mukavat. Nuo eri tasot ja kukkivat rinteet puutarhassa ovat kivat. Oot sie suanu kyykkii monia tunteja kauniiseen lopputulokseen. Puutarhahan elää aina eikä oo koskaan valamis, mutta aika valamiilta puutarhasi näyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ulla! Olen todellakin viettänyt puutarhan parissa tunteja ja päiviä. Ja tulen viettämään vastedeskin. Välillä on kroppa jäykkänä ja kipeänä kaikesta kaivamisesta ja kärräämisestä. Ja mieli iloinen ja onnellinen lopputulosta katsellessa.

      Poista
  15. Wau mikä puutarha sinulla on! Oli todella kiva päästä puutarhakierrokselle. Iso puutarha vaatii kyllä hurjasti töitä, mutta tulokset on sen mukaisia. Saat todellakin olla ylpeä aikaansaannoksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla! Ilman muuta puutarha vaatii paljon aikaa ja työtä. Jossain vaiheessa tehty työ alkaa kantaa hedelmää, eikä ihan jokaista paikkaa tarvitse alinomaa olla rapsuttamassa. Olen kyllä ylpeä puutarhastani, jonka jokaisen asian olen ihan itse tehnyt.

      Poista
  16. Kiitos, kun tarjoilit meille kierroksen upeassa ja uniikissa puutarhassasi. Todella kauniita kokonaisuuksia ja hyvin hoidettuja alueita kasveineen. Kaikesta näkee, että tähän kokonaisuuteen panostetaan sydämellä. Fanitan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja vierailustasi! Kyllä, sydämeni on ollut mukana alusta pitäen. Muuten ei varmaan jaksaisikaan.

      Poista
  17. Kiitos tästä ihastuttavasta puutarhakierroksesta. Puutarhasi on todella upea ja sitä kelpaa esitellä. Palaan siihen varmasti useamman kerran uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuula, olet tervetullut toistekin! Toivottavasti joku saa näistä kuvista ideoita omaan pihaansa samalla tavoin, kuin itse olen ammentanut teidän kaikkien kuvista ja tarinoista.

      Poista
  18. Olipa kiva puutarhakierros. Sinulla on kaunis ja monipuolinen puutarha. Ja niin siistit kanttaukset ja nurmikot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Tykkään siitä, että näyttää siistiltä. Nurmikon kun leikkaa, yleisilme kirkastuu oitis. Tontti on sen verran pieni, että se on helppo pitää kunnossa. Vuosien myötä neliöt on otettu hyvin haltuun.

      Poista
  19. Tottakai jaksoin! Aivan ihanan näköistä, rehevää ja monilajista. Tykkään. Ja muuten erityisen siistiä kanttattuine istutusalueineen.
    Jos minulla olisi tasainen tontti, haluaisin juuri tuollaisia nurmikäytäviä kiemurtelemaan pitkin puutarhaa kuten teillä tuolla alapihalla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Alapihan pyöreät muodot ovat minusta yksi parhaita yksityiskohtia. Parissa paikassa istutusalueiden välinen nurmikaista on vähän liiankin ahdas, mutta hyvin olen saanut ne hoidettua. Rehevyys ja monilajisuus on taasen vuosien synnyttämää. Joka vuosi innostun muiden blogeissa näkemistäni kasveista ja niin sitten ollaan "tuo pitää saada" -ilmiötä ratkomassa.

      Poista
  20. Kiitos minunkin puolestani tästä puutarhakierroksesta! Viihdyin oikein mainiosti kuvia ihastellen ja matkaten ajassa taaksepäin kertomuksesi mukana. Pieni historiikki toi kivan lisämausteen kuvien rinnalle. Aika moni kotipuutarhuri (minä mukaanluettuna) rakentaa puutarhaansa varmasti samalla tyylillä kuin sinä: pikku hiljaa kukkapenkkejä laajentaen tai aivan uusia alueita perustaen ja sitten muokataan niitä vanhoja, kun huomataan, että joku juttu ei toimikaan tai luontevin kulkureitti meneekin kukkapenkin läpi. Kun kaikesta siitä kaivelusta ja kuopsuttamisesta tykkää, tuntuisi hölmöltä saada kerralla valmis ja toimiva istutussuunnitelma. Itse tekemällä tulee ainakin oman näköistä jälkeä ja saa hyviä tarinoita aikaiseksi, kun muistelee, miten kaikki kehittyi nykyiseen muotoonsa.
    Turhaan arastelet yleiskuvien julkaisemista. Sinulla on kaunis puutarha, jota kelpaa esitellä ylpeydellä. Nostan erityisesti hattua siisteille kanttauksillesi, sillä itselläni ei riitä intoa kantata kukkapenkkien reunuksia tarpeeksi useasti. Meillä on nurmikko niin täynnä innokkaasti rönsyillä ja juurilla leviäviä rikkaruohoja, että reunat saisi käydä läpi kiivaimpana kasvukautena kahden viikon välein. Niinpä vähennän kantattavia reunuksia sitä mukaa kun löydän sopivia reunakiviä ja yritän siihen saakka pitää rikkaruohot poissa perennojen seasta. Välillä tekisi mieli suihkauttaa pahimpiin rikkaruohoihin jotain kemikaaleja, jotta pääsisi niistä kerralla eroon. Sitten tulee mieleen kaikki pörriäiset ja muut viattomat luontokappaleet, joille myrkystä olisi myös haittaa, joten päätän vain sinnikkäästi jatkaa käsipelillä kitkemistä. Meillä ei golfata, joten emme tarvitse täydellistä nurmikkoakaan.
    Aurinkoista loppuviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Noin juuri se menee eli puutarha muokkautuu vuosien myötä monien käytännön seikkojen ja ideoiden kautta. Meille tehtiin oikein hieno puutarhasuunnitelma, jota ei sitten koskaan toteutettu. Joitakin kasveja otin suunnitelmasta, mutta muuten puutarha lähti muotoutumaan ihan omalla painollaan. Joku paikka muhii mielessä pitkäänkin ja sitten ratkaisu löytyy aivan sattuman kautta.
      Olen kokeillut monenlaisia istutusalueiden reunuksia. Irtokivien välejä piti vuosittain putsata. Kokeilin myös maanrakennuskangasta ja kivituhkaa sen päällä. Tasaiset reunakivet, joiden päällä ruohonleikkuri kulkisi näppärästi, olisi kivoja. Niitä tarvittaisiin paljon ja saattaa olla, että yleisnäkymä olisi liian kova. Kanttaamiseen tykästyin. Se on kivan näköistä ja nyt muutaman vuoden kanttaamisen jälkeen myös varsin helppoa.
      Myrkkyjä en käytä. Niistä on todistetusti haittaa niin ihmisille kuin eläimillekin, enkä usko oikoteihin ja kikkakolmosiin puutarha-asioissa. Nurmikkomme näyttää kuvissa siistiltä, mutta se on paikoitellen hyvin sammaloitunutta, voikukkaista ja ties mitä rikkaruohoa siellä kasvaa. Ei haittaa ollenkaan. Näyttää siistiltä, se riittää minulle.
      Luvassa on hienoa säätä viikonlopuksi. Toivon ehtiväni myös puutarhan pariin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  21. Kiitos upeasta puutarhakierroksesta! Sinulla on aivan upea puutarha! 🤩 Oli mukava lukea ja katsella ihania kuviasi. Aitavalintanne on minusta todella hyvä, puutarha on sen ansiosta avaran näköinen ja istutukset sen edessä ovat kauniit. Hedelmätarha jäi erityisesti mieleen, kuva oli niin kutsuva. Samaten kasvihuone ja sen edusta, siitä on tosiaan tullut avara puiden kaadon myötä 😊
    On sinulla muuten kanttaamista, mutta penkkisi ovat kadehdittavan siistin näköiset, kun jaksat näin tehdä 🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Itsekin tykkään aidastamme; se on ilmava, kasvit saavat valoa myös aidan kohdalla ja puutarha on saanut seinät.
      Kanttaaminen on työlästä lähinnä niitä ensimmäistä kertaa tehdessä. Sen jälkeen kanttaukset tarvitsevat pari kertaa kesässä huoltoa, mikä ei enää ole kovin raskasta. Eilen aloitin kanttausten huollon. Runsaassa tunnissa etenin pitkän pätkän.

      Poista
  22. Olipa todella kivaa ja kiinnostavaa tehdä pihakierros kauniissa puutarhassasi! Syystäkin olet ylpeä, tuo on kaunis, hienosti jäsennelty ja kauniisti ylläpidetty vehreä puutarha. Monenlaisia istutusalueita polveilee, kuinka paljon olisikaan katsottavaa, jos pääsisi tutkimaan!
    Ihan uskomatonta nuo metsäkuvat ja nyt-kuvat. Aloin kyllä lukea blogiasi jo sen metsän aikaan, mutta näissä kuvapareissa havainnollistuu muutos. Mahtava juttu, että elätte nyt auringon paisteessa. Ehkä sitä ei osannut niin kaivatakaan, mutta nyt jos metsä olisi yhtäkkiä takaisin, niin tilanne olisi toinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila virtuaalivierailustasi! Olet tervetullut käymään myös vehreään aikaan. Aika mukavalta tuntuu olla ylpeä omien kättensä töistä. Suomalaiseen mentaliteettiin kuuluu vähättely, mutta tässä asiassa koen aihetta ylpeyteen. Niin paljon olen vuosien mittaan ahertanut.
      Kammottavaa, jos pitäisi ottaa metsä takaisin. Tykkään metsästä, mutta naapurissamme oli roskainen ja alakuloinen ryteikkö. Olimme tottuneet metsään, emmekä edes ajatelleet toisenlaista tilannetta. Tiesimme, että alue tullaan joskus kunnostamaan, mutta kunta siirsi projektia vuosi toisensa perään. Nautin valtavasti nykyisestä avaruudesta, valosta ja auringosta aamuvarhaisesta iltamyöhäiseen. Myös kasvit kiittävät.

      Poista
  23. Syystäkin olet ylpeä! Kerrassaan upea puutarha sinulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marketta! Tuntuu tosi hyvältä kuulla näitä kehuja sinulta ja kaikilta muilta. Vuosien kaivaminen ja kärrääminen on kannattanut.

      Poista
  24. Hieno puutarhakierros ja puutarha! Oli kiva lukea sen muotoutumisesta ja nähdä paljon kuvia. Kauniita näkymiä ja niin hyvin hoidettu puutarha. Kiitos kierroksesta!

    VastaaPoista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!