lauantai 9. syyskuuta 2023

Yksi perhonen

Amiraali syysasterissa
 
Elo-syyskuussa on aina kiva ihastella lukuisia perhosia. Muutamissa blogeissa onkin ollut hienoja kuvia erilaisista perhosista. Meillä niitä ei ole tänä vuonna juuri näkynyt. Keskiviikkoiltana ihan säikähdin, kun syysastereille lennähti yksi amiraali. Kerrankin kamera oli oikeaan aikaan mukana ja tähtäysvalmiudessa.

Pyjamalude villiporkkanassa

Muita ötököitä onkin sitten kukilla mönkinyt pilvin pimein. Monta vuotta kummastelin muutamissa blogeissa pyjamaluteiden kuvia. Nykyisin niitä löytyy meiltäkin. Etenkin kasvimaalla kukoistavat villiporkkanat ovat pyjamaluteiden suosikkipaikkoja.

Silene uniflora - Merikohokki


Pari vuotta sitten ostin pikkuisen merikohokin taimen, joka on valkoailakin sukulainen. Istutin sen ihan väärään paikkaan. Siellä se näivettyi ollen vaarassa menehtyä. Niinpä siirsin tänä keväänä merikohokin syysomenan alle, jossa se on pörhistynyt melkoisesti.

Silene uniflora - Merikohokki

Edellisessä postauksessa kerroin pihaani ilmestyneestä mahdollisesta valkoailakista (silene latifolia). Hiidenmäen puutarhassa -blogin Minna kertoi, että kasvi voi olla myös valkoinen puna-ailakki (silene dioica). Löysin netistä erään valokuvaajan oivallisen tunnistustekstin loistavine kuvineen. Käyhän tutustumassa, jos aihe kiinnostaa.

Rhododendron x Nothern Hi-Lights - Revontuliatsalea

Revontuliatsaleani ei tykännyt viime talvesta eikä keväästä ollenkaan. Lähellä kasvava Ruususen uni teki sentään yhden kukan, mutta revontuliatsalean jokaisesta oksasta oli kadonnut henki ja elämä. Leikkasin versoja pätkä kerrallaan nähdäkseni, löytyykö niistä virtaa. Ei löytynyt. Aivan kuivunutta korppua maahan saakka. 

Leikkasin kuolleet versot pois ja ajattelin, että annan juurille mahdollisuuden. Niin vain on kesän aikana kasvattanut uusia versoja 50-senttisen puskan edestä. Seuraavaksi pitääkin kitkeä kaikkialle leviäviä lehtosinilatvan taimia revontuliatsalean viereltä pois.

Peittokurjenpolvi Kurgaanissa


Edellisessä postauksessa kehuskelin myös etupihan Bermudan komeaksi kasvanutta peittokurjenpolvipöheikköä. Meinasin jo unohtaa, että samaa kurjenpolvea on tullut jaettua muuallekin sen oivallisen peittävyysominaisuuden vuoksi. Kuvan Kurgaanissa alkaa kohta sammalleimukin olla hätää kärsimässä, kun peittokurjenpolvi levittäytyy joka puolelle.

Siirsin elokuussa Kurgaanin takapuolella kasvavan pionin toiseen paikkaan, kun sen kukat peittyivät riippahernepuun lehvistöön. Samalla tuli myllättyä sammalleimua kovalla kädellä. Se on saanut sateista reippaasti uutta energiaa ja kasvaa vauhdilla peittämään omaa osuuttaan (joka sijoittuu oikeaan laitaan ja Kurgaanin takapuolelle.

Phlox paniculata 'Creme de Menthe - Syysleimu kirjavalehtinen

Kirjavalehtisen syysleimu Creme de Menthen kukinta taitaa jäädä tänä vuonna vaisuksi. Osasyyksi epäilen leimun eteen istuttamaani salkoruusua, joka voimakkaalla kasvullaan vei leimulta ison osan valosta ja energiasta. Siirsin salkoruusun muualle, jossa sillä on enemmän tilaa kasvaa niin ylös kuin sivuillekin. Eikä se häiritse pienempiensä elämää. Jos nyt suostuu kotiutumaan uuteen kasvupaikkaansa.

Krassi ja kaaliperhosen toukka


Krassit ehtivät kukkia pitkään ennen ensimmäisten kaaliperhosen toukkien ilmaantumista. Nypin kaikki löytämäni toukat ja kiikutin ne puiston puolelle. Sitten meni melkein kuukausi, ettei yhtään toukkaa näkynyt. Kunnes viime päivinä niitä on ilmaantunut riesaksi asti. Lehdistä tulee nopeasti reikäisiä ja kohta on vain ruodit jäljellä.

Krassi Alaska Salmon Orange


Hiljaa mielessäni toivoin, etteivät toukat löytäisi terassin toisessa päässä kasvavaa krassi Alaska Salmon Orangea. Turha toivo, hyvin löysivät. Ensimmäisen krassipuskan heitin jo kompostiin kyllästyttyäni toukkia nyppimään. Tämän Alaska Salmonin toukkaesiintymän kanssa olen vielä voitolla. Saapa nähdä, kuinka kauan.

Kehäkukka


Hölmöyksissäni kylvin kehäkukan siemeniä yhteen lavakaulukseen tuoksuherneen ja ruiskukan väliin. Ruiskukat itivät ja kasvoivat nopeasti kallistellen laatikossa sinne tänne muiden kasvien päälle. Ei siinä jäänyt tilaa ja valoa kehäkukkien itämiselle. Pieleen  meni.

Viime kesänä kehäkukkia kasvoi laatikko numero kakkosessa. Syksyllä Ukkokulta laittoi samaiseen laatikkoon talvivalkosipulia ja minä vielä keväällä muutaman istukassipulin valkkarien kaveriksi. Jossain vaiheessa sipulien välistä alkoi pilkistellä pikkuisia vihreitä lehtiä ja muutama kehäkukan nuppukin ilmestyi. Kun sipulisato korjattiin pois, kehäkukat innostuivat kasvamaan ja kukkimaan. Yhtään kehäkukan siementä en ole sipulien väliin laittanut, mutta siellä ne viime kesäisistä kukista rapisseet siemenet ovat talvehtineet mullassa ja kukkivat nyt ilonani.

Dahlia Cafe au Lait

Tapani mukaan kiirehdin tänäkin keväänä laittamaan daaliamukuloita liian aikaisin multaan. Kellarin kasvilampun valossa niistä kasvoi aneemisia honkkeleita. Leikkasin pisimmät versot pois ja istutin daaliat talon seinustalle isoihin ruukkuihin. Aluksi suojasin kasvit harsoilla, kunnes lämpötilat nousivat sopiviksi. Yllättäen tästä tulikin oikein hyvä daaliakesä. 

Sneezy ja nimetön pinkki ovat kukkineet kiitettävästi. Cafe au Lait aloitti vähän muita daalioita myöhemmin. Kylläpä siinä onkin kukkia riittänyt. Varsille on tullut mittaa toista metriä. Olen laittanut sille kaksi kunnon tukea ja silti katson turvallisemmaksi pitää daalia nojaamassa varovasti talon seinustaan. Riski painavien kukkien rasittamien varsien romahtamiselle on suuri.

Alppikärhön valtaama köynnöskaari

Vähän huolestuneena katson myös Pikkupuutarhan köynnöstukea. Sen jokaisen neljän jalan tueksi olen laittanut 150-senttiset harjateräkset. Silti kahdesta suunnasta tukeen kietoutuvista alppikärhöistä kertyy painoa sen verran paljon, että romahtamisvaara on olemassa. Köynnöstuen alta ei enää selkä suorana voi kulkea. Varsinkin sateen jälkeen on kierrettävä toista kautta välttyäkseen kunnon kastumiselta.

Alapuolelta katsoessa näkee, kuinka risuinen alppikärhö on. Alaosassa taasen varsinkin vasemman puolen alppikärhö on metrin korkeudelle saakka lähes lehdetön. Oikean puolen alppikärhö Columnella on vehreä myös alhaalta, mutta ylhäältä niinikään risuinen. Tässä vaiheessa on mahdotonta erottaa kärhöjä toisistaan. Ovat solmineen lukuisia versoliittoja korkeuksissa. Kunhan syksy tästä vielä vähän etenee, tartun saksiin. Tiedän, menetän kevään kukinnan. Joskus vain on tehtävä kipeitä leikkauksia.

Clematis viticella Black Prince - Viinikärhö

Alapihan kasvarituijan viereisessä köynnöstuessa kasvaa viinikärhö Black Prince. Tai oletettu Black Prince. Pari viikkoa sitten sain vihdoin leikattua pihan tuijia. Niin myös kasvarituijan holtittoman pitkiksi venyneitä oksia. Black Prince oli tapansa mukaan kasvanut risteilemään tuijan latvuksiin. Päästäkseni leikkaamaan tuijaa kunnolla, irrottelin varovasti tiukasti tuijaan tarttuneita kärhön oksia. Vahinkoa tuli, mutta onneksi aika vähän. Suurin osa versoista ei katkennut, eikä taipunut kriittisesti. Laitoin ne valumaan tuesta alaspäin, kuten mielestäni pitääkin. 

Oikeastaan ensimmäisen kerran pääsen nyt katselemaan kukkia "silmästä silmään". Aiemmin ne ovat sijainneet korkealla pääni yläpuolella. Koitan ottaa tästä opikseni siten, että ensi vuonna ryhdyn ajoissa ohjaamaan kasvavia versoja tukeen. Enkä päästä niitä huitelemaan jälleen kerran tuijan latvuksiin. Vikkelä on oltava, sillä tämän kärhön kasvuvaihti on samaa luokkaa lumikärhön kanssa. Kasvaa ihan silmissä.


Ukkokulta sai vihdoin piikattua betonisen kaivonrenkaan neljään osaan. Olipa homma. Vaati myös melkoista ponnistusta kuskata palat kottikärryillä varaparkkipaikalle odottamaan kaatopaikalle lähtöä. Yksi pala painoi tajuttomasti ja vaati kahden ihmisen kaiken nostovoiman, jotta pala siirtyi maasta kottikärryihin. Ei puhettakaan, että palat olisi voinut kärrätä kerralla samoilla kottareilla odotuspaikkaan. Ei, jokainen siivu oli kärrättävä erikseen. Hiki nousee otsalle jo pelkästä ajatuksesta, miten saamme nostettua viipaleet peräkärryyn kaatopaikalle vietäväksi.

Clematis Texensis-ryhmä 'Princess Kate' (Zoprika) - Tarhalyhtykärhö


Olen ollut tavallista kiireisempi, eikä aikaa ole jäänyt liiemmin pihahommiin. Kun sopiva rako on ilmaantunut, laiskotus on ollut niin massiivista, että puutarha on saanut olla lähestulkoon omassa rauhassaan. 

Minna Mama's Garden -blogissa lausahti Puutarhakrapula-postauksessaan ajatuksia herättävästi: " Voisiko puutarhasta vain yksinkertaisesti nauttia enemmän, eikä aina luoda jotakin uutta?!" Toki puutarhahommat ovat muutakin kuin uuden luomista, mutta etenkin kaltaiselleni perfektionistille olisi terveellistä välillä pysähtyä, hengähtää ja antaa itselleen vapaata alituisesta tekemisen pakosta. Vaikka kuinka tykkäisi puutarhahommista, tauot ja loma ovat tarpeellisia.

Clematis Texensis-ryhmä 'Princess Kate' (Zoprika) - Tarhalyhtykärhö


Niin vain viikko taas vierähti ja viikonloppu on käsillä. Luvassa on välillä vähän erilaistakin, sillä sunnuntaina menemme juhlimaan Ukkokullan sukulaisen 100-vuotissynttäreitä.

Aurinkoista syyskuun viikonvaihdetta kaikille!


30 kommenttia:

  1. Huikean ihana tuo köynnöskaari ja onpas sinulla paljon silmäniloa vielä näin syksylläkin. Ihanaa kukkaloistoa ja upea tuo amiraali.
    Meillä oli aika paljon perhosia tänä kesänä. Johtuukohan siitä, että meillä piha rehottaa hoidon puutteen vuoksi. hihhii. Jotain hyötyä laiskuudesta siis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöskaari on todellakin upea, mutta valitettavasti itse kaari ei taida kestää köynnöksen painoa. Ensimmäisenä vuotenaan se romahti paljon kevyemmän taakan alla, jonka vuoksi laitoin sille harjateräksestä lisävahvistusta.
      Perhoset ovat ihania ja odotettuja loppukesän vierailijoita. Ajattelin kohta mennä kiertämään pihaa, joska lämpö ja aurinko houkuttelisi lisää perhosia tuon ainokaisen amiraalin seuraksi. Normikesänä perhosia on meilläkin ollut runsaasti. Nyt ne ovat varmaan lentäneet sinun luoksesi.

      Poista
  2. Meillä on näkynyt perhosia ihan kivasti nyt loppukesästä, ainakin punalatvoista ja maksaruohoista näkyvät tykkäävän. Amiraalia en ole vielä tänä vuonna bongannut. Mutta tänään taitaa olla taas hyvä perhospäivä, kun on niin ihanaa ilmaa luvannut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maksaruohoissa on kaikkia muita lentäviä, paitsi perhosia. Tulisipa edes muutama neitoperho vierailulle. Lähden kohta kameran kanssa kierrokselle, kun ulkona riittää lämpöä ja aurinkoa.

      Poista
  3. Meillä on perhosia ihan kivasti. Ruakaaki niille onneksi viälä löytyy. Onneksi jätit atsaleean juurakon maahan, siitä tuloo viälä komia, tuuhia puska. Alappikärhöjen kasvuvoima on kyllä melekoone. Ihan tua Kate. Mullaki onneksi nousi ja kukkiiki muutamalla kukalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin ruokaa löytyisi perhosille. Jossain muualla on ilmeisesti vielä paremmat tarjoilut.
      Minulla ei ole kovin paljon kokemusta atsaleoista. Harmitti todeta toisen olevan henkihieverissä, mutta vuosien myötä olen oppinut antamaan kasveille uuden mahdollisuuden. Kannatti näköjään.
      Kate tarvitsee ilmeisesti oman aikansa kotiutumiseen. Siihen nähden, millainen ruipelo oma Kateni istuttaessa oli, on sen elinvoima ällistyttävä.

      Poista
  4. Onpas kerrassaan söpön näköinen tuo pyjamalude!

    VastaaPoista
  5. Ohhoh, satavuotissynttärit, sellaisia ei tosiaan usein pääse juhlimaan. Mukavaa juhlintaa!
    Ihania kärhöjä nuo Black Prince ja Princess Kate. Mutta huh tuota alppikärhöporttia. Toisaalta se on kiehtovan näköinen, kuin portti salaiseen puutarhaan, kun se peittää niin paljon. Mutta onhan siitä hankala kulkea ja tosiaan romahdusvaara, melkoista risukkoa kaari kannattelee.
    Merikohokki on tosi nätti!
    Betonirengas painaa tosiaan kuin synti. Kaksi sellaista tuli aikanaan pyöriteltyä tästä talon vierestä – vahvan miehen avustuksella – kasvimaalle. Siellä ne palvelevat hyvin eikä onneksi tarvitse niitä enää siirtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ukkokullan suku on pitkäikäistä. Nämä ovat jo toiset 100-vuotissynttärit. Tosin edellisistä on jo monta vuotta.
      Vuosi vuodelta tykästyn yhä enemmän noihin pienikukkaisiin kärhöihin. Niillä riittää energiaa ja sisua enemmän kuin yhdessä loistokärhössä. Sellaisia lainkaan väheksymättä.
      Arvaa vain, kuinka surettaa jo ajatuskin alppikärhöjen leikkaamisesta. Koko portti heiluu ja horjuu uhkaavasti harjateräsvahvistuksista huolimatta. Kärhöt ovat kasvaneet kovin yläpainotteisiksi. Saisinkohan Ukkokullan rakentamaan tukevamman portin?
      Pitkään pyörittelin ajatusta betonirenkaan säilyttämisestä. Muutamia harkittavia ideoitakin oli, mutta ei sille sitten löytynyt sopivaa paikkaa, joten saa mennä.

      Poista
  6. Meillä päiväperhosia on ollut huolestuttavan vähän. Yhtään neitoperhosta ei ole näkynyt koko kesänä, kun ennen ne ovat olleet niitä yleisimpiä puutarhassamme. Muutamia amiraaleja on sentään näkynyt loppukesästä purppurapunalatvoissa ja muutamia yksittäisiä nokkosperhosia myös. Perhossuosikkiani suruvaippaa näin liihoittelemassa vain yhden ainoan.
    Daaliakesä on minustakin ollut yllättävän hyvä, vaikka kohdallani kastelu ja lannoitus jäi liian vähäiseksi.
    Ihanan tuuhea kärhökaari.
    Mukavaa ja rentouttavaa syksyn jatkoa sinulle. Nautitaan hiljalleen tummuvista illoista ja kynttilöiden luomasta tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi löytyi roskapostista. Pitkästä aikaa. Vaan missä se lienee seikkaillut näin pitkään, kun tarkastan roskapostikansion joka toinen päivä?
      Perhosten määrä vaihtelee täällä, mutta on niitä yleensä joka vuosi enemmän kuin yksi amiraali.
      Illat tummuvat jo tosi varhain. Olen laittanut sisälle muutamia valosarjoja ja ulkolyhtyyn yhden ajastimella toimivan led-kynttilän.

      Poista
  7. Voi hurja, mikä risukko kärhöistä on tullutkin! Olen itsekin mieltynyt viime aikoina enemmän pienikukkaisiin kärhöihin, niissä on jotain erityistä sulokkuutta. Meillä ei ole perhosia näkynyt oikeastaan koko kesänä, tänään näin pari. Harmillista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omintakeisen sulokkuuden lisäksi pienikukkaiset kärhöt näyttävät olevan myös kestävämpiä ja kukkivatkin pidempään. Minun kokemukseni mukaan.
      Alkukesästä oli muutama nokkosperhonen. Sitten nekin katosivat kylmän jakson aikana. Harmillista tosiaan, kun perhoset ovat yksi kesään liittyvistä ihastuksen aiheista.

      Poista
  8. Onpas mahtavaksi kasvanut kärhö. Meillä on ollu tällä viikolla perhosia, nokkosia ja amiraaleja, jopa runsaasti. Ja ilmeisesti jotain kaaliperhosia sillä yhdelle kaalille on ilmestyneet toukat. Betonirenkaat painavat kuin synti, meinasi olla jopa traktorille liikaa yhden renkaan liikuttaminen. Teitte ison työn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnöstuen kärhö on aiemminkin kasvanut mammutiksi. Silloin koko komeus romahti pitkin pituuttaan, se oli leikattava ja se toimenpide on jälleen edessä.
      Jaahas, perhoset ovatkin kokoontuneet sinun puutarhaasi. Ilmankos niitä ei täällä näy. Toivottavasti kaaliperhosen toukat jättävät sinullekin syötävää.
      Kaipa renkaasta olisi jollain maksullisella palvelulla päässyt eroon, mutta aina pitää ensin yrittää omin voimin. Ukkokullan käsi oli pilkkomisurakan jälkeen monta päivää voimaton.

      Poista
  9. Meillä perhosia on ollut tänä kesänä todella vähän. Vain muutama amiraali- ja nokkosperhonen on vieraillut purppurapunalatvassa. Neitoperhosia ei ole näkynyt ainuttakaan, vaikka yleensä niitä on ollut puutarhassa runsaasti. Suosikkiani kaunista suruvaippaakin onnistuin näkemään vain yhden ainoan.
    Onpa aplppikärhö verhonnut upeasti tuon köynnöskaaren.
    Mukavaa syyskuun jatkoa. Nautitaan hämärtyvistä illoista ja kynttilöiden tuomasta tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä suruvaippa on harvinainen näky. Edellisestä kerrasta on jo pari-kolme vuotta. Neito- ja nokkosperhosia on huonoinakin kesinä, nyt ei niitäkään. Jospa sitten ensi vuonna perhoset lentelisivät niin siellä kuin täälläkin, toivotaan.
      Alppikärhön kasvuvoima on melkoinen. Köynnöskaaren lisäksi se suikertelee läheisissä pensaissa.
      Sinulle myös mukavia syyskuun päiviä. Nyt onkin sopiva aika kaivaa kynttilät taas esiin.

      Poista
  10. Kiitos linkistä valokuvaajan sivulle! Hienon näköinen tuo valkokirjava syysleimu - ilman kukkiakin kaunis, en ole ennen tuollaista nähnyt. Kehäkukat ovat meilläkin kylväytyneet viime vuonna rapisseista siemenistä - kasvimaan käytäville.
    Sinulla on kyllä niin upea puutarha, että tuo vaatisi melkein täysipäiväisen puutarhurin. Viime viikot ovat minullakin olleet töissä kiireisiä, joten puutarha on saanut olla aika lailla oman onnensa nojassa, mutta tomaatteja ja paprikoita olen kasvihuoneesta hakenut välillä. Istutus- ja siirtopuuhia olisi vielä, kun ehtisi. Omenatkin odottavat puissa poimijaa...
    Aurinkoista syyskuun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin kirjavalehtisen syysleimun pari-kolme vuotta sitten Mustilasta. Se on kotiutunut hyvin ja kukki viime kesänä runsaasti. Eikö olekin hieno!
      Sinulla on sitten kasvimaalla kukkien valtaamat kulkuväylät. Eihän kehäkukan päälle raaski astua. Vaikka keräisi niiden siemeniä, aina osa ehtii pudota maahan.
      Kiitos! Meidän tontti on runsas 1500 neliötä, joten kyllä sen kanssa jaksaa pakertaa. Tosin ahkera saa olla, jos haluaa pitää kaiken hoidettuna. Eipä tarvitse lähteä kuntosalille, eikä näin kasvukauden aikaan edes lenkille. Kärrääminen, kitkeminen, ruohonleikkuu yms. pitää koko kropan liikkeessä. Puutarha on minulle tärkeä ja mieluinen harrastus, mikä lisää motivaatiota sen parissa touhuamiseen.
      Sinulle myös aurinkoisia syyskuun päiviä ja alkavaa viikkoa!

      Poista
  11. "Enemmän nauttimista" - kannatan myös. Mutta mielestäni se nauttiminen sisältää myös sen touhun. Kun tekee käsillään luonnossa jotain semmoista mistä tykkää, mikä innostaa, mikä ei ole pakko, niin se kyllä on nautinnollista. Siis ei pelkästään lopputulos ole ihana, vaan myös se, että itse saa tehdä sen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa roskapostista löytyi useampi kommentti. Myös tämä sinun.

      Hyvin sanottu. Määränpää ei ole se tärkein, vaan myös matkalla oleminen. Minulle tekeminen on yhtä tärkeää ja nautinnollista kuin lopputulokseen pääseminen ja sen ihastelu.

      Poista
  12. Onneksi sait perhoskuvan. Meillä on ollut tosi vähän perhosia, niitä on ikävä. On aika mahtavat alppikärhöt sinulla. Ei ihme, että täytyy välillä leikata alas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perhosten ihastelu ja kuvailu kuuluu olennaisesti puutarhaihmisen kesään. Joka vuosi niitä odotetaan, niin nytkin. Pieni pettymys, ettei perhosia näy, mutta minkäs sille mahtaa.
      Ilmeisesti alppikärhöt viihtyvät hyvin tuossa paikassa, sillä ne ovat aiemminkin kasvaneet mammuteiksi. Ja romahduttaneet köynnöstuen vaakasuoraan. Aion leikata kärhöt mataliksi vähän myöhemmin. Uusi ja vähän isompi köynnöstuki voisi olla fiksu ratkaisu. Se on nyt mietinnässä, jos Ukkokulta suostuu sellaisen rakentamaan. En ole vielä ehdottanut.

      Poista
  13. Harmillista jos ei alppikärhöjen kukintaa uskalla jäädä odottelemaan romahdusvaaran vuoksi. Saattaahan lumen paino talvella olla viimeinen niitti portille jos lehtien tippuminen syksyksi taakkaa keventääkin.
    Princess Kate kukkii sinulla vielä ihanan runsaasti, omassani viimeisiä kukkia näyttää olevan auki kun nuppuja ei enempää erotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Märkänä ja lumisena tuon alppikärhöpöheikön paino on melkoinen. Leikattava on, mutta nopeakasvuisena köynnös tarjoaa kukintaa taas seuraavana keväänä.
      Princess Kate kukkii tänä vuonna tosi runsaana. Niin pieni ja reppana kun se istuttaessani oli. Olin varma, ettei jaksa keväällä herätä, mutta niin vain heräsi viime keväänä ja jälleen tänä vuonna.

      Poista
  14. Todella onnistunut kuva Amiraalista 🤍 Meilläkään ei juuri aiemmin kesällä perhosia näkynyt, mutta nyt syksyn alkaessa niitä lentää liihottelee useampikin päivässä varsinkin terassin kukkasissa.
    Jännä tuttavuus tuo pyjamalude - enpä olekaan koskaan sellaista nähnyt :)
    Ja hianoa, että revontuliatsaleasi vaikuttaa selvinneen. Toivottavasti ensi talvi on parempi.

    Kauniita syyspäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että perhoset ovat tulleet puutarhaasi näin viime hetkellä ennen kylmää kautta.
      Näin pyjamaluteiden kuvia monissa blogeissa ja kummastelin, että moisia ylipäätään on olemassa. Nyt niitä on ilmaantunut meillekin useampana kesänä.
      Revontuliatsalean tuore kasvu ilahduttaa. Olisi hienoa, jos se selviäisi ensi talvesta ja mielellään kaikista tulevistakin.
      Aurinkoisia syyskuun päiviä sinulle!

      Poista
  15. Meillä on perhoset liihotelleet. Asterit, punahatut ja purppurapunalatvat vetävät niitä puoleensa. Amiraalit ovat runsaslukuisimmat. Kauniita ovat. Kaunis tuo pyjamalude, sitä en oo meillä huomannu. Alppikärhön kasvuvauhti on kova ja meilläkin se leikataan alas aina tarpeentullen. Noppiisti se kasvaa entisiin mittoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme, ettei perhoset ole meille nyt löytäneet. Samoja kasveja on täälläkin ja muutamina päivinä aurinkokin on paistanut lämpimästi. No, ehkä ensi vuonna sitten tulevat isommalla porukalla.
      Lohdullista kuulla, että muutkin rohkenevat leikata alppikärhöä. Tuolla kasvuvauhdilla se ei kohta mahdu pihalle. Tai ainakin peittää koko tukensa alleen.

      Poista

Päivänkakkara, kielonkukka, metsätähti, nurmennukka
kuiskii meitä seurakseen, puutarhan helmaan suloiseen.
Kommentista mukava muisto jää, se pitkään mieltä lämmittää.
Kiitos Sinulle vierailustasi!